Rakennusluvan

Meillä on mökkitontti, jolle on rakennettu kaikin mukavuuksin varustettu saunarakennus.
Poikeusluvalla myönnetyllä rakennusluvalla saamme lisäksi tontille rakentaa 60 m2 ns. lomarakennuksen.
Rakennusluvalle (=aloitukselle) on haettu ja saatu kahden vuoden jatkoaika. Jatkoaika umpeutuu alkuvuodesta 2009.
Jotta rakennuslupa olisi voimassa rakennustyöt olisi käytännössä aloitettava ensi kesänä. Mitä rakennustöiden aloittaminen edellyttää? Ja mitä edellyttää sen jälkeen rakennusluvan voimassa pitäminen?
Meillä ei lähivuosina ole mahdollisuuksia rakennusprojektin läpiviemiseen, mutta emme haluaisi menettää rakennuslupaakaan lopullisesti
41252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yleiseti katsotaan, että rakennustyö on aloitettu, kun ensimmäiset anturat on valettu (tai muut rakennukseen pysyvästi kuuluvat rakennusosat on asennettu). Rakennuksen valmistumiselle voi hakea jatkoaikaa kolmeksi vuodeksi kerrallaan riittävän monta kertaa, ellei rakennusvalvonta puhalla peliä jossain vaiheessa poikki (luvan edellytysten täytyy olla jatkoaikaa myönnettäessä voimassa). Meilläkin on ainakin yksi rakennus jatkoluvilla jo toistakymmentä vuotta, rakennuspaikalla odottaa uuninpohja rakentajia!

Toisaalta, jos et vähään aikaan aio päärakennusta rakentaa, voit suhteellisen rauhallisin mielin päästää luvan vanhenemaankin. Uuden poikkeamisluvan saamisen pitäisi olla myöhemmin läpihuutojuttu, kiinteistösihän on jo saanut rakennuspaikan statuksen (sauna). Tämäkin tietysti edellyttää, että poikkeamisedellytykset ovat voimassa, eli ei ole löytynyt varjeltavia luontokohteita tai muinaismuistoja tai kaavoitusta.

Äänestä
  • ...luvan umpeen päästämisessä riskinsäkin, jos vaikka löytyy seuraavalla kerralla liito-oravankakkaa tai uhanalaisia vesiheiniä rannasta.

    Naapurikunnassa muuttui yksi omarantainen tontti eiomarantaiseksi, kun löytyi joku juola sieltä rannasta ja perustivat suojelualueen...

    Äänestä

  • Rauno kangas kirjoitti:

    ...luvan umpeen päästämisessä riskinsäkin, jos vaikka löytyy seuraavalla kerralla liito-oravankakkaa tai uhanalaisia vesiheiniä rannasta.

    Naapurikunnassa muuttui yksi omarantainen tontti eiomarantaiseksi, kun löytyi joku juola sieltä rannasta ja perustivat suojelualueen...

    pani ulkoilutien mökin ja rannan väliin kun yleinen etu sitä kuulemma vaatii.

    Äänestä

  • kaavoittaja kirjoitti:

    pani ulkoilutien mökin ja rannan väliin kun yleinen etu sitä kuulemma vaatii.

    ...kateus yittää kiiman.

    Yleinen etu = kollektiivinen kateus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hengissä pitäminen kirjoitti:

Meillä on mökkitontti, jolle on rakennettu kaikin mukavuuksin varustettu saunarakennus.
Poikeusluvalla myönnetyllä rakennusluvalla saamme lisäksi tontille rakentaa 60 m2 ns. lomarakennuksen.
Rakennusluvalle (=aloitukselle) on haettu ja saatu kahden vuoden jatkoaika. Jatkoaika umpeutuu alkuvuodesta 2009.
Jotta rakennuslupa olisi voimassa rakennustyöt olisi käytännössä aloitettava ensi kesänä. Mitä rakennustöiden aloittaminen edellyttää? Ja mitä edellyttää sen jälkeen rakennusluvan voimassa pitäminen?
Meillä ei lähivuosina ole mahdollisuuksia rakennusprojektin läpiviemiseen, mutta emme haluaisi menettää rakennuslupaakaan lopullisesti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu