miehen tupakointi säännöllisesti lapsen saantiin?entä jos nainen polttaa kumpi haittaa enenpi yritystä?nuuskahan ei vissiin ole niin haitallista?!
kuinka paljon
vaikuttaa...
3607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sillä tieten omat haittavaikutuksensa aina on, kun on tupakanpoltosta kyse, ja sekin omalta osaltaan voi vaikuttaa suuresti niin miehen kuin naisen hedelmällisyyteen, vaikka monikin tupakoiva pari saa lapsia, mutta joskus kun vuosien yritysten jälkeen päätetäänkin kokeilla ilman tupakkaa niin johan sitten tärppääkin,. niin kyllä itse ainakin katson sen olevan erittäin vaikuttava tekijä. Onkai siinä nuuskassakin tieten omat haittansa, samalla tavallahan siitä erittyy aineita kun tupakista, mutta luulisi ettei kuitenkaan ihan niin suuri haitta kun tupakanpoltto
olisi yhtään sen terveellisempää kuin tupakkakaan.
Nuuskan käyttäjän nikotiinialtistus onkin vähintään yhtä suuri kuin tupakoitsijan. Nuuskan nopeasti esille tulevat terveyshaitat ovat pääasiassa paikallisia suussa nähtäviä limakalvovaurioita, ienmuutoksia ja hampaiden värjääntymisiä.
Nikotiini imeytyy nuuskasta hieman hitaammin kuin tupakoidessa, mutta sen pitoisuus veressä säilyy kauemmin koholla kuin tupakoinnin yhteydessä. Nikotiinin lisäksi nuuska sisältää yli 2500 kemikaalia, joista 28 on syöpävaarallisia aineita.
Tupakkakasvin sisältämistä myrkyistä myös mm. kadmiumia, lyijyä ja arsenikkia kulkeutuu lopulliseen tuotteeseen. Valmiissa nuuskassa on lisäksi radioaktiivisia aineita.
Nuuskan käytön yhteydessä myrkyllisiä aineita imeytyy limakalvon läpi, ja niitä joutuu syljen mukana vatsaan. Nuuskan tärkeimmät yleisterveydelliset haittavaikutukset aiheutuvat sen sisältämän nikotiinin vaikutuksista sympaattiseen hermostoon ja verisuoniston toimintaan.
Nikotiinin aiheuttamia haittavaikutuksia ovat:
• nikotiinimyrkytys
• verenkiertoelinten sairaudet
• verenpaineen kohoaminen
• haavojen paranemisen hidastuminen
• ennenaikainen synnytys ja lapsen alhainen
syntymäpaino
• mahahaava
• happamat röyhtäisyt
http://www.pokalehuulessa.fi/fakta.htm
http://keskustelu.kaksplus.fi/t884211