Tulin vaan toivottamaan hyvää joulua kaikille vanhoille tutuille tälle palstalle sekä kertomaan vähän kuulumisia :)
Meidän perheessä on nykyisin kaksi lasta (poika 1v9kk ja tyttö 5kk), akvaariokaloja sekä sekarotuiset Otto ja Jeppe. Vanha saku jouduttiin lopettamaan kesällä, kun ei enää takajalat meinanneet kantaa :(
Pikkusiskolleni ja miehelleen syntyi viime yönä toinen lapsi, pieni tyttö :). Siskolla vipinää riittääkin kahden pienen lapsen, kahden kääpiösnautserin ja saksanpaimenkoiran sekä valkoisen paimenkoiran kanssa, ei käy kateeksi ;)
Aikaa koirille ei nyt tunnu millään riittävän, mutta ehkäpä sitä aikaa alkaa taas löytymään, kunhan vauva hieman kasvaa ja pääsee mukaan touhuihin. Mites muilla pikkulasten vanhemmilla aika riittää kaikkeen vai eikö riitä?
No niin, nyt nukkamaan. Onnellista uutta vuotta kaikille myös!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vai pieni tyttö vielä. Onnea valtavasti ja se onnittelu tulee täydestä sydämestä.
Nyt teillä on pitkän pitkän aikaa ihanat joulut ja sinäkin kiireistäsi huolimatta näet toivottavasti sen joulun sadun lasten silmillä ja aistit sen tunnelman noiden pienten ihmisten kanssa;))) Voi sinulla on edessä seuraavissa jouluissa se ihana yhdessä laittaminen, kodin koristaminen lasten mieleiseksi.... tontut ja kaikki.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta-Vuotta teille koko perheelle.
Hali niitä elämän kalleimpia lahjoja myös minun puolestani:=)))))))
Se, miksi tämä hekilö kirjoitti tänne palstalle oli, että hänellä on 2 sekarotuista, tai ylipäätään koiria.
Lapsista ja vauvoista hänkin haluaa, ymmärrettävästi, keskustella muilla palstoilla.
Hienotunteisuus jokaisen henk.koht perheasioihin on myös diplomaattinen taito, jota ei kaikki hallitse.
Eipäs nukuttanutkaan vielä.
Kyllä minä tälle palstalle tulin meidän perheen kuulumisia kertomaan, enkä ainoastaan puhumaan koirista. Enkös kysynytkin muiden pienten lasten vanhempian kokemuksia ajan puutteesta?
Tämä minun aloitukseni oli nimenomaan suunnattu vanhoille palstalaisille, jotka minut vielä tunnistavat ja Uma kyllä kuuluu heihin.
Ja Umalle, kiitos kovasti onnentoivotuksista. Täällä meillä eletään kiireistä, mutta ihanaa aikaa pienten lasten ehdoilla :) Kyllä minä jaksan ja ehdin lapsille joulua laittamaan, on niin elävästi mielessä omat lapsuuden joulutkin vielä :) Oikein hyvää jatkoa sinulle ja omalle perheellesi myös!
samaa mieltä