En tiedä muista, mutta mun omalla kohdallani seksuaalinen veto samaan sukupuoleen on viime aikoina kasvanut sen takia että se on ns. kielletty hedelmä. Eli toisin sanoen se on "kiellettyä" meidän heteronormatiivisessa kulttuurissa. Mutta se tekee siitä vain kiihottavampaa ;)
Mitä mieltä te olette?
Mitä mieltä te olette?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Voi olla noinkin.
Miesten välinen seksuaalisuus ei muuten näy samassa mitassa julkisuudessa kuin naisten välinen seksuaalisuus. Se on mielestäni myös yksi heteronormatiivisen kulttuurin merkki. Miehethän hallitsevat heterokulttuuria ja miehistä kahden tai useamman naisen pelehtiminen keskenään on kiinnostavaa - ihan kuin lemmikkejään katselisi. Se ajatushan siinä on takana?
Toisaalta kun tarkastelee mediaa, niin kyllä sieltä löytyy seks. vähemmistöistä eniten edustettuina juuri homomiehet. On "Sillä silmällä", Will&Grace-sarjassa miehet etsivät toisiaan, ja lisäksi tuntuu, että aika monessa tv-sarjassa on nimenomaan ns. kiintiöhomona mies. Vai miten monta tv-lesboa pystyt äkkiseltään nimeämään?
Naiset kyllä piehtaroivat lakanoissa keskenään, mutta silloinhan he esiintyvät nimenomaan heteromiehille, eivät niinkään lesbonaisille. On totta, että homosekstailua ei niin herkästi näytetä.
Mielestäni tämä ei kerro yksinään heteronormatiivisuudesta kulttuurissa vaan erityisesti heteroMIESnormatiivisuudesta, jossa normina on mies - ei nainen.
Homoja ei hyväksytä, lesbot hyväksytään --> naista syrjitään?
Ei oikeen uppoa minuun, anteeksi vain.
"Naiset kyllä piehtaroivat lakanoissa keskenään, mutta silloinhan he esiintyvät nimenomaan heteromiehille, eivät niinkään lesbonaisille."
On ne lesbo naistenkin nähtävillä. Mutta tuo vaan teroittaa sitä ponttia että naisten välinen seksuaalisuus ei ole kovinkaan vahvasti tuomittua. Eli oli normina mies tai saunavihta niin naisilla paremmat kortit silti käsissä.
Vaan jos haluaa väen väkisin etsiä ongelmaa siitä että miehet hyväksyy lesbouden homoutta yleisemmin, niin no... Kai siitä voi nainenkin ongelman löytää.
Ei varmaan uppoa ei, jos ei ymmärrä lukemaansa.
Itse ainakin tajusin täysin tuon kommentin pointin ja allekirjoitan sen myös.
Jospa kommentin alkuperäinen kirjoittaja vääntäisi asiansa uudestaan rautalangasta..epäilempä ettei vaivaidu =D
en nimittäin ymmärtänyt :D
En voi käsittää miten naiset kokevat olevansa kaikkialla ja kaikissa asioissa aina sorrettuja, onko sitten kyse sisäänrakennetusta alemmuudentunteesta vai mistä hemmetistä? Kyllä minun näkökantiltani lesboilla menee paljon paremmin kuin homoilla. Naisen biseksuaalisuuskin esim on jopa PAREMPI asia kuin naisen heterous, miehillä tietenkin juuri päinvastoin.
Tunnetustihan nainen ei halua niin paljon seksiä kuin mies, jos mies haluaa enemmän seksiä ja saa harrastaa sitä "vain" naisten kanssa, jotka tosin haluavat seksiä harvemmin ja nykyään monesti vain naisen kanssa, niin mieshän tässä on se joka piehtaroi seksinnälässä eikä nälkää saa tyydytettyä, vai mitä?
Hyvää matematiikkaa!
Mistä ihmeestä tuon sorron ja syrjimisen keksit kaivaa mukaan? Itse en ainakaan saanut siitä irti alemmuudentunteeseen tai muuhun feministiseen paskaan liittyvää...
Se oli vain hyvin oivallettu näkemys, kiihkottomasti esitetty ja paikkansa pitävä.
Ja se mitä siihen pointin selittämiseen tulee, en tunne siihen tarvetta.
Halusin vain osoittaa tukeni hyvän kommentin esittäneelle. Tehdä selväksi, että asian ydin oli selkeä jonkun toisenkin mielestä, vaikka tulikin teilatuksi melko kärjistetysti ja mustavalkoisella ajatusmallilla.
sen takia ja siitä syystä on olemassa kaupalliset markkinat tyydyttämään tarvetyhjiötä. julkisen sanan ja valtiovallan virallisista lausunnoista huolimatta ns suuri yleisö hyväksyy seksiyrittäjyyden. suomessa onkin useiden tuhansien keikkalaisten lisäksi poikkeuksellisen järjestäytynyt seksiala, jolla on oma etujärjestö ja jonka edustajat ovat poikkeuksetta antaneet varsin kiihkottomia ja tasa-arvoisia lausuntoja omasta työstään.
naisministerit vaativat hallituksessa että seksin myyminen on sallittua, mutta ostaminen kiellettyä..eh? Ei aina voi tajuta naisten logiikkaa. Sama kun sanoisi että saa nakata puukolla selkään mutta kuolla ei saa.
Vastataan sitten ympäripyöreästi niin että lukija tuntee olevansa jotenkin syyllinen. Hienoa, great.
Vai, että syyllinen =) mistä tunnet syyllisyyttä? Onko se jotenkin sisäänrakennettu mekanismi sinulla, potea syyllistyyttä vaikkei syytetä mistään XD
Lueppa ajatuksella omat kommenttisi..niistä huokuva negatiivisuus antaa ymmärtää, että olisi kai viisain miettiä omaa äitisuhdettaan tai suhdettaan naisiin noin yleensä... Noin helppoa se on, jonninjoutava loan heitto.
Muista, että provosoivaan tekstiin saa yleensä saman tyylilajin vastauksia =)
Älä ota sitä henkilökohtaisesti, en minäkään ota. Ei kannata kysyä muiden mielipidettä, jos ei ole valmis vastaanottamaan erilaisia näkökantoja. Samaa mieltähän ei tarvitse olla, mutta asiallinen vastaanotto olisi vähemmän nulikkamaista.
Huojentava totuushan on, että vaikka olemme bi-seksuaaleja, olemme kuitenkin yksilöitä, omine ajatuksinemme ja mielipiteinemme. Kaikkeen tähän vaikuttaa kasvatus, elämäkokemus, ikä, asuinpaikka..lista on loputon. Joten väkisin, joku on aina eri mieltä kuin joku toinen.
Minä vain näen asioita isompina kokonaisuuksina ..en nouki tärppejä sieltä täältä toisten mielipiteistä/lausumista joihin tarttua, että saisin tikusta asiaa. Jokaisesta eteen tulevasta kommentista saa varmasti kaivettua esiin, (kuten esimerkkini osoitti) jotain epämääräistä ja ristiriitaista, jos moiseen tahtoa riittää.
Ja luulempa, että annan tämä aiheen olla tässä, kävi miten kävi =D On mielekästä keskustella aiheesta..mutta ei silloin, kun ihmiset asioiden takana asettuvat asian edelle.
Lopuksi vielä toivon, että kaikilla riittää hyvää tahtoa näin joulunkin alla!
"Vai, että syyllinen =) mistä tunnet syyllisyyttä? Onko se jotenkin sisäänrakennettu mekanismi sinulla, potea syyllistyyttä vaikkei syytetä mistään XD "
No tunnen kai minä syyllisyyttä vaikka vähän mistä mitä joskus on elämässä tapahtunut. Ja ei, ei oo mitään mekanismia.
"Lueppa ajatuksella omat kommenttisi..niistä huokuva negatiivisuus antaa ymmärtää, että olisi kai viisain miettiä omaa äitisuhdettaan tai suhdettaan naisiin noin yleensä... Noin helppoa se on, jonninjoutava loan heitto. "
Taas tämä alkaa, kun en olekaan sellainen feministien ihannemies joka nuolee naisten persettä ja nyökyttelee heidän kaikkien oikeusvaatimusten mukaan, niin olet sovinistisika. Mua ihan oikeasti alkaa jo oksettamaan tällainen. Ja äitisuhteeni on todella hyvä, paljon parempi suhde kuin isään tai siskooni.
"Muista, että provosoivaan tekstiin saa yleensä saman tyylilajin vastauksia =)
Älä ota sitä henkilökohtaisesti, en minäkään ota. Ei kannata kysyä muiden mielipidettä, jos ei ole valmis vastaanottamaan erilaisia näkökantoja. Samaa mieltähän ei tarvitse olla, mutta asiallinen vastaanotto olisi vähemmän nulikkamaista. "
Eli syy on minun,ok. Joo no se näkökanta että naista sorretaan joka puolella kaikkialla ja ikuisesti on jo niin loppuunkulutettu että sitä ei vain jaksa kuunella. :D miehen asettaminen uhrin asemaan on sen sijaan uutta.
"Huojentava totuushan on, että vaikka olemme bi-seksuaaleja, olemme kuitenkin yksilöitä, omine ajatuksinemme ja mielipiteinemme. Kaikkeen tähän vaikuttaa kasvatus, elämäkokemus, ikä, asuinpaikka..lista on loputon. Joten väkisin, joku on aina eri mieltä kuin joku toinen.
Minä vain näen asioita isompina kokonaisuuksina ..en nouki tärppejä sieltä täältä toisten mielipiteistä/lausumista joihin tarttua, että saisin tikusta asiaa. Jokaisesta eteen tulevasta kommentista saa varmasti kaivettua esiin, (kuten esimerkkini osoitti) jotain epämääräistä ja ristiriitaista, jos moiseen tahtoa riittää.
Ja luulempa, että annan tämä aiheen olla tässä, kävi miten kävi =D On mielekästä keskustella aiheesta..mutta ei silloin, kun ihmiset asioiden takana asettuvat asian edelle.
Lopuksi vielä toivon, että kaikilla riittää hyvää tahtoa näin joulunkin alla! "
Tässä olen samaa mieltä sun kanssas. Ja hyvät joulut sullekin vaan!
ja millä vuosisadalla?
Homojahan näkee jatkuvasti ja joka paikassa.
naisia (lesboja)ei juurikaan näy julkisuudessa tai tv:ssä.
miehet kun siis hallitsevat tätä pornokulttuuria niin sieltähän ne mallit otetaan.Naisten välinen seksi on ok mutta miesten välinen seksi myydään homo kulttuurina.
Niinkuin moneen kertaan on tässä jo pohdittu: onko se naista alentavaa jos lesbot hyväksytään mutta homoja ei?
Amerikassa homoja hakataan kaduilla samaan aikaan kun hollywoodissa tuotetaan megamenestys L-koodia - ja tässä sorretaan naista?
Se mikä joitain naisia siinä kalvaa on se että se hyväksyntä on miesten vallassa. Joku kovan linjan femppu kun ei voi nähdä siinä mitään hyvää että miehillä on vaikutusvaltaa yhä sen suhteen että mikä on hyväksyttävää ja mikä ei tässä kulttuurissa.
Se että hyväksyntä johtuu hetero miesten seksuaalisista mieltymyksistä on syy olla hyväksymättä sitä hyväksyntää. En minäkään ymmärrä... Naisia alentavaa siinä sitten on kai se että hyväksyntä tulee sikojen silmien lukkiutumisesta viattomiin hyväksikäytettyihin seksiobjekti parkoihin.
Mutta tässä puhutaan ihan alkuperäisen aiheen ohi menevästä jutusta. Anna olla ton jutun, jos ne haluaa kanssa pitää sen "kielletyn hedelmän" tunteen siinä hommassa niin kai se niille suotavaa. Leikitään mukana. Ja totuus on se että ei se lebouskaan ole sellainen asia josta on lähipiirille ihan helppo ulos tulla. Kyllä sekin kohtaa hieman vieroksuntaa, vaikka se miesten melko laajasti hyväksymää onkin.
Yhdysvallat on niin iso maa, toisaalla on kaupunginosia joissa sateenkaariliput on ikkunoiden pielissä punavalkoraitaisen sijaan. Ja toisaalla suurin stara on vanhoillinen evankelista joka kehoittaa kuuliaisia vanhempia opettamaan lapsille jumalaista luomistarua saatanallisen evoluutioteorian sijaan. Se on melkein yhtä kirjavan kulttuurin omaava alue kuin eurooppa.
Ottaa se homo turpaansa suomessakin monessa paikassa.
sinäkös se oot kirjotellu niitä kauheita viestejä joissa jankattiin siitä perseen nuolemisesta? kuullosti tutulta.
****
mutta ajatteleppa sitä, että niin on tehty todellisuudessa, oikeasti lesbonainen muuta tehnytkään kun kävi jätkien pyllyjä lipomaan, jotta välttyisi syytteeltä ja samalla kostaisi jätkien puolesta. Totuus on raaka ja kova, esitetään nyt mitä tahansa puolustupuheita ja peitellään asioita miten paljon he pystyivät kaikkien elämää sekoittamaan, mutta kaipa se vaan on ollut idiooteille hauskaa ajanvietettä, edes ajatusta ole sille suotu että rikoksia on tehty.
että miehet noin yleensä ottaen hyväksyvät lesbot viihteen parissa (seksiobjektina), mutta että käytännössä, sillä kuinka moni nyt täyttää edes seksiobjekti määritelmän todellisuudessa?
Suvaitsevaisuus on varmaan hivenen lisääntynyt vuosien varrella, mutta eiköhän miehet ainakin kännipäissä paljasta mitä sattuvat lesbonaisista ajattelemaan. Naiset luonnollisesti pääsevät helpommalla, montaa naista ei uhkailla turpaan vetämisellä jos miehet kokevat ahdistusta toisen erilaisuuden takia, miehiin on helpompi purkaa omia rajallisia käytöstapojaan.
Hämmentävää on taasen joidenkin lesbojen vaikeus hyväksyä niitä bi-naisia, joiden on helppo seurustella sekä naisten että miesten kanssa, tälläiset naiset kohtaavat ehkä muiden kohdalta vähemmän paheksuntaa kuin "oikeat" lesbot, mutta lesbojen osalta sitäkin enemmän halveksuntaa.
mitä se sitten taas onpi??
Olisiko jotain sellaista kuin että jokin asia kielletään ja se on sen kiellettävyyden takia kiinnostava jota haluaa kokeilla?