Ilmoittaudun

Olen tässä vuosien saatossa rikkonut poliisina jatkuvalla syötöllä lakia. Se Vatttilaisen Veeti olisi pitänyt viedä putkaan silloin 23.5.1985, kun se hakkasi vaimonsa. Ilmiselvä virkarikos. Se hakkasi sen nimittäin seuraavana viikonloppuna uudelleen. Kuulustelin 30.10.1991 Ville Vottosen rattijuopumukseen, mutta jätin kirjaamatta, että siltä oli autosta rekisterikilven valo pimeänä. Se oli pimeänä vielä viikon päästä, kun se ajoi samalla autolla kortitta ratsiaan. 1.12.1992 Kari Kolli varasti kaupasta korin kaljaa. Kori palautettiin kauppaan, mutta se oli ehtinyt juoda siitä rapuloissaan yhden pullon kaupan pihalla. En ilmiantanut sitä poloista kunnallisen järjestyssäännön rikkomisesta. Virhe mikä virhe. Viikon päästä se joi saman kaupan edessä punkkua ja kusi alleen pahennusta herättäen kirkkoherran rouvan nähden. 14.9.1995 Kalle Kehveli ajoi ylinopeutta ohitsemme kun olimme menossa muulle tehtävälle. En sakottanut, mutta nuhtelin. Seuraavissa kunnallisvaaleissa se pääsi läpi vihreiden edustajana. Moka mikä moka. 16.4.1998 kuulusteltava myönsi minulle muiden juttujensa ohella, että oli kännipäissään polttanut pilveä edellisellä viikolla pileissä. En tehnyt juttua. Kaveri on nykyisin työelämässä. Olisi varmaakin tilastojen vuoksi pitänyt tehdä siitä huumausaineen käyttörikosjuttu. Huonoa omaa tuntoa kärsin tuosta vieläkin. 25.6.2000 Mikko löi kaveriaan Veikkoa turpaan taksijonossa, kun se oli kähminyt Mikon emännän perseitä. Sovittelin riidan poikien kanssa paikalla taksijonossa 20 metrin kohdalla ja lähdin pois. Se emäntä oli sitten vinkannut Veikolle silmää siinä 10 metrin kohdalla jolloinka mustankipeä Mikko oli uudelleen täräyttänyt Veikkoa moponvinkkarilla nenään. Taas mokasin. Olisi kai pitänyt viedä se emäntä siitä putkaan häiriötä aiheuttamasta. 13.3.2001 talonmies Kettunen ilmoitti, että Kusnetsovin asunnossa ramppaa epämääräistä porukkaa yöaikaan... huumeita tai vähintäänkin pillua myyvät siellä epäilee hän. En puuttunut asiaan ja seuraavalla viikolla ilmeni, ettei yövuoroja tekevän Kusnetsovin vaimon viisumi ollut voimassa. Taas laiminlöin virkavelvollisuuteni, kun en ollut puuttunut asioihin.

Näitä juttuja voisi jatkaa loputtomiin ja kaikien poliisimiesten elämä on tällaista, ei ainoastaan Hesan huumekyttien. Mikäli kaikki jutut hoidettaisiin 100% coverilla, hukkuisi järjestelmä omaan paskaansa. Työ on jatkuvaa hienosäätämistä. Puu pitää karsia oksistaan ennen syyttäjälle lähettämistä. Maalaisjärjen käyttö pitäisi edelleen olla sallittua.
Tehdään yhdessä parempi ja turvallisempi Suomi!
13906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hirvittäviin virkarikoksiin olet syyllistynyt, mutta tietäisitpä mihin minä. Kerrankin, kun Malmin mustalaisten kanssa, voi kauheeta.....
Palvelen Roballa ja en varmaan enää olisi sekuntiakaan virassa, jos laillisuusvalvojat saisivat tietää.

Äänestä

Menehän lapsiparka nukkumaan, niin ei tarvitse keksiä näitä roskatarinoita.

P.S Oikeat poliisit osaavat kirjoittaa, toisin kuin sinä:) Palaa asiaan sitten 10 vuoden päästä. Hyvää yötä.

Äänestä
  • olen jo eläkkeellä ;o)

    Äänestä

  • päästä kirjoitti:

    olen jo eläkkeellä ;o)

    Voih, sulla sitten yhtä huono tuuri kuin tuttavani pojalla, joka joutui eläkkeelle 19 vuotiaana. Sääli.

    Mikä sinun sairautesi on, mielenterveys ongelmiesi lisäksi?
    Vai mielenterveysongelmiesi takiko sinut laitetaan eläkkeelle heti 18 täytettyäsi? Oletko siis toivoton tapaus?
    Voimia, voit silti elää hyvän ja hauskan elämän.

    Äänestä

  • 20vuotiaana kirjoitti:

    äläkä käy vanhalle virkamiehelle vittuilemaan lukihäiriösi kanssa

    Äänestä

  • uuuurpo kirjoitti:

    äläkä käy vanhalle virkamiehelle vittuilemaan lukihäiriösi kanssa

    Voih, lapsi suuttui. Menehän nyt nukkumaan, äiti ja isä on aamulla tyytyväisiä, kun et kauppareissulla väsyneenä kiukuttele. Hyvää yötä.

    P.S Aikuisethan ei provosoidu:)

    Äänestä

  • menehänjonukkumaan kirjoitti:

    Voih, lapsi suuttui. Menehän nyt nukkumaan, äiti ja isä on aamulla tyytyväisiä, kun et kauppareissulla väsyneenä kiukuttele. Hyvää yötä.

    P.S Aikuisethan ei provosoidu:)

    Niinhän se taitaa olla, että viisaampi väistyy. Jää Sinä tänne provosoimaan yövalvojia.

    Äänestä

  • Hyvää Yötä. kirjoitti:

    Niinhän se taitaa olla, että viisaampi väistyy. Jää Sinä tänne provosoimaan yövalvojia.

    Käskikö äiti vai isi sinut nukkumaan? No hyvä niin, saat varmaan huomenna kauppareissulla tikkarin tai jopa jäätelön. Kauniita unia sinulle ja hyvää yötä.

    Äänestä

  • hyvä niin kirjoitti:

    Käskikö äiti vai isi sinut nukkumaan? No hyvä niin, saat varmaan huomenna kauppareissulla tikkarin tai jopa jäätelön. Kauniita unia sinulle ja hyvää yötä.

    ja aikuismaisia kirjoituksia joihin tällä palstalla yhtenään törmää.
    Aloitus tosin poikkesi yleisestä linjasta. Oli todennäköisesti suoraan elävästä elämästä.

    Äänestä

Taas täyttä roskaa, ei mitään faktaa.

Äänestä

On myös sellaista, mitä ei tuollainen vitsailu ymmärrä.

Tarttukaa vaan siihen näkyvään pintarikollisuuteen!

Isot kalat uivat verkkojen läpi.

Voisipa joku ehdottaa, että tutkitaanpas vaikka tiettyjen virkojen jakaminen. Ajattelepa! Ei se ole mikään lahjus jos antaa viran! Viran ylläpito saattaa maksaa veronmaksajille 100-200 000 euroa vuodessa. Kuka sen maksaa?

No, ei sellaiseen puututa, koska ei ole katsos ymmärrystä eikä vapaamuuraria tai lions-veljeä petetä.

Ymmärrän, että poliisina on vaikeaa, kun kaikki pienen kansalaisen rikokset pitää kirjata ja käsitellä mutta isot roistot ovat UNTOUCHABLE

terveisin.

Hyvä veli.

Äänestä

ettei enemmistö edes ilmoita tapahtuneita rikoksia

ja surullinen että osa ilmoittaa rikoksiksi asioita, joita ei tapahtunut

Että on asioita, jotka eivät tapahtuma hetkellä olleet rikoksia, mutta jotka jälkikäteen voi sellaisiksi väittää.

Mitä sillä on väliä että katsoo pikkujuttuja läpi. Jos minä siirdän kaiken omaisuuden tyttärelle ajoissa ja en menekään naimisiin voin varsin hyvin siirtyä elämään hungingolla, jos tahdon. Eikä ole väliä heti kun 10 vuotta on kulunut omaisuuden siirrosta, vaikka kuolisinkin Petri Gerd 2 eli paljon isompi vaara aiheutui siitä että jätti lukematta minulle rikosilmoituksen ja sitten väitti että kohtelu on ollut hyvää....nuo eivät sentään järjestele elämäänsä niin että voisivat toteuttaa massamurhan eli ei suurta pahaa ole aiheutettu.

Äänestä

Huomaatko mitä, kaikki sinulle vastanneet osaavat ammattisi sinua paljon paremmin, vaikka eivät ole sekuntiakaan siinä ammatissa olleet.
Tuiki kummallista.
Psykiatrit kertovat samaa omista potilaistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

poliisirikolliseksi kirjoitti:

Olen tässä vuosien saatossa rikkonut poliisina jatkuvalla syötöllä lakia. Se Vatttilaisen Veeti olisi pitänyt viedä putkaan silloin 23.5.1985, kun se hakkasi vaimonsa. Ilmiselvä virkarikos. Se hakkasi sen nimittäin seuraavana viikonloppuna uudelleen. Kuulustelin 30.10.1991 Ville Vottosen rattijuopumukseen, mutta jätin kirjaamatta, että siltä oli autosta rekisterikilven valo pimeänä. Se oli pimeänä vielä viikon päästä, kun se ajoi samalla autolla kortitta ratsiaan. 1.12.1992 Kari Kolli varasti kaupasta korin kaljaa. Kori palautettiin kauppaan, mutta se oli ehtinyt juoda siitä rapuloissaan yhden pullon kaupan pihalla. En ilmiantanut sitä poloista kunnallisen järjestyssäännön rikkomisesta. Virhe mikä virhe. Viikon päästä se joi saman kaupan edessä punkkua ja kusi alleen pahennusta herättäen kirkkoherran rouvan nähden. 14.9.1995 Kalle Kehveli ajoi ylinopeutta ohitsemme kun olimme menossa muulle tehtävälle. En sakottanut, mutta nuhtelin. Seuraavissa kunnallisvaaleissa se pääsi läpi vihreiden edustajana. Moka mikä moka. 16.4.1998 kuulusteltava myönsi minulle muiden juttujensa ohella, että oli kännipäissään polttanut pilveä edellisellä viikolla pileissä. En tehnyt juttua. Kaveri on nykyisin työelämässä. Olisi varmaakin tilastojen vuoksi pitänyt tehdä siitä huumausaineen käyttörikosjuttu. Huonoa omaa tuntoa kärsin tuosta vieläkin. 25.6.2000 Mikko löi kaveriaan Veikkoa turpaan taksijonossa, kun se oli kähminyt Mikon emännän perseitä. Sovittelin riidan poikien kanssa paikalla taksijonossa 20 metrin kohdalla ja lähdin pois. Se emäntä oli sitten vinkannut Veikolle silmää siinä 10 metrin kohdalla jolloinka mustankipeä Mikko oli uudelleen täräyttänyt Veikkoa moponvinkkarilla nenään. Taas mokasin. Olisi kai pitänyt viedä se emäntä siitä putkaan häiriötä aiheuttamasta. 13.3.2001 talonmies Kettunen ilmoitti, että Kusnetsovin asunnossa ramppaa epämääräistä porukkaa yöaikaan... huumeita tai vähintäänkin pillua myyvät siellä epäilee hän. En puuttunut asiaan ja seuraavalla viikolla ilmeni, ettei yövuoroja tekevän Kusnetsovin vaimon viisumi ollut voimassa. Taas laiminlöin virkavelvollisuuteni, kun en ollut puuttunut asioihin.

Näitä juttuja voisi jatkaa loputtomiin ja kaikien poliisimiesten elämä on tällaista, ei ainoastaan Hesan huumekyttien. Mikäli kaikki jutut hoidettaisiin 100% coverilla, hukkuisi järjestelmä omaan paskaansa. Työ on jatkuvaa hienosäätämistä. Puu pitää karsia oksistaan ennen syyttäjälle lähettämistä. Maalaisjärjen käyttö pitäisi edelleen olla sallittua.
Tehdään yhdessä parempi ja turvallisempi Suomi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu