Kissat

Naapuritaloyhtiö uhkaa pyydystää muiden yhtiöiden kissat loukuilla kun kulkevat heidän taloyhtiön alueilla ja luovuttavat löytökissojen tarhaan.Onkohan ihan luvallista touhua tuli kirjallinen ilmoitus alla luki hallitus kuka on vastuussa tällaisista päätöksistä. Luulisi että kissat saavat olla pihaalueilla talviaikana irti,luonnossa metsästäjä kyllä voi lopettaa irtoloisen kissan.
12636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kissa ei tiedä minne mennä ja kusta tulee lasten hiekkalaatikohinkin.

Äänestä

Kaikki irtokissat

Äänestä
  • rakas lemmikki kissa ole listalla.
    Täälläkin seuranjäsenellä oli sama päämäärä.
    Kuoli siinä parin naapurin leikatut rotukissatkin.
    Päätimme yhdessätuumin rauhoittaa maamme,kaikkelta metsästykseltä.

    Äänestä

Kissalla on vapaa liikkumisoikeus omistajansa pihassa tai puutarhassa. Tämän alueen ulkopuolelle sillä ei ole asiaa.
Taloyhtiö toimii varsin fiksusti toimittaessaan pyydystämänsä kissat löytökissatarhaan. Yleensä tällaiset kissat vain katoavat selittämättömällä tavalla.
Meidän ihmisten on huolehdittava lemmikeistämme. Jos emme sitä tee, on kohtuullista, että sen tekee joku muu. Hän valitsee silloin myös keinot.

Äänestä
  • Tässä asiassa olen jopin kanssa täysin samaa mieltä. Olen hyvin eläinrakas ihminen,mutta tiedän, että kissa luonnossa on tehokas tuholainen, niin maassa, kuin puussakin pesiville linnuille. Jos välittää kissastaan, niin ei päästä sitä vapaaksi luontoon mellastamaan.

    Äänestä

On ihan oikein, että karkuteille päässeet lemmikit kerätään asiallisesti talteen ja toimitetaan sellaiselle taholle, joka osaa huolehtia niistä oikein.

Kissat eivtä (eikä muutkaan lemmikit) saa olla omistajansa välittömän kotipiirin ulkopuolella yksin ilman valvontaa.

Äänestä

Mielestäni täysin oikein kun kerta taitaa tämä tapahtua kaunpungissa. Kuka "eläinten ystävä" pitää lemmikkiään vapaana kaupungissa missä se voi joutua auton alle tai joku voi siepata sen. Hommatkaa kissoille kaulapannat joissa omistajan tiedot niin saa helpommin oman kissan takaisin. Tai sitten niitä ulkoilutetaan kuten koiriakin, eihän nekään juoksentele pitkin mantuja... Sama maaseudulla, luullakseni kaulapannattoman kissan saa ampua jos tulee väärälle pihalle. Parempi nuo loukut kuin myrkyttäminen, mitä jotkut harrastavat.

Äänestä
  • KIELLETTY!

    Äänestä

  • ampuminen on kirjoitti:

    KIELLETTY!

    SALLITTU!

    Äänestä

  • loukkupyynti on kirjoitti:

    SALLITTU!

    tappaa, vaan se on vietävä kunnalliseen (tai kaupungin) järjestämään irtoeläinten hoitopaikkaan, jonka jokainen kaupunki ja kunta on velvollinen järjestämään. Sieltä sitten omistaja voi lunastaa kissansa hoitomaksua vastaan.
    Kokemuksesta (tuttujen kertomaa) kyllä tiedän mikä sota siitä syntyy naapurien kanssa. Älä edes luule, että he eivät tiedä että SINÄ olet kaiken sen takana. Kyllä he saavat sen tietoonsa.
    Sen jälkeen aika takuu varmasti he aloittavat sinun kiusaamisesi ja ärsyttämisesi. Ensitöikseen he hankkivat uuden kissan (ja niitähän riittää) tai kaksi. Mutta hankkivatpa tai ei, niin he keksivät kaikkea jäynää ym. "kivaa."

    Äänestä

  • kissaa ei saa kirjoitti:

    Luonnossa vapaana liikkuvalla kissalla on monenlaista vaaraa.Sen voi ottaa ilves,susi tai vaikkapa huuhkaja.Uudenkin kissan tai kaksi voi villieläin käyttää ruoakseen.
    Ja tästäkö syystä tulet tekemään kaikkea keksimääsi "kivaa"?
    Loukkujani ei löydä naapuri etsimälläkään,naapurin kissa kyllä.

    Äänestä

  • kissaa ei saa kirjoitti:

    tappaa, vaan se on vietävä kunnalliseen (tai kaupungin) järjestämään irtoeläinten hoitopaikkaan, jonka jokainen kaupunki ja kunta on velvollinen järjestämään. Sieltä sitten omistaja voi lunastaa kissansa hoitomaksua vastaan.
    Kokemuksesta (tuttujen kertomaa) kyllä tiedän mikä sota siitä syntyy naapurien kanssa. Älä edes luule, että he eivät tiedä että SINÄ olet kaiken sen takana. Kyllä he saavat sen tietoonsa.
    Sen jälkeen aika takuu varmasti he aloittavat sinun kiusaamisesi ja ärsyttämisesi. Ensitöikseen he hankkivat uuden kissan (ja niitähän riittää) tai kaksi. Mutta hankkivatpa tai ei, niin he keksivät kaikkea jäynää ym. "kivaa."

    Luulet vissiin olevasi lain yläpuolella. Elät täysin ottamatta huomioon kanssaihmisiäsi!
    Tutustupa lakeihin muiltakin osin kuin kissaasi turvaavien pykälien osalta!
    Kissasi on käytännössä "vapaata" riistaa kulkiessaan sinun pihasi ulkopuolella! Ainoastaan muutama keino hävittää irrallaan kuljeksiva irtokissa on lailla kielletty. Lailla on kielletty myös kissan irrallaan pito!
    Mutta eihän meitä kissaihmisiä koske velvollisuudet - ainoastaan oikeudet ja törkeä itsekkyys!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiusana kirjoitti:

Naapuritaloyhtiö uhkaa pyydystää muiden yhtiöiden kissat loukuilla kun kulkevat heidän taloyhtiön alueilla ja luovuttavat löytökissojen tarhaan.Onkohan ihan luvallista touhua tuli kirjallinen ilmoitus alla luki hallitus kuka on vastuussa tällaisista päätöksistä. Luulisi että kissat saavat olla pihaalueilla talviaikana irti,luonnossa metsästäjä kyllä voi lopettaa irtoloisen kissan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu