mukavaahan

Luin tänään lehdestä, että kansanedustajien palkkoja nostetaan. Kk- palkka nykyisin lehden mukaan 5000-6000 euroa/kk ja verottomat kulut päälle.Miksikähän me ruumillista ja henkistä työtä tehneet olemme niin paljon huonompia? Kyllä siellä on Kataisen, Vanhasen ja Anttilan hyvä puhua, ei huolta huomisesta. Ite aattelen, että jos nää meidän kansanedustajat olis tosi fiksuja, niin siitä rahasta riittäis varmaan niille pienemmillekin. Mutta nehän on niitä hiljaisia, ei niistä tarvi välittää, kai.
17489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

itse tässä saan eläkettä nettona 470€ kuussa.
Kansan edustajat nosti omia palkkoja nyt tänä vuonna 600€ mutta eläkkeitä nyt nostetaan 2,5%, se ei minun kohdalla monta senttiä ole.

Äänestä

onnensa seppä.

Äänestä
  • on se onni tullut perintönä. Itse on ollut koitettava tehdä se elämänsä edes vähän siedettäväksi. Halusin lapsilleni sen, mitä koskaan ei itse saanut, nyt tulee eteen, ettei nekään saa. Opiskelleet, menneet eteenpäin elämässä, mutta joku tuolla ylempänä tökkii,jos haluaa tehdä ihmisläheistä työtä, siitä rangaistaan. Ootko ihan sitä mieltä,että itse pystyy hommaamaan oman kohtalonsa? Jos, niin kerro mullekin.

    Äänestä

  • Ei tämä elämä nyt ihan niin yksinkertaista ole kaikilla, kun sinulla,kun noin asioista ajattelet.Tulee joku sairaus joka muuttaa elämän ihan erilaiseksi,tai työpaikka menee tai läheinen kuolee..tätä listaa voisi jatkaa pitkään,mutta toivon että nämä asiat sai sinut ajattelemaan.

    Äänestä

  • loppuunkulunut klisee... Voit opiskella huippu-asiantuntijaksi vaikka kymmenen vuotta... Valmistuttuasi ei sinua tarvita...

    Menepä vaikka huommenna Kajaanin torille kantamaan tuommoista julistetta... Panevat sinut postisäkkiin alle aikayksikön ja lähettävät kotiosoitteellasi... :-)

    Äänestä

  • esittämäsi aikansa elänyt klisee...

    Meneppä huommenna vaikka Kajaanin torille tuollainen juliste kädessäsi... Pistävät postisäkkiin sinut alle aikayksikön ja postittavat kotiosiotteeseen... Vastaanottaja maksaa postikulut...

    Äänestä

  • ibiza* kirjoitti:

    esittämäsi aikansa elänyt klisee...

    Meneppä huommenna vaikka Kajaanin torille tuollainen juliste kädessäsi... Pistävät postisäkkiin sinut alle aikayksikön ja postittavat kotiosiotteeseen... Vastaanottaja maksaa postikulut...

    joka juoni... :-D

    Äänestä

  • Mutta ei kovinkaan harkitusti tai lojaalisti kaikkia kohtaan. Olen kyllä noiden toisten kanssa samaa mieltä, ei monikaan pysty olemaan oman onnensa seppä jos taloudellista toimeentuloa katsotaan. Varakkaillakin on Katainen ja Vanhanen seppinä, ehkäpä he pystyvät myös olemaan omanonnensa seppiä noista palkankorotuksista päätellen.

    Äänestä

  • arvaamaton.

    Äänestä

oivan aasinsillan mielirutinalleni. Suomen kokoisessa maassa riittäisi erinomaisen hyvin 100 kansanedustajaa. Se tarkoittaisi ainakin 100 avustajaa vähemmän. Toimisto-, siivous- ja keittiöhenkilökuntaa ainakin 100. Päälle vielä edustusautot kuluineen ja kuljettajineen. Eduskunnan lisärakennus, se Pikkuparlamentti, jota em. syistä ankarasti vastustin, voitaisi vuokrata vaikka kemikaalivirastolle. Olisipa näyttävä sijainti EU:n suuntaan.

Mihin sitten säästyneet miljoonat käytettäisiin? Meille muille jaettavaksi siitä ei oikein ole, mutta... tehkääpä ehdotuksia. Vaikkapa lahjakkaiden taiteilijoiden tai tieteilijöiden stipendirahasto?

Äänestä
  • että demokratia kärsisi jos edustajien määrä tiputettaisiin puoleen. Pienet kunnat eivät saisi kansanedustajiaan läpi vaaleissa. Jokaisessa uudistuksessahan yleensä ne pienet joutuvat maksumiehiksi.

    Äänestä

  • syysunelma kirjoitti:

    että demokratia kärsisi jos edustajien määrä tiputettaisiin puoleen. Pienet kunnat eivät saisi kansanedustajiaan läpi vaaleissa. Jokaisessa uudistuksessahan yleensä ne pienet joutuvat maksumiehiksi.

    tällä hetkellä... oliskoha jotain 400? Ja monesta kunnasta on useita edustajia. Eli siis nytkään läheskään joka kunnalla ei ole omaa edustajaa. Sitäpaitsi, kuntapolitiikkaa ei kuulu tehdä eduskunnassa.

    Äänestä

  • Kaivanto kirjoitti:

    minä asun seudulla, jossa 5 kuntaa tekee yhteistyötä keskenään ja yhdessä yritetään saada yhteinen kansanedustaja tuonne pääkallopaikalle. Siellä sitten yritetään ajaa esimerkiksi sellaisia asioita kuin yksityisteiden hoito ja luodaan suhteita päättäviin virkamiehiin jne. Monet isot asiat valmistellaan eduskunnassa ja silloin on hyvä, että pientenkin kuntien edustajia on kuulemassa ja päättämässä näistä asioista.

    Tämäkin on vain minun aatoksiani näin joulun alla :)

    Äänestä

  • oikeansuuntainen, mutta onko riittävä?;)

    Tuolla alempana olikin jokin aavistus, että 'meidän' logiikat taitaa napsua samaa tahtia.

    Toisen asteen kouluaineen ammattitalouden koetehtäväksi annettiin, byrokratia ja sen vaikutukset.

    No olin sen verran edistysmielinen ja kärjistävä, että ehdotin sodan julistusta ystävällemme Ruotsille ja välitöntä antautumista heille ilman ehtoja.

    Pointtina oli että aivan hyvin ruotsin hallinto olis riittänyt meille molemmille.

    No oli minulla senverran muutakin painavaa sanottavaa ja ehdotuksia ruohonjuuritasolle, että kaksinumeroisen arvosana siitä sain.
    En kylläkään ollut koelappua palauttaessa kovin varma, että huumori olisi hyväksytty käsittelytapa koetehtävään.

    Äänestä

  • viisnollaviis1 kirjoitti:

    oikeansuuntainen, mutta onko riittävä?;)

    Tuolla alempana olikin jokin aavistus, että 'meidän' logiikat taitaa napsua samaa tahtia.

    Toisen asteen kouluaineen ammattitalouden koetehtäväksi annettiin, byrokratia ja sen vaikutukset.

    No olin sen verran edistysmielinen ja kärjistävä, että ehdotin sodan julistusta ystävällemme Ruotsille ja välitöntä antautumista heille ilman ehtoja.

    Pointtina oli että aivan hyvin ruotsin hallinto olis riittänyt meille molemmille.

    No oli minulla senverran muutakin painavaa sanottavaa ja ehdotuksia ruohonjuuritasolle, että kaksinumeroisen arvosana siitä sain.
    En kylläkään ollut koelappua palauttaessa kovin varma, että huumori olisi hyväksytty käsittelytapa koetehtävään.

    teit, mutta oliskohan Ruotsi samaa mieltä? Arvoitus joka jäänee ratkaisematta, hah. Samoilla linjoilla kyllä saatamme olla, sillä olen yllättyneelle ympäristölleni ehdottanut vähän samankaltaista toimenpidettä etelänaapuriimme kanssa. Fuusioidaan Viro meihin. Siellä on työteliästä, ammattitaitoista ja taiteellisesti lahjakasta, aktiivista, suomenkieltä osaavaa (tai ainakin oppivaa) väestöä, joka paikkaa helposti Etelä-Suomen työvoimapulan aukot. Ja sitten sieltä tulisi joitakin kymmeniätuhansia venäjänkielen taitoisia ihmisiä, jotka alkaisivat pyörittää tuota täysin kehittymätöntä itänaapurin kauppaamme. Sillä taattaisiin Suomen hyvinvointi ainakin seuraavat 20 vuotta! Mitäs sanot?

    toimeen.

    Jos aluksi tyytyisimme rekrytoimaan sieltä sopiva ainesta.
    Puskaradio hoitanee lopun.

    Fuusio tekis meistä pienen Suur-Suomen(kö)?

    Äänestä

  • Ja menevät sinne samalla palkalla, mitä ovat työstään saaneet, joitain kulukorvauksia voisi kuitteja vastaan maksaa. Ehkä sitten muistaisivat, mitä varten ovat sinne pyrkineet. Ja ne säästyneet miljoonat voisi laittaa vanhustenhuoltoon, että heillä olisi hyvä elämän lopputaival. Ja lapsille, voisivat suunnata taitonsa oikeille suunnille. Mitenkähän monta lasta nyky-yhteiskunnassa jää ulkopuolelle ihan omaa syytään? Ja kuinka monta vanhusta on yksin, tai makaa jossain vuodeosastolla märissä vaipoissa, kun yhteiskunnalla ei muka riitä resursseja henkilökunnan palkkaamiseen. Ehkäpä meillä kaikilla olisi syytä mennä sisimpäämme, mikä on tärkeintä. Ja tuoda se päättäjillekin selväksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

se on. kirjoitti:

Luin tänään lehdestä, että kansanedustajien palkkoja nostetaan. Kk- palkka nykyisin lehden mukaan 5000-6000 euroa/kk ja verottomat kulut päälle.Miksikähän me ruumillista ja henkistä työtä tehneet olemme niin paljon huonompia? Kyllä siellä on Kataisen, Vanhasen ja Anttilan hyvä puhua, ei huolta huomisesta. Ite aattelen, että jos nää meidän kansanedustajat olis tosi fiksuja, niin siitä rahasta riittäis varmaan niille pienemmillekin. Mutta nehän on niitä hiljaisia, ei niistä tarvi välittää, kai.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu