Vuodet putkeen toisten mitä merkillisimmistä kokemuksista lukeneena alkaa fundeerata että miksiköhän sitä itse on vain kuin Hengen hylätty morsmaikku, ei siis niin mitään merkillistä ja jänskää tapahdu kuuna päivänä. Sanoin jossain jotain yliluonnollista kokeneeni, ja aloin miettiä että olenko todellakin kokenut, ja kuinka paljon. Totuushan on että vain vähän. Paljon enemmän olen kokenut sellaisia asioita jotka voidaan mieltää KUITENKIN vain oman pään sisäiseksi materiaaliksi.
Mikä on niiden ihmisten salaisuus, jotka näkevät JATKUVASTI auroja, henkiä ja näkyjä, jotka parantavat ihmisiä ja shamaanitrippailevat päivät pääksytysten? Jonkinlainen Oikea Asenne? Taannoin kun minulla oli merkillinen ekstaattinen fiilis, josta möykkäsin Uskonto-osastollakin, tunsin että olen löytänyt Asenteen. No, sehän tietysti lerpsahti aikanaan, ja "mitään" ei ehtinyt tapahtua.
Alan tuntea itseni petetyksi.
Kaikkien näiden vuosien jälkeen, kaiken sen informaation jäljiltä jota olen itseeni tunkenut, mietin vain että mitä tämä hyödyttää? En näemmä kertakaikkiaan vain kelpaa Sille Jollekin eli "Hengelle". Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut. Lienen vain kutsuttu.
Vai lienenkö vain niin hemmetin laiska ja kärsimätön ihminen, että koettuani joskus nuorena jotakin spontaanisti en kertakaikkiaan jaksa sitä jumalatonta rääkkiä mitä ilmeisesti pitää suorittaa jotta saa tietoisesti elää maagista elämää. Lisäksi minua vain ärsyttää kaikenmaailman joogit, jotka turpa rullalla (=äreän näköisenä) istuvat langanlaihoina paikoillaan ilmeisesti ties missä Nirvanan sfääreissä möyrien (no vitsi vitsi...)
Toimiiko Henki todellakin niin, että käyttää ihmistä taivahan portilla ja sitten paiskaa oven nenän edestä kiinni, että etsippä pösilö itse tie tänne? Mikähän tässä kaikessa on jippona?
En ole katkera mutta kuitenkin. ;D
Mikä on niiden ihmisten salaisuus, jotka näkevät JATKUVASTI auroja, henkiä ja näkyjä, jotka parantavat ihmisiä ja shamaanitrippailevat päivät pääksytysten? Jonkinlainen Oikea Asenne? Taannoin kun minulla oli merkillinen ekstaattinen fiilis, josta möykkäsin Uskonto-osastollakin, tunsin että olen löytänyt Asenteen. No, sehän tietysti lerpsahti aikanaan, ja "mitään" ei ehtinyt tapahtua.
Alan tuntea itseni petetyksi.
Kaikkien näiden vuosien jälkeen, kaiken sen informaation jäljiltä jota olen itseeni tunkenut, mietin vain että mitä tämä hyödyttää? En näemmä kertakaikkiaan vain kelpaa Sille Jollekin eli "Hengelle". Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut. Lienen vain kutsuttu.
Vai lienenkö vain niin hemmetin laiska ja kärsimätön ihminen, että koettuani joskus nuorena jotakin spontaanisti en kertakaikkiaan jaksa sitä jumalatonta rääkkiä mitä ilmeisesti pitää suorittaa jotta saa tietoisesti elää maagista elämää. Lisäksi minua vain ärsyttää kaikenmaailman joogit, jotka turpa rullalla (=äreän näköisenä) istuvat langanlaihoina paikoillaan ilmeisesti ties missä Nirvanan sfääreissä möyrien (no vitsi vitsi...)
Toimiiko Henki todellakin niin, että käyttää ihmistä taivahan portilla ja sitten paiskaa oven nenän edestä kiinni, että etsippä pösilö itse tie tänne? Mikähän tässä kaikessa on jippona?
En ole katkera mutta kuitenkin. ;D
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mielestäni se että ihminen käyttää vain murto-osan aivojensa koko kapasiteetista, selittää aika paljon noita ns. "paranormaaleja" tapahtumia.
Toisilla vain on lapsesta asti ollut tietyt kohdat aivoista aktivoituina ja nämä ilmenevät erilaisina henkisinä kykyinä. (parantaminen, telepatia, psykokinesia, ennustaminen, auran näkeminen, jne.)
Mutta kaikilla ihmisillä nämä kyvyt kuitenkin piilevät tuolla jossain alitajuntamme syövereissä, ja ne on sieltä mahdollista valjastaa harjoittelemalla. (kaikennäköisiä ohjeitahan on netti pullollaan)
Itsekin puolivuotta sitten koitin opetella näkemään selkounia, mutta kärsivällisyyteni loppui ja se jäi siihen. Nyt olen kiinnostunut kokemaan kehostapoistumis-kokemuksen. (OBE)
Toivottavasti onnistuisin. =/
Kuten myös. Kiinnostus on kova saada edes osittainen OBE-kokemus. Mutta alkuperäiseen tekstiin viitaten, en koe tätä elämääni hukkaan heitetyksi, vaikken oppisikaan mitään sen erikoisempia henkisiä kykyjä. Varmaan tulisin välittömästi hulluksi, jos pystyisin lukemaan ajatuksia tai ohjata esineitä mielen voimalla.
Mutta epäilen, että erinlaiset tekniikat ja ruumiin "virittäminen" tiettyyn tilaan helpottavat henkisten jippojen löytämistä ja käyttöä (meditointi, rentoutuminen jne.)
Ehkä multa vaan puuttuu pitkäjänteisyys ja keskittymiskyky, kaiken on tapahduttava tässä ja nyt. Pitää varmaan ensiksi muuttaa oma asennoituminen.
...kokeile kehosta poistumista...minä en ole vieläkään päässyt takaisin...
ajattelin joskus tuollalailla kuten sinä nyt. Olen suurimman osaa elämääni kulkenut ns. laput silmilläni. Kunnes elämässäni tapahtui kaikkea kauheaa (ainakin omasta mielestäni, ero, yksinhuoltajuus, rahavaikeudet..ym.ym.). Aloin etsiä jotain apua, luin kaikenlaisia kirjoja joissa kerrottiin Jumalista ja yliluonnollisista asioista. Etsintäaikaa kesti nyt jälkeenpäin ajateltuna aika kauankin. Ja ajattelin että ne on kaikki vain jotain huuhaata koska eihän tollasta voi oikeasti tapahtua. Ja miks mulle ei, mutta muille? Kunnes eräänä kauniina kesä päivänä minulle tuli sellainen olo etten vain kertakaikkiaan jaksa enään. Kävelin keittiööni, parvekkeen ovi oli auki, ja huusin ääneen; Jos sinä Jumala jossain olet niin tule ja auta minua sillä en jaksa enään. No mitään ei tapahtunut. Ja unohdin koko jutun, ajattelin että olin oikeassa ei mitään Jumalaa oikeasti ole olemassa se on vain ihmisen keksintöä...En muista oliko siinä päivä vai pari väliä kun istuin omalla parivuoteellani ja lueskelin jotain. Jotakin alkoi tapahtua, tunsin kuinka viileä ilmavirtaus tuli huoneeseeni ja lävitseni kävi voimakas virtaus. Muuksi en osaa sitä sanoa. Se tuntui täysin erilaiselta kuin mikään koskaan ennen tapahtunut tunne tai tilanne. Ajattelin että; kamalaa, kamalaa mitä nyt tapahtuu voi kauhistus. Kunnes minut valtasi syvä rauha ja "tietoisuus" siitä kuka minä oikeasti olen. Sain muistini takaisin, siis en sitä mikä minulla oli täällä, vaan sen muistin mikä minulla taivaassakin on. Ja silloin tiesin ja muistin, miten kaikki oikein tässä elämässä ja siellä toisessa (henkimaailmassa) on. Se oli elämäni voimallisin kokemus joka muutti elämäni täysin, sillä sen jälkeen mikään ei koskaan voisikaan olla kuten ennen, kun en vielä tiennyt. Ajattelin siinä tapahtuman edetessä että nyt tulin sitten minäkin varmasti hulluksi, mutta se tunne katosi aika pian ja tämä aito tietoisuus valtasi elämäni. Nyt muistan oman itseni siellä "kotona" ja Jeesuksen surulliset silmät kun hän minut tänne toi, tänne maan päälle. Muistan toki paljon muutakin, mutta mitä, se on minun ja taivaan välinen asia. Ja jokaisen kuuluu itse siitä ottaa selvää. Sillä olen itse esimerkki siitä että "etsivä löytää" vastauksen jos hän sitä oikein kiihkeästi janoaa ja haluaa ja anoo.
Eikä se minua häiritse jos minua pidetään ties minkälaisena täällä. Sillä minä sain tiedon siitä Oikeasta ja aidosta elämästä, eikä mikään voi enään satuttaa minua kuten joskus kun en vielä tiennyt.
I'm very happy for you.
=)
Tämä oli masentava teksti. Tämä vahvisti entisestään käsitystä että kaikki hienot asiat tapahtuvatkin vain sen tietyn henkilön pään sisällä. Jos olisit vaikkapa hindu (tai mikä vain) niin et varmasti nyt kertoisi tarinaa jeesuksesta itkemässä ja taivaasta. Kokemuksesi voi olla aito, mutta tulkinta huono. Olisin paljon iloisempi jos et olisi keksinyt näitä kristittyjen nimiä eri asioille/henkilöille. Kysyttäessä vastaisin että uskon Jumalaan, koska todella uskon. Mutta valitettavasti kysyjä käsittäisi sen että olen kristinuskoinen. Uskon että on olemassa suuri voima/energia jota kutsutaan mm. Jumalaksi, Allahiksi, jne. Kaikilla uskoinnoilla on siihen oma nimensä. "Jeesus" voi myös olla olemassa, siis hahmona hänellä voi olla jokin tehtävä tässä kaikkeudessa mutta luultavasti sama hahmo on muissakin uskonnoissa, eri nimellä vain.
Kristinuskossa on paljon "tärkeitä" asioita, jotka yksinkertaisesti eivät historiallisesti pidä paikkaansa. Siis todistetusti! Miten tuollaiseen sitten voisi uskoa? Mieluummin kuljen omat polkuni, ja uskon että lopussa palkkio on suurempi sillä joka etsii, eikä sillä joka seuraa sokeasti laumaa.
on ookoo puuhastelua jolla saattaa voida kalibroida itseään näkemään onko hullumpi kuin muut. Olet vaiheessa ?!
Suomen psykiatriseura on muuten perustanut itsepalvelupuhelimen:
Jos teillä on pakkomielle, painakaa mitä tahansa numeroa kolme kertaa.
Jos teidän ongelmanne on heikko itsetunto, pyytäkää jotain lähellä olevaa henkilöä painamaan kakkosta.
Jos teillä on skitsofreenisia oireita,
painakaa kolmosta ja nelosta. Jos olette vainoharhainen, pysykää linjalla, sillä kyllä me saamme teidät kiinni itse teossa.
Jos olette maanisdepressiivinen ja maanisvaiheessa, painelkaa vimmatusti kaikkia
nappuloita.
Jos olette depressiivisessä vaiheessa, mitä ihmettä te luulette auttavan painella noita typeriä nappuloita.
Niinpä, mitäpä sitä niitä kaikkia "nappeja" turhaan louskuttamaan. Hyvää loppuelämää !
Helvetti miten vähän noita hulluuden eri asteita on oikein olemassa. Unohdit tuosta listasta megalomanian ja harhaisuuden.
Sitä paitsi se meni ihan väärälle foorumille. Kannattaa kokeilla "Vitsit"-osiota ensi kerralla.
Hyvää kesänjatkoa
Tämä nyt ei varmasti "lohduta" yhtään, ja voi olla että omatkin kokemukseni ovat "vain" mieleni synnyttämiä harhoja, valveunia etc., mutta joka tapauksessa näitä "harhoja" :-) alkoi esiintyä vasta harjoitettuani intensiivistä, päivittäistä psyyken "kouluttamista" reilun kolmen vuoden ajan.
Ne joille tapahtuu 24/7 ovat suurimmilta osin huijaeita. Sellaisten 24/7 ihmisten määrä on suuri, mutta paaaljon pienempi kuin miltä näyttää olevan.
Itsellänikin on ollut vain kaksi ilmiötä joistya voin olla täysin varma, mutta sellaisia jotka on oman pään väsäämiä ja väärintulkintoja on tosi paljon.
Minustakin välillä tuntuu että olenko kiinnostunut näistä asioista turhaan(tai no ei oikeastaan=) mutta kun ei ole tapahtunut mitään ja muutenkin ollut tosi hiljaista niin se rupee ärsyttämään ja se pistää pohtimaan että oliskohan vai parempi unohtaa tämän kaiken ja ruveta elämään "normaalia" elämää. Mutta ei...ei..ei..ei.....kun oikeasti syventyy miettimään....tämähän on mahtavaa...kaikki tämä tieto joka näistä asioista on..kaikki....
Ajattelen, että vaikka itselleni ei tapahdu paljon mitään ja että ehkä olen keksinyt itse kaikki tapahtumat jotka ovat kohdallani tapahtuneet, niin kuitenkin tiedän..silmäni ovat olleet auki ja tiedän että ilmiö on todellinen. Kaikki tämä "yliluonnollisuus" ja muu "epätavallisen" piiriin kuuluva on ihan oikeasti olemassa.
Tuo riittää pitämään minut tosi iloisena ja auttaa minua kasvamaan ihmisenä.
Mietippä mikä on merkittävämpää, että on nähnyt aaveen ja humanoidit ovat tanssineet pellolla terveiden silmiesi edessä, vai se että tietää ilmiön olemassaolon ja tietää siitä paljon.
Toivon että oivallat tämän, ja varmaan oivallatkin sillä et vaikuta tyhmältä.
Tosi paljon kaikkea hyvää sinulle ja kaikille muille.
PS: mikäli nyt tylsistyy koko asiaan, niin suosittelen elämään maltillisena vielä yhdeksän vuotta....hienoja aikoja on edessä.
mitä tapahtuu yhdeksän vuoden kuluttua?
Silloin on vuosi 2012, ja silloin siirrytään neljanteen ulottuvuuteen, korkeammalle värähtelytasolle siis.
tuohon aiheeseen linkkejä lähettyvillä? jos on, paiskaas tänne ainakin yksi linkki ;D
Hyviä linkkejä en aiheeseen liittyen tiedä, mutta kun selailee palstaa taaksepäin, löytää paljon aiheeseen liittyvää. Samaten hyvin monista kirjoista löytyy aaiheesta. Pras lukemani kirja, josta löytyy aiheeseen liittyvää on Elämän kukan salaisuus osa:2. löytyy kirjastoista parapsykolugian osastolta.
Kun en nyt jaksa alkaa yksilöimään viestejä, niin vastaan kaikille yhteisesti...
Niin, enpä sanoisi että minulla on mikään etsikkoaika tai että elän siinä ja siinä vaiheessa missä joku toinen on joskus kokenut eläneensä. En ole joku toinen, vaan minä. Minun tieni ei johda mihinkään Jeesuksen helmaan, vaan toivottavasti oman Itseni kokemiseen. Kuten Uskonto-osastolla taisin sanoa, esitin jokin aika sitten Itselleni toivomuksen saada oppia tuntemaan sitä sensijaan että väkertäisin vain edellisten elämieni kimpussa (jotka loppujen lopuksi eivät tee hullua hurskaammaksi, ovathan ne vain muita egoja joita Itseni on käyttänyt). Sainkin kokea jonkin aikaa merkillistä vapauden, riemun ja keveyden tunnetta - ja uskon kokevani vastakin, mutta se on kai tämä minun egoni joka himoitsee kaikenlaisia erikoisia ja jänskiä KOKEMUKSIA. Olen ollut niin pitkään sellainen paperisoturi ja päälläni pähkäilijä, että se ei enää maita. En halua vain puhua "viisaita", vaan kokea jotakin todella myllertävää. Uskoisin ja toivoisin että minä en jänistäisi vaikkapa OBEn edessä, koska olen sitä niin pitkään jo himoinnut... Olen tosin huomannut että yöaikaan tietoisuus jotenkin tuntuu tyhmistyvän, joten ehkä sitä ei sitten pysty hallitsemaan pelkojaan jos tosipaikan eteen joutuu? Vaikka kuinka päättäisi että homma hoituu? No, päivätietoisuudellanikaan en kehtaisi mennä uhoamaan että tulkaa kaikki ufot tyköni... Se ei ole minun "alaani".
Minulle ei oikeastaan ole olemassa mitään "tavallista" elämää, jota ryhtyisin elämään kyllästyttyäni kirjoihin ja puhumiseen. Kaikki elämä on epätavallista, ihme, kumma ja maailmankaikkeuden suurin arvoitus. En pystyisi elämään tiedostamatta tätä aina ainakin jonkin verran... Mutta arki on kuitenkin välillä kuin suossa vellomista, mitään en niin inhoa kuin samanlaisena päivästä toiseen toistuvaa elämää, ja sitähän elämä tietysti useimmiten on. Ehkä tämä on vain jonkinlaista romanttista haihattelua, että elämän pitäisi olla jatkuvaa seikkailua... Ehkä kiksi pitää löytää jatkuvasti, alati, kaikkialta ja kaikesta, jopa arjesta.
Välillä kuitenkin loppuu puhku.
Ehkäpä siis seuraava pyyntöni Itselle onkin että näytäpä vähän muutakin kuin vain ok-fiiliksiä. Laita sukat pyörimään jaloissani, mutta mieluiten tietysti ilman että nirri lähtee. (Varovaisena pikkupiipertäjänä en ikinä pyydä mitään ilman että lataan mukaan vinon pinon ehtoja oman turvallisuuteni taatakseni...)
Ääh, tämmöistä yöfuntsailua... Ei tässä taas ole paljon mitään ideaa mukana.
Pohjimmiltaan tellu tästä on kyse:
"Et sinä voi haluamalla saada aikaan ihmeitä, vaan sinun on oltava halukas antamaan niiden tulla sinun luoksesi ja sinun kauttasi."
Lainaus on kirjasta "Sinäkö ihmeiden tekijä" kirjoittanut Wayne W. Dyer.
Suosittelen lämpimästi lukemaan.
Tietoisuus ei varsinaisesti tyhmisty yöaikaan, vaan yöaikaan ihminen on psyykkisesti ikäänkuin hiukan juovuksissa (valvominen heikentää suorituskykyä samoin kuin juominen ja pitkitettynä tuhoaa myös aivosoluja). Tämä hieman vaikeuttaa loogista ajattelua (maskuliininen ominaisuus) mutta toisaalta yöaikaan intuitio toimii paremmin (feminiini ominaisuus). Yö soveltuu tämän vuoksi hyvin erilaisiin operaatioihin, jotka vaativat elimistön irrationaalista toimintaa, tai jotakin toimintaa jota ajatellen järki on kahle.
Sitten pääaiheeseen. Sinulla vaikuttaa olevan sama ongelma, josta itse kärsin vielä vain pari vuotta sitten. Minusta tuntui, että ns. hämyjutut ovat yksi asia ja arkielämä on sitten toinen, ja näiden kahden yhdistäminen vaikutti mahdottomalta. Oli erikseen aika tehdä arjen asioita ja erikseen aika lähteä vaikkapa metsään hämyilemään tai tehdä jotain mystistä tms.
Otin tavoitteekseni alkeemisesti yhdistää nämä kaksi ainetta: profaanin ja sakraalin. En halunnut enää kokea sillä tavalla, että: "Jotain pitäisi tehdä tälle henkisyys-asialle, mutta kun ei ole aikaa ja kun se on niin vaivalloistakin".
Saavutin tavoitteeni. Nykyään koen melko voimakkaasti, että elän 24h sitä mystistä elämää, ja toisaalta elämän myös 24h sitä arkista elämää. Noituudesta on tullut ikäänkuin osa elämääni ja osa minua, se on juurtunut.
Sitä vähemmän on tullut tarpeelliseksi lukea kirjojakin, ja sitä helpommaksi on tullut tunnistaa hyödylliset kirjat hyödyttömistä ja käyttää lukuaika tehokkaasti.
Niinsanotut nojatuoliokkultistit ovat juuri sellaisia, jotka vain puhuvat tai kirjoittavat aiheesta tai sitten keräävät siihen liittyvää kirjallisuutta (jota eivät koskaan välttämättä lue kunnolla) tai diggailevat aiheesta aivan kuten mistä tahansa keräilyn kohteesta, kuten vanhoista postikorteista.
En halunnut olla nojatuoliokkultisti, joten aloin hiomaan näkemystäni magiasta ja saavutin lopulta jonkinlaisen yhteensulautumisen. Arjesta tuli pyhää ja pyhästä tuli arkea, ja arjesta tuli entistä arkisempaa ja pyhästä yhä pyhempää, ja ne ovat silti yksi ja sama. Juuri tällaisia prosesseja minä pyrin saamaan aikaan joka tasolla.
Sinulle huomautuksena: Castaneda lähettää ihmiset mielestäni jotakuinkin oikeasta suunnasta etsimään voimaa, mutta hän leikkii liian paljon mielikuvitusmaailmojensa kanssa ja tämä johdattaa lukijoita harhaan. Esimerkiksi Castanedalaisten keskustelupalstalla netissä joku kirjoitti, että se on Castanedalaisten kirous, ettei koskaan tule tehtyä niin paljon pyydystämistä kuin olisi tarpeen. Kaikki duunaavat unimagiaa ja koettavat nähdä hallusinaatioita ja pohdiskelevat jotain hämyjuttuja, mutta se käytännön kova hikinen työ on unohtunut jonnekin. Lisäksi Castanedan opettama meditaatiomenetelmä eli recapitulaatio on liian vaikea aloittelijalle, joka saattaa ajatella, ettei kannata meditoida ollenkaan mikäli ei kykene käymään läpi elämänsä tapahtumia Castanedan kuvailemalla tavalla.
Kaikenlaisen New Age haahuilun poisohjelmoiminen on mielestäni ensimmäinen suuri työ. Henkiseen kehittymiseen liittyy aina yhtä paljon ihmettä ja uutuuden tunnetta, kuin ikäviä pettymyksiä. Ilman pettymistä niihin asioihin jotka ovat arvottomia, ei voi löytää niitä asioita jotka ovat arvokkaita. Ei siis pidä olla liian perso makealle.
:Agwé:
Olen ollut kirjanoppinut oikeastaan lapsesta asti, mutta nuorna aikuisna saamani visiot ja muutama yliluonnollinen kokemus on saanut minut suorastaan himoitsemaan aina vain enemmän ja enemmän. Koska minulla ei oikeastaan ole mitään tarvetta rasittaa päätäni arjella, voin käyttää koko aikani jonkinlaisen spiritual questini parissa. Meditointi vain useimmiten tökkii, kaiketi neuroottisuuteni takia, ja mitään muutahan sitten ei tietenkään irtoa mistään ihan kiusallakaan. Aina saa sen verran kokea että puutteen kausina meinaa mennä usko, toivo ja rakkaus.
Kun parisen vuotta sitten aloin varsinaisesti kokea tietoisia unia, minua auttoi siinä "hyvänlaatuinen pakkomielle", jonka kehitin tietoisesti lukemalla CC:n kirjat putkeen. Tällä hetkellä minulla ei ole tarpeeksi tatsia siihen maagiseen mielentilaan joka minulla silloin oli.
Väittäisin ettei minua aja "kokemisen" hinkuun pelkkä kiksien halu, vaan halu olla aina vain enemmän oma Itseni.
Mutta mutta... Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, ja tiedän että vasta arjessa ja ihmisten parissa tapahtuu todellista kehitystä ja kasvua. Minä vain koen ihmiset niin häiritsevinä ja pelottavina, että hyvä kun pystyn edes kirjoittamaan hra E:lle uskonto-osastolle, kun tiedän aina etukäteen että ymmärrystä siltä taholta ei tipu, ei vahingossakaan.
Mutta miksi sitten pitäisi?
Arjessa tärkeä tehtävä olisi voittaa tämä suunnaton ihmispelko, josta on ollut minulle jumalaton riesa iät ajat. Kaikki potkivat päähän mennen tullen, melkein kuin olisi otsikossa lappu että tallaa päälle kiitos. Onko sitten ihme jos kaipaa sellaiseen unimaailmaan, jonne ei takuulla tunge kukaan pösilö, tai jos tunkee, annan kyytiä...
Rohkeilla repäisijöillä ja rokan syöjillä onkin melkein kuin jokin sellainen "magia" ja tatsi mikä minulta puuttuu.
Vaikutat olevan hiukan vaikeassa välitilassa, kahden tien välissä jalat harallaan molempiin suuntiin.
Sinun virheesi on joko a) liika kriittinen ajattelu siitä johtuva itseaivopesun mahdottomuus, jonka tuloksena masennut kun elämä ei ole tarpeeksi täynnä kaikkea astraalista ihmemönjää jota todellisuudesta vieraantuneet skitsofreenikot kokevat, tai sitten b) liian vähäinen kyseenalaistaminen ja todellisten rajojen rikkominen ja murtaminen ja todellakin kaiken totutun ja hyväksytyn ulkopuolelle meneminen.
Jos olet nähnyt matrixin, niin et ehkä oikein tiedä söisitkö punaisen vai sinisen pillerin, ja maistelet vähän molempia, ja kärsit molemmista.
Näin minä sen näen...
Ehkä sen ihmispelon voittaminen voisi sinulle olla hyvä projekti, kun siitä olet niin usein puhunut. Tee siitä oikein Kick Ass projekti. En tiedä mitään parempaa kuin hyvät ystävät ja hauskanpito hauskojen ihmisten kanssa, ja toisaalta hauskaa on myös ihmisten järkyttäminen kaikenlaisella sosiaalisesti epämääräisellä palloilemisella. Have fun! Elä elämää vaan...
:Agwé:
Veikkaan vaihtoehtoa A. Aivopesu on aika vaikeaa jos ei luota pätkääkään omistamaansa pyykkipulveriin, ja funtsailee että olisikohan kumminkin olemassa vielä etevämpiäkin pulvereita.
Toisaalta kun seurailee näiden palstojen ihmisiä niin alkaa fundeerata että parempi pitää aivonsa likaisina vaan.
Kaikki nuo gurut ja kirjat ovat olleet tarpeellisia, sillä myös niiden avulla olet saavuttanut nykyisen henkisen kasvusi asteen.
Juuri noita kirjoja sinä et enää tietenkään tarvitse.