Parkcom aikoo valittaa käräjäoikeuden päätöksestä hoviin. Hyvä vaan, että tämä tapaus katsotaan nyt loppuun asti, niin ei tarvitse sitten enää vääntää kättä.
Jos hovi on samaa mieltä käräjäoikeuden kanssa, näitten firmojen tulevaisuus on varmaan katkolla.
Parkcom
59
24798
Vastaukset
- Myyrmäen kauppias
kai niin tyhmää yritystä ole joka vetää jutun hoviin, kun se vaatisi lain muutoksen.
Mikähän suomalaisia yrityksissä vaivaa kun pitää tahallaan laittaa rahaa hukkaan itsepäisyyttään. - allikkoon
Inisijät ovat taas sahanneet omaa oksaansa. Vastahan tuon Sellon toimitusjohtaja tv:ssä ilmoitti, että he laittavat sitten puomit.
Vaikka pysäköiminen sen jälkeenkin olisi ilmaista, niin yliajalla olleelle autolla ei puomi ilmaiseksi poistuessa nouse.
Eli sääntöjä rikkovaa autoilijaa rokotetaan tällöin sataprosenttisesti. Maksu saattaa silloin olla suurempi, kuin tuo nykyinen satunnainen 40 ekeä.- Autoilija Aarne
Olisikohan mahdollista että maksu tosiaan määräytyisi siten, että ilmaisen (esim. 1h) ylimenevältä ajalta maksettaisiin lähtiessä korvaus?
Eli olisi mitään sääntöjenrikkojia, vaan maksavia asiakkaita, jotka maksaisivat siitä ajasta jonka parkkipaikkaa käyttävät.
Mutta kenen uskoisitte edes uskaltavan laittaa hinnaksi 40 euroa ensimmäiseltä ylittävältä minuutilta.. taitaisi näyttää riistämiseltä eikä antaisi kauppiaasta kovinkaan positiivista kuvaa.. - vac
Puomeilla maksettava maksu kohdistuu ainakin oikealle henkilölle eikä automaattisesti auton omistajalle. Tuskimpa tulisi olemaan ainakaan kalliinpaa. Yli meneviltä tunneilta ehkä muutaman euron tuntitaksa.
- muuallakin
vac kirjoitti:
Puomeilla maksettava maksu kohdistuu ainakin oikealle henkilölle eikä automaattisesti auton omistajalle. Tuskimpa tulisi olemaan ainakaan kalliinpaa. Yli meneviltä tunneilta ehkä muutaman euron tuntitaksa.
Eikä se maksu napsahda heti paikalla, jos parkkikiekko unohtuu ja kuski ehtii juuri poistua nurkan taakse. Parkcom-paavo taas tienaa bonuksensa juurikin nopealla toiminnalla, jossa parkkipaikan käyttäjien opastuksella ei ole osaa eikä arpaa. Kuka sitä nyt oman leipäpuunsa oksaa sahaisi!
Ei tuo taksa montaa euroa ylimeneviltä tunneilta ole esim. Ruoholahdessa, jossa saa fiksusti pysäköidä kolme tuntia ilmaiseksi kauppakeskuksessa. - selloon en mene.
Melkosen asiakaslähtöistä bisnestä näköjään tuolla sellossa. Oikeen toimitusjohtaja televisiossa uhoamassa. Ja onhan noita puomeja kyllä nähty.
Helvetti, jos ei tarjoa ilmasia parkkipaikkoja, niin menen sellaseen joka tarjoaa. - on siinä
selloon en mene. kirjoitti:
Melkosen asiakaslähtöistä bisnestä näköjään tuolla sellossa. Oikeen toimitusjohtaja televisiossa uhoamassa. Ja onhan noita puomeja kyllä nähty.
Helvetti, jos ei tarjoa ilmasia parkkipaikkoja, niin menen sellaseen joka tarjoaa.Että sellossa liian vähän asiakaspaikkoja.
Rakennuslupa saatu tietylle neliömäärälle ja ahneuksissaan ovat täyttäneet neliöt tuottavilla liikkeillään.
JUMBOON MAHTUU!! - Sellossa parkkeerasin
on siinä kirjoitti:
Että sellossa liian vähän asiakaspaikkoja.
Rakennuslupa saatu tietylle neliömäärälle ja ahneuksissaan ovat täyttäneet neliöt tuottavilla liikkeillään.
JUMBOON MAHTUU!!Tuo on totta. Parkkihalleissa on älytön ruuhka ja kohta asiakkaat löytää loputkin kattopaikat.
Gallerian puolella on tilaa on toistaiseksi, saa vähän raitista ilmaakin matkalla Selloon. - erieoir
Kauppakeskus Ruoholahdessa homma toimii OK. Kolme tuntia saat pysäköidä ilmaiseksi, sen jälkeen ihan normaalisti maksat pysäköinnistä. Jos jatkossa Sellossa yli 5 tuntia ylittävä pysäköinti maksaa esim. saman verran per tunti kuin Forumissa, niin ei siellä häiriöksi asti ylimääräisiä autoja säilytellä, on nääs sen verran tyyristä hommaa... Mielestäni erittäin toimiva systeemi.
- yhteenvetäjä
Entä sitten ne pienemmät kaupat tai ostarit? Nythän auton on saanut parkkiin - kiitos valvonnan - mutta entäs jatkossa?
..ttu kun tämä maa on täynnä tahvoja, ja sitten vielä vetoavat perustuslakiin, vaikka luetun ymmärryskin puuttuu. - kunnalle lisää valvojia?
yhteenvetäjä kirjoitti:
Entä sitten ne pienemmät kaupat tai ostarit? Nythän auton on saanut parkkiin - kiitos valvonnan - mutta entäs jatkossa?
..ttu kun tämä maa on täynnä tahvoja, ja sitten vielä vetoavat perustuslakiin, vaikka luetun ymmärryskin puuttuu.Jos yksityinen valvonta on tuottavaa bisnestä, niin luulisi kunnallisen puolen pystyvän palkkaamaan porukkaa ihan samoihin tehtäviin. Oikeudenmukaisuus toteutuisi helpommin kun palkkaus ei olisi bonusperustainen, ja kertyneet varat menisivät muuallekin kuin makeaan elämään.
- Kunnanjäsen-Lauri
yhteenvetäjä kirjoitti:
Entä sitten ne pienemmät kaupat tai ostarit? Nythän auton on saanut parkkiin - kiitos valvonnan - mutta entäs jatkossa?
..ttu kun tämä maa on täynnä tahvoja, ja sitten vielä vetoavat perustuslakiin, vaikka luetun ymmärryskin puuttuu.Niin. Onhan se tietysti väärin, kun lainvastaista toimintaa ei voida valvoa lainvastaisella toiminnalla.
Kunnallinen valvonta pitää pistää kuntoon. HERÄTYS PÄÄTTÄJÄT! - viehättää???
Sellossa parkkeerasin kirjoitti:
Tuo on totta. Parkkihalleissa on älytön ruuhka ja kohta asiakkaat löytää loputkin kattopaikat.
Gallerian puolella on tilaa on toistaiseksi, saa vähän raitista ilmaakin matkalla Selloon.En ymmärrä miksi porukka änkee selloon... Ai niin espoon kerma käy siellä.
Taitaa jumbo olla rahvaille ja sello ja iso-omena rikkaille.
Tli muuten kilometrejä käveltyä, kun kävimme jumbon prismassa ostoksilla. Liian isoja nuo kaupat nykyään.
- reippaanoloinn
Mitenköhän sakot maksaneet suhtautuu asiaan. Parcom on toiminut ainakin kahden vuoden ajan....
- ParkkiMikko
...
- kuvitella
ParkkiMikko kirjoitti:
...
että rahat pitäisi palauttaa. Ei sekään haittais! :D
- 2004 ...
Sakon maksaneet tietenkin iloitsevat siitä, että ovat yhdessä nostattaneet ParkComin toimitusjohtajan maan parhaiten ansaitsevien henkilöiden joukkoon! Viime vuonna ansio- ja pääomatulot 765690 euroa ... Melkein 64 tonnia kuussa. Tosin nyt taitaa tulla välitön dippi, toivottavasti firman sukanvarressa on säästöjä, kun huijatut alkavat kysellä palautuksia.
- ovat
2004 ... kirjoitti:

yrityskaupasta jossa parkcom myytiin...
- Verokalenterin mukaan
ovat kirjoitti:
yrityskaupasta jossa parkcom myytiin...
Tompan ansiotuloiksi jäikin sitten vaatimattomat 8090 euroa kuukaudessa, jolla kuitenkin kustantaa Pirkka-margariinia näkkärin päälle rasvattoman maidon kera ...
- tuo 8 donaa
Verokalenterin mukaan kirjoitti:
Tompan ansiotuloiksi jäikin sitten vaatimattomat 8090 euroa kuukaudessa, jolla kuitenkin kustantaa Pirkka-margariinia näkkärin päälle rasvattoman maidon kera ...
8 donaa siitä et kusettaa..
Laitan erinäisiä kylttejä omistamille yksityisalueille ja must tulee riaks! - siitäki
kuvitella kirjoitti:
että rahat pitäisi palauttaa. Ei sekään haittais! :D
pitää tapella oikeudessa. Mutta siitäpähän saavat.
Ajatella kaikkia taloyhtiöitä..
laajaniitynkuja 5 on meillä valvonnassa ja klyllä sinnekin on tullut lappuja. Olen toisin laittanut samaan pyhkijänvarteen lapun, jossa kerrotaan parckomin laillisuudesta ja osoite oikeusjakohtuus -sivustolle - Muistelija-Lauri
ovat kirjoitti:
yrityskaupasta jossa parkcom myytiin...
Ei se nyt tainnut olla Tomppa, joka sitä putiikkia silloin johti. Eikös kukaan enää muista Maunoa?
- Viesti poistettu
Miksi viime viesti poistettiin?
Miksikäs se viesti poistettiin mikä oli tuossa ensimmäisenä laitettuna tohon jutskaan? Mitä erikoista siinä viestissä oli? Oliko siellä jotain salaista informaatiota jossain viestissä tai aloitus viestissä?
Kertokaa. Itse eilen kun painoin samaa painiketta, luki viesti "Viesti poistettu". Että mitä hemmetin sensuuria täällä suomi24.fi sivulla on taas käynnissä? Itse en kerennyt edes vilkaista viestiä, joten jos joku kerkesi vilkaista, kertokaa tähän.- Suomi.24.
ei täällä saa,mielipidettään julki tuoda.
Kato kun suomi24.sta pyörittää kusipäät ja munattomat. - mitä vasen tekee
Vasen käsi on tässä tapauksessa Sheriffi Genesis. Oikea taas joku, joka pitää Suomi24:ää vielä tiedonvälittäjänä. Tosiasiassa se on tullut sensuuri- ja keskustelun tukahduttamissivustoksi.
Suomi24 on pyrkinyt kaikin keinoin tukahduttamaan keskustelun yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Vantaan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen kaikki nyt tietävät, millaista toimintaa Eniro on suojellut - ei ainakaan lainmukaiseksi todettua. - saa vielä
oikeutta ?
Bittiavaruudesta löydetty viesti katoaa kohta uudelleen "sefun" toimesta ,kun "omatunto" alkaa kolkuttaa .
Tässä yksi viesti joka löytyy avaruudesta ja näyttää kusettajan ParkCom:min mafiatyöläisen jakamassa rahastuslappuja autoilijoille .
http://www.parkcomsucks.com/parkkipaavo/index.htm
Poliisilla ja kunnanviranhaltialla lappuliisalla on ainoastaan pätevyys tehtävään ,valvoa katuja ,parkkipaikkoja ,puistoja että noudatetaan liikenneasetuksia ,sääntöjä ja havatuista rikkeistä sakottaa . - vantaankäräjäoikeus .
saa vielä kirjoitti:
oikeutta ?
Bittiavaruudesta löydetty viesti katoaa kohta uudelleen "sefun" toimesta ,kun "omatunto" alkaa kolkuttaa .
Tässä yksi viesti joka löytyy avaruudesta ja näyttää kusettajan ParkCom:min mafiatyöläisen jakamassa rahastuslappuja autoilijoille .
http://www.parkcomsucks.com/parkkipaavo/index.htm
Poliisilla ja kunnanviranhaltialla lappuliisalla on ainoastaan pätevyys tehtävään ,valvoa katuja ,parkkipaikkoja ,puistoja että noudatetaan liikenneasetuksia ,sääntöjä ja havatuista rikkeistä sakottaa .http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2007/12/parkcom-oy-hvisi-krjoikeudessa-2.html
- OLLUT
Jotainhan siinä on ollut, joka ei ole miellyttänyt jotakin lukijaa ja tehnyt valituksen ylläpitoon. Eilen poistettiin yhdestä keskustelusta ainakin 30 viestiä - ylläpito sen ratkaisee.... :(
- SpeedyConzales
Kai tuo touhu sai puhtia, kun ahneet Parcomin miehet laittoivat lappuja hyvin nopeasti ahneuksissaan ja usein ilman reilun pelin sääntöjä.
- perskele
meni vielä veuhkuissaan laittamaan ylikomissaari Heikki Sepän vaunuun sopiriikkimuskusemus maksun. Se olikin sitte tarinan loppu ;-)
- katotaan
katoaan vaa ni päätös tulee olemaan parkkomille mieleinen!
Jos ruotsissa menee läpi niin miksi pullamössösuomi olisi erimieltä!- shdiisudghidsiiuiuegwiuegwg...
Suomessa on vuonna 2007 tietosuojalaki, jota Ruotsissa ei varmasti ollut silloin vuosikymmeniä sitten, kun toiminta siellä vakiintui.
Noin sivuunmennen sanottuna: Jos esimerkiksi kahvi tai tupakka keksittäisiin tänään, niistä tulisi ihan varmasti huumausaineiksi luokiteltavia aineita. Ovat vain päässeet vakiintumaan yleiseen käyttöön, joten niiden poisottaminenkin on vaikeaa.
- menikö
10000 rikottu???
20 kokeilussa ja sitten viestiä seriffigenesikselle - ximanskio
Kyseiset sakottajat kyttaavat kauppakeskuksen parkkihalleissa, ja iskevat heti kiinni jos kiekko unohtuu,
siita syysta tunne useita jotka laittaneet Arabian kauppakeskuksen kayntiboikottiin.- Huijattu
Minulla oli parkkikiekko paikallaan, mutta siitä huolimatta oli kirjoitettu maksulappu. Pyysin toisen autoilijan todistajaksi, että kiekko on asianmukaisesti paikallaan. Reklamoin asiasta. Vastaus oli, että paras vaan maksaa, sillä heillä on sellainen käytäntö, että jos he löytävät sellaisen kuvakulman, josta kiekko ei näy, on se todiste maksuperusteelle. Sain monta härskiä uhkausta joutumisesta oikeuteen. Ilmoitin,että vasta oikeuden päätöksellä maksan. Ei ole kuulunut haastetta ainakaan vielä. Että tällaista bisnestä.
- MATTIxxx
Huijattu kirjoitti:

mulle kaynyt aivan samoin kiekko ollut paikallaan, ja sakko tullut siitäkin huolimatta useammankin kerran yhtaan sakkoa en ole maksanut koska mulla on myoskin todistajat kyseselle tapahtumalle olleet siis kyydissani, uhkasivat minuakin , sanoin etta raastuvassa tavataan ei ole yli vuoteen kuulunut mitaan.
- Se on selvää pässinlihaa
Tässä parkkisakot-palstalta löytämäni linkki. Täytyi pelastaa se tänne, jotta Sheriffi genesis ei tuhoa sitä. Hän kun ei pidä faktoista, jotka ovat kielteisiä yksityiselle p-valvonnalle.
Oikeuden päätös on niin selvä, että se ei jätä epävarmuutta siitä, mikä tulos on hovioikeudessa.
http://www.kolumbus.fi/sidewinder/Vantaan_KO_L_07-4705.txt- oikeus voitti
Vihdoin oikeuden päätös, joka vastaa myös kansalaisen oikeustajua. Toivottavasti myös hovioikeus näkee selvän ristiriidan julkisen vallan käytössä.
- Ei jätä sijaa arvailuille
Tässä parkkisakot-palstalta löytämäni linkki. Täytyi pelastaa se tänne, jotta Sheriffi genesis ei tuhoa sitä. Hän kun ei pidä faktoista, jotka ovat kielteisiä yksityiselle p-valvonnalle.
Oikeuden päätös on niin selvä, että se ei jätä epävarmuutta siitä, mikä tulos on hovioikeudessa.
http://www.kolumbus.fi/sidewinder/Vantaan_KO_L_07-4705.txt- Oikeus-Lauri
Käräjäoikeudelle täytyy nostaa hattua siitä, että päätös on ainakin erittäin hyvin perusteltu. Jos ei tietäisi, että kyse on "vain" käräjäoikeuden päätöksestä, sitä voisi lakitulkinnan osalta pitää vaikkapa korkeimman oikeuden ratkaisuna.
Mielestäni ainut kauneusvirhe käräjäoikeuden päätöksessä on se, että oikeus ei ole pitänyt ongelmallisena sitä, että sakkofirman liiketoiminta perustuu henkilötietojen arveluttavaan käyttämiseen, eli käytännössä siihen, että sakkofirma hakee muitta mutkitta ajoneuvorekisteristä omistajan tai haltijan tiedot varmistumatta ensin siitä, että kyseinen henkilö on toiminut kuljettajana. Tämä loukkaa ajoneuvon omistajan tai haltijan yksityisyyttä.
Tällä kauneusvirheellä ei kuitenkaan ole olennaista merkitystä. Lopputulos oli asianmukainen ja perustuu perustuslakiin. ParkCom on ilmeisesti aikeissa perustella oman valituksensa myös perustuslaillisilla näkökohdilla (omaisuuden suoja), mutta on vaikea nähdä, että sillä perusteella käräjäoikeuden tuomiota voitaisiin pyörtää, semminkin, kun myös auton kuljettajan rahat nauttivat perustuslaillista omaisuuden suojaa.
Eniron sensuuri alkaa näyttää jo melko naurettavalta. Tähän asti keskustelussa on ollut kyse spekulaatiosta, nyt asiasta on jo oikeuden päätöskin. Mikä ihme siinä on, ettei asiasta saa keskustella sillä palstalla, jonne asia kaikkein luontevimmin kuuluu, eli pysäköintisakkopalstalle? - parkkisakoista
Oikeus-Lauri kirjoitti:
Käräjäoikeudelle täytyy nostaa hattua siitä, että päätös on ainakin erittäin hyvin perusteltu. Jos ei tietäisi, että kyse on "vain" käräjäoikeuden päätöksestä, sitä voisi lakitulkinnan osalta pitää vaikkapa korkeimman oikeuden ratkaisuna.
Mielestäni ainut kauneusvirhe käräjäoikeuden päätöksessä on se, että oikeus ei ole pitänyt ongelmallisena sitä, että sakkofirman liiketoiminta perustuu henkilötietojen arveluttavaan käyttämiseen, eli käytännössä siihen, että sakkofirma hakee muitta mutkitta ajoneuvorekisteristä omistajan tai haltijan tiedot varmistumatta ensin siitä, että kyseinen henkilö on toiminut kuljettajana. Tämä loukkaa ajoneuvon omistajan tai haltijan yksityisyyttä.
Tällä kauneusvirheellä ei kuitenkaan ole olennaista merkitystä. Lopputulos oli asianmukainen ja perustuu perustuslakiin. ParkCom on ilmeisesti aikeissa perustella oman valituksensa myös perustuslaillisilla näkökohdilla (omaisuuden suoja), mutta on vaikea nähdä, että sillä perusteella käräjäoikeuden tuomiota voitaisiin pyörtää, semminkin, kun myös auton kuljettajan rahat nauttivat perustuslaillista omaisuuden suojaa.
Eniron sensuuri alkaa näyttää jo melko naurettavalta. Tähän asti keskustelussa on ollut kyse spekulaatiosta, nyt asiasta on jo oikeuden päätöskin. Mikä ihme siinä on, ettei asiasta saa keskustella sillä palstalla, jonne asia kaikkein luontevimmin kuuluu, eli pysäköintisakkopalstalle?No tavallaan Enirokin näin myöntää, että kyse ei ole parkkisakoista. Tämähän on mainitsemasi Parkkisakot-palstan sisältökuvaus. Eli oikeastaan juuri käräjäoikeuden linjauksen mukaista toimintaa, kunhan vaan viestejä ei sitten tältä Oikeudenkäynnit-palstalta mennä turhaan poistamaan.
- milloinka siis
Hyvä otsikko ja nimimerkki..
Siis milloinka suurinpiirtein tulee tuo hovioikeuden käsittely???
1kk/ 1/2v 1v päästä???
Siis jos nyt tekee valituksen. - make
parcomin tulon jälkeen on taloyhtiöissä väärinpysäköiminen vähentynyt..
Esim laajaniitynkujalla. ei ole enään autoja rapun oven edessä!!
Vaikka juridiikka sanoo mitä tahtos niin käytäntö näyttää mitä tarvitaan.
Tarvitaan lait yks. pys.valvontaa varten.
Se "miten" parckomn/muut valvoo on toinen asia!
MORAALIA mukaan!- Kunnanjäsen-Lauri
Edelleenkin sanon saman asian - kunnallinen pysäköinninvalvonta pitää pistää kuntoon. Kun Helsinkiinkin palkattaisiin riittävä määrä parkkipirkkoja, niin yksityisalueidenkin valvontaan jäisi resursseja.
Nykyiselläänkin Helsingin kunnallinen valvonta tuottaa noin 8 miljoonaa euroa vuodessa. Sillä rahalla voidaan muuten pitää töissä yli 200 sairaanhoitajaa. Montakohan sairaanhoitajaa palkattiin sakkofirmojen keräämillä rahoilla? - ratkaisu asiaan
Kunnanjäsen-Lauri kirjoitti:
Edelleenkin sanon saman asian - kunnallinen pysäköinninvalvonta pitää pistää kuntoon. Kun Helsinkiinkin palkattaisiin riittävä määrä parkkipirkkoja, niin yksityisalueidenkin valvontaan jäisi resursseja.
Nykyiselläänkin Helsingin kunnallinen valvonta tuottaa noin 8 miljoonaa euroa vuodessa. Sillä rahalla voidaan muuten pitää töissä yli 200 sairaanhoitajaa. Montakohan sairaanhoitajaa palkattiin sakkofirmojen keräämillä rahoilla?Virka-ajan ulkopuolelle osa-aikaiset tarkastajat, esim. opiskelijat.
Lisäksi tietysti voisi pihalle pysäköiville paskapäille laittaa korotetun maksin, esim 250e.
- park comia vastaan
Milloinhan tuo tulisi mahdolliseksi?? Eikös lakiin ole tuolla saralla tulossa jotain muutosta vuodenvaihteen jälkeen... vai jokos tuo on voimassa?
Saatais tuo ainakin joukkokanteella tuntuviin korvauksiin, kun joutuis maksamaan laittomasti maksattamansa rahat takaisin.- taida...
..kovin paljoa löytyä kannatusta. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että sovittuja sääntöjä noudatetaan: valvonnan tilaaja on kuitenkin määritellyt säännön miten HÄNEN hallinnoimallaan alueella pysäköidään, Parkcomhan on ainostaan päässyt sakottamaan niitä, joille ei tämäkään yksinkertainen asia ole mennyt jakeluun.
Joku joukkukanne tuon asian tiimoilta olisi tietysti siinä mielessä ihan hyvä, että silloin löytyisi ihan virallisesti pässit listattuna... - Laki-Lauri
taida... kirjoitti:
..kovin paljoa löytyä kannatusta. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että sovittuja sääntöjä noudatetaan: valvonnan tilaaja on kuitenkin määritellyt säännön miten HÄNEN hallinnoimallaan alueella pysäköidään, Parkcomhan on ainostaan päässyt sakottamaan niitä, joille ei tämäkään yksinkertainen asia ole mennyt jakeluun.
Joku joukkukanne tuon asian tiimoilta olisi tietysti siinä mielessä ihan hyvä, että silloin löytyisi ihan virallisesti pässit listattuna...Ehkäpä niin, sillä suuri osa ihmisistähän ei edes ymmärrä, mistä tässä asiassa on oikeasti kyse. Se kun on niin omituista, ettei laitonta toimintaa saa valvoa ja rankaista laittomalla toiminnalla.
Jos kunnallinen valvonta olisi kunnossa, näitä sakkofirmoja ei todellakaan tarvittaisi yhtään mihinkään. Itse maksan mielelläni parkkisakon kunnalle jos sattuisi niin, että pysäköisin esimerkiksi vahingossa väärin. Sakkofirmoille en maksa mitään mm. sen vuoksi, etten koskaan asioi kaupoissa, joissa käytetään sakkofirmoja. Jouluostoksetkin olen ihan mainiosti pystynyt tekemään mm. Isossa Omenassa, Stockmannila ja monessa muussa paikassa, jossa liiketoiminta perustetaan muulle kuin oman käden oikeudelle.
Ryhmäkanne olisi kieltämättä oivallinen keino lähestyä tätä asiaa. Kuluttajavirasto on jo kannanotoissaan ollut sitä mieltä, että toiminta rikkoo kuluttajansuojalakia. Olisi hauska nähdä, miten ryhmäkanne toimii käytännössä, paperillahan se on ollut olemassa jo muutaman kuukauden. - vähenemässä
taida... kirjoitti:
..kovin paljoa löytyä kannatusta. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että sovittuja sääntöjä noudatetaan: valvonnan tilaaja on kuitenkin määritellyt säännön miten HÄNEN hallinnoimallaan alueella pysäköidään, Parkcomhan on ainostaan päässyt sakottamaan niitä, joille ei tämäkään yksinkertainen asia ole mennyt jakeluun.
Joku joukkukanne tuon asian tiimoilta olisi tietysti siinä mielessä ihan hyvä, että silloin löytyisi ihan virallisesti pässit listattuna...Harva haluaa edistää laitonta toimintaa. Monet tähän saakka ko. toimintaa tilanneet ovat irtisanomassa tilaustaan. Yksityisten p-valvojien toiminta on myös osasyynä tähän. Kun liikkeiden asiakkaita ja asunto-osakeyhtiöiden osakkaita/asukkaita "sakotetaan" kestämättömillä perusteilla, oppositio tulee myös sieltä päin. Yksityisen p-valvonnan loppu on käsillä.
- Park Mafia
taida... kirjoitti:
..kovin paljoa löytyä kannatusta. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että sovittuja sääntöjä noudatetaan: valvonnan tilaaja on kuitenkin määritellyt säännön miten HÄNEN hallinnoimallaan alueella pysäköidään, Parkcomhan on ainostaan päässyt sakottamaan niitä, joille ei tämäkään yksinkertainen asia ole mennyt jakeluun.
Joku joukkukanne tuon asian tiimoilta olisi tietysti siinä mielessä ihan hyvä, että silloin löytyisi ihan virallisesti pässit listattuna...Vantaan käräjäoikeus on todennut Parkcomin toiminnan Suomen lain vastaiseksi eli Parkcom on myöskin taho, joka ei noudata yhdessä sovittuja ja päätettyjä sääntöjä eli lakia.
- pysäköijät!
Park Mafia kirjoitti:
Vantaan käräjäoikeus on todennut Parkcomin toiminnan Suomen lain vastaiseksi eli Parkcom on myöskin taho, joka ei noudata yhdessä sovittuja ja päätettyjä sääntöjä eli lakia.
ParkComin toimitusjohtaja totesi Länsiväylässäkin, että oikeus on väärässä ja heidän lakimiehensä oikeassa! Eli Parkcom kirjoittaa lait.
Tässä näköislehti, kirjoitus löytyy sivulta 5:
http://194.188.93.116/cgi-bin/mediaweb12#
Ilmeisesti herra Ek seuraa kuitenkin nettiä ja lehtiä, kun toteaa julkisuuden pitävän ParkComia huijarifirmana! Kuinka moni olisi valmis laittamaan itsensä edes rahantavoittelun takia peliin tuolla tavalla? - rahoja saa takaisin,
pysäköijät! kirjoitti:
ParkComin toimitusjohtaja totesi Länsiväylässäkin, että oikeus on väärässä ja heidän lakimiehensä oikeassa! Eli Parkcom kirjoittaa lait.
Tässä näköislehti, kirjoitus löytyy sivulta 5:
http://194.188.93.116/cgi-bin/mediaweb12#
Ilmeisesti herra Ek seuraa kuitenkin nettiä ja lehtiä, kun toteaa julkisuuden pitävän ParkComia huijarifirmana! Kuinka moni olisi valmis laittamaan itsensä edes rahantavoittelun takia peliin tuolla tavalla?kun päätös hovista tulee. Firmat ovat tyhjentäneet kassansa niin hyvin kuin voivat. Tilintarkastajien tulisi nyt vaatia varauksia siltä varalta, että hovioikeuden päätös on sama kuin Vantaan käräjäoikeuden. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää tätä. Melko varmaa on, että hoviokeuden päätös on sama.
Ihmeellistä, että yksityisen firman edustaja suhtautuu noin yliolkaisesti tuomioistuimen päätökseen. Tämä heijastellee yleisemminkin lakien kunnioituksen puutetta ParkComissa.
- toinen toisiaan
Näitä juttuja lukiessa tuli ajatus, että minäkin voisin laatia liikkeeseeni asiakkaille omat säännöt siitä kuinka kauan he saavat istua odotustilan tuolissa. Jos asiakas vaikka tulee 15 minuuttia ennen varattua hoitoaikaa, saa hän istua tuolissa ilmaiseksi. Ylimenevästä ajasta eli jo heti 15 minuutin jälkeen rapsahtaa ns. parkkisakko vaikkapa juuri tuo 40 euroa. Eivätpähän asiakkaat tule liian aikaisin vain lukemaan lehtiäni ja kuluuhan se penkkikin jos liian kauan istuu..
Kyllähän meille kaikille kuuluu oikeudet sakotta ketä vaan, joka tekee vastoin juuri meidän tahtoamme jos kerran tällainen yksityinen taho sitä jo tekee! Laittaa vain etukäteen jonkun "sääntölapun" seinälle (mahdollisimman huomaamattomaan paikkaan ja niin vaikeaselkoisen, että inhimillisen erehdyksen mahdollisuus on mahdollisimman suuri..).. - Auto-Lauri
Myös Autoliitto on ottanut kantaa sakkofirmojen perimiin maksuihin ja kehottaa ihmisiä reklamoimaan jo maksamistaan maksuista. Autoliiton sivulta löytyy valmis reklamaatiolomake Autoliiton jäsenille, mutta vapaamuotoisen reklamaation voi aivan hyvin kirjoittaa ihan itsekin.
http://www.autoliitto.fi/?x20043=2472786- lihavat lapset
No jaa... autoliitto on tämän maan ehkä pellein yhdistys. Kuka edes kehtaa sanoa kuuluvansa.
- mutta entä jos
ParkCom menee konkurssiin? Eipä taida rahojakaan tulla siinä tapauksessa takaisin.
- dfjhjkdhf
mutta entä jos kirjoitti:
ParkCom menee konkurssiin? Eipä taida rahojakaan tulla siinä tapauksessa takaisin.
Firma menee konkurssiin vain, jos sille saadaan aikaiseksi tarpeeksi velkoja. Jos kukaan ei peri maksamiaan sakkoja takaisin, niitä velkoja ei synny. Itselleni riittävä peruste takaisinperinnän yrittämiselle olisi sakkofirman konkurssiin pistäminen.
- mahtaako
ParkCom viedä käräjäoikeuteen UUSIA tapauksia, TÄLLÄ VÄLIN, kun odotellaan nyt puhuttavana olevan tapauksen hovipäätöksen valmistumista?
Ja kauankohan hovioikeuden päätökseen mahtaa kulua aikaa? Vuosi,kaksi?- J. Pukki
Helsingissähän on käsittääkseni kesken pari tapausta. Niistäkin varmaan tulee tuomiot lähiaikoina.
Jos niissä jatkuu sama hyväksi havaittu tulkintalinja kuin Vantaalla, niin ihme on, jos sakkofirmat lähtevät enää käräjäoikeuksiin ennen hovin / KKO:n heille suosiollista päätöstä. Ja ihan yhtä kovasti ihmettelen, jos hovi tai KKO pystyy millään perusteella päätymään sakkofirmojen toivomaan lopputulokseen...
Hyvää joulua vain kaikille. Laurin ja Tompan ei kuitenkaan kannata ihmetellä, jos joulupukki tuo vain pelkkiä risuja tänä vuonna.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1603267EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403022- 1121535
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1501264Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621097Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661067- 601037
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989- 43906
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23903