Seitinohutta

Joskus minun on pakko olla
välittämättä sekasorrosta,
joka vaanii oventakana.
Vain siksi,että saisin hetken hengähtää ja levätä.

Onnenlanka, niin seitin ohut,
jonka julmat tapahtumat repivät kappaleiksi,
minusta välittämättä.
Murrunkohan kohta.

Olen tilanteessa, elämäni ensimmäisen kerran,
etten tiedä mistä perheeni alkaa
ja mihin se päättyy.
Tämäkö on kyllästymisen lakipiste.

Missä huutokaupassa hintani määritellään,
onko se matala vai korkea,
vai olisko se jopa liian
kallis maksettavaksi, millään valuutalla.

Tasapaino, jo valmiiksi horjuva, ei anna
armoa, kuinka voisin valita oikein, tässä
valintoja täynnä olevassa maailmassa.
En tiedä.
4144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että jos allekirjoittaneen runo oli kuin omia
tuntemuksiasi, niin Sinun runosi vastaavasti on
kuin minua. Olemme kulkeneet samaa tietä, samoja
tuntemuksia.

Kiitos.

Äänestä

Runosi on kuin omasta elämästäni, silloin ennen.
"Onnenlanka, niin seitin ohut".
Niinpä, näin se on.
Kiitos puhuttelevasta, kauniista runostasi!

Äänestä

Luin tämän runon uudestaan, ties mistä syystä. Ehkä runokuvan selkiyttämisen takia. Kun rivejäsi lukee, ne antavat tarkkaa kuvaa mielen maisemasta.
- Sekasortoista, vaikeaa. Vaikeaa kenelle tahansa.
En tiedä mitä haluaisi ensimmäiseksi sanoa - ehkä vain ravistaa, niin että kaikki palikat hakevat luonnollisen paikkansa.

Äänestä
  • Kun luin vastauksesi, sisälleni valui jotain lämmintä. Sitten huokasin, koska ajatus; ravistetaan vain kunnolla, niin kaikki palat menisivät vapaaehtoisesti paikalleen,
    tuntui niin ihanalta, ettei siihen ole edes sanoja..ei minkäänlaisia..
    Olen kiitollinen noin kauniista ajatuksesta.
    Maailmassa on siis vielä hyviäkin ihmisiä, vaikka luulin niiden jo loppuneen.
    Kiitos Sinulle tee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hopeakampa kirjoitti:

Joskus minun on pakko olla
välittämättä sekasorrosta,
joka vaanii oventakana.
Vain siksi,että saisin hetken hengähtää ja levätä.

Onnenlanka, niin seitin ohut,
jonka julmat tapahtumat repivät kappaleiksi,
minusta välittämättä.
Murrunkohan kohta.

Olen tilanteessa, elämäni ensimmäisen kerran,
etten tiedä mistä perheeni alkaa
ja mihin se päättyy.
Tämäkö on kyllästymisen lakipiste.

Missä huutokaupassa hintani määritellään,
onko se matala vai korkea,
vai olisko se jopa liian
kallis maksettavaksi, millään valuutalla.

Tasapaino, jo valmiiksi horjuva, ei anna
armoa, kuinka voisin valita oikein, tässä
valintoja täynnä olevassa maailmassa.
En tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu