meidän poika on ollut hyvin kiltti pikkumies ja suuremmilta huudoilta ollaan vältytty,siis tähän viikkoon saakka. muutaman päivän ajan on nukkumaan käynti ollut hankalaa ja aiemmin on huolinut tutin ja syönyt hyvin,mutta nyt ei niin hyvin kun huutoa tulee vaikka selvästi nälkä ja väsy. kuolaa tulee myös reilusti ja hamuaa kokoajan kättä suuhun. mietinkin että voisiko kohta 3kk täyttävälle tulla jo hampaita? muutakaan selitystä en itse keksi. suussa ei ole sammasta ja kakkaa hyvin ja röyhtäilee ok. pulloruokinnalla ollaan. lopetimme pari viikkoa sitten relatipat kun purkki loppui, johtuisikohan siitä. en kyllä suuremmin usko että ilmavaivoista kyse. hampaan alkuja ei kyllä näy tai tunnu. voisiko 3kk:n ikä tuoda tullessaan itkuja ym. poika on juuri oppinut pitelemään lelua ja muutenkin aktiivinen ja naureskelee, siis aamuisin ja aamupäivisin.
hampaita 3kk?
maamma
3466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Heippa hei.. Joo elikkä siis meillä oli 3kk ikäisenä sama juttu. Olin jotenkin "varma", että pojalle tulee hampaita kun oli sitä kuolaamista ja huutoa ja muuten meilläkin tosi kiltti poika=)
Mutta kun mainitsin siitä kuolaamisesta neuvolassa ja kysyin, että voisiko olla hampaista niin se sano että kuolaa alkaa heti tulla suuhun kun sinne jotain laittaa kuten meilläkin ollaan kovia syömään käsiä. mutta kait se mahdollista on,että tulee hampaita 3kk iässä, mutta meillä on poika nyt 6kk ja ei vieläkään ole hampaista mitään tietoa. Kyl ne tulee sitten aikanaan=)
Kun puhuit noista relatipoista..
Me annetiin niitä kans meidän tytölle ja kun lopetettiin ni oli kitinää enemmän.. Ei mitään noin suurta ku teillä, meillä tyttö ollu tosi helppo koko ajan, mutta enemmän tavalliseen verrattuna kuitenkin.
Sit pääettiinkin jatkaa tippoja ja ylimääräset kitinät jäi. Lopetettiin relat vasta 5kk paikkeilla ku alotettiin kiinteät.
Eli kannattaa kokeilla niit Reloja uudestaa, vaikka onhan se kallis pieni puteli mutta jos se vähän edes helpottaa nii onhan sekin jotain. :)
Jouluja! :)
tuli ensimmäinen hammas 2,5 kuukauden iässä. En tosiaan osannut edes odottaa vielä niin varhaisessa vaiheessa, joten en tutkinut ikeneitä ollenkaan kun poika kitisi, kuolasi, tunki leluja/käsiä suuhunsa ja huusi kun piti pullosta maitoa imeä. Ensimmäinen hammas aiheutti pahimmat kitinät, seuraavat seitsemän tulivat aivan huomaamatta. Tänään poika täytti seitsemän kuukautta ja nyt kitinät taas alkaneet. Nyt ovat tulossa poskihampaat ylös ja alhaalla näkyy kulmahampaiden kohdat kohonneelta. Että näin meillä tehdään hampaita...
Sitten ne niin ihanat rela-tipat... Onneksi tajusin ne lopettaa ensimmäisen purkin jälkeen ja siirryin Gefilus plus -valmisteeseen (kapseli aukaistaan ja jauheen voi sekoittaa esim. nesteeseen tai soseeseen). Liekö johtunut siitä, että rela-tipat ovat öljypohjaisia, niin ne eivät sopineet meidän vauvan masulle.