Uutta vuotta juhliessa mopo jälleen kerran karkaa käsistä. Paparazzit saavat meheviä uutisia.
Britneyn äiti yrittää saada asiat oikaistua, mutta Briitu ei anna ja uhkaa, ettei halua puhua äitinsä kanssa.
Tammikuun lopulla Britney toteuttaa suunnitelmansa Paris Hiltonista ja julkaisee seksi nauhan. Parisin taustajoukot haastavat kohu-Britney oikeuteen.
Sitä ennen hän on löytää uuden komistuksen ja kuvat päätyvät nettiin. Britney myöntää vihdoin, että on raskaana. Harkitsee aborttia, mutta haluaa todistaa olevansa hyvä äiti.
Oscar gaalan tienoilla Britneyn läheinen kertoo, että heillä on uusi elokuva tiedossa ja tähtäävät Oscar palkintoihin. Juonta eivät kerro, mutta Britney on itse pääosassa.
Helmi-maaliskuun vaihteessa Britneyn uusi musavideo saapuu. Videossa Britney hyppelehtii puolialastomana. Video bannataan ja näytetään ainoastaan myöhään yöllä.
Britney suunnittelee maailmanlaajuista kiertuetta, joka alkaa kesäkuussa. Sitä ennen Parisin ja hänen välinen tappelu ratkaistaan oikeudessa.
Briitu ja hänen taustajoukkonsa ovat nostaneet sellaisen metelin, että median päästetään sisään.
Lopulta Paris: "Whatever" asenne ratkaisee. Paris itse saa paljon julkisuutta ja Britneyn joukko nolataan täysin.
Ennen kesän alkua hän saa väliaikaisen lastensa huoltajuuden. Tosin hänen pitää valita. Joko hän pysyy kotona, jatkaa juhlimistaan tai lähteä kiertueelle.
Britney valitsee kiertueen ja lapset annetaan sijaisperheelle, koska Kevin Federlinen nähtiin vetämässä kokaa.
Kiertueen pitäisi olla myös Suomessa. Jatkuvan juhlimisen takia promoottori saa tarpeeksee ja Britney ei saa esiintyä Suomessa. Ruotsissa tehdään samoin. Britneyn uusi manageri kiistää kaiken ja haukkuu median.
Myöhemmin lisään loppu vuoden tapahtumat.
Britneyn ensi vuoden tekemiset
tässä.
0
99
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop781393- 681205
huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.55934Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?139918Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.91897Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma162813Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi31804- 61786
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan59784- 76685