kun lapsi huostaan otetaan huhu puheitten perusteella?
Minun lapseni vietiin, pelkästään juorujen ja huhujen perusteella. Siinä täytäänpanossa olivat suorastaan kateelliset ja joiden elämä ei mennyt kotona hyvin.
Meillä meni kotona hyvin. Emme omasta mielestään tehnyt mitään pahaa.
Ovikello soi ja sisään astuu pari naista ja poliisit.
Kertoivat vievänsä lapsemme nuorisokotiin, koska lapseni oli tehnyt *sitä ja tätä*!
Katsoimme silmät suurina ja kuuntelimme mitä kaikkea lapsemme oli tehnyt.
Emme olleet asiosta kuulleet mitään ja katsoimme kaikki kolme toisiamme ja varmastikki ajatelimme kaikki, että tämä on kuin ote jostain kirjasta.
Lapsemme oli ihan järkyttynyt ja itki ja ihmetteli! Tuntui kuin sydämeni oisi pompahtanut
rinnan läpi. En voinut puolustautua mitenkään päin ja tuntui kuin tukehtuisin siihen paikkaan.
Lapseni vain katsoi ja kuunteli, shokki varmaankin.
Jätän kirjotukseni tähän, en pysty tällä hetkellä jatkamaan, anteeksi.
Mutta, te jotka jostain syystä heititte ilmaan asioita, jotka eivät pitäneet paikkansa, toivon että te jokainen muistatte mitä jälkeä aiheutitte,
varsinkin lapselleni.
Tälläisia tapauksia on monia, naapurin kateuden ym johdosta ja asioita ei tutkita kunnolla.
Miksi? Miksi teitte meille tämän? Olemme onnellisia, sekö oli syy?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kurjaa. Ei kai ne sitä voi nuorisokodis kauaa pitää jos näytät sossuille, että teillä on kaikki hyvin et ei oo mitään ongelmia. Sossut on sellasia.. ei ne ota asioista selvää, huostaanottaa vaan.
koska huostaanoton perusteet ovat tuollaiset. Ei äiti pysty mitään kotonaan parantamaan, mikä olisi huostaanoton purun edellytys.
Äidille sen verran, että älä mene mukaan juoruämmien juttuihin niitä spekuloimaan ollenkaan. Vaadi juoruakkojen nimet esiin. Jos on hyvä veli yhteisö heillä, paha on tilanteesi. Jos uuvuttaa, niin ole pois näkösältä ja jos voit älä mene mihinkään mielenterveysyksiköihin. Huostaanotoista uupuminen kelpaa perusteluksi jatkaa huostaanottoa. Älä valita uupumista kenellekään, vaikka miten uuvuttaisi. Vaan vaikka kirjoittele tänne. Pidä lapseesi yhteyttä ja ole hänen kanssaan samaa mieltä, älä anna minkään tulla väliinne pahoilla puheillaan, ei millään. Noin lapsesi säilyttää mielenterveytensä, huostassa nimittäin alkaa manipulointi sinua vastaan. Koeta jaksaa nyt, uupua kerkiät sitten kun lapsesi on takaisin kotona. Säilytä järkesi, sitä ne saatanat nyt sinulta haluavat.
sillä poikkeuksella vain että kyseessä oli 3-vuotias tarhasta lastensuojeluviranomaisten toimesta viety ja vanhempia epäiltiin insestistä. Huostaanotto jouduttiin 3 kuukauden jälkeen purkamaan sen tähden kun lapsi oli niin totaalisesti eristettynä vanhemmistaan
etteivät asiantuntijatkaan enää pystyneet erottamaan lapsen käytöksestä sitä
mikä oli vanhemmista erottamisesta syntynyttä käytöstä lapsella ja mikä insestistä johtuvaa. Lapsi palautettiin kotiinsa ilman tutkimuksia jne.
Teillä on varmaan jo Huoltosuunnitelma käytössänne, johon on merkittynä huostaanottoon johtaneet syyt ja seikat.
Voit tehdä (asianajajan kanssa) rikosilmoituksen lapsesi vapauden riistosta,
jossa vaadit tutkimuksen siitä
mistä rikoksista jne alaikäistä lastasi syytetään ja vaadit että lapsen asia tutkitaan perusteellisesti.
Jos poliisin tutkimuksissa todetaan,
että lapsesi ei ole syyllistynyt siihen
mistä lastensuojeluviranomaiset häntä syyttävät jne. vaaditte asianajan kanssa rangaistusta aiheettomasta vapaudenriistosta lastensuojelulviranomaisilta
sekä myös rangaistusta perättömistä ilmiannoista ja kunnianloukkauksesta
lastensuojeluilmoituksen tekijälle.
Hanki hyvä asianajaja lapselle.
Kyllä alaikäisen oikeusturva on sama kuin aikuisenkin.
Ei lasta voi eikä saa syyttää mistään rikoksista ilman rikoslakien määräämiä tutkimuksia.
Olivatpa tapahtumat taikka teot sitten mitä hyvänsä
kyllä lapsille ja nuorille kuuluu samanalainen oikeus puolustautua ja tulla kuulluksi
kuin aikuisillakin rikoksista syytettynä!
Voimia.