Erva Jaakkima

Ajateltiin avovaimon kansssa laittaa esikoiselle vanhahtava nimi Erva ja toiseksi nimeksi tutumpi "vanha nimi" Jaakkima. Kysyisimme nyt, että ovat nimet teistä muista liian erikoisia/vanhahtavia. Esim kiusataanko lasta koulussa?
14828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ervo Jaakkima olisi parempi. Se kuulostaa enemmän miehen nimeltä, eivätkä molemmat nimet pääty a:han.

Äänestä
  • Minustakin Ervo olisi parempi kuin Erva.
    Jaakkima käy toiseksi nimeksi kyllä.

    Ei sitä voi etukäteen tietää, kiusataanko lasta nimestä.
    Siihen vaikuttaa paljon vanhempien suhtautuminen erikoiseen nimeen.
    Lapset eivät itse tiedä, onko joku nimi outo vai ei.
    Kaikki nimethän ovat lapsille uusia, kun kuulevat ne ensimmäistä kertaa.

    Äänestä

Omalle lapselleni voisin kuvitella antavani erikoisen nimen, mutta sen eteen tulisi kutsumanimeksi joku tavallisempi. Itse en siis antaisi lapselle kahta erikoista nimeä.

Ervasta tulee lähinnä mieleen iljettävät toukat (engl. larva). Jaakkima on ihan kiva toisena nimenä. Itse laittaisin sen eteen esimerkiksi nimen Erno.

Voin kuvitella, että kun vanhemmat saavat nimilistaa päiväkodista/koulusta, niin monen kotona vanhemmat ihmettelevät ääneen, että "onpas tuolla pojalla erikoinen/hassu nimi". Lapsethan itse eivät pidä mitään nimiä hassuna, ennen kuin heille joku kertoo, mikä on "tavallinen" nimi ja mikä "erikoinen/omituinen". Tietysti sitten jossain vaiheessa oppii itsekin tajuamaan, mikä nimi on yleinen ja tavallinen ja mikä harva ja siksi erikoinen, mutta se on sitten myöhemmin se. Ei sitä voi etukäteen tietää kiusataanko lasta (nimestä) koulussa vai ei.

Äänestä

tuossa jotkut ehdottivat, että Ervo olisi parempi kuin Erva.
Minunkin mielestä muuten, mutta Ervosta tulee mieleen pervo, p vain siihen eteen. tulipa vain mieleen, kannattaa nuokin ottaa huomioon jos on tuontyylisiä ikäviä sanoja mitä helposti nimestä saa.
Esim. Siiri-nimestä minulle tulee vastaavasti hieman mieleen siili, mutta koska siilissä ei ole mitään pahaa niin se ei haittaa. Pervo on taas hyvin ikävä sana.

Äänestä
  • Ervosta tulee ikävä kyllä heti mieleen pervo. Se on takuuvarma kiusaamisen aihe. Joten siksi en ikinä voisi ko. nimeä antaa lapselleni. Mieluummin Erno, Arno tai Arvo. Jaakkima -nimestä en ole taas koskaan pitänyt.

    Äänestä

..miestä pahenna jos ei mies nimeä.

Omaan korvaan nuo molemmat nimet kyllä kuulostavat oudoille. Ensimmäiseksi tulisi varmaan mieleen että onko perhe virolainen kun on tuon niminen poika.

Äänestä

Ei ole minun makuuni kumpikaan nimi. Erva on muuten vain outo ja Jaakkimasta tulee mieleen kaakki. Nyt kun joku sanoi tuon larva-jutun, niin kuvittelen nyt itsekin ällöjä toukkia.

Anteeksi suorasukaisuuteni, mutta kun mielipidettä kysyttiin...

Äänestä

Erva on naisen nimi (Suomessa tosin vain 9 naista on saanut tämän nimen, yhdellä miehelläkin on nimenä Erva, mutta hän on syntynyt 1900-luvun alkupuolella ennen nykyistä nimilakia). 1900-luvun alkupuolella ja sitä ennen on monia naisen nimiä annettu muutamalle miehelle ja samaten miehen nimiä naisille. Nimet eivät ilmeisesti vielä tuolloin ole vakiintuneen kummallekaan sukupuolelle, kuten nykyisin on miltei kaikkien nimien kohdalla. Vrt. taannoinen Keijo-Liisa keskustelu/ihmettely,

Tämän tyyppisistä nimistä useimmiten voi arvella naisen nimeksi sen, joka päättyy kirjaimeen a ja miehen nimeksi sen, joka päättyy o-kirjaimeen. Ervo on kohtalaisen käytetty miehen nimenä (lähes 100 kantajaa).

Äänestä

Erva on naisen nimi ja Ervo miehen. Pankaa nimeksi Erv niin henkilö voi tarpeen vaatiessa lisätä vokaalin, jos vaikka sattuisi vaihtamaan sukupuolta jossain vaiheessa. Kätevää, eikö?

Äänestä

Erva on tosiaan naisen nimi Suomessa. Että en ihan heti pojalle sitä nimeä antaisi.

Äänestä

Erno Jousia

Äänestä

Miten olis Erva Kyrvä.

Äänestä

Slerba (P)ervo

Äänestä

Trollihan tuo aloitus on, Erva on naisen nimi. Ervo taas, no, jokainen arvannee että siitä jauhetaan skeidaa koulussa aamusta iltaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietämätön? kirjoitti:

Ajateltiin avovaimon kansssa laittaa esikoiselle vanhahtava nimi Erva ja toiseksi nimeksi tutumpi "vanha nimi" Jaakkima. Kysyisimme nyt, että ovat nimet teistä muista liian erikoisia/vanhahtavia. Esim kiusataanko lasta koulussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu