Seksiä opettajan kanssa, osa 2

Neea

TÄÄ ON SIIS JATKO OSA TOLLE "SEKSIÄ OPETTAJANI KANSSA, OSA1" NOVELLILLE. JOS ET OO LUKENU YKKÖS OSAA NIIN KÄYPPÄ LUKEMASSA ;)


en välittänyt mietteistäni!
jatkoin sitä mitä olin tekemässä.

Samalla kun opettajani oli pumppaamassa minua, hän suuteli kiihkeästi niskaani.
yht´äkkiä opettajani ehdotti että hän runkkaa perseeseeni.
Sanoin että se käyn.

Opettajallani oli hieman vaikeuksia saada iso, muhkeaa sauvaansa peppu aukkooni, joten hän kaivoi repustaan tuubin, ja levitti sitä valtikkansa päälle.

"no niin, neeasein!" hän huusi!
Hän työntyi sisääni. se kirpaisi vähän
ja ulvahdin.

Hän pumppasi niin kovaa että sain sen illan ensimmäisen orkun.
ähkin ja ulvoin.

Pian minun pierässäni hänkin laukesi sisääni.
ulvahdin! se tuntui hyvältä.

nopeasti otin hänen tykkinsä suuhuni ja imin kaiken sperman.
Se maistui aika oksettavalta, mutta halusin hänen näkevän mihin pystyisin.


Hän otti minut syliinsä ja hyväili.
Suukottelimme ja hyväilimme toisiamme.
Hän alkoi jälleen nuolemaan kaulaani, ja sitä pitkin pyös rintojani.


Juurikun kaikki oli hyvin kuului kuulustus
"palvi, palvi kello kaksitoista, reikä reikä!"

"EI!" opettajani huusi!
"sori, neea..pitää mennä palaveriin"

"joo ei mitään.."

"otetaan maanantaina uusiks, joooko?"

"joo, tietty! en malta odottaa!"
huusin.

Rupesimme pukemaan ja minä lähdin kotin, ja opettajani palaveriin.


TÄÄ OLI PALJON LYHKÄSEMPI KU TOI YKKÖS OSA.
KOLMAS OSA TULEE VIELÄ, JOS TE NIIN HALUUTTE.
JUU, JA SIT JOS NOITA KIRJOTUSVIRHEITÄ TAAS KERRAN OLI, NIIN ÄLKÄÄ VÄLITTÄKÖ. ;)

15

9515

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä,hyvä

      "...joten hän kaivoi repustaan tuubin, ja levitti sitä valtikkansa päälle. "

      Hyvä, hyvä, niin sitä pitääkin varustautua aina pahan päivän varalle, ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu!


      Hihihhiiii..heeehhheheh...hic.

      • Hyvä hyvä2

        Totta puhuen en kiihottunu tosta niin paljon kun ykkösestä.Mutta lisäääääääääääääää


    • mice

      kerro ihmeessä vaan lisää

    • RunkkuPommi

      JATKA JAKTA!!! EI KIRJOTUS VIRHEET HAITTAA!! SAMALLA KU LUKEE NOITA NII ON IHANA TUNKEE SORMEA
      PILLUUN!!!!!

    • kiihottunut

      JATJA PLIIS PIANOLE KILTTI!!!!!!!!!!!!

    • joumaan

      Aivan paska. "Pian minun pierässäni hänkin laukesi sisääni". "nopeasti otin hänen tykkinsä suuhuni ja imin kaiken sperman". Just. Ai niinku ekaksi se laukes sun peppuun ja sit sä imit sen spermat. Mitenköhän se tapahtuu?

    • Prinsessa

      hei vielä lisää

      • giel

        kävitsä sen riparin..?! naurettava tarina..tosiaan eka se laukee sun peppuun ja sitten sä imet ne mällit..mitenköhän se todellisuudessa menee?!


      • tsob
        giel kirjoitti:

        kävitsä sen riparin..?! naurettava tarina..tosiaan eka se laukee sun peppuun ja sitten sä imet ne mällit..mitenköhän se todellisuudessa menee?!

        en sitten muista tiedä mutta ainakin minun poikaystäväni laukeaminen on senverran pitkäkestoista että on hyvinkin mahdollista tulla ensin sisälle ja sitten loput suuhun..olisi ihan kivaa mielestäni jos ihmisten ei tarviis kirjottelunsa takia kestää noita "joo toi on 13 vee juttuja"
        ps. 21 vuotta,jos joku nyt sitä alkaa kyseenalaistamaan.


    • Katja

      olekiltti ja jatka nää oli tosi hyviä tarinoita voitko kirjottaa mulle mun sähköpostiin seksinovelleja sä oot tosi hyvä kirjottaja pliis jatka T:Katja

    • Jape25

      Todella hienoa tekstiä. Jatka samaan malliin. Runkkaatko kun teet näitä juttuja? Mistäpäin olet? voiko sua tavata livenä?

    • Sexy Boy

      toi on ihan hyvää tekstii mut onko sulle tapahtunu toi ja minkä ikänen olit ku tää tapahtu mut jos ei oo totta..... nii lähetä mulle mailii ja kerro minkä ikänen toi tyttö tos on!!!
      P.S lähetä muutenki mailii!

    • jensku ;)

      lisää vaan..toi oli mahtava..

    • ???

      Jatka ihmees!! Se oli ihan sika hyvä!!

    • Anonyymi

      KIRJOTAPPA LISÄÄ TAI MUUTEN!!IHAN PARASTA OMGG EN KESTÄ😶‍🌫️LISÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1551
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1184
    3. 85
      1048
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      867
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      826
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      794
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      759
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      621
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      557
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      556
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      44
      538
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe