Viron kirot

Tallinna tulee olemaan yksi euroopan huippumestoista turismin kannalta kun se pääsee eroon lastentaudeistaan. Sivistynyt turisti ei ilahdu kun hänelle tullaan tyrkyttämään viagraa tavaratalossa. Suomessa ei moinen tulisi kysymykseen. Turistien juottaminen pitäisi myös ymmärtää lopettaa (älytön määrä viinakauppoja). Miksi arvostella suomalaisia turisteja huonosta käytöksestä kun juottaminen alkaa jo satamassa ( osan häiriöistä saavat isännät ottaa niskoilleen).
Vanha kaupunki on aivan uskomattoman hieno paikka joka tulee vetämään turisteja kuin magneetti jatkossakin, on vain sääli että monet eivät pääse sinne asti kun väsyvät matkan varrella oleviin juottoloihin.
61091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Turistien juottaminen pitäisi myös ymmärtää lopettaa (älytön määrä viinakauppoja). Miksi arvostella suomalaisia turisteja huonosta käytöksestä kun juottaminen alkaa jo satamassa ( osan häiriöistä saavat isännät ottaa niskoilleen)."

Ei siellä kukaan väkisin suomalaisia turisteja _juota_. Monet suomalaiset ovat vain niin juoppoja, etteivät voi tarjoilupistettä ryyppyä ottamatta ohittaa - ja yleensä jäävät samaan paikkaan useamman ryypyn ajaksi. He aloittavat sen ryyppäämisen jo Helsingissä terminaalin baarissa, jatkavat laivassa ja sen jälkeen jokaisessa vastaan tulevassa kapakassa Tallinnassa. Turha tuollaisesta on virolaisia syyttää.

Äänestä

Tallinnassa on tullut käytyä jokunen kerta, eikä koskaan ole koitettu väkisin juottaa. Olet joko ääliö tai sitten sulla ei ole laisinkaan itsekontrollia, vaan menet heti ensimmäiseen alkoholiliikkeeseen ja ostat pullon, ja pää täyteen. Lopputuloksen näkee kirjoituksessasi.

Äänestä
  • Tarkottaako tuo ääliö viroksi olutta? hmm..
    se kun on ruotsiksi ööliä.........
    Itse otan Saku-ääliön silloin tällöin. Kesäterassilla iso ääliö on ihan mukava. Saksalainen ääliö taas tuppaa vaahtoamaan liikaa.............puhumattakaan ruotsalaisesta!
    Koko perheen kannalta alkoholiton ääliö on mukavin jouluna. Hyvää joulua kaikille ja kiva kun opin uuden sanan.

    Äänestä

Mikä olisi se tekijä joka tekee tallinasta huippumestan?

Likainen ja kolkko kaupunki,,se jäi minulle mieleen. Ruoka oli skeidaa palvelu skeidaa...
naiset oli RUMIA..Hammaslääkrillä olis töitä..

Äänestä
  • kyllä sulla on ollu synkkää, otan osaa. Kun et
    ole päässy käymään Tallinnassa.

    Äänestä

  • Kun tulee tarpeekis kaukaa niin kaikki näyttää erilaiselta !

    Kyllä Suomikin on eksotiikkaa täynnä kun tulee risteilylaivalla " päiväksi rantaa ".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tallinnassa kirjoitti:

Tallinna tulee olemaan yksi euroopan huippumestoista turismin kannalta kun se pääsee eroon lastentaudeistaan. Sivistynyt turisti ei ilahdu kun hänelle tullaan tyrkyttämään viagraa tavaratalossa. Suomessa ei moinen tulisi kysymykseen. Turistien juottaminen pitäisi myös ymmärtää lopettaa (älytön määrä viinakauppoja). Miksi arvostella suomalaisia turisteja huonosta käytöksestä kun juottaminen alkaa jo satamassa ( osan häiriöistä saavat isännät ottaa niskoilleen).
Vanha kaupunki on aivan uskomattoman hieno paikka joka tulee vetämään turisteja kuin magneetti jatkossakin, on vain sääli että monet eivät pääse sinne asti kun väsyvät matkan varrella oleviin juottoloihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu