Back to Windows ?

Mulla on Ubuntu 7.10 Gutsy. Koitin asentaa Windowsin siihen päälle, sanoo, ettei tunnista kovalevyjen tyyppiä,ja asennus loppuu siihen.
Mikä avuksi ?
181275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kuin levyn uusi alustus.

Äänestä

onko levy sata? ei ole mitään tekemistä linuxin kanssa tällä asialla.

Äänestä

asentaa itseään toisen käyttiksen vierelle. Ensinnä ongelmia tulee tiedostojärjestelmien takia, Windows kun ymmärtää vain M$-tiedostojärjestelmistä eikä lainkaan linux- ja unix-tiedostojärjestelmiä!

Toisekseen, Windowsit on tehty lähinnä monopolistisella tavalla elikkä eivät hyväksy muita kuin Mikkis-käyttiksiä rinnalleen, yleensä vielä niinpäin että vanhaa ei voi asentaa uuden rinnalle vaan ainoastaan uutta voi laittaa vanhan rinnalle.

Eli sun olisi pitänyt tehdä niinpäin että ensin asentaa tyhjälle levylle Windows ja vasta SEN JÄLKEEN asentaa linux! Linux kun osaa asentua eri järjestelmiin toisen käyttiksen rinnalle!

Äänestä
  • ... kyse on siitä, että mulla on siis kannettava kone.
    Siihen oli asennettuna va,miiksi Windows, kun ostin sen. Käytin sitä noin puoli vuotta, jonka jälkeen vedin päälle Ubuntun.
    Nyt haluaisin kuitenkin päälle takaisin Windowsin, koska Ubuntu ei oikein iske.
    Onko siis mitään mahdollisuutta saada se takaisin ?

    Äänestä

  • Elisabeta kirjoitti:

    ... kyse on siitä, että mulla on siis kannettava kone.
    Siihen oli asennettuna va,miiksi Windows, kun ostin sen. Käytin sitä noin puoli vuotta, jonka jälkeen vedin päälle Ubuntun.
    Nyt haluaisin kuitenkin päälle takaisin Windowsin, koska Ubuntu ei oikein iske.
    Onko siis mitään mahdollisuutta saada se takaisin ?

    Joka toimii.
    Käynnistä linux-asennus ja osioi kovalevy yhdeksi osioksi ja määritä tiedostomuodoksi FAT32.
    Kun asennusohjelma on formatoinut levyn niin käynnistä kone uudelleen.
    Jos formatoimti on toteutunut voit asentaa siihen windowsin, mutta kannattaa kuitenkin antaa windowsin formatoida ja mahdollisesti osioidakin levyn varmuuden vuoksi vielä uudestaan.

    Äänestä

  • mahdollisuus, voiko kaikki ... kirjoitti:

    Ai siis pitäisi asentaa Ubuntu ensin uudestaan ? ja sitten siihen päälle Windows ...
    mistä siitä valitaan tiedostomuoto ?

    hakisi sata-ajurit ja asentaisi sitten

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    hakisi sata-ajurit ja asentaisi sitten

    sata-ajurit ?

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    hakisi sata-ajurit ja asentaisi sitten

    Mistä ihmeestä sata-ajurit repäiset, kun et edes tunne konetta?
    Sitäpaitsi en ole koskaan joutunut asentamaan mitään $2#&*X?!! ajureita koneeseen. Se on lähtenyt pyörimään kuin hyrrä jos bios on oikein.

    Nyt on yksinkertaisesti kyse siitä, että wintoosa ei tunne linux-tiedostomuotoa ja ei siksi pysty asentamaan.
    Osiot on ensin poistettava.

    Äänestä

  • Elisabeta kirjoitti:

    Ai siis pitäisi asentaa Ubuntu ensin uudestaan ? ja sitten siihen päälle Windows ...
    mistä siitä valitaan tiedostomuoto ?

    Pitää vain käynnistää asennus ja sitten poistaa asennustyökaluilla vanha asennus ja luoda tilalle windows-osio.
    Tässä tapauksessa FAT, koska windows ei välttämättä tunnista mitään muuta linuksilla luotua tiedostojärjestelmää.

    Voithan hankkia partition magicin tai vaikka tämän:
    http://download.tuxfamily.org/gpartedlive/
    ja poltat cd:lle.
    Käynnistä sitten sillä ja muokkaa kovalevy.
    Vihjeitä käytöstä:
    http://gparted-livecd.tuxfamily.org/screenshots.php

    Äänestä

  • Pömpön kirjoitti:

    Mistä ihmeestä sata-ajurit repäiset, kun et edes tunne konetta?
    Sitäpaitsi en ole koskaan joutunut asentamaan mitään $2#&*X?!! ajureita koneeseen. Se on lähtenyt pyörimään kuin hyrrä jos bios on oikein.

    Nyt on yksinkertaisesti kyse siitä, että wintoosa ei tunne linux-tiedostomuotoa ja ei siksi pysty asentamaan.
    Osiot on ensin poistettava.

    tiedä mistä puhut. Windows (tai mikään muukaan käyttöjärjestelmä) ei välitä hevonvittua mihin tiedostoformaattiin on osiot formatoitu kun niitä alustetaan uudelleen tai poistetaan.

    Äänestä

  • kun et selvästikään kirjoitti:

    tiedä mistä puhut. Windows (tai mikään muukaan käyttöjärjestelmä) ei välitä hevonvittua mihin tiedostoformaattiin on osiot formatoitu kun niitä alustetaan uudelleen tai poistetaan.

    >tiedä mistä puhut. Windows (tai mikään muukaan käyttöjärjestelmä) ei välitä hevonvittua mihin tiedostoformaattiin on osiot formatoitu kun niitä alustetaan uudelleen tai poistetaan.<

    Asia on juuri noin, puhun kokemuksen äänellä. Olen kymmeniä kertoja tuon todennut.

    Äänestä

Windows ei ymmärrä linuxin tiedostonhallintajärjestelmää. Tarvitset siis sellaisen, jota windows käyttää. Siis, joko
- alustat koko kovalevyn

tai

- jonkin yksittäisen osion.

Alustus pitää tehdä joko fat32-muotoon, tai ntfs-muotoon. Ei ole välttämätöntä ymmärtää näistä enempää ja nykyään voi suositella mieluummin tuota ntfs:ää.

Ihmettelen, että windows ei tarjonnut sinulle tuota alustusmahdollisuutta heti asennuksen alkuvaiheessa. Olisitkohan sivuuttanut sen epähuomiossa?

Sitten vielä sellainen asia, että win-puolella joudut mahdollisesti taas asentamaan erilaisia ajureita eli kun sejase laite ei toimi, niin katsopa hyllyistäsi josko siellä olisi tietokoneen mukana tulleita cd-levyjä, joita ihmettelit aikasi, mutta et sitten keksinyt niille käyttöä. Nyt niitä saattaisi tarvita.

Windowsin rinnalle voit sitten asentaa ubuntun, vaikkapa varajärjestelmäksi, tai siten että voit käyttää sitä kun haluat pikkuhiljaa totuttautua linuxiin.

Kone kysyy sinulta käynnistyksen yhteydessä, että kumpaa käyttöjärjestelmää haluat käyttää eli tämä on se ongelmattomin vaihtoehto.

Äänestä
  • Harvinaisen paskoja neuvoja tullut. Jos ette asiasta tiedä niin älkää neuvoko, hämmennätte vaan lisää aloittajan pääkoppaa.

    Äänestä

Linuxin ext3 osioita, xp alkaa olla jo antiikkinen käyttis. Ehkä sinulle olisi yksinkertaisinta jos ensin lohkaiset jollain osiointiohjelmalla n.20gb kovalevystä osion win käyttöön ja laitat sen samalla ohjelmalla fat32 tai ntfs muotoon jos xp kyseessä(katso aikaisempia viestejä). Sitten win levy koneeseen ja asennat käyttiksen, asennus näkee tässä vaiheessa vain tuon lohkaisemasi n.20 gb osion, mutta jatketaan juttua sitten kun olet päässyt tähän vaiheeseen ja kerrot kovosi koon.

Äänestä
  • Jos osioin vain osan kiintolevystä windowsille, jääkö Linux automaattisesti toiseksi järjestelmäksi windowsin rinnalle ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elisabeta kirjoitti:

Mulla on Ubuntu 7.10 Gutsy. Koitin asentaa Windowsin siihen päälle, sanoo, ettei tunnista kovalevyjen tyyppiä,ja asennus loppuu siihen.
Mikä avuksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu