neuvoksen ensimmäisen kirjoituskilpailun!!!
ranta- Eeron kilipaeluun täötettä..
Kirjoittanut: Kurjuuden kuningas 5.10.2007 klo 16.53
Perinteisellä tyylillä ruikuttaen
Kainuun väki vähäinen,
elää korvessa kärsien.
Raatanut käsin pellot ja kunnaat,
maksanut olostaan valtavat lunnaat.
Vaivat palkkana töistä noista,
ei kiitoksen sanaa kivikoista.
Käytössä uusi hallintomalli,
kustannuspainetta yhtään ei salli.
Käynnissä melkoinen amppariralli,
tyhjänä lojuu lääkärin palli.
Hommat kyykyssä kerrassaan,
silti pysyy suunnassaan,
tämä juna valoton,
ehkä myöskin kiskoton.
Ei kuulu torille selkosen huoli,
mukavalta tuntuu johtajan tuoli.
Korkeaa palkkaa maksetaan,
euroja tarkkaan lasketaan,
viisaita käskyjä jaetaan:
Ei onnistu budjetin alitus,
siis pois turha valitus!
Kalliiksi tulette korvessa siellä,
talouden nousun, kehityksen tiellä.
Siis kuulkaa vanhat; Herkko ja Lyyti,
tulossa teille viimeinen kyyti.
Parempi uskoa Pääkkösen Tomppaa,
vetäkää päälle lakkia, pomppaa.
Ruikutus tyyli nyt vaihdetaan pois,
se onnea, autuutta varmaankin tois.
Ei saa moittia, ei kritiikin sanaa,
muuten pääoma muualle ajaa.
Ei ole jarruja junassa tässä,
markkinahumun käyttämässä.
Kylmää on kyyti muutenkin,
housuissa risoissa populistin.
Mitä tekee kansa koloissaan,
käykö joukolla kapinaan?
Pelko kerrassaan turha on,
mielet suossa ahdingon.
Viinaa juodaan, relataan,
itseltä henkeä kelataan.
Hautoja kovasti täytetään,
näin mieltä osoitetaan, näytetään.
Papit saa kahvia juodakseen,
lehdet tuloja lööppeineen.
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Kurjuuden kuningas voitti
2
375
Vastaukset 2
- Kurjuuden kuningas
Kiitoksie, kiitoksie!
Kuhan muistat,Eero, toemittoa puolestani se lupaamasi palakinnon(mikä se sitten lieneekään) sinne Suomussalmen tk:n vuodeosastolle.. ja hyvät Joulut toevottele vielä!
ps. tämä "kilipaelu runo" ei kelevannu Kainuun Sanomiin mielipitteisiin...myös itsellesi lahjoituksestasi, osasto 2 vastaava sairaanhoitaja lupasi vastaanottaa lahjoituksesi ja oli kovasti kiitollinen.
Ps, lahja luovutukseni jälkeen sinua vielä kiitellään erikseen, terveisin "RANTANEUVOS"
Hyvää Joulua Kurjuuden kuningas ja terveyttä vuodelle 2008.
Lahjoitus tulee olemaan 100 euroa osasto 2 virkistys toimintaan varten näin olen jo etukäteen sopinut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561
