Olen päättänyt erota miehestäni ja 5v suhteestamme. Onko kenelläkään kokemusta siitä, että kummalle lapset päätyvät, jos molemmat haluavat lapsia yhtä paljon itselleen?
Miehellä "päällisinpuolin" kaikki hyvin; on töissä tai oikeammin tekee 2 työtä yhtä aikaa, asuu maalla omassa maalaistalossa, maita ja mantuja, isovanhemmat asuvat samalla tilalla eli on "lapsen katsojia", ei juo, ei polta ja on NIIN täydellinen , kun taas minä eron tullessa;
työtön, vuokra-asunto tuleva asumis muoto, nuorempi lapsista 2kk ja vanhempi alle 2v, suhteemme alkuaikoina jouduin aloittamaan syömään mieliala lääkettä, kun en kestänyt ajatusta asua samassa talossa hänen vanhempiensa kanssa, mieheni väittää minua skitsofreniksi kun omaan "sanon suoran mitä ajattelen " tyylin puhua.
Olen kumminkin lähihoitaja ja niitä hommia tehnyt jo yli 10v ja aina saanut erittäin positiivista palautetta niin asiakkailta kuin henkilökunnaltakin.
Asiaan...
Mies haluaa myös lapset itselleen ja mä en voisi ajatellakkaan että nuo kullannuput joutuisivat jäämään tänne ja eroon minusta, kun ovat vielä noin nuoriakin.
Lasten hoito on 95% mun vastuulla, anoppi hoitaa
n. 4 ja mies 1% verran eli minä ne tähän asti ja myös jatkossa haluan kasvattaa.
Lasten takia erokäsittely menee kovemman kaavan kautta ja nyt mietityttää onko minulla mahdollisuuksia pitää lapset itselläni kun on toi lääkitys ja mies väittää hulluksi? Perhetuttuna heillä on vielä lakimies eli tulee kovat oltavat minulle.
Miehellä "päällisinpuolin" kaikki hyvin; on töissä tai oikeammin tekee 2 työtä yhtä aikaa, asuu maalla omassa maalaistalossa, maita ja mantuja, isovanhemmat asuvat samalla tilalla eli on "lapsen katsojia", ei juo, ei polta ja on NIIN täydellinen , kun taas minä eron tullessa;
työtön, vuokra-asunto tuleva asumis muoto, nuorempi lapsista 2kk ja vanhempi alle 2v, suhteemme alkuaikoina jouduin aloittamaan syömään mieliala lääkettä, kun en kestänyt ajatusta asua samassa talossa hänen vanhempiensa kanssa, mieheni väittää minua skitsofreniksi kun omaan "sanon suoran mitä ajattelen " tyylin puhua.
Olen kumminkin lähihoitaja ja niitä hommia tehnyt jo yli 10v ja aina saanut erittäin positiivista palautetta niin asiakkailta kuin henkilökunnaltakin.
Asiaan...
Mies haluaa myös lapset itselleen ja mä en voisi ajatellakkaan että nuo kullannuput joutuisivat jäämään tänne ja eroon minusta, kun ovat vielä noin nuoriakin.
Lasten hoito on 95% mun vastuulla, anoppi hoitaa
n. 4 ja mies 1% verran eli minä ne tähän asti ja myös jatkossa haluan kasvattaa.
Lasten takia erokäsittely menee kovemman kaavan kautta ja nyt mietityttää onko minulla mahdollisuuksia pitää lapset itselläni kun on toi lääkitys ja mies väittää hulluksi? Perhetuttuna heillä on vielä lakimies eli tulee kovat oltavat minulle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomessa äidillä yleensä on mitä parhaimmat mahdollisuudet pitää lapsensa. Vauvahan on vasta kahden kuukauden ikäinen, eli varmaankin rintaruokinnassa. Miksi sitä pitäisi eristää täysin äidistään silloin?
Kannattaisiko ensin mennä neuvottelemaan lastenvalvojan luokse ja sopia tapaamisista. Isä voisi tavata isompaa useammin, ja muutamia tunteja vauvaa silloin tällöin.
Itse eron kokeneena kehoitan sinua miettimmän ensisijaisesti lapsenne etuja. Vaikka ex kuinka harmittaisi.
Jos mies on kunnollinen, voit siis turvallisin mielin antaa lapset hänelle hoitoon, vaikka siellä hoitaisikin mummut ja vaarit, mitään et voi asialle tehdä. Kuuluvathan he myös lapsen lähipiiriin.
Sinun kannaltasi: saat itse hieman vapaata ja saat aikaa hoitaa itseäsi. Iso joukko suomalaisista syö mielialalääkkeitä, joten mielestäni sinulla on ollut rohkeutta kohdata sairaus ja hakea hoitoa siihen. Ei se sinusta huonoa äitiä tee, riippuen sairauden vakavuudesta.Miehesi ei sitä diagnoosia kuitenkaan tee, vaan lääkärit.
Ole itsellesi rehellinen ja mieti jaksatko yksin kantaa koko vastuun, vaiko annat myös isän osallistua hoitoon? Siis johon lapset ovat oikeutettuja. Ovathan ne isänkin lapsia.Ja jos kaikki menee hyvin, ovat lapset tyytyväisiä kasvaessaan isommaksi, suhteestaan myös isään.
Kun olosuhteet helpottavat, haet töitä ja pikkuhiljaa kunnon asuntoa, kun varoja riittää. Ja jos käräjät uhkaa, hankit hyvän oikeusavustajan, johon työttömänä olet oikeutettu.Tosin jos häviät, joudut maksamaan oikeudenkäyntikulut. Luulenpa , että äitinä olet kuitenkin aika vahvoilla.
Jos oikeus voittaa ja lasten etu painaa edes hitusen, jäävät lapset isälleen.
Tosiasia on se, että äiti on aika vahvoilla, kun eroperheen lasten asioista päätetään. Ei se tee sinusta huonoa äitiä, jos asut vuokralla, tai jos sairastat. Olethan hakenut ja saanut apua itsellesi, joten sekin asia lienee kunnossa. Hanki lääkärintodistus terveydentilastasi vasta sitten, jos sitä kysytään.
Lastesi isä vaikuttaa olevan kunnollinen ja vastuuntuntoinen - hänkin. Tuskin haluat lapsia isästään vierottaa, joten suosittelen teille ratkaisuksi YHTEISHUOLTAJUUTTA laajoilla tapaamisoikeuksilla.
Anna isän olla mukana lasten elämässä, vaikka lapset olisivatkin kirjoilla sinun luonasi, niin et menetä mitään (päinvastoin; saat itsellesi aikaa kerätä voimia, aikaa harrastaa jotain, aikaa tavata ystäviäsi jne.), jos isä saa tavata lapsia usein, esim. vuoroviikoin. Tosin vauvaa ei toistaiseksi vielä kovin pitkäksi aikaa kerrallaan voi antaa isälle, sillä hän on liian pieni olemaan pitkiä aikoja erossa äidistään!
Eron tullessa tulee helposti riitoja ja suutuksissaan voidaan sanoa kaikenlaista, mitä ei tarkemmin edes ajatella. Useinmiten molemmat vanhemmat haluaisivat "pitää" lapset, mutta se on ihan teidän itsenne ratkaistavissanne, kumman luokse lapset jäävät asumaan. Joskus tilanne tulehtuu, ja silloin asiat joudutaan riitelemään oikeudessa, mutta se ei ole kovinkaan yleistä.
Tältä sivustolta löydät apuja ja neuvoja moniin tilanteisiin, ihan eroamisesta alkaen: http://www.eroperhe.net/
""Ei se tee sinusta huonoa äitiä, jos asut vuokralla, tai jos sairastat.""
Ei teekään, mutta se tekee jos ei ota näitä asioita ollenkaan huomioon ja vaatii huoltajuutta yhtään välittämättä siitä, miten lapset selviävät sairaan äidin kanssa vuokraloukossa.
Kiitos kannustavista viesteistänne.
Sen verran pitää korjata juttua, että minulla on tosiaan mielialalääke, mutta otan sitä kaikista miedoimpana ja pienimpänä annoksina mitä vaan pystyy ja sen määrän on lääkäri mulle kirjoittanut.
...ja itse olen kanssa sitä mieltä, että olen onnekas kun tajusin silloin heti hakea apua enkä jäänyt odottelemaan millaiseksi olisin mahdollisesti voinut tulla ilman lääkitystä. Monet vaan häpeää kertoa syövänsä niitä, mutta minä en.
Hyvää Joulua kaikille!