Putoaako

aina jaloileen, jos se tippuu nyt , vaikka puusta tai parvekkeelta?
6398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä kissat tahtovat aina jaloilleen pudota, jos vaan putoamismatka on niin pitkä, että ehtivät itsensä putoamisen aikana kääntää.

Se, että kissa putoaa jaloilleen, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö siihen sattuisi. Korkealta putoava kissa lyö yleensä ensimmäisenä leukansa maahan ja siitä voi seurata pahojakin murtumia. Lisäksi voi syntyä sisäisiä verenvuotoja, jotka eivät siis näy päällepäin ja voivat olla kohtalokkaita.

Äänestä
  • tuli vain asia mieleen, kun tuossa karvisessa se putosi johonkin roskäläjään selälleen ja oli mielessä tuo, että eikös kissan pitäisi pudota jaloilleen!

    Joskus naapurista putosi kissa kolmannen kerroksen parvekkeelta ja selvisi siitä se oli pentukissa ja toinen tuli meille betoniseinän kiertämällä ja ihme, ettei sekin pudonnut, kun joutui kurkottamaan toiseen kaiteeseen sen seinän ohi. Luulin, että olen seonnut:), kun pentukissa juoksi lattialla ja ensin katsoin käytävään, jos olisi postiluukusta pilailumielessä laitettu, mutta menin parvekkeele ja kuulin naapurin kaipailevan kissojaan, jolloin selvisi se, että tuli kaidetta pitkin ja toinen oli pudonnut maahan...

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    tuli vain asia mieleen, kun tuossa karvisessa se putosi johonkin roskäläjään selälleen ja oli mielessä tuo, että eikös kissan pitäisi pudota jaloilleen!

    aina putoa selälleen. Itse olen nähnyt yhden kerran, kun niin ei käynyt. Mutta yleensä kissan kyllä pitäisi pudota jaloilleen.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    tuli vain asia mieleen, kun tuossa karvisessa se putosi johonkin roskäläjään selälleen ja oli mielessä tuo, että eikös kissan pitäisi pudota jaloilleen!

    Joskus naapurista putosi kissa kolmannen kerroksen parvekkeelta ja selvisi siitä se oli pentukissa ja toinen tuli meille betoniseinän kiertämällä ja ihme, ettei sekin pudonnut, kun joutui kurkottamaan toiseen kaiteeseen sen seinän ohi. Luulin, että olen seonnut:), kun pentukissa juoksi lattialla ja ensin katsoin käytävään, jos olisi postiluukusta pilailumielessä laitettu, mutta menin parvekkeele ja kuulin naapurin kaipailevan kissojaan, jolloin selvisi se, että tuli kaidetta pitkin ja toinen oli pudonnut maahan...

    on sarjakuvakissa, joka tekee kaikkea kummaa, mm. syö intohimoisesti lasagnea. Muistan eräässä sarjakuvassa Karvisen tippuneen tahallaan naamalleen maahan ihan vain Eskon kiusaksi. Esko kun juuri silloin piti jotain esitelmää kissoista ja totesi, että 'toisin kuin koirat, kissat putoavat aina jaloilleen'. Karvinen sitten tuota demonstroidakseen tiputtautui alas lipaston päältä suoraan naama edellä lattiaan...

    Oikeasti kissa yrittää aina kääntää itsensä pudotuksen aikana pudotakseen jaloilleen. Jos pudotus on sen verran korkealta, että ehtii kääntymään, se kyllä tulee jalat edellä maahan. Oma kissa on kerran pudonnut nojatuolin selkänojalta kyljelleen maahan. Ei ehtinyt kääntymään, yritti kyllä. Onneksi ei käynyt kuinkaan, oli kai sen verran pieni tuo pudotus.

    Äänestä

  • Karvinenhan kirjoitti:

    kissoilla on korvassa jokin (en muista mikä) tai ainakin siellä pään seudulla jokin eli mikä ns "kääntää" kissan jaloilleen. Tasapainoelin tai jokin..

    Äänestä

  • ................. kirjoitti:

    kissoilla on korvassa jokin (en muista mikä) tai ainakin siellä pään seudulla jokin eli mikä ns "kääntää" kissan jaloilleen. Tasapainoelin tai jokin..

    kun kisu jo puolen metrin loikassaan kiertää itsensä jaloilleen..pari kertaa on kyllä tullut kyljelleen tai jotenkin oudosti..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kissat kirjoitti:

aina jaloileen, jos se tippuu nyt , vaikka puusta tai parvekkeelta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu