Poikamme oli lähdössä karkuun päiväkodin pihasta maanantaina.
Oli itse avannut portin, tai ainakin näin minulle sanottiin. Oli ottanut vielä toisen pojan "rikoskumppanikseen" ja olivat jo astuneet portista ulos kun hoitaja onneksi tilanteen huomasi.
Miten tällaista voi käydä? Poikamme täyttää kohta 5, eikä mielestäni ole kyllä hoidossa kaikki kunnossa jos näin voi tapahtua.
Ilmeisesti asiasta ei ole puhuttu muiden lasten vanhemmille mitään, kun tuntuu että henkilökunta viittaa kintaalla asialle.
Pitäisikö minun nyt ottaa yhteyttä esim. aluejohtajaan joka hoitaa muitakin päiväkodin asioita?
Odotan vain kauhulla ensi kertaa...jos ei huomatakaan ajoissa...
Karkaaminen
25
2993
Vastaukset
- varmaan
myös käydä keskustelun poikasi kanssa,miksi hän oli menossa ulos portista ja mitä hänelle olisi voinut käydä jos olisi lähtenyt seikkailemaan omin päin.
- Huolestunut...
Omien sanojensa mukaan ei vain olisi enää halunnut olla siellä sinä päivänä.
Yritin kyllä selittää, että tullaan hakemaan kotiin kun sen aika on, enkä koskaan jätä sitä sinne.
Kerroin vielä senkin mahdollisuuden, että jos äiti ei pääse hakemaan niin isi tulee.
Eilen ei kuulemma ollut enää sinne osaan pihaa mennyt missä portti on mutta silti vaan koko ajan hermostuttaa.
- hoitaja---
5-vuotias on jo sen verran fiksu että osaa avata monimutkaisetkin portit.
Luulen että puhe on se ainoa mikä auttaa ( tietenkin tehostettu valvonta).
Meidän päiväkodissa on sellainen portti jonka suurin osan lapsista OSAA avata (useampi lukko kuitenkin on hidasteena), mutta tietävät ettei sitää SAA avata itse edes sillon kun vanhemmat hakevat. - :::
käytöshäiriöisille ei auta muu, kuin henkilökohtainen häkkihoito. Kysy olisiko mahdollista erottaa pihasta nurkkaus lapsellesi, jossa hän varmasti pysyy tarhan pihalla erillisen aitauksen sisällä kaukana portista.
- rajojaan
Tällaista voi käydä hyvinkin ja useinkin aivan normaalissa elämässä normaalien lapsien kanssa. Lapsihan hakee rajojaan, testaa vanhempiaan ja hoitotätejään: kuka päättää mitäkin.
Hoidossa voi olla kaikki ihan kunnossa, lapsellasi on ehkä vahvat omat mielipiteet ja oma tahto, mutta teidän vanhempina tulee(päivähoidossa yhdessä hoidon aikuisten kanssa) asettaa lapselle rajat, kaikkeahan ei saa mitä haluaa, oli kyse sitten tavarasta tai tekemisestä. - huolesi...
mutten sitä, että kaikki ei ole mielestäsi kunnossa. Suurin osa lapsista testaa joskus rajojaan, nyt oli sinun poikasi vuoro. Kyllä viisivuotias yleensä osaa portin kuin portin avata. Hänelle vaan on tehtävä selväksi, että niin ei saa tehdä enää toista kertaa. Eri asia on, jos karkaamisyritykset toistuvat. Sitten täytyy miettiä, mistä on kyse...
- karkuri
Olet huolissasi siitä, että seuraavalla kerralla ehkä ei huomatakaan lapsesi karkaamisyritystä vaan hän siinä onnistuu.
Huolesi on aiheellinen, koska päiväkodin henkilökuntamäärä on aina niin pieni kuin mahdollista, aidat ja portit ei aina ole kunnossa, kiinni ja henkilökunta koostuu ihmisistä, jotka erehtyvät toisinaan. Toiset on myös huolellisempia, tunollisempia kuin toiset.
Pitäisin sinuna melkoisen puhuttelun, saarnan lapsellesi, jotta hän varmasti muistaisi seuraukset karkaamiselle. Jokin lapsen ymmärrykseen menevä konkreettinen seuraus olisi hyvä sanoa hänelle. Sääntöjen rikkoutumisesta pitää seurata jokin rangaistus, josta lapsi ei pidä.
Jos joku lapsista yrittää karata, asiaa ei koskaan kerrota muille vanhemmille. Miksi kerrottaisiin? Aidalle kiipeämisiä, portin aukaisuyrityksiä tapahtuu päiväkodeissa niin paljon, että kerrottavaa riittäisi liiaksi asti.
Vanhempien kannattaa tietää lapsiryhmän lasten lukumäärä ja myös henkilökunnan määrä. Niistä voi päätellä aika paljon. Työajat lomittain, sairaslomat, sijaispulat, sijaisen ottamisen kiellot jne. näistäkin voi päätellä aika paljon.
Henkilökunta tekee kuitenkin parhaansa.- Haadidi
päiväkodissa kerrotaan aina vanhemmille, jos lapsi on aikonut kiivetä aidan tai portin yli, tai on aikonut karata. Tietenkin, koska silloin asiasta puhutaan myös kotona! Ei meillä niin usein sellaista tapahdu, etteikö puhuttaisi jas jos todella niin usein tapahtuu, on syytä pikaisesti kiinnittää valvontaan huomio!
- vanhemmille...
Haadidi kirjoitti:
päiväkodissa kerrotaan aina vanhemmille, jos lapsi on aikonut kiivetä aidan tai portin yli, tai on aikonut karata. Tietenkin, koska silloin asiasta puhutaan myös kotona! Ei meillä niin usein sellaista tapahdu, etteikö puhuttaisi jas jos todella niin usein tapahtuu, on syytä pikaisesti kiinnittää valvontaan huomio!
muttei koko päiväkodin lasten vanhemmille.
- aidat
Haadidi kirjoitti:
päiväkodissa kerrotaan aina vanhemmille, jos lapsi on aikonut kiivetä aidan tai portin yli, tai on aikonut karata. Tietenkin, koska silloin asiasta puhutaan myös kotona! Ei meillä niin usein sellaista tapahdu, etteikö puhuttaisi jas jos todella niin usein tapahtuu, on syytä pikaisesti kiinnittää valvontaan huomio!
Lapset kiipeilee aidoilla ja räpläilee portteja aika usein eikä aikuinen koskaan varmuudella voi tietää mikä lapsella on mielessä, mitä lapsi tekisi jos aikuinen ei huomaisi eikä kieltäisi.
Kiipeilemisistä huomautellaan lapsille, kieltoja saa huudella lapsille joka päivä eikä niitä vanhemmille yleensä kerrota. Aitojen yli menemiset ja portista ulos pääsemiset tietenkin kerrotaan.
- että huoli on turha
Ensinnäkin suurin osa 5-vuotiaista osaa avata päiväkodin pihan portit itse. Munalukkojakaan ei portteihin voi laittaa, koska vanhempienkin on päästävä kulkemaan. Lisäksi, vaikka porteissa monta lukitusta olisikin, ne eivät aina ole kunnolla kiinni, koska vanhemmat itse, eivät useinkaan sulje portteja kaikkiin mahdollisiin hakasiin niistä kulkiessaan.
Toiseksikin olettaisin, että teidän päiväkodissa ulkovalvonta pelaa ihan hyvin, koska lapsesi karkuyritys huomattiin noin nopeasti. Kuten joku sanoikin, on täysin mahdollista se, että aina ei huomata yhtä nopeasti. Yksinkertaisesti pimeällä ja suurella pihalla, jossa lapsia on paljon ja henkilökuntaa vähän, ei kaikkea välttämättä näe, vaikka kuinka tarkkaavainen olisi. Juuri tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää se, ettet paina villaisella tätä karkuyritystä pojallesi. Pelkkä keskustelu ei aina riitä, vaan olethan muistanut tiukasti sanoa, että päiväkodista karkaaminen on ehdottomasti kiellettyä, ja myöskin rankaista jotenkin.
Mielestäni lapsesi syy karkaamiseen oli ymmärrettävä. Hän ei enää sinä päivänä olisi halunnut olla päiväkodissa enää. Eiköhän jokaisella meistä ole päiviä, jolloin mieluummin olisimme kotona kuin töissä, jolloin tekisi mieli lähteä kesken työpäivän vaan kotiin. Me aikuiset emme kuitenkaan tee niin, koska käsitämme seuraukset. 5-vuotias lapsi ei välttämättä käsitä. Hänelle pitää ne seuraukset siis selvittää tavalla, jonka hän pystyy ymmärtämään ja joka häntä itseään konkreettisesti haittaa. Pelkkä vältetyn onnettomuusvaaran merkitys voi jäädä tuon ikäiselle aika hämäräksi käsitykseksi.
Se, ettei päiväkodissa ole aina kivaa, ja että kotona olisi kivempaa, ei toki tarkoita sitä, etteikö hoidossa kaikki olisi kunnossa. Kyllä lapselle oman kodin pitääkin olla tärkeämpi paikka kuin päiväkodin. Tuskin sinustakaan työpaikallasi on jotain vikaa vain siksi, että joskus olisit mieluummin kotona.
Muille vanhemmille lapsesi karkaamisesta tuskin on puhuttu, koska päivähoidon henkilöstö ei voi mennä kertomaankaan toisten lasten asioita ulkopuolisille. Lisäksi tuon ikäiset koettelevat rajoja niin usein, että niistä portin avaamisista ja aidoille kiipeämisistä saisi selvittää aikalailla. Vanhemmille kerrotaan, mikäli asia omaa lasta jotenkin koskettaa, ei kaikkea sitä, mitä muut tenavat päivän mittaan ovat keksineet.
Aluejohtajaan voit mielestäni ottaa yhteyttä, mikäli päiväkodin aidat ja portit ovat selvästi puutteellisia. Valvontahan ei puutteellista ollut. Tärkeintä mielestäni on nyt kuitenkin se, kuinka sinä lapsesi kanssa asiaa käsittelet. Uskoisin että henkilökunta on asiaa omalta osaltaan lapsesi kanssa jo käsitellytkin. Jollet tiedä onko, niin kysy. Lapsesi varmaan on muuten ainakin jonkin aikaa erityisen silmälläpidon alla. Yleensä karkuyrittäjät ovat. - jihla
Meillä karkailee kotoa 2-vuotiaatkin... Huono koti, huostaanotettava!
5-vuotias on oikein voimainsa tunnossa. Kysypä, mitä hän tekisi jos joku paha ihminen tulisi vastaan ja aikoisi varastaa hänet: hän potkaisee sitä ja juoksee täysillä karkuun. Ei sellaista sankaria pitele mitkään portitkaan.
Sitten toinen asia on sääntöjen noudattaminen. Pidä sinä lapselle puhuttelu. Kasvatusvastuuhan on vanhemmilla. Ammattilaiset tekevät kasvatustyötä ja ovat vastuussa lapsista, mikä on vähän eri asia.
Kannattaa kyllä kertoa päiväkodissa, ettet koe enää lapsesi oloa päiväkodissa turvalliseksi; jos ovat herkkäkorvaisia, ottavat huolesi vakavasti. Mutta toisaalta vanhempien syyttelyherkkyys vahvistaa päiväkodin työntekijöiden puolustusasennetta. Se ei ole hyvä lähtökohta yhteistyölle, että toinen syyttää ja toinen kiistää/puolustaa. Mitä jos itse olisit syytettynä huolimattomuudesta (tai mistä ajattelitkaan syyttää, portin rakenteestako?)? Eli älä syytä, vaan usko huolesi.
Ja vielä tuosta ettei toisille vanhemmille ole kerrottu; sehän olisi vaitiolovelvollisuuden rikkomista kertoa yksittäisen lapsen seikkailuista kaikille. Jos olet kovin ärhäkkä, ovat erityisen tarkkoja siitä, ettei tehdä sellaista virhettä. Väittäisit vielä, että sinua kasvattajana on mustamaalattu kun on kerrottu, ettei ERÄS lapsi tottele sääntöjä eikä rajoja... - kokeilunhalua
Noin 5-vuotiaat pojat ovat aikaansaavia tapauksia, haluavat kokeilla kaikenlaista. Mielikuvitus on myös rajaton ja omiin kykyihin luotetaan.
Noin vuosi sitten töistä tullessani ihmettelin, kun naapurin 5,5 v. poika käveli tiellä vastaan, muina miehinä käveli pitkin tienreunoja ja ojanpohjia. Kysyin, millä matkalla poika on, kun vanhempia ei näkynyt. Sanoi lähteneensä kotiin päiväkodista, kun päiväkodissa oli tylsää ja alkoi esitellä löytämiään aarteita minulle... Poika oli kävellyt noin 300 m päiväkodilta ja kotiin on kilometrin matka. Sain pojan lähtemään takaisin päiväkodille, jossa kukaan ei ollut huomannut pojan katoamista...
Kyseisessä päiväkodissa on varmasti puhuttu lasten kanssa siitä, että portista ei saa mennä yksin ulos. Portti on tosin huonossa kunnossa, eikä siihen saada korjaajaa alle kuukauden varoitusajalla. Kun poika karkasti, toinen turvasalpa oli rikki. Toinen salpa oli sellainen, että alle 2 vuotias aukaisee sen ongelmitta. Niinpä portista pystyi häviämään nopeasti hoitajien huomaamatta. Edes karkaustapauksen jälkeen ei korjaajaa saatu paikalla nopeasti.
Äitinsä piti omien sanojensa mukaan puhuttelun pojalle, eikä poika ole sen jälkeen yksin päiväkodista lähtenyt. Tyttäreni kertoi myös että lapsille oli puhuttu, ettei päiväkodista saa karata. - mapee
ei meidän lasten päikkäreissä ole saanut lapset portteja auki kun vasta ihan eskarina jos on isompi lapsi. Silloinkin se on niin hankalaa, että sen ehtii kyllä portin luona oleva ryhmä huomata.
Tosin aina kun jotain sattui edes melkein niin siitä infottiin heti kun omaa lasta haki hoidosta ihan sen takia, että lapset puhuu aina ja sitten vanhemmat huolestuu jne.
Täällä on kyllä jok avuosi jaettu koteihin myös päikkärin ohje katoamisten yhteydessä jne, vaikka sitä ei koskaan ole tarvittu. Tai ehkä sitä ei juuri siksi ole tarvittu.. - Helinä-keiju3
Muissa maissa 5-vuotiaat ovat jo esikoulussa. En ihmettele, että lähti omille teilleen, kun ihan vailla haasteita vauvana paapotaan meillä 5-vuotiaita, jotka haluaisi jo oppiakin jotain.
- on vielä
paljon, mikäli silmäni oikein näkevät. Lähes päivittäin niitä työnnetään rattaissa tarhoihin ja metroissa varsinkin näkee noita jättivauvoja äiteineen.Joillakin jopa tutti suussa, siksi vielä tarhoissa 5v suomessa.
- ja kuitenkin
mielestäsi lapsensa päiväkotiin vievät äidit ovat huonoja äitejä, vaikka just päiväkodissa niitä viisivuotisia ei enää vauvoina kohdella. Omalla äidillä saattaa kotioloissa ollakin aikaa ja resursseja vauvailla viisveen kanssa, mutta päiväkodissa, jossa niitä samanikäisiä ja paljon nuorempiakin on monta monta muutakin, ei viisivuotiaita enää vauvoina kohdella. Ja päiväkodissa on koulutettu ja ammattitaitoinen henkilökunta opettamaan lapsia, mutta eihän sekään ollut sun mielestä hyväksi. Johan toisella palstalla haukuit kaikki päiväkotiin lapsensa vievät äidit, kun taas ne äidit onkin pyhimyksiä, joilta omat lapset on jouduttu huostaanottamaan...
- Helinä-keiju3
ja kuitenkin kirjoitti:
mielestäsi lapsensa päiväkotiin vievät äidit ovat huonoja äitejä, vaikka just päiväkodissa niitä viisivuotisia ei enää vauvoina kohdella. Omalla äidillä saattaa kotioloissa ollakin aikaa ja resursseja vauvailla viisveen kanssa, mutta päiväkodissa, jossa niitä samanikäisiä ja paljon nuorempiakin on monta monta muutakin, ei viisivuotiaita enää vauvoina kohdella. Ja päiväkodissa on koulutettu ja ammattitaitoinen henkilökunta opettamaan lapsia, mutta eihän sekään ollut sun mielestä hyväksi. Johan toisella palstalla haukuit kaikki päiväkotiin lapsensa vievät äidit, kun taas ne äidit onkin pyhimyksiä, joilta omat lapset on jouduttu huostaanottamaan...
Olet kiitettävästi jaksanut huomioida mielipiteitäni. Et näköjään kuitenkaan ole ymmärtänyt viestieni sisältöä syvemmin.
Minusta nimittäin 5-vuotiaat olisivat oikeutettuja esikouluun oppimaan oikeasti, toisin kuin nyt tapahtuu. Tosin siellä ei voi säilöä lastaan 8-10 tuntia vuorokaudessa, kuten päiväkodissa (mikä tietenkin hankaloittaa kaltaisesi mies- tai naisfemakon elämää ja omaa itsensätoteutusmahdollisuutta). Sitä on vaikea käsittää näin maallikon, että mitä pahaa äidinrakkauden osoittamisessa on kaiken ikäisille lapsille. Onko maailmassa sinusta hellyyttä liikaa tai pitäisikö sen olla kortilla. Monet äidit hellivät aikuista miestäänkin saati nyt sitten 5-vuotiasta. Ei se siitä pilalle mene.
Sensijaan on loukkaavaa, että 5-vuotiasta pidetään taaperoiden kanssa päiväkodissa, kun kilpailijamaissa tämänikäiset jo saavat kehitystasonsa mukaista opetusta. - viskari-toimintaa!
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Olet kiitettävästi jaksanut huomioida mielipiteitäni. Et näköjään kuitenkaan ole ymmärtänyt viestieni sisältöä syvemmin.
Minusta nimittäin 5-vuotiaat olisivat oikeutettuja esikouluun oppimaan oikeasti, toisin kuin nyt tapahtuu. Tosin siellä ei voi säilöä lastaan 8-10 tuntia vuorokaudessa, kuten päiväkodissa (mikä tietenkin hankaloittaa kaltaisesi mies- tai naisfemakon elämää ja omaa itsensätoteutusmahdollisuutta). Sitä on vaikea käsittää näin maallikon, että mitä pahaa äidinrakkauden osoittamisessa on kaiken ikäisille lapsille. Onko maailmassa sinusta hellyyttä liikaa tai pitäisikö sen olla kortilla. Monet äidit hellivät aikuista miestäänkin saati nyt sitten 5-vuotiasta. Ei se siitä pilalle mene.
Sensijaan on loukkaavaa, että 5-vuotiasta pidetään taaperoiden kanssa päiväkodissa, kun kilpailijamaissa tämänikäiset jo saavat kehitystasonsa mukaista opetusta.Ehdota omassasi,niin eivätkarkaile enää,kun /jos on mielekästä tekemistä!
"Viskari> Mukaeltu sanasta eskari, viisivuotiaille perustettu päiväkodeissa omia ryhmiä tavoitteineen." - Helinä-keiju3
viskari-toimintaa! kirjoitti:
Ehdota omassasi,niin eivätkarkaile enää,kun /jos on mielekästä tekemistä!
"Viskari> Mukaeltu sanasta eskari, viisivuotiaille perustettu päiväkodeissa omia ryhmiä tavoitteineen."Hienoa niille, joitka viskarista pääsevät osalliseksi, mutta sääli, että 5-vuotiaat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa maassamme.
Ehdotan viskaria valtakunnalliseksi. - Helinä-keiju3
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Hienoa niille, joitka viskarista pääsevät osalliseksi, mutta sääli, että 5-vuotiaat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa maassamme.
Ehdotan viskaria valtakunnalliseksi.Myös kotona hoidettavat 5-vuotiaat pitää päästää viskaritunneille, eikä sitä saa rajata vain päiväkotilasten yksinoikeudeksi sitten. Muistakaa tämä.
- viskari
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Myös kotona hoidettavat 5-vuotiaat pitää päästää viskaritunneille, eikä sitä saa rajata vain päiväkotilasten yksinoikeudeksi sitten. Muistakaa tämä.
Eikö 5-vuotiaat voi olla vielä pieniä? Miksi pitäisi kasvaa niin nopeasti? Missä päiväkodissa 5-vuotiaat taaperoiden kanssa, ei meillä ainakaan. Ryhmässä on muutama 4 vuotias ja loput vitosia. Meillä ei onneksi ole mitään virallista viskaria, vaan tehdään ja touhutaan muuten ikätason mukaan. Osa meidän vitosista on ihan valmiita eskariin, mutta osa on vielä 3-4 vuotiaan tasolla monissa taidoissa. Yleensä teemme kaikki samoja hommia, tosin joillekin helpotettuja versioita askarteluissa tai muissa jutuissa. Pienryhmätoiminassa voimme sitten ottaa huomioon tuon ikäjakauman, jos on tarpeen. Tehtävähetkiä eskarityyliin ei ole. Viime vuonna pidimme ryhmässämme vitosille silloin tällöin kynätehtäviä, nyt ei. Riippuu ihan ryhmästä.
- kotona-
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Myös kotona hoidettavat 5-vuotiaat pitää päästää viskaritunneille, eikä sitä saa rajata vain päiväkotilasten yksinoikeudeksi sitten. Muistakaa tämä.
Viekää näitä kotihoidossa olevia viisivuotiaita erilaisiin kerhoihin.Lapsen mielenkiinnon ja paikkakunnan tarjonnan mukaisesti tietysti. Niissä oppii kummasti ryhmässä oloa, mutta toiminta vielä leikinomaista.Annetaan näiden 5v.ikäisten vielä nauttia lapsuuden vapaudesta. Kyllä siihen koulumaailmaan ja isoihin ryhmäkokohin vielä voi jopa kyllästyä. Tämänikäisille oma perhe on vielä tärkeä osa arkea.
- Helinä-keiju3
kotona- kirjoitti:
Viekää näitä kotihoidossa olevia viisivuotiaita erilaisiin kerhoihin.Lapsen mielenkiinnon ja paikkakunnan tarjonnan mukaisesti tietysti. Niissä oppii kummasti ryhmässä oloa, mutta toiminta vielä leikinomaista.Annetaan näiden 5v.ikäisten vielä nauttia lapsuuden vapaudesta. Kyllä siihen koulumaailmaan ja isoihin ryhmäkokohin vielä voi jopa kyllästyä. Tämänikäisille oma perhe on vielä tärkeä osa arkea.
Kun katsoo näitä kaupunkejen päiväkotien muutaman neliön karsinoita, joissa 5-vuotiaiden pojanvesseleiden olis tarkoitus "ulkoilla", niin yhtään en ihmettele että tulee mieleen häippästä avaraan maailmaan. Ehdotan 5-vuotiaille pari tuntia eskaria tai viskaria tai mitä nyt halutaan sanoa, ja loput aikaa pihaleikeissä kotipihoilla muiden kavereiden kanssa.
Varmasti on rasittavaa tuo viskarimalli, jossa 5-vuotiaat joutuvat olemaan 8-10 tuntia päiväkodissa ja vielä siinä samassa opiskelemaankin pääsemättä ohjatusta toiminnasta lainkaan omiin oloihinsa koko päivänä. Ei tule toimimaan. - totisesti
on vielä kirjoitti:
paljon, mikäli silmäni oikein näkevät. Lähes päivittäin niitä työnnetään rattaissa tarhoihin ja metroissa varsinkin näkee noita jättivauvoja äiteineen.Joillakin jopa tutti suussa, siksi vielä tarhoissa 5v suomessa.
onhan noita 5v jotka ei pääse edes neuvolan testeistä läpi puhtain paperein, vaikka vanhemmille kuinka olisi sanottu asiasta,niin eivät usko ennen kuin jäävät neuvolan seulaan ja sittenkin ovat aivan äimän käkenä,että miten tässä näin kävi. On se vaan joillekin kova paikka. Ja rattaissa istuminen vaan jatkuu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3815480Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151472- 106951
- 78841
- 50822
- 41813
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss43809Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56807- 56794
- 39779