tyttöystäväni on nymfomaani

pulassa

Olemme parikymppinen parivaljakko. Aluksi olin tottakai innoissani ja imarreltu kun kuvankaunis tyttöystäväni aina tavatessamme halusi seksiä kahdesta kolmeen kertaan päivässä. Ei tarvinut kärsiä puutteesta ja ajattelin että kyllähän se ajastaan kyllästyy sen verran että saan välillä levättyäkin.
Mutta tätä on jo jatkunut useita kuukausia enkä millään hennoisi sanoa hänelle että en aina jaksa. Sillä on kuitenkin sen verran huono itseluottamus että olen varma että hän loukkaantuisi ja kokisi etten halua häntä enää.
Ei sillä ettenkö pitäisi seksistä, mutta mulle riittäisi jos saisin vaikka vain joka toinen päivä..

11

7280

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Truthteller

      Kuvankaunista ja huonon itseluottamuksen omaavaa tyttöä ei ole olemassakaan.

      • pulassa

        Mutta kun se on tottunut kohteliaisuuksiin ja olen huomannut että saan hyvinkin pienellä kritiikillä hänet loukkaantumaan verisesti.
        Mutta nätti se on kuin sika pienenä, kyse ei todellakaan ole siitä ettenkö haluaisi häntä: Kaunis kasvoinen, pitkät tuuheat hiukset, hoikka ja siro, valehtelematta yksi parhaimman näköisistä muijista mitä olen eläissäni nähnyt luonnossa.
        Vaikka itseänikään ei oo kukaan rumaksi haukkunut koen itseni sen verran epävarmaksi tuon tytön seurassa etten uskaltaisi kauheasti riskeerata alkamalla pihtaamaan


      • Storyteller

        a) itseluottamus ei ole riippuvaista ulkonäöstä, vaan siitä, miten ihmiset suhtautuu
        b) kauneus on katsojan silmissä


    • ......

      .... tuot sen pariks viikoks mun luo ni nussin siltä aivot pellolle....

    • mies

      Sanot vaan että, "sori ei nyt vaan jaksa" tai vaikkapa että "päätä särkee" .
      Tosin muijat vaan yleensä tuppaa olemaan sellaisia että pihtaamista ei siedetä, ja heti huorataankin jonkun toisen kanssa.. Hankkiudu eroon siitä naisesta ennenkuin se satuttaa sinua pahasti...(usko pois)

      • Jupu

        toisen puolesta, että haista paska. Varmaan auttaa tommoset hirveästi ongelman kanssa. Haluat pelotella muita, kun itsellä ei menny hyvin?


    • mymmeli

      Ette ilmeisesti ole kovin sinut toistenne kenssa noin yleensä ettekä puhu paljoa asioista..molemmat on epävarmoja toistensa tunteista/mitä toinen ajattelee? Nyt alkuun kannattaisi puhua. Kyllä sen tytönkin täytyy ymmärtää ettet aina halua. Oletko muuten itse yhtä hyvännäköinen mitä tyttö on kaunis? voi kuulostaa julmalta, mutta ellet ole niin tuskin suhteenne tulee kestämään. Saman "tasoiset" ihmiset (ulkonäöllisesti) päätyvät aina ennenpitkää toistensa seuraan.

      • pulassa

        Kyllä mua baareissa tullaan usein iskemään ja oon saanut helposti yhdenyönseuraa...siis silloin kun olin vielä sinkku. Oon vaan muuten epävarma vetovoimastani, en oo mikään kova pelleilemään tai naurattamaan naisia ja pelkään että muhun kyllästyy helposti.


    • Jätkä18

      Mä ainakin olisin innoissani jos mulla ois tollanen seksipeto ja kaunis!!!!Äläs nyt valita, kun oot aarteen löytäny!

    • Anonyymi

      Nainen joka haluaa useamman kerran seksiä päivässä on sairas.. Ajatellaanko miehestä samalla tavalla?

    • Anonyymi

      Kerran harrastettiin tyttöystävän kanssa seksiä kymmenen kertaa vuorokaudessa, viimeisellä kerralla en enää tullut vaikka tyttöystävä yritti kaikkensa.
      Se sitten suuttui siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe