Tervehdys arvon tuhnut ja tuularit!
Olen lukenut palstaa ainakin vuoden välillä lähes säännöllisesti ja välillä kyllästyen/unohtaen muutamaksi viikoksi. Kuulun siihen hiljaisempaan joukkoon joka ei aloita jatkuvalla syötöllä keskusteluita vaan tahtoo seurata markkinatilannetta. Yhden käden sormilla voi laskea aiemmat kommenttini tänne palstalle.
Kiitos kaikille jotka olette antaneet näkemystä nyky Suomen tilanteesta. Jopa idiooteimmat vuokranperintä juttunne ovat antaneet näkemystä omakotiympäristössä kasvaneelle nuorelle. Joskus tosin on tullut fiilis, että nyt riitti ei enempää tätä huumorinlajia, ja siksi on ollutkin pidempiä taukoja palstan seuraamisessa.
Mutta ei auta, aina tulee jokin perverssi tarve kurkata palstalle, että missä nykyään mennään. Edessä on vuoden, parin sisään iso ostos eli ensiasunto (yksi "varma" kohde olisi jo hintoineen tiedossa lähisuvusta) ja voin sanoa että täältä saa jos nyt ei hyvää valmennusta niin jonkun sortin sparrausta omille ajatuksille.
Kiitos siitä, mutta voisimme enemmän vielä hyötyä tästä palstasta, jos erimielisten lynkkausmielialasta voitaisiin vähän hellittää ja mietittäisiin yhdessä, miten parhaiten voi "selvitä" nykyisessä tilanteessa oli sitten nousua tai laskua hinnoissa.
Terveisin,
ensiasunnon katselija
ps. onko täällä ketään asp säästäjiä itseni lisäksi?

Vastaukset 9
Vanhimmat
ASP=AVUTTOMAT SOSIAALI PUMMIT
BYÄHÄHÄHHH 1!!1!1yks
Onhan tästä palstasta ollut kovasti hyötyä. Palstan asiantuntijoiden ohjeiden mukaan möin asuntoni vuonna 2001. Sen jälkeen on sukanvarteen kertynyt huikeat 65 euroa. Laitanko sen asuntosäästötilille vai lyhennänkö joustoluottoa(saldo -6000€)? Voisiko joku asiantuntija valaista asiaa. Visa on jo vingutettu tappiin, joten sieltäkään ei asuntosäästöön lohkea. Alkupääoma säästötilille on hankittu pikavipillä.
Toivon vastauksia etupäässä Karilta, Japilta ja Lahden mieheltä. Menen nyt keräämään pulloja. Tähän aikaan niitä oikein satelee vuokraläävän takapihalle ja saalis on toisinaan huikea.
Viime viikonloppuna sain viisi ja puoli mäyräkoirannahkaa täyteen. Enemmänkin olisin saanut, jos ei kassi-Alma olisi vedellyt turpiin ja hätistellyt sisälle. Tästä sikiääkin toinen kysymys: Kuinka pitää kassi-Alma poissa hyväksi osoittautuneelta apajalta?
Laskin juuri, että pulloista saduilla rahoilla saisin oman asunnon jo vuonna 2990-3058, jos nämäkin rahat eivät menisi vuokrarästeihin!
Palstan asiantuntijoissahan on tunnetusti ainakin kahta väkeä, vuokra ja omistusasujia. Miksi uskoit juuri tuhnuja? sikäli kun mitään olet omistanutkaan.
kirjoitustasi.....ASP-säästäjä?
buahhahhaaaaaaaaaa.............TUHNU!
BYÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ 1!1111!!YKS
hahahahahah asp pummi hahahhaha .!!!..
Ostin ensimmäisen asuntoni ASP-lainan avulla. Ja nythän niitä on viisi (eläkesäästämisen takia). Hyvä ratkaisu, jatka samaan tahtiin. ASP leikkaa prosentteja, joten korot eivät niin sinuun vaikuta.
Koska jossain pitää aina asua, asunto kannattaa ostaa. Mielellään sellainen, joka on hyvällä alueella ja jossa viihtyy pidempään.
Ei kannata pelätä. Itseäni kauhistutti vuonna 1992 kun lainaa oli jopa 180 00 mk 45 neliön asunnosta. Nyt harmittaa kun en ostanut isompaa.
Niinpä, asp on ilmainen korkokatto.
Asuntoja katellaan muitakin kuin sitä mikä on jo saatavilla. Työelämän täysiaikaisesti alkaessa sitten pitää punnita mikä on markkinatilanne jo ostaa isompi jos hinnat ovat säilyneet tai laskeneet. Muussa tapauksessa on tyydyttävä pienempään kämppään.
Onneksi en tavoittele pääkaupunkiseudulta kämppää, siellä päin hinnat näyttävät olevan kymmeniä prosentteja enemmän kuin täälä vähän pohjoisempana.
Tällä palstalla on aina joku häirikkö viljelemässä paskaa, mutta arvostan sitä että kirjoitat ajatuksella.
Nyt on erinomainen aika asp säästämiselle. Hinnat ovat vähintäänkin jähmettyneet ja jopa laskeneet niin kuin uutisista olemme kuulleet. Jos korkotaso vielä nousee niin sitä kannattavammaksi asp säästäminen tulee. Nykyinen asp korkotuen alaraja on 3,8 prosenttia joten siitä eteenpäin kaikki koronnousu on mielestäni sinulle kilpailuetua muihin markkinoilla olijoihin verrattuna. Eikä pieni alkupääoma ostokseen ole lainkaan huono asia...
Säästä vaadittu aika ja katsele rauhassa ostettavaa ja sitten isket kun mieluinen kohtuuhintainen löytyy. Jos asut radanvarsikaupungissa niin suosittelen sijoittamaan hyvällä sijainnilla olevaan asuntoon. Hyvien junayhteyksien arvo saattaa nousta arvoon arvaamattomaan, jos polttoainekustannukset jatkavat nousuaan, mikä on hyvin todennäköistä keskipitkällä (n. 10-20 vuotta) aikavälillä.
Sitä virhettä ei kannata tehdä, että jää vuokralle tottumuksesta. Ensiasujalle on tehty juuri nämä asp, verovapaus ja suurempi alijäämähyvitys edut joten kannattaa ne käyttää.
asp = aivoton säästäjä pelle