Jotkut Poliisit ovat alkaneet vkertoa keskeneräisistäkin asioista lehdistölle. Poliist ovat leimanneet syyllisiksi syyttömiäkin. Ne meuhkaa ja kuluttaa aikaansa myös tyhjänpäivisissä asioissa. Oulussa oikein komissaario levitti tietoja medialle kun joku oli vähän ravistellut rähisevää ja murrosikäistä uroskoiraansa agility-kentälä jonkun pikkupillun ilmiannon vuoksi. Ravistelija tuomittiin. Poliisi haki mitättömällä pikkuasialla pelottella ihmisiä ja samalla bandidosit tekivät miljoonien humekauppa, ostivat tuomareita ja tappoivat ihmisiä konetuliaseillaan. Koiranrasvistaja oli niin helppo voittaa, mutta bandiitin kanssa voi mennä henki. Siksi poliisi välttelee pahoja rikollisia ja on antanut niiden levittäytyä kaikialle yhteiskuntaan.
Poliisi
ja media
1159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vedä välillä henkeäkin. Eihän se poliisi pääse mediaan kirjoittamaan riviäkään. Kyllä joka ainoa rivi on toimittajien kirjoittamaa.