Eroon valehtelusta?

eli ongelmani on melko yksinkertainen: valehtelu. Valehtelen todella paljon peittääkseni muita valheitani. olen ajautunut jonkinlaiseen kierteeseen josta en millään pääse pois. Se alkoi, kun vanhempi kaverini kysyi olinko koskaan seurustellut, ja koska pelkäsin ettei hän ota minua tosissaan keksin pari edellistä poikaystävää. sitten minun piti keksiä syyt miksi erottiin yms yms. sitten tapasin erään pojan netissä ja joka halusi pitää suhteemme salassa koska hän oli "liian vanha" minulle, ja toinen kaveri sai tämän selville. hän ei hyväksy nettisuhteita joten keksin että olin tavannut tämän kaverin kesällä ja että olimme jo tavanneet, valehtelin myös miehen iän. tyyppi oli siis ihan ensimmäinne poikakaverini ikinä, mutta koska hän halusi salata suhteen en kertonut kenellekään. vanhempani eivät tiedä mitä teen netissä tai yksin ollessani, ja koska en ole koskaan "oikeasti" seurustellut luulen heidän pitävän minua lesbona. mikä saatan ollakin koska olen ihastunut erääseen tyttöön. :D ootte varmasti nyt jo tipahtaneet kärryiltä mutta ei se mitään^_^

n. vuosi sitten masennuin ystävieni ikävän tempun vuoksi ja sain paniikkikohtauksia. valehtelin vanhemmilleni ja terkkarille syyn, luonnollisesti. en jaksa kaikkia valheitani tähän selittää mutta niitä on todella paljon. en usko kenenkään tietävän millainen oikeasti olen, tuntuu kuin tukehtuisin valheisiini. ja jos nyt kerron kaiken olevan valhetta he varmasti suuttuvat ja jättävät minut yksin. en tunnista enää itseäni. ihan kuin yrittäisin olla joku muu, vaikken haluaisi. haaveilen peruskoulun lopusta jotta voin aloittaa alusta uudessa koulussa. tuntuu, etten koskaan löydä itselleni poika-(tai tyttö)ystävää jolle voisin olla täysin rehellinen, koska olen niin sotkeutunut valheisiini. joskus alan jopa uskoa niihin itsekin.

tarvitsen kipeästi apua, anteeksi viestin sekavuus. miten pääsen valehtelusta eroon? en halua menettää ystäviäni mutta kyllä minäkin suuttuisin pahasti jos kaverini olisi minulle valehdellut. auttakaa...
61714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olen siis 15

Äänestä

En osaa sulle muuta kuin sanoa että vaikutat hyvin paljon siskoltani :D Hän on saman ikänen kun minäkin ja sinä , eli 15, ollaan kaksoset. Hän valehtelee minkä kerkiää, aikakin kodin ulkopuolella. Sana kuitenkin leviää ja satun tietämään monia asioita mitä hän on tarinoinut ihmisille, seurustelutarinoita ja ties mitä.
Nyt kun itse seurustelen, siskoni näyttää olevan jotenkin enemmän sulkeutuneempi kuin ennen. Me ei enää puhuta paljoa, ja se lähtee aina meneen jos oon joku vkl jäämäs kotiin. Se ei halua olla mun kanssa enää, en tie miksi.

Sun kannattaisi jättää tämä koko valhe-elämäsi taakse. Ihmiset jotka luulevat valheitasi totuuksiksi, anna pitää, mutta älä keksi lisää valheita. Jo he kyselevat valhemenneisyydestäsi lisää, älä kerro niistä, vaan sano, ettet jaksa puhua asiasta. Kun tapaat uusia ihmisiä, älä enää valehtele heille , kerro totuus itsestäsi!

no joo, ei täst' kai hirveasti apua ollu, mut toivottavasti joku toinen osaa neuvoa!

Äänestä

Oon samaa mieltä kun edellinen, älä enää keksi lisää valheita.
Mitä sitten jos sulla ei ole ollu poikaystävää? Miksi kerrot että olet seurustellut vaikket ole? Jos kaverisi pitää sinua tuon takia jotenkin tyhmenpänä, en tiedä onko kaverisi kovin järkevä. Älä nyt tuollaisia juttuja keksi, vaan kerro totuus. Monilla ei ole ollut viisitoistavuotiaaksi asti yhtään poikaystävää! :)

Äänestä

Sinun pitäisi saada purettua ihan kaikki ensin pois, se helpottaisi oloasi ja sen jälkeen olisi helpompi jatkaa "uutta" elämää.
Voisit esimerkiksi käydä koulun terveydenhoitajalta kysymässä numeroa nuorisopsykologille tai muulle vastaavalle jos et tiedä mihin soittaa. Ne todella auttavat ja voivat tehdä elämästäsi helpompaa. He eivät kerro asioistasi kenellekään eivätkä tuomitse, mutta siellä sinun pitäisi olla rehellinen.
Itsekin ajattelin että peruskoulun jälkeen alkaa uusi elämä, ei se niin mennyt, on minulla nyt paljon mukavempaa, mutta yläaste ja muut ovat vahvasti taustalla. Mutta toivottavasti se siitä, toivotan onnea :)

Äänestä

Valheella on lyhyet jäljet.
Ei kannata valehdella, siitä ei ole kuin haittaa
itselle ja toisille.Valehteleva ihminen menettää luottamuksensa toisten silmissä, jos puhut totta sitäkään ei uskota.Pyri löytämään puheissasi ja ajatuksissasi kultainen keskitie, rehellisyys, se palkitaan.Sinulla on kuitenkin omatunto koska kärsit itsekin kun valehtelet.
Hoe vain itsellesi pysy totuudessa,kyllä sinä pystyt siihen.Tsemppiä totuuden tiellä pysymiseen.

Äänestä

"kun vanhempi kaverini kysyi olinko koskaan seurustellut, ja koska pelkäsin ettei hän ota minua TOSIssaan keksin..."
MITÄ sitten vaikka hän ei olisi ottanutkaan sinua tosissaan? melko vastenmielistä touhua.

"pojan netissä ja joka halusi pitää suhteemme salassa koska hän oli "liian vanha" minulle, ja toinen kaveri sai tämän selville. hän ei hyväksy nettisuhteita..." MITÄ sitten vaikka ei hyväkynytkään, ei se sua voi määrätä..

Kerrot vaan kaikki totuuden ja tunnustat valheet, kyllä ne vähän voi suuttua mutta ne leppyy aika nopeesti sitten, kunhan et itse suutu.
Äläkä vaan mitään lesbo juttuja ala. Niitä on jo ihan liikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unplugged kirjoitti:

eli ongelmani on melko yksinkertainen: valehtelu. Valehtelen todella paljon peittääkseni muita valheitani. olen ajautunut jonkinlaiseen kierteeseen josta en millään pääse pois. Se alkoi, kun vanhempi kaverini kysyi olinko koskaan seurustellut, ja koska pelkäsin ettei hän ota minua tosissaan keksin pari edellistä poikaystävää. sitten minun piti keksiä syyt miksi erottiin yms yms. sitten tapasin erään pojan netissä ja joka halusi pitää suhteemme salassa koska hän oli "liian vanha" minulle, ja toinen kaveri sai tämän selville. hän ei hyväksy nettisuhteita joten keksin että olin tavannut tämän kaverin kesällä ja että olimme jo tavanneet, valehtelin myös miehen iän. tyyppi oli siis ihan ensimmäinne poikakaverini ikinä, mutta koska hän halusi salata suhteen en kertonut kenellekään. vanhempani eivät tiedä mitä teen netissä tai yksin ollessani, ja koska en ole koskaan "oikeasti" seurustellut luulen heidän pitävän minua lesbona. mikä saatan ollakin koska olen ihastunut erääseen tyttöön. :D ootte varmasti nyt jo tipahtaneet kärryiltä mutta ei se mitään^_^

n. vuosi sitten masennuin ystävieni ikävän tempun vuoksi ja sain paniikkikohtauksia. valehtelin vanhemmilleni ja terkkarille syyn, luonnollisesti. en jaksa kaikkia valheitani tähän selittää mutta niitä on todella paljon. en usko kenenkään tietävän millainen oikeasti olen, tuntuu kuin tukehtuisin valheisiini. ja jos nyt kerron kaiken olevan valhetta he varmasti suuttuvat ja jättävät minut yksin. en tunnista enää itseäni. ihan kuin yrittäisin olla joku muu, vaikken haluaisi. haaveilen peruskoulun lopusta jotta voin aloittaa alusta uudessa koulussa. tuntuu, etten koskaan löydä itselleni poika-(tai tyttö)ystävää jolle voisin olla täysin rehellinen, koska olen niin sotkeutunut valheisiini. joskus alan jopa uskoa niihin itsekin.

tarvitsen kipeästi apua, anteeksi viestin sekavuus. miten pääsen valehtelusta eroon? en halua menettää ystäviäni mutta kyllä minäkin suuttuisin pahasti jos kaverini olisi minulle valehdellut. auttakaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu