Uskaltaako kissoja pitää enää ulkona, kun on toi lintuinfluenssa riski? Mä itse en oo uskaltanut laittaa kissaa ulos.
Lintuinfluenssa
Kissan omistaja
3236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eihän kissaa kannata muutenkaan jättää yksin ulos (=heitteille).
Kissa ja lintuinfluenssa
Toistaiseksi kissat voivat ulkoilla turvallisesti Suomessa. Kokeellisilla tartuttamisilla on kuitenkin havaittu, että kissakin voi saada H5N1-viruksen aiheuttaman influenssan kaltaisen taudin. Thaimaasta on raportoitu kissaeläinten luonnollisia tartuntoja kissaeläinten syötyä saastunutta siipikarjaa. Muutama yksittäinen ilmeisesti villilinnusta saatu luonnollinen tartunta on todettu kotikissoissa. Kissat eivät saa tartuntaa helposti. Viruksen ei ole todettu tarttuvan kissasta ihmiseen eikä se myöskään helposti tartu kissasta toiseen. Viranomaiset eivät ole nähneet aiheelliseksi antaa uusia ohjeita lemmikkien omistajille.
Alla kattojärjestömme FIFen antama suositus.
Yhteenveto
Tällä hetkellä ei ole osoitusta, että kissoilla olisi osuutta H5N1 viruksen siirtymissyklissä. Yhtään ihmisten tartuntaa ei ole yhdistetty infektoituneeseen kissaan. Kissoissa ei ole raportoitu viruksen joukkoesiintymisiä. Kissan riski saada H5N1 tartunta on rajoitettu, mutta sitä ei voi jättää huomioimatta
Eipä ole huolta että kisusi saisi lintuinfluenssan jos et asu alueella joissa on havaittu villilinnuissa tartuntoja. Eiköhän tuo ole jo tyystin kadonnut.
Edelliselle toteaisin ettei kissan ulos päästäminen ole heitteillejättöä. Jos kissaa ei päästetä sisälle kun se haluaa tai etsitä kohtuullisen ajan kuluttua, silloin on kyseessä heitteillejättö. Joten äläpä siellä turhaan syyllistä.
Suuret kiitokset vastauksesta!