Elämä Alfean jälkeen - Layla

Vilkas katu ja liikenne. Autot näyttävät tavallisilta antiikkisilta rojuilta, mutta ne leijuvat ilmassa ja kulkevat moitteettomasti. Leveiden katujen reunat ovat täynnä ihania pikkukojuja joissa myytiin kaikkea
käyttötavaroista posliini-esineiin.
Kadun varrella nokyttää yksi puu. Tämä puu on oikein kaunis ja vihreä. Se ei toisaalta eroa juurikaan kymmenistä muista puista jotka vieri vieressä seisovat katua reunustamassa, mutta se on erityinen. Sen runkoon on kirjoitettu kautta aikojen rakkauden tunnustuksia, ja siksi puu on niin kovin suosittu ja kasvaa rakkaudesta.
Tästä rakkauden puusta irtoaa yksi lehti joka kieppuu ilmassa tovin, kunnes leijailee tiilimuurin yli suurelle pihamaalle. Piha on täynnä kauniita puita ja pensaita, ja se on kovin suuri ja kaunis. Tämä yksittäinen lehti putoaa maahan ja sekoittuu muiden lehtien joukkoon.
Nuori nainen kumartuu ja poimii tämän lehden ylös, sillä hän tietää että jokainen niistä on arvokas. "Syksy on tulossa, vai mitä?," Nainen kuiskaa lehdelle ja päästää sen leijailemaan taas ilmaan. Nainen heittää pitkät kastanjan ruskeat hiuksensa taakse ja oikoo punertavaa hamettaan jonka ompelija on naisen pyynnöstä valmistanut muistuttamaan ruusun nuppua. Sitten hän lähtee kävelemään rauhallisesti pitkin puutarhaa rauhallinen hymy huulillaan.
Nainen saapuu valkoisen marmorikatoksen eteen ja vilkuttaa nuorelle miehelle sen alla. Tämä Nuori mies on letittänyt pitkät hiuksensa taakse jotta ne eivät sotkeentuisi hänen maalaukseensa, jota hän oli viimeistelemässä. Mies vilkuttaa takaisin ja Nainen astuu valkeat rappuset hänen luokseen. "Voi Helia, se on niin kaunis!" Flora sanoo ja ihastelee Helian taideteosta kultaisista ruusuista jotka välkehtivät kauniisti. "Omistan tämän sinulle," sanoo Helia ja antaa Floralle suukon. "Se on jo melkein kuiva, voit viedä sen." Flora nyökkäsi ja nosti taulun jalustaltaan. "Sinä tiedät että minusta on ihanaa kun omistat minulle taulun, Helia," Flora sanoo ja astelee poispäin. "Mitä tahansa sinun vuoksesi," Helia sanoo ja asettaa uuden taulun valmiiksi. Flora pyörähtää ympäri ja taulu tiukasti sylissään lähtee viemään sitä sisälle kartanoon. On kulunut 10 vuotta Alfeasta pääsyn jälkeen ja Flora ja Helia asuivat onnellisina suuressa kartanossa, joka sijaitsee Sunflower ulottuvuudessa, Rose valleyssa.
Helian taulut menevät kuin kuumille kiville sillä hän pystyi maalaamaan mitä tahansa loistavasti, etenkin kukkia. Heillä on tarpeeksi rahaa vaikka mihin, joten Flora ei pääsääntöisesti tehnyt töitä. Silloin tällöin hän kuitenkin saattoi kirjoittaa luonto-lehtiin artikkeleita erillisistä kasveista ja niiden elinympäristöstä.
Flora käveli taulun kanssa pitikin valkeita käytäviä, seinän vierustat täynnä kauniita kukka asetelmia. Itse seinillä komeili metrin välein Helian kuuluisimpia tauluja joita ei ollut myyty. Joka lauantai kartanossa järjestettiin turistikierroksia taiteesta ja kukista kiinnostuneille. Floran kävely oli verkkaista koska hän pysähtyi välillä tutkimaan tauluja jotka olivat olleet samalla paikalla jo vuosia. Helian tauluista löysi aina jonkin uuden näkökannan, eikä niihin voinut ikinä kyllästyä!
Kun Flora käveli erään kukka-asetelmansa ohi, hän pysähtyi katselemaan sitä. Kukat olivat kauniita ja sopivat kauniisti yhteen, mutta taulu niiden yläpuolella oli väärän värinen. "Cassandra!" Flora huudahti, mutta ei mitenkään käskevästi. Hetken päästä hänen vierelleen ilmestyi hänen henkilökohtainen palvelijansa joka oli pukeutunut valkoiseen hameeseen ja vihreään esiliinaan. "Te kutsuitte minua, rouva," Cassandra sanoi ja niiasi kevyesti. Flora nyökkäsi iloisesti ja katsahti kukka-asetelmaan. "Voisitko ystävällisesti pyytää Midgeä hakemaan seireenejä... sartoleja ja kisaran heinää itäisestä puutarhastani? Ne sopivat yhdessä paljon paremmin yhteen taulun kanssa". Cassandra sanoi tekevänsä sen mieluusti ja lähti vieden vanhat kukat mukanaan. Helia ja Flora olivat niin varakkaita että heidän oli järkevää pitää palvelusväkeä. Kaikki palvelijat rakastivat isäntäänsä ja emäntääsä suuresti sillä he olivat lempeitä ja ymmärtäväisiä. Tämän Flora tiesti, koska palvelijoilla oli tapana avautua hänelle koska hän oli hyvä kuuntelia. ja tietysti Helia tiesti kaiken mitä Florakin, heillä ei ollut salaisuuksia.
Hetken kuluttua Cassandra palasi mukanaan uusi kimppu jonka värit sopivat täydellisesti maalaukseen.
"Mutta rouva, edellinenkin kimppu oli niin kaunis...," Cassandra sanoi ja ojensi kimpun Floralle. "Eikö olisi ollut parempi vaihtaa maalaus? Herra on maalannut edellisen kimpun kanssa sopivia." Flora otti kimpun ja asettili sen marmoriselle jalustalle. Hän mietti hetken ja sanoi sitten: "Kaikki Helian työt ovat ihania ja jokaisella on oma tarinansa. En halua mistään hinnasta vaihtaa tätä taulua jotta sen tarina hautautuisi pois." Cassandra ei ymmärtänyt tätä, mutta kunnioitti syvästi emäntänsä viisautta. Hän niiasi taas ja lähti pois. Flora jäi vielä katselemaan Helian taulua, kunnes muisti sylissään olevan maalauksen kultaisista ruusuista. "Olin unohtaa sinut!" Flora sanoi ja lähti taas kävelemään. Hän nousi kahdet leveät portaat kolmannen kerroksen aulaan.
"Äiti! katso tätä!" Huusi silloin joku. Flora kääntyi ympäri ja huomasi noin kahdeksan vuotiaan tytöt juoksevan häntä kohti. Tytön kiiltävän mustat hiukset ulottuivat melkein olkapäille. Hänellä oli päällään valkoinen hame ja vihreä toppi jotka sopivat hyvin yhteen hänen vihreiden nappikenkiensä kanssa. "Rosy, mitä nyt?" Flora kysyi ja kumartui tytön puoleen. Rosy nosti kantamaansa kukkaruukkua hiukan ylemmäksi ja Flora näki pienen vihreän kasvin jolla oli kaunis kellanpunainen kukinto. "Upeaa, Rosy! Anthomeus cdiralhaes on hyvin vaikea kasvattaa!" Rosy hymyili innokkaasti ja laski kukan nyt taas alemmas. "Olen laulanut sille joka päivä ja kastelen aina kymmeneltä aamulla, niinkuin pitääkin! Hei, mikä tuo on?" Rosy osoitti maalausta äitinsä sylissä. Flora naurahti ja käänsi taulun Rosyn nähtäväksi. "Isäsi uusin luomus. Kultaiset ruusut, eikö olekin elävän näköinen?" Rosy ihaili taulua silmät pyöreinä ja tutki sen tarkkaan. Rosy oli perinyt Helian ja Floran parhaat ominaisuudet: Hän oli tarkka, rohkea, lempeä ja ystävällinen. Rosy osasi myös piirtää hyvin ikäisekseen ja rakasti kasveja. "Saisinko taulun huoneeseeni?" Rosy kysyi innoissan. Flora pudisti päätään. "Anteeksi kulta, tämä on omistettu minulle. Voit pyytää isää tekemään sinulle oman, hän on puutarhan ateljeessa." Rosy hihkaisi ja kävi viemässä kukkaruukkunsa pois. Sitten hän sujahti portaat alas toiseen kerrokseen. Flora nauroi itsekseen ja jatkoi matkaansa huoneeseensa. Se sijaitsi koillisen käytävän perällä. Flora astu sisälle huoneeseen, ja ensimmäinen vaikutelma on tietysti kukat. Flora ei tosiaankaan tehnyt mitään säännöllistä työtä, mutta hän yritti selvittää kasvien ominaisuuksia kemikaliossaan jonne johti ovi hänen huoneestaan. Itse hänen huoneensa muistutti lähinnä olohuonetta, sillä sielä oli muutama kukallinen sohva ja tietokone. Flora nukkui erillisessä makuuhuoneessa Helian kanssa neljännessä ja viimeisessä kerroksessa, mutta tätä hän kutsui huoneekseen. Pieni huone oli täynnä kukka asetelmia, mutta ei niin täynnä että tila olisi ollut tunkkainen, pikemminkin runsas.
Flora asteli tietokoneelle joka oli aina auki. Hän avasi maksullisen SpaceChatin ja meni sähköpostiinsa sieltä käsin. Ilokseen Flora sattoi huomata saaneensa yhden sähköpostin. "Solariasta!" Flora intoili. Liitteenä oli kuva kuningatar Stellasta ja kuningas Brandonista. Itse viesti kuului näin:

---
Hei, Flora!
Mitä kuuluu? (Et ole laittanut viestiä pariin viikkoon) Minä voin paksusti. Ihan kirjaimellisesti, kuopuksemme syntyy pian

On kirkas ja kirpeä ilta. Kaupungin valot sytytettiin hyvissä ajoin ja kauppiaat sulkivat liikkeitään. Vain liikenteen melu tunkeutui rauhallisten ihmisten ajatuksiin. Aina ei sekään. Typötyhjällä kadulla käveli mustaan nahkatakkiin pukeutunut nuori mies. Hänen punertavat hiuksensa oli kammattu huolimattomasti, mutta silmien katse oli tarkka ja totinen. Mies kiristi vähän tahtiaan ja tuli pienen cd-levy liikkeen eteen. "Anteeksi herra, mutta olimme jo sulkemassa," sanoo nuori nainen ja kääntä open-lapun väärin päin. "Asiani ei vie kauan, katson vain onko täällä yhtä juttua," Mies huomauttaa ja astuu sisälle vastahakoisen myyjän ohitse. Liike oli erittäin pieni mutta selvillä nykypäivän uusimmista artisteista. Tämä nuori mies asteli uutuus-levyjen hyllyn eteen ja ojensi kätensä tarkastellakseen erästä levyä. "Haluan ostaa tämän," Mies sanoi ja tyrkkäsi levyn epäkohteliaasti myyjälle. "Hyvä valinta," myyjä mutisi kun otti levystä hinnan. "Tämä julkaistiin eilen, debyyttialbumi." Mies katsoi häntä terävästi. "Tiedän kyllä." Myyjä ojensi miehelle levyn ja tämä lähti pois jotta myyjä saisi sulkea liikkeensä rauhassa. Hän jatkoi matkaansa katui pitkin ja katseli cd:tään. "Musa..." Hän mutisi.
Mies käveli noin puoli tuntia tietä ja kääntyi sitten kapealle kujalle jonka varrella nökötti pieniä rivitaloja. Hän keveli ihan kujan perälle ja astui sisään perimmäisen asunnon ovesta. "Riveeeeeen!" kuuluui äkäinen huudahdus. Musa hyppäsi keittiöstä hänen eteensä kirjava essu päällään. "Olet taas myöhässä! Ruoka jäähtyy ja lapsilla on nälkä!"
Kaksi kolmivuotiasta tepasteli hänen taakseen. "Älä nyt vedä hernettä nenään," Riven sanoi ja riisui takkinsa. "Tällä kertaa minulla oli hyvä syy!" Musa katsoi häntä epäilevästi, niinhän Rivenillä oli aina. Kyllähän Musa tiesi että Riven työskenteli kaukana kotoa, mutta liika on aina liikaa. Riven otti esille pienen cd-levyn ja heitti sen Musalle. Musa otti hätäisen kopin ja tuijotti omaa kuvaansa levyn kannesta. "Apua, sinä ostit tämän!" Musa huudahti tietämättä tulisiko olla vihainen vai huvittunut.
Riven hätisti lapset pieneen ja kotoisaan keittiöön ja meni Musan kanssa perästä. Musa käveli valkean kulhon luokse ja jakoi jokaiselle lihapullia ja perunamuusia. "Olet sinä kyllä pieni hölmö, Riven... Olisinhan minä nyt saanut tuon levyn ilmaiseksikin!" Riven tökkäsi haarukkansa lihapullaan. "Kyllä, kyllä, mutta tässä on spesiaali ominaisuuksia, kuten tähdet ja kuut - singlesi... ja tahdoin sanat ja kuvat."
Musa ei pystynyt sanomaan tähän enään mitään, Riven osasi olla itsepäinen. Se huokui hänestä nytkin vaikka elettiin 10 vuotta Alfean jälkeen. Musa oli juuri levyttänit ensimmäisensä ja oli avo-liitossa Rivenin kanssa. Heillä oli kaksi lasta, ne kolmevuotiaat. Suloinen ja rauhallinen pikku tyttö joka muistutti aivan Musaa, hänen nimensä oli Harmony. Tisamalleen Riveniä muistuttava Jazz, poika joka rakasti villiä menoa.
Musa ei ikimaailmassa uskonut saavansa lapsia, mutta Harmony ja Jazz olivat parasta mitä hänelle oli tapahtunut - heti Rivenin jälkeen. Musa oli aina tahtonut miehen jossa oli jotain kesytettävää ja sellainen Riven juuri oli. "Syötkö sinä itse ollenkaan?" Riven kysyi yhtäkkiä. Musa hätkähti ja söi haarukallisen hajamielisesti. "Söin jo!" huusi Jazz ja veti Riveniä housunlahkeesta. "Minä myös!" jatkoi Harmony ja katsoi äitiään odottaen toimintaohjeita. Musa oli juuri patistamassa lapset nukkumaan kunnes Riven puuttui peliin. "Voitte katsoa vaikka telkkaria."
Harmony ja Jazz juoksivat innoissaan pieneen olohuoneeseen ja kinastelivat säkkituolista- Jazz voitti. "Näin myöhään, tajuatko
ollenkaan paljon kello on!" Musa ähkäisi ja katsoi omaansa. Riven kuitenkin vain hymyili salaperäisesti. "Tänään on lauantai. Antaa nyt katsoa vähän aikaa." Musa murisi itsekseen ja heitti pitkät hiuksensa selkänsä taakse. Riven ja Musa söivät ruokansa loppuun (selvisi että Jazz oli pudottanut viimeiset lihapullat latialle) ja joivat pari kuppi kahvia. Musa tuijotti taas Riveniä ihmeissään. Tuo mies teki hänet hulluksi, ja samalla hän rakasti tätä. Riven työskenteli maailmonjenvälisessä spesialistiliitossa eikä saanut kertoa kenellekkään yhtään tarkemmin työstään. Jos Musa olisi ollut kuka tahansa muu, hän olisi voinut epäillä että Riven ei oikeasti olekkaan töissä, vaan käy jossain muualla... mutta ei, Musa luotti Riveniin ja tiesi että hän ei ikinä tekisi sellaista. "Tarkistan postit." Musa sanoi ja nousi pöydästä. Riven nyökkäsi ja veti esille sanomalehden jota alkoi lukea.
Musa käveli olohuoneeseen ja Katseli hetken aikaa Jazzia ja Harmonya jotka katselivat Jazzin lempi piirrettyä. Musa pudisti hymyillen päätään ja käveli pieneen kodinhoito-huoneeseen. Talo oli hyvin pieni ja hänellä oli tietokone ahtaasti tungettuna silitysraudan ja pesukoneen väliin. "Toimi nyt..." Musa mutisi vanhalle koneen romulle ja istahti puiselle jakkaralle. Kone aukesi hitaasti mutta varmasti. Musa krjautui heti SpaceChattiin jossa hän vietti paljon aikaa. Chat oli maksullinen, joka harmitti Musaa usein sillä rahat olivat tiukilla. Musa avasi postinsa ja luki ensimmäiseksi noin 50 fanipostia. "Mistä ihmeestä nuo saivat osoitteeni?" Musa mutisi ja äkkäsi heti postin Stellalta. 'Se jotenkin vain lipsahti...' Stella mutisi viestissään ja pahoitteli syvästi. Seuraavaksi Musa huomasi ilokseen viestin Bloomilta:
---
Miten menee Musa?

Kävimme Skyn kanssa valtiovierailulla Solariassa, eikö olekin mahtavaa! Stella ei varmaankaan maininnut siitä? uskoisin sen, hänen ja Brandonin esikoinen syntyy aivan kohta ja Stellan elämä pyörii nyt vain sen ympärillä.... :D Ah, niin. Ei muuta ihmeempää. Tiedätkö miten Floralla menee? Hän ei vastaa viesteihinsä kovinkaan usein.

Terveisin: Bloom, Erklionin kuningatar
---

"Voi Bloom, tietäisitpä miten minäkin tahtoisin olla kuningatar..." Musa mutisi. Hän tiesi Stellan (kenes muunkaan) välityksellä kaiken Floran yksityis-elämästä ja päätti vastata Bloomille vähän myöhemmin, myös Tecnalle voisi kirjoittaa. Silloin Riven ilmestyi kodinhoito-huoneeseen. "Tulisitko ulos?" Riven kysyi. Musa nousi ihmeissään jakkaralta ja kävi hakemassa takkinsa.
"Emmekö me menekkään etuovesta?" Musa kysyi kun Riven johdatti hänet vihreää rinnettä ylöspäin takapihalta. "Muistako Musa, kun kerroin että tämän kukkulan takana on toisen talon piha?" Riven kysyi ja veti Musaa eteenpäin. "Muistan kyllä..." Musa sanoi ja ihmetteli mitä Riven aikoo. Mennä nyt toisen pihoille! "Valehtelin silloin...." Riven sanoi yhtäkkiä. "Koska halusin näyttää sinulle aikanaan tämän!"
He olivat nyt kukkulan laella. Siitä aukesi satumainen näkymä metsään joka kimmelsi loiste-mennkinkäisten vuoksi upeasti. "Niin kaunista..." Musa sanoi ja katsoi taivaalle nähdäkseen täydellisen tähtitaivaan. Riven istuutui nurmelle ja Musa teki samoin. he ihailivat näkymää hetken. Musa tarttui Rivenin käteen ja hymyili. "Siksi halusit että ostamme tämän pienen ja vaatimattoman talon, vai mitä?"
Riven hymyili taas salaperäisesti. "Kyllä, mutta tämä kaunis näkymä aukeaa vain kerran vuodessa ja... ja ajattelin kysyä sinulta yhtä juttua." Musa punastui syvästi. Ei, ei tietenkään. Tuskinpa sentään. Ei kai...
"Musa, tahtoisitko sinä...tulla vaimokseni?" Riven kysyi ja otti taskustaan pienen sinisen samettilaatikon ja avasi sen. Musan silmiä häikäisi kun hän näki nuottiavaimen muotoisen kuvion hopeisen sormuksen keskustassa. Riven katsoi maahan mutta käänsi sitten katseensa Musaan. Musa hymyili ja hieraisi silmäkulmiaan. Sitä ei olisi pitänyt tehdä, sillä hän alkoi itkeä kuin viimeistä päivää. Riven häkeltyi tästä. "Y-ymmärrän jos et halua mutta..." Musa hyppäsi Rivenin kaulaan ja suuteli tätä. "Oletko sinä ihan tyhmä? Totta kai tahdon! Tahdon!"

Sinä iltana nähtiin tähdenlento kukkulan yllä, mutta toive oli jo toteutunut.

Aamu oli kaunis: ilmassa oli sateen tuoksu ja taivaalla ei näkynyt pilven pilveä. Kaupunki alkoi jo heräillä ja kaikenlaisia putiikkeja ja toimistoja availtiin. Kello oli vasta neljä, mutta aurinko oli jo nousussa. Kaupunki oli tähän aikaan jo vilkas: Olihan se huipputekninen Zenithin kolmas rengas: tulevaisuuden kaupunki. Suuren maapläntin peittivät korkeat kerrostalot ja modernit toimistorakennukset: mutta kauemmas mentäessä esiin pilkisti vehreä kukkula jonka päällä kohosi matala valkea talo, jonka peittivät suuret lasiset ikkunat. Postilähetys saapui: pienen ufon muotoisen robotin sisällä. Pieni ikkuna aukesi ja sieltä työntyi ulos rautainen käsi, joka laittoi postit sirosti postilaatikkoon ja katosi vihreään välähdykseen. Ulos asteli lyhythiuksinen, uninen nainen lilassa aamutakissa. Nainen käveli postilaatikon luo ja avasi sen. Sisällä oli keltainen kuori.
”Tecna Greenille”, siinä luki.
Tecna: Hmm. Saan harvoin postia...
Tecna avaisi kuoren nopeasti ja haukotteli. Sen sisällä oli parfyymintuoksuista vaaleanpunaista kirjepaperia. Siihen oli raapustettu kiehkuraisella käsialalla:
”Tecna! Mikset ole vastannut posteihin? Tiedän että olet kiireinen, mutta sinun pitäisi muistaa minuakin! Esikoisemme syntyy pian! Aurinkoisin terveisin, Stella!”
Tecna oli heittämässä kirjettä luettujen joukkoon, mutta huomasi lappusen joka oli teipattu kirjeen taakse. Se oli valokuva.
Siinä olivat Bloom, Stella, Musa, Flora, Layla ja hän itse.
”Winx...” Tecna mutisi. Pieni kyynel vierähti hänen poskellaan. Kuva oli kauan sitten: siinä oli Bloomin piirtämä ”Winx-Klubi-logo,” joka yhdisti heitä. Olihan sentään kulunut kymmenen vuotta siitä, kun tämä tyttöryhmä valmistui Alfean keijukoulusta, Magixin ulottuvuudesta.
Tecna katsoi kelloaan.
”Mitä? Se on jo 5:06! Täytyy lähteä laboratoriolle!”
Tecna oli töissä Cure-lääkelaboratoriossa, jossa hän selvitteli kaikenlaisia asioita bakteereista molekyyleihin. Hän oli löytänyt jo monta uudenlaista bakteerilajia, ja keksinyt lääkkeitä parantumattomiin sairauksiin. Tecna oli kuuluisa Zenithillä ja siksi varakas, vaikka hänen perheellään oli jo luonnostaankin paljon rahaa.
”Tecna!” Kuului miehen huuto sisältä.
”Odota, Timmy! En ehdi nyt juttelemaan! Pitää lähteä töihin! Etkö nähnyt, kello on jo viisi!”
Timmyllä oli tärkeää asiaa, mutta Tecna ryntäsi hänen ohitseen. Hän juoksi ruskeat puuportaat ylös ja asteli sisään suureen makuuhuoneeseen. Se oli hänen ja Timmyn makuuhuone.
Seinät olivat turkoosit ja niissä oli aquanvärisiä kuvioita. Nurkassa oli iso ja mukava sänky, joka oli aseteltu niin, että se näytti osalta seinää. Sängyn vieressä oli turkoosiksi maalattu lipasto ja sen päällä paperilappuja ja sininen laavalamppu. Huone oli täynnä elektronisia laitteita, tietokoneita, televisio ja kaikenlaisia äänentoistolaitteita, mutta nurkassa oli pieni vaatelokerikko joka oli ahdattu tietokonepöydän alle. Tecna avasi sen ja kaivoi esiin valkeat työvaatteensa. Hän puki päälle mustat korkokengät ja kampasi violetit hiuksensa. Niihin oli kertynyt pituutta vuosien aikana, ne olivat nykyisin yhtä pitkät kuin hänellä oli ne ollut Enchantix-muodossaan. Tecna tuuletti huoneen avaamalla pienen ikkunan joka oli aivan sängyn yläpuolella.
”Tecna! Tämä on tärkeää!” Timmy karjaisi.
Tecna avasi makuuhuoneen ovet närkästyneenä ja Timmy seisoi aivan hänen nenänsä edessä.
”Rakas! Työni alkavat tänään aikaisemmin kuin normaalisti! Lastenhoitaja ei ehdi tänne ennen kuin molemmat ovat töissä.” Timmy huomautti.
”Kuka hoitaa lapsukaistamme? No ota vaikka vapaata... Pomo raivoaa minulle ja antaa arvonalennuksen jos en ole töissä viiden minuutin sisällä!” Tecna selosti.
Hän tallusteli autotallin luo ja lähti töihin lilalla leijuautolla.
Timmy jäi kotiin ja kuuli pienen lapsukaisen huudon.
”Voi, ei taas! Dahlia, et kai herännyt näin aikaisin?” Timmyn valitus kuului. Hän juoksi yläkertaan hoivailemaan liilatukkaista vauvaa, joka kiljui kuin palosireeni. Pieni tyttö oli heidän oma päivänsäteensä, mutta nyt häntä ei voinut sellaiseksi sanoa, sillä Timmy vihasi vauvan kiljuntaa.
Tecna saapui kotiin vasta myöhään illalla. Heti ensimmäisenä kotiin tultuaan hän vaihtoi kotivaatteisiinsa ja käveli sisään hänen makuuhuoneeseensa. Tecna avasi nopeasti hänen oman laptoppinsa ja se aukesi nopeasti. Hän kirjautui hetimiten sisään maksulliseen Space Chattiin. Hän kävi siellä vain harvoin, mutta tänään oli taas sunnuntai, joka oli päivä jolloin hän aina kävi siellä. Viestilaatikko vilkkui oranssina. Pieni kirjeen kuva pian kasvoi koko ruudun kokoiseksi ja esiin pomppasi kymmenkunta viestejä. Päällinmäisenä oli pitkä viesti Musalta.
Siinä luki:
Tecna! Mitä kuuluu?

---
Sain viestiä Bloomilta ja päätin vastata hänelle... Mutta koska sinäkin olet hyvä ystäväni, päätin näppäillä tämän sinulle ensin... Meillä menee ihan O.K... Eilinen ilta oli satumainen! Riven pyysi minua vaimokseen! Arvaatkko kuinka ihanaa se oli? Meneekö sinulla ja Timmyllä hyvin? Ja mites teidän Dahlia? Vastaa pian, tahdon saada viestiä siitä, kuinka suhtaudut Riveniini.

Solariassa aurinko paistaa tavalliseen tapaan, ja aurinkorannat ovat suosittuja joka puolella ulottuvuutta. Jos joku työnantaja käskee miestä töihin, voi tämä huikata "Kiitos kaunis, mutta tämä poika lähtee ulos!"
Naiset laittautuvat upean naköisiksi hurmatakseen lihaskimppuja tämän häikäisevän auringonpaisteen alla. - Aurinko ei kuitenkaan läpäise punaisia verhoja kuninkaallisen linnan kolmannen salin ikkunassa.
Tai jos sitä voi saliksi sanoa. Kuin pientä makuuhuonetta olisi venytetty joka ilmansuuntaan niin että se oli paisunut hervottomaksi. Tässä huoneessa nukkuu Solarian kuningatar Stella.
"Nyt ylös, armaani! Aurinko on jo korkealla..." Huutaa huoneeseen astunut mies jolla on lyhyet ruskeat hiukset ja ystävällinen hymy. Samainen mies rientää vetämään verhot ikkunan edestä.
"EIJEI, VERHOT KIINNI!" Huutaa Stella, hyppää sängystä ja hölkkää sulkemaan verhoja. Kuitenkin liian myöhään, valkea valo välähtää ja Stella äkkää Solarian kuuluisimman juorulehden toimittajan syreenipuussa ikkunan takana. Vartijat kiskovat innokkaasti kuvia räpsivän miekkosen alas ja vievät pois. Stella saa tilaisuuden ja kiskoo verhon kiinni. "Voi Brandon, mitä menit tekemään!" Stella valittaa itkuisella äänellä ja istuu nojatuolille. Brandon katsoo kaunista vaimoaan jolla on lyhyeksi leikatut hiukset ja silkkinen yöpuku. "Vain yksi harmiton paparazzi, niistä ei kannata välittää," sanoo Brandon ja istahtaa Stellan vierelle. Stellan kalpeat kasvot loistivat silkka murhetta. "Vain yksi harmiton? Vain yksi HARMITON? Huomisessa lehdessä on nyt ruma kuva minusta! kaheaa!"
Brandon silitti vaimonsa päätä. Stella oli piilotellut palatsissa jo ikuisuuksia kun SE oli alkanut näkyä. "Olet Solarian kaunein koskaan, olisit iloinen koska saat kuvasi juorulehteen," kuiskasi Brandon. Stella pudisti kiivasti päätään ja osoitti vatsaansa joka pullotti suurena pallona yöpuvun alta. "Tämä on ongelmani! En voi lähteä minhinkään ennen kuin lapsi on syntynyt! Sitten alkaa pikadieetti ja..." Stella piti Brandonille luennon kaikesta mahdollisesta. Kun hän oli lopettanut, Brandon nousi ylös. "Stella, tarvitset ulkoilmaa!" hän sanoi. Stella torjui tälläiset ajatukset ja ajoi Brandonin pois huoneestaan. Sitten hän tarkisti että verho oli visusti kiinni ja siirtyi tietokoneensa ääreen.
"SpaceChat..." Mutisi Stella ja avsi sähköpostinsa kirjauduttuaan sisään. Chatti oli kallis hankinta, mutta siten hän piti yhteyttä muihin winxeihin (tosin, eihän Stellalla kuningattarena ollut rahapulaa).
Stella tuhahti kun huomasi ettei Flora ollut taaskaan vastannut hänen vistiinsä. Stella kirjoitti hänelle saman tien uuden jossa pohti syvällisesti lapseensa liittyviä asioita ja pohti nimiä. Sitten Stella kirjoitti Musalle ja pahoitteli paljastaneensa hänen sähköposti-osoitteensa lehdistötilaisuudessa. Stella oli kovemman luokan kirjoittaja, joten hän lähetti myös Bloomille selonteon itsestään ja kysyi kuulumisia. Tosin Bloom oli ollut Skyn kanssa valtiovierailulla Solariassa pari viikkoa aikaisemmin. Mitäs siitä. Tecnalle Stella ei jaksanut kirjoittaa...
Stella nousi tuoliltaan ja käveli ympäri huonettaan. Se oli ympäröity vaatekaapeilla joten tilaa oli vapaata seinätilaa oli vähän. Stella avasi F-7 kaapin (Brandon oli numeroinut ne) ja otti esille pari kaunista hametta. Stella yritti ahtaa niitä päälleen mutta eihän niistä kumpikaan mahtunut. Hän käveli kiroten kaapin Ö-10 luokse ja otti esille hameen joka oli suunniteltu odottaville äideille. "Miten ISO..." Stella parkaisi ja puki rätin päälleen. Se sopi loistavasti.
Stella laittoi itsensä niin kauniiksi kuin pystyi valtavan meikki ja koruvarastonsa avulla. Sitten hän tyytyi vain kävelemään ympyrään, mitä ihmettä hän tekisi yksinään?
Stella pysähtyi kun ravaaminen kävi hänelle liian raskaaksi ja katsahti vaistomaisesti ovea kohti. Hän käveli sen luo, kurotti kohti ovenkahvaa... "Ei Stella, et voi näyttäytyä!" Stella äyskähti itselleen ja kääntyi pois ovesta. Näin hän oli hetken, kunnes kiusaus voitti ja Stella avasi oven.
Hänen makuuhuoneensa ovi aukesi läntiselle käytävälle jonka kullatut tukipilarit olivat häikäisevän kauniit. Stella sai vähän väriä kasvoilleen kultauksen heijastaman auringonvalon ansiosta ja lähti hivuttautumaan eteenpäin seinän vieressä, välttäen ikkunoita. Ikkunan tullessa vastaan Stella konttasi sen ali - ihan kuin ulkopuolella olisi vilahtanut kamera. Kun Stella nousi taas kävelemään, häntä vastaan tuli hovineito. "Oih, teidän korkeutenne!" Hovineito huudahti. "Näytätte säteilevältä!" Stella kavahti ja tuli ajatelleeksi oliko tämä vain pilkkaa siksi että hän oli ottanut väärän-sävyiset kengät. Stella katsahti jalkoihinsa todetakseen asian itse - mahdontonta, vatsa oli edessä. "ÄÄÄÄÄRRRRSYTTÄVÄÄ!" Stella parahti ja jatkoi säikähtäneen hovineidon ohitse välittämättä siitä että tämä oli nähnyt hänet. Nyt Stella ei edes jaksanut varoa ikkunoiden paparezzeja. Valot välähtelivät siellä täällä aina kun Stella kulki ikkunan ohitse. "Olen tuhon oma," mutisi Stella.
Hän oli ajatuksissaan kulkenut ruokasalin edustalle, jota vahti hovimestari numero 6. Hovimestari oli myös ilahtunut Stellan näkemisestä ja kehui hänen ulkonäköään. Stella tiesi tämän olevan valetta, eihän kuningatarta sanota rumaksi päin naamaa. "Tahtoisitteko syödä aamiaisen ruokasalissa, teidän armonne?" kysyi Hovimestari. "Kyllä kyllä, heippa," Stella sanoi ja kulki hänen ohitseen. Oli outoa nähdä taas salin suuri ja pitkä pöytä, sillä Stella oli syönyt aamiaisensa huoneesaan jo viikkoja. Brandon oli onneksi syönyt aikaisemmin joten Stella sai olla rauhassa. Hän istuutui pöydän päähän ja tiuski apulaistarjoilijalle mitä tahtoisi syödä. Tarjoilija kehui myös hänen ulkonäköään (uskollisia alamaisia...) ja toi Stellan eteen suuren tarjottimen jonka valikoimaan kuului mm. kananmunia, salaattia, puuroa, kaviaaria ja Solarian parasta leipää.
Stella söi hiljaisena ja ajatuksiinsa uppoutuneena. Stella päätti ensin syödä vain salaattia, mutta ajatteli sitten lasta ja päätti ahmaista kaiken. Stella olisi tietysti iloinen lapsestaan heti syntymän jälkeen, mutta sitä ennen se oli vain ulkonäkökysymys. Stella pyöritteli ajatusta päässään edestakaisin, kunnes haukkasi leipää turhautuneena. "Auts, mitä tässä on..." Stella mutisi ja katsoi leipäänsä. Sen sisältä pilkotti jotain valkoista. Stella otti veitsen ja sahasi sämpylän auki, ja otti sieltä paperilapun. Lappu kuului näin:

-----------
Hänen korkeutensa näyttää upealta! Onnittluni pian syntyvästä esikoisesta!

Parahin terveisin, Auqust, pääkokki.
-----------

Stella tärisi raivosta, kaikki tosiaan nauroivat hänelle selän takana ja väittivät hänen olevan kaunis... Hän söi nopeasti loppuun ja katosi ovesta (hovimestarin tauko oli onneksi alkanut).
Stella suunnisti aurinko-torniin jossa hän saisi luultavasti olla rauhassa. Suurimmalla osalla henkilökuntaa oli onneksi tauko, joten Stella pääsi livahtamaan torniin huomaamattomasti. Torni oli pieni ja sinne mahtui van pari ihmistä kerrallaan, mutta näköala oli huikea. Tornista näki koko Solarian joka kylpi kauniisti auringossa. "Minäkin voisin mennä ulos jos en olisi näin hirveän näköinen..." Stella mutisi ja istahti tornin lattialle ihailemaan näköaloja.
Silloin Brandon istui hänen vierelleen, niin yhtäkkiä kuin aina. Stella käänsi katseensa pois. "Voi Brandon, olen niin hemmetin ruma!" Hän parkaisi ja nojasi tukipilariin. Brandon nauroi itsekseen. "Halusin näyttää sinulle tämän lehden, se painettiin välittömästi ja aijotaan julkaista tänään illalla," Hän sanoi ja ojensi Stellalle juorulehden. Stella katsoi sen kansikuvaa joka esitti hyvin kaunista naista ikkunan takana. Naisella oli kultaiset hiukset ja satumainen puku päällään. "Mu-mutta tämähän näyttää vähän minulta..." Stella mutisi. Brandon nauroi nyt avoimesti ja kietoi toisen kätensä Stellan ympärille. "Se OLET sinä, rakkaimpani. Et ole ruma vaikka lihoisit hiukan. Päin vastoin, se ei ole ollenkaan haitaksi."
Stella halasi Brandonia ja lehti putosi lattialle. Aurinko kultasi sen kannen.