Aarnion porukan toimet kannattaa todellakin tukia tarkoin, sillä jotain mätää siellä on pakko olla.
Aarnion selittelyt, että rikolliset pystyisivät painostamaan isovarpaisia, joilla olisi muka omia intressejä ovat kuin suoraan satukirjasta.
Ei kannattasi laukoa suustaan sammakoita, joita joutuu myöhemmin selittelemään ja joihin selittelyihin ei kukaan edes usko.
KRP on ainoa taho Suomessa, joka pystyy laillisesti toimien selvittämään kaikkein vaikeimmatkin tapaukset.
Siltä löytyvät kaikki maan parhaat rikostutkijat, jotka eivät toimi osittain kostonhimon vallassa, kuten esim. Aarnio.
Erillistä huumepoliisia ei Suomessa edes tarvita sekoittamassa asioita typerillä toimillaan rikollisten parissa.
Miten muka huumepoliisin kotiin päästämä ja luultavasti vasikka pääsi "vahingossa" juomaan itsensä humalaan?
Entäs jo hän olisi "vahingossa" löytänyt asuntoon piilottamansa aseen ja alkanut listiä poliiseja? Aika holtitonta menoa, eikä tämä tapaus ole varmaan edes ainoa vastaava.
Nyt kun huumepoliisien ja etenkin Aarnion maine on lopullisesti kansan ja päättäjien parissa mennyt, niin olisi Aarnion jenginkin syytä vaihtaa alaa, taikka muuttaa täysin pikku rikollisia suosivia laittomia toimintatapojaan
Aarnion selittelyt, että rikolliset pystyisivät painostamaan isovarpaisia, joilla olisi muka omia intressejä ovat kuin suoraan satukirjasta.
Ei kannattasi laukoa suustaan sammakoita, joita joutuu myöhemmin selittelemään ja joihin selittelyihin ei kukaan edes usko.
KRP on ainoa taho Suomessa, joka pystyy laillisesti toimien selvittämään kaikkein vaikeimmatkin tapaukset.
Siltä löytyvät kaikki maan parhaat rikostutkijat, jotka eivät toimi osittain kostonhimon vallassa, kuten esim. Aarnio.
Erillistä huumepoliisia ei Suomessa edes tarvita sekoittamassa asioita typerillä toimillaan rikollisten parissa.
Miten muka huumepoliisin kotiin päästämä ja luultavasti vasikka pääsi "vahingossa" juomaan itsensä humalaan?
Entäs jo hän olisi "vahingossa" löytänyt asuntoon piilottamansa aseen ja alkanut listiä poliiseja? Aika holtitonta menoa, eikä tämä tapaus ole varmaan edes ainoa vastaava.
Nyt kun huumepoliisien ja etenkin Aarnion maine on lopullisesti kansan ja päättäjien parissa mennyt, niin olisi Aarnion jenginkin syytä vaihtaa alaa, taikka muuttaa täysin pikku rikollisia suosivia laittomia toimintatapojaan
Vastaukset 27
Vanhimmat
Krp huumepoliisi jaosto on erillinen, helsingin huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden jaosto on se pääasiallinen.
..puhukoon nyt vaan ihan omasta puolestaan tuossa ettäkö "kansan" luottamus olisi mennyt. Syntyperäisenä suomalaisena ja veronmaksajan luen myös itseni tähän "kansaan" kuuluvaksi eikä luottamukseni ole mihinkään kadonnut.
Ja vielä pieni huomautus "Tarkalle": toivon sinulle lisää tarkkaavaisuutta, noilla "tiedoilla" ei vielä kannata tarkaksi itseään mainostaa *hymy*.
Oletko kuullut sanonnan; "ei savua ilman tulta"?
Koska poliisitutkinta toista poliisiryhmää kohtaan on perin harvinaista, niin siihen ei ryhdytä ilman, että näyttöjä olisi takataskussa.
Näyttöjä on esitetty jo julkisuudessakin, joten fiksumman kansanosan tuomio on jo annettu.
On kaksinaismoraalista vaatia nuhteetonta toimintaa kansalaisilta, mutta syyllistyä itse laittomuuksiin.
...toivoisin sinulta tarkkuutta mikäli tuollaista nimimerkkiä käytät. Ja muistathan - tarkkuuteen ei kuulu faktan ja fiktion sekoittaminen:-)
Faktaa on, että huumepoliisit ovat syyllistyneet laittomuuksiin, joista on jo nyt näyttöä. Äläkä sinä yritä olla täällä fiksumpi, mitä todellisuudessa olet.
se taitaa tässä kantelujaan selitellä. hoida työsi niin ei tarvitse toisten menestystä kadehtia, vellihousu!
En puhuisi sinuna menestyksestä, jos se saadaan laittomin keinoin. Itse olet paskahousu ja puolustelet rikollisia laittomuuksiin syyllistyneitä tumpeloita.
"Menestyksestä" vielä sen verran, etteivät isojen juttujen paljastumiset yhä isommaksi paisuvasta huumerikollisuudesta ole mikään erityinen meriitti, jolla on syytä kehuskella, kuten Aarniolla on tapana.
Kun rikollisuus huumeiden suhteen oli pientä, niin myös paljastumiset olivat vastaavasti pieniä. Tätä faktaa on sinun tasoisellesi vähälahjaiselle liian vaikeaa painaa nuppiisi.
vaalean ruskea ja tumma on meidän väri. tv. perseennuolija pellet
tavaamista vaan, mutta älä esitä mutu-tietojasi totuutena. Kuka tästä ajojahdista hyötyy, kansa vai?
Kun poliisit saadaan vastamaan tekosistaan, niin siitä hyötyvät kaikki ja oikeudenmukaisuus toteutuu. Juurihan oli esillä gallupkysely, jossa kansa oli eniten huolissaan juuri siitä, etteivät kaikki ole tasa-arvoisia lain edessä. Tämän tasa-arvon toteutumien oli kaikkien muiden asioiden edellä.
Mikä ihmeen ajojahti? Onko rikollisten tekojen tutkiminenkin ajojahtia? Mikä erityinen asema juuri poliiseilla on lain edessä? Heidän pitää olla erityisen tarkka omista toimistaa.
Tasa-arvon nimissä poliisikin on epäiltynä ollessaan syytön ennen kuin oikeus on syylliseksi todennut. Toteutuuko peräänkuuluttamasi tasa-arvo mielestäsi nyt? Äly hoi!
Yksi laittomuus on jo myönnetty ja muita vasta tutkitaan. Olenko muita mahdollisesti tulevia edes poliisin syyksi pannut! Älysi on edelleen hukassa.
että on jotain mitä voi hukata, katos kun sen voi sitten taas löytää.
Mihinköhän perustuu Tarkkamiehen arviot Hgin huumepoliisista ja poliísin ammatista yleensä.
Vai kuuluuko tarkkamies siihen viisimiljoonaiseen suomalaiseen polulaan, joista jokainen osaa poliisin ammatin, vaikka ei ole ammatissa sekuntiakaan toiminut.
Yleensähän jokun alan ammattilainen osaa oman ammattinsa, eikä mene neuvomaan toisen alan ammattilaista, poliisia lukuunottamatta. Sen näköjään osaavat kaikki, vaikka ammatista eivät mitään tiedäkään.
Poliisissa alle viisi vuotta toimineet ovat ylensä hyvin hiljaa, koska eivät ammattia vielä hallitse. Tosi ammattimies poliisista tule kuitenkin vasta 15-20 vuoden palvelun jälkeen, jolloin kokemusta on karttunut.
Jos tarkkamies on insinööri, niin sitten ymmärtää...
Ei siinä tarvita muuta kuin riittävästi älyä ja lakitietoutta, niin helposti pesee kaikki vastaan vänkäävät täällä ja varsikin huumepoliisin laittomuuksia puolustelevat.
Laki on Suomessa kaikille sama, mutta eräät poliisitahot tuntuvat voimiensa tunnossa viis veisaavat mitä laki sanoo.
On jo todistettu, että yhdessä tapauksessa on toimittu laittomasti ja lisää on tulossa, siitä voit olla varma.
Hyvä kun kerroit.
Muuten asiasta toiseen. Seuraavalla kerralla, kun näet poliisin liikenneratsian, niin pysäytä ihmeessä ja mene nevomaan poliiseja, kuinka ratsia oikeastaan pitää suorittaa. Kertaat heille vaikka tieliikennelain ja tieliikeneasetuksen, eikä rikoslainkaan kertaaminen ole pahaksi. Eivät sen jälkeen tee mitään laittomuuksia.
Kerrohan mitä erityistaitoja tarvitaan ratsioissa?
Onko pillin paneminen suuhun vaikeaa, vai sakkolapun kirjoittaminen ja sakon määrän katsominen taulukosta?
Tehdään siellä paljon muutakin...neuvotaan, ohjeistetaan, määrätään, kielletään, jne.
Mutta niin, mikä nyt on sitten vaikeaa. Ei kai se ole vaikeaa, kun tietää kaiken kaikesta(mitä yleensä odotetaan virkavallalta). Harmin paikka ettet pysty tekemään kaikkien töitä, koska varmasti tietäisit joka alasta hommien hoidon paremmin kuin ne jotka sitä tekee päivästä toiseen.
Mitä erityistaitoja tarvitaan ratsiassa?? Näin kysyy todella tyhmä.
Kun ratsiassa pysäytetään autoja, niin koskaan ei etukäteen tiedä mitä tuleman pitää. Autoissa voi olla rattijuoppo, kortiton, murhaaja, varas, huumekauppias, raiskaaja, etsintäkuulutettu, mielisairas, avatusta ikkunasta voi osoittaa vaikka kiväärin piippu, - luetteloa voisi jatkaa koko rikoslaki loppuun, yli 600 eri rikosta.
Jos poliisi ei toivotakaan autoilijalle hyvää matkaa, niin jokainen pakkokeino vaatii silloin erilaisen jatkotoimenpiteen, mistä tyhmällä ei ole harmaata aavistustakaan.
"Tehdään siellä paljon muutakin...neuvotaan, ohjeistetaan, määrätään, kielletään, jne".
Kuka tahansa ajokortin omaava tietää liikennesäännöt ja ohjeistaa ja kieltää. Ei siihen poliisia tarvita.
Meinaako, että poliisit pystyvät määräilemään ihmisiä ja heidän tekemisiään? Heh!
...itsellesi..
Nooh, kunhan nyt käyt sen autokoulun ensin lävitse, omaksut Tieliikennelain ja -asetuksen näin alkuunsa. Lisäksi kahlaat Ajoneuvolait, asetukset, ministeriön määräykset ym. Ehkä sitten voit lähteä ohjeistamaan ja neuvomaan ihmisiä. Ei se ajokortin saaminen vielä takaa, että osaat kaiken. Se on sellainen pintaraapaisu, että osaat nyt ajella tuolla rivikansalaiselle määrättyjen ohjeiden mukaan. Lisäksi kun katsoo tuota meidän liikennettä tuolla, niin aika vähissä on se osaaminen joidenkin kohdalla. Lisäksi lainsäädäntökin ja määräykset muuttuu aika ajoin, enkä usko, että sulle tulee sähköpostiin tietoa kaikista muutoksista.
Sepä voi alkaa sinunkin puntti tutista maijan takapenkillä, jos ajattelet ettei poliisi voi määräillä sinua. Jos syytä löytyy niin sinut voidaan esim. määrätä väliaikaiseen ajokieltoon, sun rottelo voidaan määrätä valvontakatsastukseen, jne. Ei sitä huvikseen tehdä, mutta muistutukseksi sinulle, ettet sinäkään ole lain yläpuolella ja poliisilla on omassa ammatissaan työkaluja hoitaa homma.
Ja tuossa oli tullut hyvä vastaus aiemmin kaikesta muusta mitä siinä ratsiassa vastaan voi tulla, ei se ole vain sitä käsipystyssä otetaan auto sivuun ja toivotetaan hyvää matkaa. Saa mennä koittamaan...eiku ei saakaan, pitää opiskella sitä varten, ja jatkokouluttautua, ja harjoitella, ja tehdä töitä, jne.
Turvallista matkaa..
Noudattaa vaan annettuja ohjeita. Poliisi avustaa tarvittaessa pillin suuhun laitossa. Kirjoitaa sakon ja katsoo sakon määrän itsenäisesti. Kertoopa vielä todennäköisesti osoitteen, jonne voit vastustamisilmoituksen tehdä. Eikä se ole Suomi24 palsta.
Hyvä ohje! Kannattaa kaikkien nyt sisäistää tuo toiminta päähänsä, säästyy vähemmällä jännittämisellä "tositilanteessa"..
Maallikkokin pystyy päättelemään, miten ratsioissa toimitaan, kun osaa käyttää edes maalaisjärkeä, eli alahan kyselemään niin huomaat miten helppoa se on.
vai sinne pyrkimässä? Olisi ihan mielenkiintoista tietää. Tai kyllähän sen näkee ihan selvästi...
Pohjakoulutukseni ja muidenkin ominaisuuksieni johdosta saattaisin soveltua mainiosti KRP:n tutkijaksi, mutta palkka on liian pieni minun tasoiselleni ja siksi en ole halunnut aloittaa uraa valtion laihoissa leivissä.
viisaasta päätöksestäsi. Se on varmasti ollut kansan eduksi.