Putkiremontin viivästyminen

mikä laki

Yhtiökokous päätti putkiremontin tekemisestä. Työhön ryhdyttiin ns. sukitus-menetelmällä, jonka yhtiökokous arveli laadultaan samanlaiseksi kuin perinteisen putkiremontin. Lähes kaikilta onkin työ tehty, mutta meidän ja parin muun kohdalla sukitusmenetelmä ei onnistu.

Urakkaa on tehty laskutyönä, jonka kustannuksista taloyhtiö vastaa. Nyt sitten hallitus ilmoitti meille tylysti ettei meille tehdä putkiremonttia ellemme maksa hinnanerotusta. Yhtiökokouksen päätöksessä puhutaan vain putkiremontista. Osakkaat ovat myös putkiremontit maksaneet aiemmin kerätyistä varoista.

Minkä lain nojalla voin velvoittaa taloyhtiön tekemään meillekin putkiremontin. Asiaan on tuhriintunut jo pari vuottaa ja aina vaan luvataan käsitellä asiaan joskus tulevaisuudessa. Voiko asiaa viivytellä määräämättömästi vai missä kulkee takaraja?

Onko tiedossa vastaanvanlaista ennakkotapausta?

9

1927

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei onnistu

      Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiökokouksessa ei saa tehdä päätöstä, joka on omansa tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella.

      Sen arvioimiseksi, onko sukitus-menetelmän käyttämisellä aiheutettu joillekin osakkaille vahinkoa, pitäisi tietää aikoinaan yhtiökokouksessa tehdyn päätöksen perusteista ja millä tavoin menetelmän soveltuvuutta on selvitetty ennen päätöksentekoa.

      • ei kai vaan

        "sukitus-menetelmän käyttämisellä aiheutettu joillekin osakkaille vahinkoa".
        Ei kai tässä kenellekään vahinkoa ole aiheutettu.

      • ei onnistu
        ei kai vaan kirjoitti:

        "sukitus-menetelmän käyttämisellä aiheutettu joillekin osakkaille vahinkoa".
        Ei kai tässä kenellekään vahinkoa ole aiheutettu.

        Onko ongelma remontin viivästymisessä vaiko siinä että taloyhtiö vaatii lisää rahaa niiltä, joille se sukitus-menetelmä ei sovellu?

        Em. lainkohdan soveltuvuudesta tähän tapaukseen on kysymys siis siitä, mitä urakoitsija, isännöitsijä ja yhtiökokous ovat tienneet menetelmän käytettävyydestä taloyhtiön asuntoihin silloin kun yhtiökokouspäätös remontista ja kustannusten jakautumisesta on tehty.

    • nix nax

      >> meidän ja parin muun kohdalla sukitusmenetelmä ei onnistu. Nyt sitten hallitus ilmoitti meille tylysti ettei meille tehdä putkiremonttia ellemme maksa hinnanerotusta.

      • kymysys

        Mitään ei ole tietenkään itse tehty. Sukitusfirman edustaja vain sanoi, että "on mutkia liikaa" ja sen takia ei onnistu. Mieluummin olisi onnistunut kun ei joka paikkaa tarvinnut muilla repiä auki ja homma tuntui muilla sujuvan hyvin toisin kuin perinteisissä rempoissa yleensä.

        Asiaa vetkutellaan kokouksissa koska muut ovat jo saaneet remonttinsa ja me kolme emme tietenkään edusta enemmistöä. On vähän kummallinen tilanne ja nyt kyllä tarvitaan lakipykälää avuksi.

      • nix nax
        kymysys kirjoitti:

        Etsipä tuolta. Sinun kun on asia, niin vaivaudupa vähän itsekin.

        Asunto-osakeyhtiölaki
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19910809

      • mokari
        kymysys kirjoitti:

        Mitään ei ole tietenkään itse tehty. Sukitusfirman edustaja vain sanoi, että "on mutkia liikaa" ja sen takia ei onnistu. Mieluummin olisi onnistunut kun ei joka paikkaa tarvinnut muilla repiä auki ja homma tuntui muilla sujuvan hyvin toisin kuin perinteisissä rempoissa yleensä.

        Asiaa vetkutellaan kokouksissa koska muut ovat jo saaneet remonttinsa ja me kolme emme tietenkään edusta enemmistöä. On vähän kummallinen tilanne ja nyt kyllä tarvitaan lakipykälää avuksi.

        Uudet menetelmät viemärisaneerauksessa on osin silmän kääntötemppuja, sukitetaan helpot osat viemäristä ja loput jää kunnostamatta. Isännöitsijät lankeaa tähän koska hinta ja aikataulut on yleensä edulliset. Ongelmat jää taloyhtiöiden puitavaksi koska sopimuksissa on osattu määritellä urakkarajat tarkasti. "liikaa mutkia" on riittävä syy jättää osio kunnostamatta. Kuka kantaa vastuun..? riippuu yhtiöjärjestykestä ja isännöitsijästä.

      • asioista
        mokari kirjoitti:

        ennenkuin lauot typeryyksiä.

      • Mokari
        asioista kirjoitti:

        ennenkuin lauot typeryyksiä.

        Keskusteluun osallistuminen yhdella lauseella ei anna kovin lennokasta kuvaa tiedoista ja taidoista.
        Jos siellä on jotain lisätietoa aiheesta niin sivistä meitä. Odotan mielenkiinnolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      91
      2670
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      205
      1695
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1610
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1481
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1242
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1025
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      989
    8. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      79
      934
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      877
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      62
      849
    Aihe