YLE suunnitteli lopettavansa mm ruotsinkielisen uutistoimituksen. Hyvä niin. Mutta yhtä paljon säästöä tulisi jos uutisten lukijoina ja erilaisten ohjelmien vetäjinä olisi vain yksi henkilö. Tuntuu naurettavalta kun uutisten lukijoita on kaksi ja he lukevat tekstiä vuorotellen - usein jopa kesken virkkeen vaihtuu lukija ja sitten perään kolmas, joka kertoo samaa asiaa samoin sanoin jostakin kentältä.
ylen
tuhlaus
4218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Taitaa olla kirjoittajalla mennyt mtv3 ja yle sekaisin. Maikkarilla tarvitaan kaksi lukijaa, ties minkä vuoksi.
Rapakon takaa on tämä Maikkarin meininki apinoitu, kuten ilmeisesti sekin, että uutistenlukijoiden pitää aina olla säästä jotain mieltä.
Minun mielestäni uutistoimittajan (tai vastaavan tuottajan) henkilökohtaiset näkemykset tai toiveet eivät kuulu lähetykseen. Esim. lämpimiä säitä ja varsinkin helteitä kinutaan maaliskuusta syyskuuhun. Epäammattimaista.
tuo säätiedotusten "helle ja aurinko hekumointi"
Säätiedotuksethan lisääntyi joskun monia vuosia sitten dramaattisesti??
On ennen uutisia ja on uutisten jälkeen!!!
Jatkuvasti vaan kerjätään aurinkoa ja lämpöä???
Menisi ankkurit ja meteorit thaimaahan jos lämpöä kaipaa!!
Ja lopuksi säällä, kuin säällä, TV-näkyy myös ilman ....................a.
Maikkarilla kaksi läpättäjää tyyliin "Urpo ja Maija" jne,. Siellähän sitä on varaa tuhlata. Vuosikymmeniä ovat pällistelleet kuinka toinen osaa lukea paperinsa vai osaako. Siellä on kaksi juuri siksi, että jos toiselta menee vellit sekaisin, voi toinen "sujuvasti" puuttua peliin. Ja ne loppukevennykset - kirjoitettuine "lohkasemisineen" - kuinka "onnistuneita". No nyt jouluna varmaan vain yksi tonttu lukemassa, että "Suomi on hiljentynyt joulunviettoon"... ja niin paljon ei-uutisia. Muuten maikkari vaan laitto sen Anna-kaisan pois turhaa pois. Siinä oli sähköä. Ei nää 70/80-luvun mannekiinit ole kuin "muodollisesti" päteviä.Eli rahasi menee syvääääään kaivoon. Mutta ei siis YLELLÄ!