Miten

Olen jo 54-v, eikä tahdo kunto kestää enään töiden päälle koiran kanssa touhuiluun. Siksi mietenkin, että miten pääsisin jo eläkkeelle. Olisi paljon mukavampaa niin itsell kuin koirallekin. Sitä paitsi aloitin työt jo 17-v, eikä päivääkään työttömänä, joten enköhän olisi jo korteni kantanut yhteiskunnan kekoon. Siis päteviä perusteluja kaipaisin, eläkkeelle siirtymiseen.
7292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kelalta ja lääkäriltäsi.
Ei kukaan täällä voi antaa mitään neuvoja, ammattilaisten se on tehtävä.

Äänestä
  • vastailla esim. omilla kokemuksilla, siis miten on itse päässyt ennenaikaiseläkkeelle. Ja siis millä perusteilla. Siitä voisin saada vähän osviittaa, miten jutella niiden mainitsemiesi ammattilaisten ja kelan kanssa, että eläkkeen läpimeno myös toteutuisi.

    Äänestä

  • elkkeelle?? kirjoitti:

    vastailla esim. omilla kokemuksilla, siis miten on itse päässyt ennenaikaiseläkkeelle. Ja siis millä perusteilla. Siitä voisin saada vähän osviittaa, miten jutella niiden mainitsemiesi ammattilaisten ja kelan kanssa, että eläkkeen läpimeno myös toteutuisi.

    bluffaamalla se eläkkeelle pääsy, vaan kyllä siihen täytyy olla tosiasialliset syyt olemassa ja eläkeoikeuden täyttyminen!!!

    Äänestä

on jokin fyysinen vika, joka haittaa työntekoasi niin ekaksi kannattaisi tilata aika työterveys asemalle. Keskustelu hoitavan lääkärin kanssa antaa sinulle jo paljonkin tietoa mahdollisuuksistasi päästä eläkkeelle.
Nykyään se ei kyllä helppoa ole ja eläkkeelle siirtymisikää nostetaan koko ajan ylemmäs.
Vuorottelu vapaa on kanssa yksi keino työväsymisen hoitoon.
http://www.mol.fi/mol/fi/01_tyovoimapalvelut/11_vuorotteluvapaa_ja_osa-aikatyo/index.jsp

Äänestä
  • sinua hoitava lääkäri antaa ensin sairaslomaa. Sen jäjkeenolet150pvä sairaana ja saat Blausunnon.Ja jatkatsairaana taas 150pvä ja sitten täyttelet lippuja ja lappuja sinne kelalle. Sinun työnantajan vakutus sedät ja tädit päättävät oletko työkykyinen.Vai luuseri.Ja jos onni potkii pääset sille toivomalle eläkkeelle.Kaikki sinun tuttavat ja muut jotka sinut tuntee alkavat kadehtia että olet eläkkeellä. Kukaan ei kadehdi sitä että olet sairas etkä pääse työhön.Minäkin olen työtä tehnyt 15vuotiaasta ja saan ainoastaan työkyvyttömyys eläkettä. en päässyt eläkkeelle vaan jouduin työkykyni vuksi jäämään pois työelämästä.Koiran lenkitys on kyllä kieltämättä joskus raskasta. Tähänkin elämään kyllä tottuu.

    Äänestä

  • sairas??? kirjoitti:

    sinua hoitava lääkäri antaa ensin sairaslomaa. Sen jäjkeenolet150pvä sairaana ja saat Blausunnon.Ja jatkatsairaana taas 150pvä ja sitten täyttelet lippuja ja lappuja sinne kelalle. Sinun työnantajan vakutus sedät ja tädit päättävät oletko työkykyinen.Vai luuseri.Ja jos onni potkii pääset sille toivomalle eläkkeelle.Kaikki sinun tuttavat ja muut jotka sinut tuntee alkavat kadehtia että olet eläkkeellä. Kukaan ei kadehdi sitä että olet sairas etkä pääse työhön.Minäkin olen työtä tehnyt 15vuotiaasta ja saan ainoastaan työkyvyttömyys eläkettä. en päässyt eläkkeelle vaan jouduin työkykyni vuksi jäämään pois työelämästä.Koiran lenkitys on kyllä kieltämättä joskus raskasta. Tähänkin elämään kyllä tottuu.

    sitten tulikin aloittajalle kiitettävästi.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    sitten tulikin aloittajalle kiitettävästi.

    noist samistasi tiedoista?kiitos kuuluu kohteliaisuuteen vai onx se siul iha veras käsitys?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


eläkkeelle?? kirjoitti:

Olen jo 54-v, eikä tahdo kunto kestää enään töiden päälle koiran kanssa touhuiluun. Siksi mietenkin, että miten pääsisin jo eläkkeelle. Olisi paljon mukavampaa niin itsell kuin koirallekin. Sitä paitsi aloitin työt jo 17-v, eikä päivääkään työttömänä, joten enköhän olisi jo korteni kantanut yhteiskunnan kekoon. Siis päteviä perusteluja kaipaisin, eläkkeelle siirtymiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu