YKSINKERTAISTEN IHMISTEN YKSINKERTAINEN LAJI

Ajatelkaa nyt, aikuiset ihmiset ajelevat samaa rataa ympäri kierroksesta toiseen. Radan ympärille on tehty rengasvallit ja katsomorakenteet, että edes eksyä ei voi. Painat vaan kaasupoljinta, vaihdat vaihdetta ja käännät rattia. Kavereitten kanssa meillä oli ala-asteella polku-autoilla vastaavia skapoja, mutta se oli silloin kersana.

Ei voi sanoa muuta kuin, että ei ole mikään ruudinkeksijien laji, samoin formuloita seuraavasta yleisöstä voi sanoa samaa. Kaverit kattelee kiimassa kun 24 autoa kiertää 2 tuntia samaa kehää, eikä edes juuri kukaan ohita toista. Yhtä mielenkiintoista on mennä verrarin lippis päässä huutamaan junaradan varteen ohi-ajaville junille.

Ainoa asia missä formuloissa tarvitaan osaamista ja aivoja on auton tekniikka ja kehitystyö. Mutta tälläkään palstalla ei ole ketään joka edes vähän ymmärtäisi tekniikasta yms. mitään. Ei ole sattumaa se, että lähes jokavuosi on samat tallit kärjessä ja toiset hännillä. Siellä on se osaaminen ja tietotaito, ei ratinvälissä tai missään muualla.
7472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaikka Räkä antaa ryyppäämisellään sellaisen kuvan, ettei tarvitse.

Olet kai katsonut niitä ohjelmia, jossa juuri siihen kuntoon paneudutaan? Jo karting autolla kädet puutuvat jne...muutamien kierroksien jälkeen.

Eli sie nörtti kyllä tajuat tekniikasta, mutta muuten olet pihalla, kuin lumiukko.

Äänestä
  • Onhan Halmeen tonyllakin isot lihakset ja varmaan jaksaa vääntää rattia, mutta mitä liikkuu korvien välissä onkin ihan eri asia.

    Äänestä

pitäisit nuo omat ajatuksesi ominasi jottet niin pian paljastaisi keskenkasvuista tyhmyyttäsi vai onko kysymys asioiden tietämättömyydestä siihenkin auttaa asioista selvää ottaminen.vai jäikö polku-auto skapoissa häviäminen niin vaivaamaan pientä sieluasi että päätit että laji on yksinkertaisille.ja jos tuota lajia nyt vertaa vaikka tuohon vuoden urheilijan lajiin,vaatiko älyä sitten juosta 25m ja heittää keihäs ylös ja kauas,vaatiiko?

Äänestä
  • Kyllä tietenkin Kimi suuren kunnioituksen ansaitsee mutta ristiriitahan on siinä ,että perinteinen urheilija pistää koko fysikkansa peliin ja autourheilijalla on moottori ym. -laitteet,joten siinä ei ole ihminen ihmistä vastaan,kone vaikuttaa paljon ja tekee sen fyysisen työn - ohjaajalla pitää tietenkin olla rutkasti taitoa,henkistä kanttia ja taktikointikykyä jne.
    Pitäisi olla erikseen vuoden urheilija tuolle konepuolelle,niin ei syntyisi tällaista epäoikeudenmukaisuuden tunnetta.

    Äänestä

Polkuauto on yhdyssana joka kirjoitetaan yhteen ilman viivaa. Joten se siitä sinun sivistyksestäsi.
Katseleppa vaan 10000m juoksua niin et pitkästy.

Äänestä
  • Joo, eli urheilu on urheilua vain jos kilpallaan mies miestä vastaan, niin että fysiikka ratkaisee. hah hah, menehän heittämään keihästä ilman sitä keihästä! naurettavaa pelleilyä puhua noista "tekniikan avuista"
    Niin ja hei, voihan sitä vaikka hypäpä mäkeä omassa verkkapuvussa. miks niillä on niin hassut hyppypuvut.,.,. huoh

    Äänestä

Jos pidät formulaykkösiä yksinkertaisena autourheiluna niin tutustuppa hieman jenkkien älyvapaaseen NASCARiin. Siinä todella ajetaan ympäri ovaalirataa niin että tuskin tarvitsee rattia kääntää, sen kuin antaa mennä kaasu pohjassa. Välillä olen ajatellut tarvitseeko autossa kuskia ollenkaan. Halveksin NASCARia todella paljon, eiväthän nuo idioottijenkit tajua mitään formuloiden päälle.

Kyllä F1 on autourheilun kuninkuuslaji ja meidän Suomen kansalaisten tehtävä on kannustaa suomalaisia maailmanvalloittajia ja sankareitamme. Tämä siis riippumatta siitä pitääkö autourheilusta vai ei.

Maailma näyttää erittäin hyvältä sinivalkoisten lasien takaa, myöskin vuonna 2008.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Formulat ei ole urheilua kirjoitti:

Ajatelkaa nyt, aikuiset ihmiset ajelevat samaa rataa ympäri kierroksesta toiseen. Radan ympärille on tehty rengasvallit ja katsomorakenteet, että edes eksyä ei voi. Painat vaan kaasupoljinta, vaihdat vaihdetta ja käännät rattia. Kavereitten kanssa meillä oli ala-asteella polku-autoilla vastaavia skapoja, mutta se oli silloin kersana.

Ei voi sanoa muuta kuin, että ei ole mikään ruudinkeksijien laji, samoin formuloita seuraavasta yleisöstä voi sanoa samaa. Kaverit kattelee kiimassa kun 24 autoa kiertää 2 tuntia samaa kehää, eikä edes juuri kukaan ohita toista. Yhtä mielenkiintoista on mennä verrarin lippis päässä huutamaan junaradan varteen ohi-ajaville junille.

Ainoa asia missä formuloissa tarvitaan osaamista ja aivoja on auton tekniikka ja kehitystyö. Mutta tälläkään palstalla ei ole ketään joka edes vähän ymmärtäisi tekniikasta yms. mitään. Ei ole sattumaa se, että lähes jokavuosi on samat tallit kärjessä ja toiset hännillä. Siellä on se osaaminen ja tietotaito, ei ratinvälissä tai missään muualla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu