Kivi läpi tuulilasin kasvoihin - naiselle vakavat vammat
13.12.2007 21:29
Henkilöauton tuulilasin läpi lentänyt isokokoinen kivi osui kuljettajan vieressä istunutta naista kasvoihin sillä seurauksella, että tämä menetti tajuntansa torstai-iltana Sotkamossa.
Keski-ikäisen kuhmolaispariskunnan kotimatka päättyi ikävästi Vuokatissa hieman ennen kello 17, kun vastaan tulleesta kuorma-autosta pudonnut suurikokoinen kivi osui henkilöauton tuulilasiin.
Kivi lävisti tuulilasin pelkääjän paikan kohdalta ja iskeytyi naista rajusti kasvoihin. Iskun seurauksena nainen menetti tajuntansa joksikin aikaa.
Myöhemmin tajunta palasi, mutta uhrin saamat vammat olivat kuitenkin niin vakavia, että hänet kuljetettiin hoitoon Kainuun keskussairaalaan.
Maansiirtokoneen kuljettamiseen tarkoitettua kuljetusalustaa vetänyt kuorma-auto ei pysähtynyt onnettomuuspaikalle, sillä kuljettaja ei havainnut tapahtunutta.
Tuntomerkkien perusteella auto ja sitä kuljettanut kolmikymppinen mies tavoitettiin myöhemmin illan aikana.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä oli vasta alkusoittoa kaikelle tuholle, mitä Talvivaara vielä tulee aikaansaamaan.
liekö ollut ylikuormaa? Sepä se.