hajuhaittaa

minulla puoli vuotias kollikissa. virtsa alkanut haisemaan sietämättömän pahalle. vissiin pissinyt muualleki kuin laatikkoonsa. auttaako leikkaus?
9366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Taitaa kisullas alkaa tai olla eka kiima, sillon yleensä voimistuu, ainakin meillä ja kyllä leikkaus jonkin verran auttaa. Eihän se haju koskaan ruusuilta tuoksu.

Äänestä

Kyllä se leikkaus jonkin verran auttaa. Luulen et kisullas alkaa oleen eka kiima-aika, meil ainaski kävi pisut ihan tajuttoman haiseviks.

Äänestä

Kyllä se kannattaa leikata.Leikkaamattomilla kolleilla on tapana merkkailla.

Äänestä
  • Leikkausikä olis hyvä, jos menis tuonne vuoteen saakka ja kissa olis jo riittävän vankkarakenteinen vaikka nelikiloinen kolli jo.

    Hommaa eläinkaupasta kissakarkote spray-pullo ja suihkuta sitä ihan vähän niihin kohtiin, joihin on käyny merkkaamassa. Katso, että on aina riittävästi hyvää hiekkaa ja vaihda hiekka niin usein, että se ei ala haista. Uskon, että pärjäät tän lopun aikaa ennen leikkaamista ja siitä tulee hyvä kolli.

    Äänestä

  • Nektar kirjoitti:

    Leikkausikä olis hyvä, jos menis tuonne vuoteen saakka ja kissa olis jo riittävän vankkarakenteinen vaikka nelikiloinen kolli jo.

    Hommaa eläinkaupasta kissakarkote spray-pullo ja suihkuta sitä ihan vähän niihin kohtiin, joihin on käyny merkkaamassa. Katso, että on aina riittävästi hyvää hiekkaa ja vaihda hiekka niin usein, että se ei ala haista. Uskon, että pärjäät tän lopun aikaa ennen leikkaamista ja siitä tulee hyvä kolli.

    höpölöpö, ei ole olemassa mitään syytä että miks pitäis odottaa vuoden ikää. nykytiedon mukaan hyvinkin pienenä leikkaamisesta ei ole mitään haittaa kissalle. ehkä vois olla jopa kivempi ettei ehdi merkkailu jäädä päälle, hmm?!

    Äänestä

  • duski kirjoitti:

    silti suosittelen toimimaan. Ei pissanhaju saa olla syy riskeerata oman ihkukollin terveyttä!

    Tuo höpöhöpö :) kohdistuu kyllä asiantuntijoiden (siis eläinlääkärien neuvoihin), mitä olen jostain kissakirjoista lukenut.

    Äänestä

juu leikkaus posti tämmöisen ongelman!

Äänestä

Kastraatio poistaa kokonaan sen vahvan kollipissan hajun.Kokemusta on monista kodittomista hoitokolleista ja eilenkin saapui yksi joka kastroitiin ennen kun mulle tuli ja tänä aamuna ei enää haissu yhtään kollipissalle.
Niitä voi kastroida ilman ongelmia 5-7kk:n iässä jo.Kuten täällä jo mainittiinkin kolli kasvaa ihan normaalisti siitä huolimatta,ei ehdi omia merkkailutapoja.

Äänestä

yleensähän sanotaan että kun poikakissan leikkaa niin pissan haju ei enää haisisi niin pahalle, mutta meidän kissan pissa haisee vieläkin aika pahalle...mutta vika saattaa olla minun nenästänikin :d

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tyhymä kirjoitti:

minulla puoli vuotias kollikissa. virtsa alkanut haisemaan sietämättömän pahalle. vissiin pissinyt muualleki kuin laatikkoonsa. auttaako leikkaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu