Maatalouden

Miksi maatalouden harrastajat ovat keskenään epäsolidaarisia?

Tukiaisia nauttiva varakas maatalouden harrastaja vähät välittää siitä, että hän kilpailee veronmaksajien kustantamalla dumppauksella ja tullimuurilla kehitysmaassa toimivan todellisen maatalousyrittäjän markkinoilta jopa omassa maassaan ja saattaa hänet ja hänen lapsena perikatoon.

Afrikasta pakenevat elantonsa menettäneet nuoret miehet tukiaisia jakelevaan Eurooppaan. Naiset ja vanhemmat eivät kykene edes lähtemään. Lähiruokaa pitäisi suosia rikkaiden tuottajien liepeillä, mutta ei enää köyhässä Afrikassa!

Suomessa Maalaisliitto pyrki sodan jälkeen monopolisoimaan neuvostosuhteet hankkiakseen sisäpoliittisen niskalenkin nykyaikaa tavoittelevista pyrkimyksistä ja näin varmistaakseen mm. maatalouden massiivisen tukemisen ja tullimuurit. Maalaisliittoa ei neuvostoystävyydessä lainkaan haitannut kulakkien kohtalo venäjällä ja sittemin Itä-Euroopan maissa.

Pientilallisten imagolla ruikutetaan tukiaisia, vaikka heitä ei enää ole. Raha virtaa ökyrikkaiden kartanonomistajien, yritysten ja asfaltti-talonpoikien laareihin. Tukiaisten perusta on pikemminkin hehtaarien määrä kuin todellinen tarve.

Kukapa kulakista tai kehitysmaan todellisesta maatalousyrittäjästä välittäisi?
542332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Afrikasta lähdetään lähinnä sotien takia pakoon.Sodat loppuis aika nopeasti,jos suuret aseiden,ja asetarvikkeiden valmistaja-,ja myyntimaat pakotettaisiin hoitamaan toimintansa seuraukset,eli ottamaan vastaan KAIKKI pakolaiset.Ranska ,Saksa,Venäjä,USA,mm. tekevät miljrdiluokan bisnestä aseilla,vaan eivät hoida yhtä vastuullisesti seurauksia,vaan muut maat mm. pohjoismaat vastaavat pakolaisista,varsinkin Ruotsi.

Äänestä
  • Afrikasta paetaan nälkää ja työttömyyttä, kun tukaisten voimalla kulkevat kalastusalukset tyhjentävät meren kalasta. Kun tukiaisin teollisesti kasvatetut vihannekset ja maitojauhe dumpataan uusin tukiaisin kehitysmaiden markkinoille. Paikallisilla tuottajilla ei ole mitään mahdollisuutta kilpailla tukiaistuotttajia ja tullimuureja vastaan. - On lähdettävä.

    Rikkaiden nauttimat maatalalouden tukaiset ovat kehitysmaiden toimeentulon ja selviämisen pahin este. Näin todellisiin maatalouden kustannuksiin (lue: tappioihin) tulee laskea suorien tukiaisten ja saastumisen lisäksi kehitysapu ja köyhien kärsimys.

    Äänestä

  • kustannukset kirjoitti:

    Afrikasta paetaan nälkää ja työttömyyttä, kun tukaisten voimalla kulkevat kalastusalukset tyhjentävät meren kalasta. Kun tukiaisin teollisesti kasvatetut vihannekset ja maitojauhe dumpataan uusin tukiaisin kehitysmaiden markkinoille. Paikallisilla tuottajilla ei ole mitään mahdollisuutta kilpailla tukiaistuotttajia ja tullimuureja vastaan. - On lähdettävä.

    Rikkaiden nauttimat maatalalouden tukaiset ovat kehitysmaiden toimeentulon ja selviämisen pahin este. Näin todellisiin maatalouden kustannuksiin (lue: tappioihin) tulee laskea suorien tukiaisten ja saastumisen lisäksi kehitysapu ja köyhien kärsimys.

    Nimittäin sen, että kehitysmaiden pakolaiset ovatkin sikäläisiä maanviljelijöitä!
    Mikähän poru siitä nostettaisiin, jos nälkäänäkevistä maista rahdattaisiin vähäiset vehnälastit rikkaiden markkinoille maailmanmarkkinahinnoilla?
    Samaa rataa, ruokajonoissa olevilta on lopetettava ruuan jako, koska silloin he voisivat itse kasvattaa viljan ja pitää kotieläimiä vaurastuakseen omin toimenpitein.
    On se kumma ettei noin yksinkertaisia asioita ole huomattu aikaisemmin, olenko minä este kenekään yrittämiselle, tuskin, sillä suomalaisia maataoustuotteita ei viedä kehitysmaihin vaan sieltä tuodaan lähinnä käsin poimittuja mausteita.
    Toisin sanoen opetus on siinä ettei nälkäistä pidä auttaa vaan opetelkoot tulemaan toimeen omillaan, ainakin mitä on uskominen toisinajattelijoihin ja miksi emme uskoisi kun heillä on opetettu sivistys ja kunnostautuneet muutenkin valistuneena kuluttajana.

    Äänestä

kovaa koitti mitä koitti.

Äänestä

järjen jättiläisiä sikiää????
Käy sinäkin rokotuttamassa itsesi köyhyyttä
vastaan,jos se lievittäisi edes hiukan tuota
kateuden tuskaa.

Äänestä
  • Nyt siis myönnät, että kansalla on syytä kadehtia maajusseja ja heidän vaurauttaan? Mielenkiintoista, kun yleensä täällä maajussit vakuuttavat köyhyyttään, kannattamattomia tilojaan ja surkeita palkkojaan.

    Äänestä

  • tueton työläinen kirjoitti:

    Nyt siis myönnät, että kansalla on syytä kadehtia maajusseja ja heidän vaurauttaan? Mielenkiintoista, kun yleensä täällä maajussit vakuuttavat köyhyyttään, kannattamattomia tilojaan ja surkeita palkkojaan.

    Myönnätkö siis, että kirjoittelet täällä lievittääksesi kateuden tuskaasi meidän viljelijöiden tuloja ja omaisuutta kohtaan?
    Eikö maataloudella saisi menestyä? Minulla olisi tulotaso sama, vaikka olisin valinnut jonkin toisen tien elämässäni.

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Eli valinnoillasi ei ole paskankaan merkitystä? Mitä tahansa tekisitkin, tienaisit juuri saman verran. Joo, ei taida maksaa vaivaa sinun kanssasi asioiden pyörittely.

    En minä maajusseille itse kateellinen ole. Enpä oikeasti muista nähneeni rikkaita maajusseja. Keskiluokkaisilta vaikuttaisivat lähinnä ja siinä en näe paljon kadehtimista.
    Mutta vääryys tuet silti ovat. Vääryys veronmaksajia, kuluttajia, kehitysmaita ja isänmaatamme kohtaan. Vääryys, josta hyötyvät vain Maajussit. Eivätkä heistäkään kaikki, kuten itsekin myönnät, niin sinulle olisi se ja sama olisitko viljelijä vai et.

    Toisia kadehtimalla et pääse elämässäsi mihinkään! Todellakin ahkera, koulutettu ja asioita pelkäämätön ihminen tienaa suomessa millä tahansa alalla tuon 50-70 tonnia. Ja nykyään iän karttuessa kerääntyneet säästöt alkavat tuoda voita leivän päälle!
    Ketä äänestit viime vaaleissa, äänestä sellaiset ihmiset valtaan, jotka lopettavat maatalouden, niin pääset tuskistasi!

    Eipä tässä tarvitse sitä tuskailla, että moni tienaa tuon verran. Ei minulla noissa summissa ole mitään kadehtimista. Varsin tavanomaisia tuloja ne ovat.

    Sitä vain tarkoitin, mutta ethän sinä yksinkertaisuudessasi käsitä, että kyllä vaan ihmisen tekemillä valinnoilla on merkitystä. Toinen samalla koulutuksella ja ahkeruudella voi tienata 200 000€ tai vaikka 2 miljoonaa vuodessa, kun taas toinen jää jonnekin noihin sinun lukemiisi. Eikä erona tarvitse olla kuin vaikka sen, että lähtikö siinä sopivassa vaiheessa mukaan uuteen yritykseen vai ei. Tai menikö lääkikseen vai kyntäjäkouluun aikoinaan. Ei todellakaan ole palkat samat kaikilla aloilla, vaikka varmaan nuo sinun mainisemasi tulot ovat melkein kaikilla aloilla saavutettavissa.

    Äänestä

  • tueton työläinen kirjoitti:

    Eli valinnoillasi ei ole paskankaan merkitystä? Mitä tahansa tekisitkin, tienaisit juuri saman verran. Joo, ei taida maksaa vaivaa sinun kanssasi asioiden pyörittely.

    En minä maajusseille itse kateellinen ole. Enpä oikeasti muista nähneeni rikkaita maajusseja. Keskiluokkaisilta vaikuttaisivat lähinnä ja siinä en näe paljon kadehtimista.
    Mutta vääryys tuet silti ovat. Vääryys veronmaksajia, kuluttajia, kehitysmaita ja isänmaatamme kohtaan. Vääryys, josta hyötyvät vain Maajussit. Eivätkä heistäkään kaikki, kuten itsekin myönnät, niin sinulle olisi se ja sama olisitko viljelijä vai et.

    Eikö sekin ole vääryys, että täällä vaan moititaan niitä jotka hankkii meille ruuan, ei se systeemi ole heidän vikansa eikä he ole sellaista tilanneet. Se on nyt EU:n systeemi meilläkin ja sen mukaan pitää elää. Jos se on vääryys, niin korjaus siihen voi tulla vain EU:n kautta.

    Äänestä

  • asiat kirjoitti:

    Lopetetaanko siis koko keskustelu ja aletaan vaan kaikki pommittaa EU:n pomoja näillä viesteillä? Samalla logiikalla ei kai voisi keskustella juuri mistään. Aina voi sanoa, että tämä on sen tai tämän viranomaisen juttuja, eikä aiheesta kannata keskustella.

    Sitäpaitsi kyllä vaan näyttivät viljelijät kovasti tilaavan esim. äskeistä 141-tukea, kun EU oli sitä laskemassa.

    Sinusta siis viljelijöiden näkemyksellä oli jotain vaikutusta asiaan. Mitä luulet kumpi asian päätti; viljelijät, vai valtio ja unioni.

    Äänestä

  • oluijydtr kirjoitti:

    Sinusta siis viljelijöiden näkemyksellä oli jotain vaikutusta asiaan. Mitä luulet kumpi asian päätti; viljelijät, vai valtio ja unioni.

    Lopullisen päätöksen tekivät valtio ja unioni, kai viime kädessä unioni neuvoteltuaan Suomen kanssa. Mutta aivan, kuten Suomella oli vaikutusvaltaa unioniin, oli viljelijöillä valtaa Suomen valtioon. Unioni ei sentään ole täysin Suomen talutusnuoras, kuten Suomi viljelijöidensä. Tuossa asiassahan Suomi oli mukamas yhtenä rintamana viljelijöidensä puolella unionia vastaan.
    Eli käytännössä voisi sanoa, että neuvottelut käytiin Suomen viljelijöiden ja EU:n välillä. Suomen valtio oli lähinnä pakollisena viestinviejänä ja viljelijöidensä vaatimusten vahvistimena.

    Voi olla viljelijöiden talutusnuorassa kun
    heitä on vaan muutama prosentti koko väestöstä
    eikä heillä ole mitään painostusmahdollisuutta
    ei edes lakkoasetta. Idiootti!

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    Et taida juuri seurata politikkaa?

    Äänestä

  • tueton työläinen kirjoitti:

    Et taida juuri seurata politikkaa?

    Eikä 141 koske minua,mutta ymmärrän heitäkin
    joita se koskee. Pelisäännöt pitää olla
    inhimilliset.

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    Eikä 141 koske minua,mutta ymmärrän heitäkin
    joita se koskee. Pelisäännöt pitää olla
    inhimilliset.

    Pelisäännöt pitää olla inhimilliset. Aivan.

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    Eikä 141 koske minua,mutta ymmärrän heitäkin
    joita se koskee. Pelisäännöt pitää olla
    inhimilliset.

    Luet Turun sanomia ja viljelit joskus juurikastakin, mutta tilasi silti C-alueella???

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Luet Turun sanomia ja viljelit joskus juurikastakin, mutta tilasi silti C-alueella???

    Ei kai! B-alueelleeseen kuuluin viime
    tukihaussa. Koska sellaista olen väittänyt?

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    Voi olla viljelijöiden talutusnuorassa kun
    heitä on vaan muutama prosentti koko väestöstä
    eikä heillä ole mitään painostusmahdollisuutta
    ei edes lakkoasetta. Idiootti!

    Viljelijät voivat paikallisesti olla jonkin pienen eliitin talutusnuorassa.

    Tämä korostuu etenkin satakunnassa eurajoen huittisten ymäristössä. Täällä nimittäin Broilereliitti torpedoi kanssaviljelijöiden hankkeitä sen minkä pystyvät. Toisinsanoen Broilerparonit pitävät viljelijöitä talutusnuorassa ja pilkkanaan...

    Äänestä

  • htjplufiutlöoiufg kirjoitti:

    Jos nyt vain alkaisit perustaa sitä omaa teurastamo-osuuskuntaasi, niin asia korjaantuu kerralla. Saatte kukin sellaisen sopimuksen kuin yhdessä sovitte ja jos kerran tulot ovat alalla valtavia, niin ei kai se ole mikään ongelma aloittaa uutta bisnestä ja hiukan kilpailla hinnoilla.

    Äänestä

  • fitugiyöoj kirjoitti:

    Luuletko että Suomeen perustetaan uusi teurastamoketju noinvain. Kyllä joillakin voi olla kusta päässä. Helpompaa olisi pyrkiä ja päästä presidentiksi tai voittaa lotossa pääpotti...

    Pitäisi olla oikein kaikkien Avoteiden Avotie... ...tai Avonius....

    http://www.saarioinen.fi/index.asp?id=96A6249AA1A84766A4BF405FB2EC6AE8&tabletarget=data_1&MENU_1_open=true&laytmp=07yritys

    Ja sitten kukonaskelin eteenpäin... Kuunnellaan kaikki yhdessä ja taputetaan tahtiin broilertukien ja joulun kunniaksi. Yy, kaa, koo ja:

    http://www.albinoblacksheep.com/flash/chickensong

    Äänestä

  • Idiootti kirjoitti:

    Mikäli ymmärrät osuuskunnan idean, niin sillä jaetaan kuluja ja riskejä osakkaitten kesken. Jos vaikuttaa hankalalta, niin sitten lienee syytä hankkia isompi osakaskunta. Luultavasti parisataa viljelijää kykenee pistämään uuden teurastamon pystyyn. On sitä suurempiakin hankkeita jostain aloitettu.

    Miten muuten on mahdollista että on tilateurastamoitakin. Ei kai lintusysteemi nyt niin erilainen ole. Koneita saa kuitenkin käytettyinä ainakin ulkomailta.

    Huomaa nyt että joku on aina presidenttinä ja useimmiten joku voittaa siellä lotossakin. Niihin molempiin kuitenkin pääsee vain ottamalla systeemin osaa ja lottoamattoman on ainakin turha valittaa ettei voita.

    Miksi sinä muuten siitä perustamisesta huolta kannat. Kai sinulla on tuttavissa joku tehokas ja pystyvä, joka ei pelkää riskejä. Teette siitä systeemin vetäjän ja kävelette itse perässä. Noin ne meijeritkin aikanaan perustettiin.

    Äänestä

  • dryugio kirjoitti:

    Ottamata millään muotoa kantaa edelliseen kommenttiin voi vain toeta ettei ole uuden teurastamon perustaminen tehty noinvain. Senverran teurastamoalaa tunnen, että täytyy olla miljoonaomaisuus jos teurastamon perustais siipikarjapuolelle, ja silti pitäisin melkosen mahdottomana tuota.

    Jos teurastamohomma kiinostaa ja oikeesti haluu semmosen perustaa maatilamittakaavassa tai muutaman tilan suurusena niin ehkä järkevintä ois lammaspuolella. Pieniä lammasteurastamoita jonkinverran onkin. Se vaan taitaa olla, siis semmonen käsitys mulla on, että lampaiden tarhaaminen on melkoisen pienikatteista hommaa. Enempi semmosta harrasteluontosta ympäristönhoitohommaaa.

    Äänestä

  • harjhgMOI kirjoitti:

    10000€/jäsen ja miljoona on kasassa. Eihän tuo ole tavallisiin maatalousinvestointeihin nähden kovinkaan kummallinen juttu. Jos ei riitä niin sitten lisää jäseniä tai lainaa pankista.

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    niin pitkälle miettii,mutta en ole mitään
    vuokrannut eikä ole mitään elukoita. Eikö se
    koske lähinnä tota eläinpuolta ja kasvihuoneita?

    Puolet investointituista, joita et tosin hae, mutta LFA-korotus 20 euroa per hehtaari ja kasvinviljelyn kansallinen tuki 50 euroa per hahtaari mm leipäviljat, rypsi, juurikkaalla taisi olla enempiki. Onhan noita 141-tukia kasvitilallaki, mutta muutamat kympit tuntuu kait vaan mullinkasvattajan pussissa?

    Äänestä

Suomalainen maatalouden harrastaja eivät dumppaa mitään tuotteita Afrikkaan, se on nämä eteläisemmät isot EU-maat jotka kyseistä dumppausta ovat harrastaneet.
Kovasti tällä palstalla on haikailtu, että vastaavaa dumppausta pitäisi harjoittaa Suomeenkin ja tuoda kaikki ulkoo. Ilmeisesti heidän mielestään dumppaus Afrikkaan on pahasta mutta Suomeen suutautuneena se olisi ok.

Äänestä
  • Suomalaiset dumppaavat lähinnä lähialueille, muuta tukaisista riippumatta jopa USA:n markkinoille.

    Toinen epäreilun kaupan muoto ovat tullimuurit. Suomessa halutaan tuottaa sokeria moninkertaiseen hintaan markkinahinataan verrattuna. Puuhastelu kustannetaan verovaroista, joista pääsee osalliseksi tiluksillaan mm. punahousuinen Nalle.

    Samaan aikaan edullisen ja ekologisen ruokosokerin tuottajat kehitysmaissa jätetään markkinoiden ulkopuolelle köyhyyteen.

    Äänestä

Totta muuten paitsi maalaisliiton osuus. Suurimmat tukirahat menevät entisille ja nykyisille siirtomaavalloille. Nämä roistovaltiot, kuten Ranska, Espanja, Alankomaat, Belgia, Iso-Britannia jne. ryöstivät kehitysmaita tappoivat , raiskasivat ja käyttivät niiden asukkaita orjatyövoimana.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Imperialismi

Kuten linkistä voi havaita, niin Suomi esiintyy listalla harvemmin. Eikä Maalaisliittokaan ollut kovin näkyvässä roolissa. Miksi nyt vain suomalaisen jussin pitäisi olla erityisen uhrautuvainen ja solidaarinen imperialismin uhreille ? Oletko itse hankkinut esim. kummilapsen kehitysmaista ?

Tuosta voit kätevästi antaa roposi kummilapsen koulunkäyntiin missä tahansa maapallolla.
http://www.worldvision.fi/?mainos=google

Ilmoittelehan palstalla jatkossa millaisia uhrauksia olet tehnyt esimerkkinä meille itsekkäille ,neljän euron tuntipalkkalaisille.

Äänestä
  • Absoluuttisesti suurimmat EU:n tukiaisrahat menevät muualle. Suhteellisesti suurimmat tukiaiset ilmeisesti nautiskellaan täällä kotimaassamme. EU-rahan lisäksi satavat laariin kansalliset tukiaiset ja lukemattomat epäviralliset tukiaiset ja helpotukset ja erivapaudet. Tämän on saanut aikaan MTK:n poliittinen siipi: maalaisliitto-kepu. Samalla maalaisliitto-kepu (eli MTK) haluaa edelleen jatkaa ja lisätä EU:n maataloustukiaisia, sillä se saa niistä osansa. Se siitä imperialismista.

    Jokainen tietysti auttaa kehitysmaiden lapsia omaehtoisesti. Tämähän on tarpeen, kun maataloustukaiset tuhoavat kehitysmaiden ja todellisten maatalousyrittäjien elinmahdollisuudet.

    Jos tarkoitat 4 € palkalla kotimaisia maatalouden harrastajia, niin liioittelet suuresti. Eivät maataloustuottajat pääse lähellekään edes 0-tulosta. Tuntipalkka on miinus -merkkinen ja kaksinumeroinen eikä ala ykkösellä eikä kakkosella. On siinä veronmaksajilla maksamista ja luonnolla kestämistä.

    Uhrauksista hyväksenne voidaan mm. mainita tämä kirjoitus, joka on vastikkeetta käytössänne. Toivottavasti edes jotkut ponnistelevat tukiaiskuopasta, hylkäävät tukiasmaatalouden ja pystyvät ryhtymään oikeiksi yrittäjiksi.

    Äänestä

  • ja peesaajat kirjoitti:

    Absoluuttisesti suurimmat EU:n tukiaisrahat menevät muualle. Suhteellisesti suurimmat tukiaiset ilmeisesti nautiskellaan täällä kotimaassamme. EU-rahan lisäksi satavat laariin kansalliset tukiaiset ja lukemattomat epäviralliset tukiaiset ja helpotukset ja erivapaudet. Tämän on saanut aikaan MTK:n poliittinen siipi: maalaisliitto-kepu. Samalla maalaisliitto-kepu (eli MTK) haluaa edelleen jatkaa ja lisätä EU:n maataloustukiaisia, sillä se saa niistä osansa. Se siitä imperialismista.

    Oikea yrittäjä tietysti hyödyntää yhteiskunnan hänelle kohdentamat tuet. Harrastelijat eivät kykene toimimaan systeemin ehdoilla ja joutuvat pois markkinoilta.

    Pätee kaikkeen yritystoimintaan.

    Äänestä

  • ja peesaajat kirjoitti:

    Absoluuttisesti suurimmat EU:n tukiaisrahat menevät muualle. Suhteellisesti suurimmat tukiaiset ilmeisesti nautiskellaan täällä kotimaassamme. EU-rahan lisäksi satavat laariin kansalliset tukiaiset ja lukemattomat epäviralliset tukiaiset ja helpotukset ja erivapaudet. Tämän on saanut aikaan MTK:n poliittinen siipi: maalaisliitto-kepu. Samalla maalaisliitto-kepu (eli MTK) haluaa edelleen jatkaa ja lisätä EU:n maataloustukiaisia, sillä se saa niistä osansa. Se siitä imperialismista.

    Jokainen tietysti auttaa kehitysmaiden lapsia omaehtoisesti. Tämähän on tarpeen, kun maataloustukaiset tuhoavat kehitysmaiden ja todellisten maatalousyrittäjien elinmahdollisuudet.

    Jos tarkoitat 4 € palkalla kotimaisia maatalouden harrastajia, niin liioittelet suuresti. Eivät maataloustuottajat pääse lähellekään edes 0-tulosta. Tuntipalkka on miinus -merkkinen ja kaksinumeroinen eikä ala ykkösellä eikä kakkosella. On siinä veronmaksajilla maksamista ja luonnolla kestämistä.

    Uhrauksista hyväksenne voidaan mm. mainita tämä kirjoitus, joka on vastikkeetta käytössänne. Toivottavasti edes jotkut ponnistelevat tukiaiskuopasta, hylkäävät tukiasmaatalouden ja pystyvät ryhtymään oikeiksi yrittäjiksi.

    Eihän maataloudella ole mielestäsi mitään merkitystä minkään maan kansantaloudessa, miksi sitten maatalous voisi olla kehitysmaiden kehittymisen este?
    Miksi antaa ilmaista kehitysapua ja erivapauksia kun se samalla estää luonnollisen kehittymisen?
    Miksi auttaa kehitysmaiden lapsia kun he siihen oppineina osaavat sitä vaatia jatkossakin?
    Miksi kehitysmaiden nuoret maanviljelijäpakolaiset eivät hakeudu täällä ammattia vastaavaan työhön vaikka lomittajista on huutava pula?

    Siitä huolimatta:
    Miksi SAK ja sen poliittinen siipi SDP puolustaa Maalaisliitto-MTK:ta voimakkaammin elintarviketuotannon koko tuotantoketjun säilyttämistä maassamme?
    Miksi vain Maalaisliito-MTK maksaa kehitysapua?
    Miksi vain Maalaisliitto-MTK maksaa yhteisistä verovaroista sosiaali- ja terveydenhoidon kulissien ylläpitoon huikeat 14 mrd euroa?
    Miksi vain Maalaisliitto-MTK uhraa kunnallispolitiikassa 18 mrd toisinajattelijoiden palkkamenoihin, on siinä Maalaisliitto-MTK:lla maksamista ja luonnolla kestämistä.
    Miksi Maalaisliitto-MTK satsaa ylipäätään rahaa tieteeseen, taiteeseen, tutkimukseen, opetukseen ja niin edelleen?
    Tässä näkyy se tosiasia, että kaiken tämän maksamisen jälkeen suutarin lapsilla ei ole kenkiä vaikka Maalaisliitto-MTK:n pitäisi puolustaa vain maajussien menetettyjä etuja!
    Miksi vain Maalaisliitto-MTK on yksin vastuussa kaikesta, eikö muille kuulu mitään vastuuta yhteiskunnan asioidenhoidossa ja kehittämisessä?

    Eipä tietenkään pääse plussalle, koska sinä maksat ruuasta alle sen tuotantokustannuksien hinnan.

    Siitä kummilapsesta, miten suuren avustuksen annoit, mikä on kohdemaa ? Onko maalaisliitto pitänyt sitä valtiota siirtomaana ?

    Koska alat maksaa ruuasta sen todellista arvoa vastaavaa hintaa ?

    Äänestä

  • ja peesaajat kirjoitti:

    Absoluuttisesti suurimmat EU:n tukiaisrahat menevät muualle. Suhteellisesti suurimmat tukiaiset ilmeisesti nautiskellaan täällä kotimaassamme. EU-rahan lisäksi satavat laariin kansalliset tukiaiset ja lukemattomat epäviralliset tukiaiset ja helpotukset ja erivapaudet. Tämän on saanut aikaan MTK:n poliittinen siipi: maalaisliitto-kepu. Samalla maalaisliitto-kepu (eli MTK) haluaa edelleen jatkaa ja lisätä EU:n maataloustukiaisia, sillä se saa niistä osansa. Se siitä imperialismista.

    Jokainen tietysti auttaa kehitysmaiden lapsia omaehtoisesti. Tämähän on tarpeen, kun maataloustukaiset tuhoavat kehitysmaiden ja todellisten maatalousyrittäjien elinmahdollisuudet.

    Jos tarkoitat 4 € palkalla kotimaisia maatalouden harrastajia, niin liioittelet suuresti. Eivät maataloustuottajat pääse lähellekään edes 0-tulosta. Tuntipalkka on miinus -merkkinen ja kaksinumeroinen eikä ala ykkösellä eikä kakkosella. On siinä veronmaksajilla maksamista ja luonnolla kestämistä.

    Uhrauksista hyväksenne voidaan mm. mainita tämä kirjoitus, joka on vastikkeetta käytössänne. Toivottavasti edes jotkut ponnistelevat tukiaiskuopasta, hylkäävät tukiasmaatalouden ja pystyvät ryhtymään oikeiksi yrittäjiksi.

    Suomi ei ole kärjessä missään tukiaistaulukoissa, vaikka niihin lasketaan kansallisetkin tuet. Kannattaa hieman lueskella tosiasioita enen kuin alkaa itseään häpäisemään.

    Äänestä

  • tietysti kirjoitti:

    Eihän maataloudella ole mielestäsi mitään merkitystä minkään maan kansantaloudessa, miksi sitten maatalous voisi olla kehitysmaiden kehittymisen este?
    Miksi antaa ilmaista kehitysapua ja erivapauksia kun se samalla estää luonnollisen kehittymisen?
    Miksi auttaa kehitysmaiden lapsia kun he siihen oppineina osaavat sitä vaatia jatkossakin?
    Miksi kehitysmaiden nuoret maanviljelijäpakolaiset eivät hakeudu täällä ammattia vastaavaan työhön vaikka lomittajista on huutava pula?

    Siitä huolimatta:
    Miksi SAK ja sen poliittinen siipi SDP puolustaa Maalaisliitto-MTK:ta voimakkaammin elintarviketuotannon koko tuotantoketjun säilyttämistä maassamme?
    Miksi vain Maalaisliito-MTK maksaa kehitysapua?
    Miksi vain Maalaisliitto-MTK maksaa yhteisistä verovaroista sosiaali- ja terveydenhoidon kulissien ylläpitoon huikeat 14 mrd euroa?
    Miksi vain Maalaisliitto-MTK uhraa kunnallispolitiikassa 18 mrd toisinajattelijoiden palkkamenoihin, on siinä Maalaisliitto-MTK:lla maksamista ja luonnolla kestämistä.
    Miksi Maalaisliitto-MTK satsaa ylipäätään rahaa tieteeseen, taiteeseen, tutkimukseen, opetukseen ja niin edelleen?
    Tässä näkyy se tosiasia, että kaiken tämän maksamisen jälkeen suutarin lapsilla ei ole kenkiä vaikka Maalaisliitto-MTK:n pitäisi puolustaa vain maajussien menetettyjä etuja!
    Miksi vain Maalaisliitto-MTK on yksin vastuussa kaikesta, eikö muille kuulu mitään vastuuta yhteiskunnan asioidenhoidossa ja kehittämisessä?

    Aika hieno määrä täysin järkivapaita heittoja. Varmaan menevät niihin sinuakin vähän yksinkertaisempiin reppanoihin ihan täydestä.

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    Suomi ei ole kärjessä missään tukiaistaulukoissa, vaikka niihin lasketaan kansallisetkin tuet. Kannattaa hieman lueskella tosiasioita enen kuin alkaa itseään häpäisemään.

    Olisi mielenkiintoista nähdä tukitaulukot, joissa kaikki tuet otettu huomioon. Vaan enpä tiedä löytyykö sellaisia?

    Äänestä

  • tueton työläinen kirjoitti:

    Olisi mielenkiintoista nähdä tukitaulukot, joissa kaikki tuet otettu huomioon. Vaan enpä tiedä löytyykö sellaisia?

    Lue sivulta 40 eteenpäin:
    http://www.ptt.fi/dokumentit/rap183_26060615.pdf

    Äänestä

  • Akkre kirjoitti:

    Enpä oikein tuolta löytänyt kaikkia tarvittavia tietoja. Tuen kokonaismäärissä Suomi näytti olevan häntäpäässä noissa taulukoissa. Entä tuki per tuote? Entä oliko tuossa kaikki tukimuodot mukana? Entä tuki suhteessa liikevaihtoon tai tuotteen hintaan?

    Äänestä

  • tueton työläinen kirjoitti:

    Enpä oikein tuolta löytänyt kaikkia tarvittavia tietoja. Tuen kokonaismäärissä Suomi näytti olevan häntäpäässä noissa taulukoissa. Entä tuki per tuote? Entä oliko tuossa kaikki tukimuodot mukana? Entä tuki suhteessa liikevaihtoon tai tuotteen hintaan?

    usko, että ei niitä tukia löyry enempiä, koska niitä ei ole!!! Onks sun ymmärryksessä jotain vikaa???

    Mee kattoon mitä kaupas maksaa jauheliha ja katso tuolta taulukosta mitä tukia sen tuottamiseen saa. Sonnin teuraspaino on noin 350-450 kilua niin siitä voit laskea tuen suhteessa tuotteen hintaa. Vai tulikos pinnattua kansakoulussa kaikilta muilta, paitsi uskonnontunneilta? No ei se mitään, kyl sä kato kelpaat sdp:n jäseneksi. Siellä politrukit vaan tykkää tuollaasista jäsenistä, pääsee sellaasetkin ukot ja akat kun heinäluoma, lipponen ja halonen helpommin valtaan.

    Mulla kun on tuota ymmärrystä ja koulusivistystäkin sen verta, jotta olen aina hoitanut ajattelun itte. Siks en ole em puoluettakaan koskaan äänestänyt. Enkä äänestä.

    Äänestä

  • ny jumalauta kirjoitti:

    Niin, olet maajussina äänestänyt aina Keskustaa? Vai äänestitkö kerran Perussuomalaisia? Ja sitä kutsut omaksi ajatteluksesi? Mikä siinä tarkalleen on omaa ajattelua? Ja mikä perittyä? Tai kavereilta, naapureilta yms. lahjana saatua?

    Enkä ole vielä kelvannut SDP:llekään. Tai ainakaan eivät ole ovelta tulleet hakemaan, niinpä en ole heitä äänestänytkään.

    Ei noista sun kiluistas nyt saanut mitään järkevää tietoa. Kilot sanoit, kokonaistuet taisi näkyä noissa taulukoissa, mutta missä näkyy teurastettujen sonnien määrä? Vai oliko niitä useampaa kuin tuo yksi?

    Mihin tuo heitto uskontotunneista liittyy? En oikein ymmärrä tuota "piikkiä"? Oliko se piruilua vai mitä? Vitsi? Miksi pinnari ei pinnaisi uskontotunneilta?

    Kuinka kauan aiot jaksaa syyttää "punaisia" markkinataloudesta? Yritä nyt jo tajuta, että ne ovat vähän eri puolilla kenttää.

    Teurassonnin saamat tuet sen elinkaaren aikana täällä etelässä on noin 300 euroa yhteensä per pää! Ahosen laskuopin mukaan se tekee noin euron per ruhokilo ja vajaan puolitoista per luuton kilo!

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Teurassonnin saamat tuet sen elinkaaren aikana täällä etelässä on noin 300 euroa yhteensä per pää! Ahosen laskuopin mukaan se tekee noin euron per ruhokilo ja vajaan puolitoista per luuton kilo!

    Entä mikä on tilanne muissa EU-maissa?

    Entä tilanne viljan osalta?

    Äänestä

  • tueton työläinen kirjoitti:

    Niin, olet maajussina äänestänyt aina Keskustaa? Vai äänestitkö kerran Perussuomalaisia? Ja sitä kutsut omaksi ajatteluksesi? Mikä siinä tarkalleen on omaa ajattelua? Ja mikä perittyä? Tai kavereilta, naapureilta yms. lahjana saatua?

    Enkä ole vielä kelvannut SDP:llekään. Tai ainakaan eivät ole ovelta tulleet hakemaan, niinpä en ole heitä äänestänytkään.

    Ei noista sun kiluistas nyt saanut mitään järkevää tietoa. Kilot sanoit, kokonaistuet taisi näkyä noissa taulukoissa, mutta missä näkyy teurastettujen sonnien määrä? Vai oliko niitä useampaa kuin tuo yksi?

    Mihin tuo heitto uskontotunneista liittyy? En oikein ymmärrä tuota "piikkiä"? Oliko se piruilua vai mitä? Vitsi? Miksi pinnari ei pinnaisi uskontotunneilta?

    Kuinka kauan aiot jaksaa syyttää "punaisia" markkinataloudesta? Yritä nyt jo tajuta, että ne ovat vähän eri puolilla kenttää.

    sonnia vuodessa menee teuraaksi??

    Tuossa on tiedot sulle, tuet ja lihakilot/ eläin. Lihan hinnan näät kaupassa, riittää kun vähennät siitä kaupan ja teollisuuden osuuden.

    Ei se kate siitä tuotettua kilua kohren mihinkään muutu meni niitä teuraaksi yksi tai kaksi (voluumi etuja ja ilmanvastusta ei huomioida) kate tuotettua kiloa kohden on sama. Ja tappiolla mennään raskaasti ilman tukea.

    Miks sulle pitäis laskea kaikki valmiiksi? Etsi itse lähtötiedot ja laske, et vaan taida osata. Osaat laskea varmaan 12 toista, mäyriksessä kun on niin paljon pulloja. Osuiko oikein?

    Äänestä

  • sillä on montako kirjoitti:

    Mikä se 12 toista on? En ymmärrä sitäkään. Kymmeneen asti osaan ainakin laskea ja ennen tätä päivää luulin osaavani myös laskea ne mäyräkoiran lapsukaiset, mutta tuo luku on minulle kyllä ihan uusi.

    Eli kyllä nyt on niin, että parempi, että sinä lasket ne luvut meidän kaikkien iloksi.

    käynyt näköjään tollokollikkakoulun eka luokan, siellä opetetaan muutama perussana joilla pärjää maataloustukikeskustelussa. Mikään taloudellinen tai muu perustelu ei uppoa, koska ei ole mihin upota. Pääkuori on sen verran ohutta tavaraa, että tyhmyys paistaa läpi.

    Jos osaisit lukea kävisit tutkimassa virallisia valtion ylläpitämiä MM:n sivuja siellä nämä perustiedot tiedot löytyvät. Ymmärräämmehän toki ettei sinulta voi niin paljon vaatia että osaisit muuta kuin surfailla tänne kakkosnelosen sivuille. Tuota lyhennettä et varmaankaan ymmärrä ei voi mitään.

    Tietenkin on mahdollista myös laittaa yksittäisiä hintoja paljonko esimerkiksi lihakilosta tulee tuottajalle, mutta uskon sen luvuun olevan sinulle liian suuri, järkesi ei riitä ymmärtämään mitään lukuja joissa enemmän kuin ykkönen.

    tölkit! Heh! Paljastit harrastukses ja mielenkiintosi kohteen!!

    Äänestä

  • mestari on kirjoitti:

    käynyt näköjään tollokollikkakoulun eka luokan, siellä opetetaan muutama perussana joilla pärjää maataloustukikeskustelussa. Mikään taloudellinen tai muu perustelu ei uppoa, koska ei ole mihin upota. Pääkuori on sen verran ohutta tavaraa, että tyhmyys paistaa läpi.

    Jos osaisit lukea kävisit tutkimassa virallisia valtion ylläpitämiä MM:n sivuja siellä nämä perustiedot tiedot löytyvät. Ymmärräämmehän toki ettei sinulta voi niin paljon vaatia että osaisit muuta kuin surfailla tänne kakkosnelosen sivuille. Tuota lyhennettä et varmaankaan ymmärrä ei voi mitään.

    Tietenkin on mahdollista myös laittaa yksittäisiä hintoja paljonko esimerkiksi lihakilosta tulee tuottajalle, mutta uskon sen luvuun olevan sinulle liian suuri, järkesi ei riitä ymmärtämään mitään lukuja joissa enemmän kuin ykkönen.

    No ei todellakaan järkeni riitä ymmärtämään jos kerran 12 toista pitäisi käsittää. Olen ilmeisesti unohtanut kaiken joskus oppimani. Tai ties vaikka en ikinä ole oppinutkaan.

    Jos kerran ne tiedot niin helposti löytyvät, niin on se nyt kumma ettet itse viiti niitä tänne linkittää. Vai onko se vaan niin paljon hauskempaa kun pääsee jauhamaan paskaa ja haukkumaan minua?
    Pääkuoren ohuus tuskin liittyy aiheeseemme tai edes kenenkään järkeen.

    Yksi jouluun liityvä hintatieto. Tuottaja saa vaivojensa ja sijoittamansa pääoman korvaukseksi kinkkukilosta noin 30 senttiä

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    Yksi jouluun liityvä hintatieto. Tuottaja saa vaivojensa ja sijoittamansa pääoman korvaukseksi kinkkukilosta noin 30 senttiä

    tukikin laskettu mukaan, ei kai!

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    tukikin laskettu mukaan, ei kai!

    Possun kate on n.24€/töpseli/80kg=.30€

    Äänestä

ylen määrin, sun fysiikkas kun ei oo tottunu siihen. Kyllä sä voit kaverien kans joskus eksoottisis illanistujaasis syörä sormin ja naukata reirun kaupan punkkua minkä jälkihin varmahan jälkiruuaksi verättä hatsat hamppupellon lairalla mutta joka päivääsnä siitäki katuaas hohto ja se rupiaas olohon teillen samanlaanen rasite ku ny tämä ruaan kotimaasuusastekki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ahneus kirjoitti:

Miksi maatalouden harrastajat ovat keskenään epäsolidaarisia?

Tukiaisia nauttiva varakas maatalouden harrastaja vähät välittää siitä, että hän kilpailee veronmaksajien kustantamalla dumppauksella ja tullimuurilla kehitysmaassa toimivan todellisen maatalousyrittäjän markkinoilta jopa omassa maassaan ja saattaa hänet ja hänen lapsena perikatoon.

Afrikasta pakenevat elantonsa menettäneet nuoret miehet tukiaisia jakelevaan Eurooppaan. Naiset ja vanhemmat eivät kykene edes lähtemään. Lähiruokaa pitäisi suosia rikkaiden tuottajien liepeillä, mutta ei enää köyhässä Afrikassa!

Suomessa Maalaisliitto pyrki sodan jälkeen monopolisoimaan neuvostosuhteet hankkiakseen sisäpoliittisen niskalenkin nykyaikaa tavoittelevista pyrkimyksistä ja näin varmistaakseen mm. maatalouden massiivisen tukemisen ja tullimuurit. Maalaisliittoa ei neuvostoystävyydessä lainkaan haitannut kulakkien kohtalo venäjällä ja sittemin Itä-Euroopan maissa.

Pientilallisten imagolla ruikutetaan tukiaisia, vaikka heitä ei enää ole. Raha virtaa ökyrikkaiden kartanonomistajien, yritysten ja asfaltti-talonpoikien laareihin. Tukiaisten perusta on pikemminkin hehtaarien määrä kuin todellinen tarve.

Kukapa kulakista tai kehitysmaan todellisesta maatalousyrittäjästä välittäisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu