Missä te vammaiset vietätte iltanne ja viikonloppunne kun ei koskaan näy missään baareissa??
Missä
utelu
11982
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vamma ei näy aina ulospäin
Samaa vois kysyä sulta, että missähän paikoissa ja missä paikkakunnala sä itse käyt baarissa... Itse ainakin henk.koht. käyn melekosta paljon baareissa diggaileen kunnon bluesia ja rockia ja hengaileen ihmisten kans ja heittämässä läppää..
,,toki muitakin vapaa-ajan viettotapoja kuin roikkua joissakin räkäisissä ja savuisissa kuppiloissa ja juottoloissa kun ei niissä kuitenkaan *ole kuin tiellä kun tavalliset NORMAALIT ihmiset pitävät hauskaa*.Tähtien sisäpuolella oleva teksti on lainaus jonka olen kuullut erään "normaalin" suusta.
Siitä lähtien kun kuulin tuon,olen pysynyt "poissa tieltä että normaalit ihmiset sitten saisivat pitää hauskaa" oikein "kybällä" ainakaan minun läsnäoloni heitä häiritsemättä milläänlailla.
Sillä hemmetti soikoon,onhan jokaisen nyt saatava vetää perskännit rauhassa ilman häiritseviä tekijöitä joihin voisi esimerkiksi kännipäissään vetää vaikka turvalleen kaljatuoppi tai grogilasi kourassa kun tuo "este" ei ajoissa ehtinyt alta pois vaan tuli "just eteen".
Ja se jos mikä "ottaa pannuun" vielä kun viinaksetkin siinä rytäkässä hukkaan menivät,kuitenkaan että känninen itse siihen mitenkään syyllinen tuntuisi olevan vaikka pahimmassa tapauksessa on voinut itse hoiperrella ja lopuksi kaatua pyörätuolissa istuvan päälle.
Syylliset,nehän etsitään aina muualta,olipa tapaus millainen ja missä hyvänsä,näinhän tämä tuntuisi kuitenkin menevän,ja melkeinpä aina.
Meleko katkeraa tekstiä.. Itse tykkään kyl istuskella näissä savuisissa kuppiloissa ja hengailla meneen ja käydä diggaileen helvetin hyvää musiikkia (rock/blues) noin kerran viikossa... Oon nyt 23 eli "muutaman" kerran on kaveriporukalla tullu oltua liikenteessä, joten tiedän mistä puhun.. Ikinä ei oo tultu sanoon, et vittuakos änkeet siihen eteen vaan päinvastoin (yhtä ärsyttävää lähes)et hienoako säki oot täällä.. vaikka ei se helvetti sen hienompaa oo, et mä veän viskiä naamaan ja praataan ihmisten kanssa kuin kuka tahansa maantien tallaaja.. Tollasille idiooteille mihin oot törmänny jotka on noin puol prossaa koko väestöstä pitää näyttää persettä.. Se on vaan ihmisten pienuutta... Ihmisten ilmoille vaan!
Känninenhän ei itse koskaan ole syyllinen mihinkään. On samantekevää mihin hän törmää - oli sitten vaikka pylväs - toinen osapuoli on aina syyllinen. Pylväänkin olisi pitänyt ymmärtää väistää.
Täytyykö ihan kaikesta ottaa itseensä? Mielipaha siitä voi tulla, kuten kelle tahansa (paitsi pylväälle) mutta onko mitään järkeä antaa sen vaivata niin että lakkaa käymästä niissä kuppiloissa. Tähän tietysti joku voi kommentoida ettei ole mukavaa kun ei tunne hyväksytyksi vammattomien parissa. Punainen mattoko sitten pitäisi levittää? Ei tuolla maailmalla silitellä ketään päälaelle vaan jokaisen on otettava oma paikkansa oli sitten vammainen tai vammaton eikä vaan tyytyä siihen mitä annetaan. Ja olkoot se "paikka" vaikka oikeus käydä vetämässä se viski muiden parissa eikä kotona jossain nurkassa.
Onhan niitä muitakin vapaa-ajan viettotapoja mutta me kaikki emme ole kiinnostunut esimerkiksi vammaisyhdistysten toiminnasta kuten joku täällä kirjoitti olevan sopivaa ajanvietettä meille vammaisille. Vaikka siellä kuppilassa tulisi istuttuakin niin eihän se sulje pois etteikö harrastaisi myös muita ajanvietteitä, joissa voi yhtälailla olla jonku kiukkuisen tiellä ja saada vastaava kommentti kun ravintolan tungoksessa.
Nimenomaan...=)
mökillä oleminen ei olekkan vammaisyhdistystoimintaa->" mutta me kaikki emme ole kiinnostunut esimerkiksi vammaisyhdistysten toiminnasta".En minäkään ole kiinnostunut moisesta toiminnasta ja siksipä yritän elää mahdollisemman "normaalia" elämää.Mutta henk.koht. olen mieluummin kesäisin mökillä kuin olisin kenenkään tuijotuksen kohteena tai kännisten "turvatyynynä".Ja sitäpaitsi en muutenkaan viihdy baareissa kun en ole tätä ryyppy/sauhuttelijatyyppiä,tietysti voihan siellä muutenkin aikaansa viettää,mutta eipä moinen "elämäntapa" minuun ole vaan napannut,mutta jokainenhan täällä tietysti tavallaan tallaa.
vammaisyhdistysjuttu oli vaan yksi esimerkki. Kyllä minäkin siellä mökillä viihdyn mutta välillä on päästävä ns. "tuulettumaan" eli ihmisten ilmoille sieltä mökiltä.
Tuijotukset ei ole minua vielä vahingoittanut mitenkään. Olen ilmeisesti niin itsekeskeinen että en niitä pahemmin huomioi. Senkön katsokoot, en minä siitä kulu.
Eihän sitä koskaan tiedä minkälainen "aarre" siellä tungoksessa syliin lentää.:)
,,kyllähän minä sen ymmärsin että esimerkkihän se oli,ja esimerkkejähän pitääkin aina olla ja tottakai jos siellä mökilläkin on varsinkin useamman viikon "putkeen",niin kyllä siinä jo varmastikin "käy keittämään" vaikka kuka olisi.
Ja eikä ne tuijotuksetkaan tietenkään vahingoita,mutta olen vaan vähän sellainen että tulee vähän vaivautunut olo ja tunnen olevani vähän niinkuin sirkuspelle areenalla jos joku jää pitemmäksi ajaksi katselemaan etten siedä kovin pitkään jos joku käy tuijottelemaan oikein urakalla,vaan yleensä poistun "areenalta" melko nopeasti,enkä odota aplodeja.
Ja eihän sitä tosiaankaan koskaan tiedä tungoksessa että millaisia ihmisiä siellä milloinkin vastaan tulee,se on totta,mutten ainakaan toivoisi että tuo ihminen olisi ainakaan koskaan roteva isokokoinen mies,ja että hän ainakaan saisi päähänsä tulla istumaan syliini :))) .
totta eli jonkinlainen painorajoitus täytyy sentään olla.:))
jos joku känninen on vähän kettuillut baarissa että pyörtuolit on tiellä niin jätä ne omaan arvoonsa.
Ei kaikki ihmiset aattele samanlailla, yleensä baarissa suhtaudutaan todella hyvin ja tullaan jutteleen ja haetaan jopa tanssiin vaikka olisikin tuolissa. Sulla itellä on enkkoluuloja terveitä kohtaan jos kuvittelet että ne kaikki aattelee noin.