Kajaanissa

saadaan kunnon kähinät aikaan, kun sivistyslautakunta linjasi koulurakenteita. Erittäin hyvä päätös oli kuitenkin tuo kätön koulun uudisrakentamisen mahdollistava päätös. Siitä se kähinä alkaa, koska vastapuolella esitetään sitä uimahallirakentamista.
Kajaanilla ei tule olemaan rahaa kaikkeen hyvään, koska sillä ei ole varaa edes sosiaali- ja terveydenhuollon maksuihin, joita maakunta olisi vailla. Nyt vielä vähemmän tuon paperitehtaan uutisen jälkeeen.
Saa nähdä miten kisa alkaa ja kuka astuu ensiksi kehiin kertomaan, mihin rakennetaan ja mitä. Vuosi 2008 alkaa mielenkiintoisena ja uutisia tulee riittämään. On vaalivuosi ja äänestyskarja pitää saada uskomaan mikä on kaikkein tarpeellisinta.
6856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

puheenollen, sivistyslautakunnan puheenjohtaja ehdottikin järkeviä säästökohteita pari viikkoa sitten.

Äänestä

Vaalikarjaa ohjaillaan milloin valheilla, milloin lauluseurojen väliajalla. Äänten keskittäminen jollekin on ainakin erään ääriliikkeen perinteinen tapa toimia. Muutama vaalivankkuri sai lommon kylkeensä, kun itse Julkisen sanan neuvosto syyskuisella päätöksellään löi naulan arkkuun.

Vaalikarjasta pääosa -empiirisen arvion mukaan n. 90%- toimii kuten lammas laumassaan, juoksee kaivoon, kun se ensimmäinenkin juoksi.

Kainuussa, pelin henkeen ei kuulu tunnustaa tosiasioita ja tarttua härkää sarvista, vaan peitellä jälkiä ja hyssytellä. Epäillä sopii, että vaali-ilmoitukset täyttyvät samoilla naamoilla, valtion ja kuntien suojatyöpaikoissa lojuvilla nahjuksilla.

Äänestä
  • No, sivistyslautakunta toki päättää mitä päättää, mutta kun lompsaan kuikataan niin voidaankin todeta helposti, että mitään koulurakennuksia ei Kajaaniin tule.
    Melko pehmytpäisiä päättäjiä näyttää kyllä lautakunnassa olevan, kun menevät tuollaisia päättämään. Vaalivuosi nääs. Ootellaanhan kunah vaalit on ohin, niin poissa ovat pyhät lupaukset.

    Äänestä

  • Mainitsemasi suojatyöpaikkojen nahjukset yrittävät päteä juuri politikoimalla ja esittämällä besserwisseriä kuulijoille.

    On totta, että Antti `korruptio`Ervasti on oman toiminnan takia muuttunut lähes vitsiksi, laajemminkin kuin vain kainuussa.

    Herääkin kysymys, ketä ovat ne, jotka haluaisivat lakaista nämä korruptio tapahtumat maton alle, eikä käsitellä niitä ja mahdollisesti oppia niistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrjöpoeka kirjoitti:

saadaan kunnon kähinät aikaan, kun sivistyslautakunta linjasi koulurakenteita. Erittäin hyvä päätös oli kuitenkin tuo kätön koulun uudisrakentamisen mahdollistava päätös. Siitä se kähinä alkaa, koska vastapuolella esitetään sitä uimahallirakentamista.
Kajaanilla ei tule olemaan rahaa kaikkeen hyvään, koska sillä ei ole varaa edes sosiaali- ja terveydenhuollon maksuihin, joita maakunta olisi vailla. Nyt vielä vähemmän tuon paperitehtaan uutisen jälkeeen.
Saa nähdä miten kisa alkaa ja kuka astuu ensiksi kehiin kertomaan, mihin rakennetaan ja mitä. Vuosi 2008 alkaa mielenkiintoisena ja uutisia tulee riittämään. On vaalivuosi ja äänestyskarja pitää saada uskomaan mikä on kaikkein tarpeellisinta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu