tulikin mieleeni mm. milloin oikeastaan tarvitsee tai pitää pyytää anteeksi? Jos on tahattomasti loukannut jotakuta (joku saattaa loukkaantua vaikkapa vain katseesta), miksi sitä pitäisi pyytää anteeksi ja toisaalta, jos on tarkoituksella oikein "annattanut" tai loukannut, mitäpä sitä anteeksi pyytelemään.
No, ehkä kun suuressa tunnekuohussa on tullut sanotuksi pari "totuutta" kanssaeläjästä, vai mitenkä lienee?
No, ehkä kun suuressa tunnekuohussa on tullut sanotuksi pari "totuutta" kanssaeläjästä, vai mitenkä lienee?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sopivassa tilanteessa oikealla (väärällä) sävyllä esitetty anteeksipyyntö voi olla loukkaavampi kuin itse solvaus.
Kaikkinensa meille on vaikeaa tilanteen uudelleen arviointi, tai ainakin sen johtopäätöksen tunnustaminen.
Vaiva koskee valitettavasti myös poliitikkoja ja yritysjohtajia.
Kyse ei ole varsinaisesta anteeksipyynnöstä vaan kyvystä muuttaa aikaisempia päätöksiä uuden tiedon perusteella.
Mielestäni vilpitöntä anteeksipyyntöä ei pidä pantata!
Tahallinen "hiertäminen" on toinen juttu.
Siis, kun joku pyytää vilpittömästi anteeksi, niin pitää heti ilmaista antaneensa anteeksi,niinkö? Vilpitön anteeksiPYYTÄJÄ tuskin panttaakaan?? Vai mitä tarkoitat??
Anteeksi en ole pyytänyt ikinä "pitää funtsia
mitä kantti kestää sanoa" enkä myöskään
antaisi kenenellekkään mitään anteeksi, Joten
reilu peli jokainen nuolee haavansa jos syytä
on.
Niin harkitsevaa, viisasta, erehtymätöntä ja hyveellistä ihmistä ei lienekään, ettei anteeksipyyntö joskus olisi paikallaan. Olen esim. omilta lapsiltani joutunut pyytämään anteeksi useammankin kerran. On tullut kiukuspäissään sanottua semmoista, jota on pitänyt katua. Ja nähtävästi ovat anteeksi antaneet, koska edelleen olen heille tärkeä. Nuorena anteeksipyyntö oli vaikeaa, kun siihen oli lapsena patistettu vastentahtoisesti, mutta nyt iäkkäämpänä se on yllättävän helppoa ja tuo pelkkää hyvää sekä anteeksipyytäjän että anteeksipyydettävän elämään.
Minusta voi, ja pitää, pyytää anteeksi, jos huomaa, että on pahoittanut toisen mielen. Eihän siinä menetä mitään, anteeksipyytävä ihminen ei ole heikko huono ihminen vaan vahva ihminen, jolla hyvä itsetunto.
Sinä taidat olla aika kovaluonteinen? No ei orvokki muuten pärjääkään talvella!
on kovaluonteista? Aika hankala määritellä, sitäpaitsi minähän vain kyselin ja pohdiskelin asiaa, en esitellyt käytäntöä!
Tunnen ihmisiä jotka käyttäytyvät loukkaavasti lähimmäisiään kohtaan.
He ovat myös herkkiä pyytämään anteeksi.
Sitten kuvitellaan että asia on sillä kuitattu ja unohdettu.
pyytää anteeksi kun en tee mitään, mitä pitäisi pyytää anteeksi. Vähän itsekuria ja ihmisyyttä, niin se kyllä onnistuu.
Kyllä käy ja on joskus paikallaan anteeksipyyntö. Eikä se ole pelkästään rutiini, vaan tarpeen vaativa. Tuleehan sitä vilkkaana ihmisenä möläyttäneeksi joskus "harkitsettomia." Joskus riittävän harkinnan jälkeen pyydän anteeksi etukäteen; on asia josta olen täysin erimieltä ja tiedän sen, että se "sovittamaton", mutta haluan sanoa kantani koska joissain tapauksissa on raukkamaista "antaa olla." Esim. jos keskustellaan kuolemanrangaistuksesta, voi seura olla "välittömän hirttämisen kannalla", mutta en voi olla hiljainen hyväksyjä.
antaminen voi olla vapauttava kokemus - jos todella tarkoittaa pyytää anteeksi ja eikä toista samaa uudelleen.
Jos huomaisin jonkun loukkaantuneen sanoistani tai teoistani, pyytäisin mielelläni anteeksi. Pitkiin selityksiin en kuitenkaan ryhtyisi, jos loukkaantuminen perustuisi väärinkäsitykseen tai omaan virhearviooni.
Anteeksi on mielestäni sana, jota me kaikki voisimme opetella käyttämään useammin. On monenlaisia tilanteita, joissa se olisi paljon parempi sana kuin höh, ...kele, upps, tai mulkaisu ja vaikeneminen.;)
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Oikein Hyvää Joulua sinulle!!!
Työelämässä olin kahvitauolla paljon nuoremman työkaverin kanssa.
Meillä oli yhteinen kahviporukka,aloin kaatamaan sitä kahvia vahingossa ensin omaan kuppiin,sitten sanoin anteeksi ja siirryin kaatamaan hänelle.
Hän sitten ihmettelemään miksi pyysin anteeksi.
Kun sen selitin,hän vaan silmät pyöreenä ihmetteli.
Kaksos merkkiset eivät koskaan pyydä anteeksi..
En usko, että olisi sellaista henkilöä, jolla ei koskaan olisi tarvetta pyytää anteeksi keneltäkään. Mistä tarpeen tunnistaa: on paha olla. Kyllähän sitä itselleen voi valehdella mitä vaan, vaikkapa näin: oikeastaan en minä sitä tarkoittanut, mitäs ärsytti tai onhan sekin loukannut,syököön nyt omia juttujaan, pitää mua ihan typeränä, jos pyytelen anteeksi, anteeksipyytäminen on niin nöyryyttävää ainakin tuolta, joka on niin itseään täynnä aina jne. jne.... selityksiä löytyy.
Pyysin tänään anteeksi eräältä sukulaiselta ja tarkoitukseni oli samalla toivottaa hyvää joulua. En alkua pitemmälle päässyt, kun vastapuoli sanoi ymmärtävänsä täysin ja samalla haukkui minua puolen tunnin ajan. Hyvät joulut jäi toivottamatta, koska sukulaiselleni tuli kiire pullanpaistoon, kun haukut oli syydetty. Päätteeksi hän iski ns. luurin korvaani. Hyvää joulua vaan serkulle näin nettiavaruuden kautta sinne pullanpaistoon.
On se onni,että kuitenkaan emme ole toinen toistemme tuomareita, kun oikein silmiin katsotaan. Kuka silloin kestäisi. Minulla on kuitenkin hyvä mieli siitä, että ylitin itseni ja pyysin anteeksi, vaikka anteeksiantoa ei tullutkaan.