NEUVOA?

Onko netissä mitään myyntipalstaa jossa saisi kirjoja kaupaksi postimyynnillä? Olen julkaissut 2 ja niitä pitäisi ruveta myymään, kustantamosta saa vain noin 30 euroa vuodessa, vaikka kirjoja on kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Onkohan se huijausta?
3316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

voi myydä omakustanne.comissa.

Äänestä

että pistät taiteiden yönä myyntikojun pystyyn sopivaan paikkaan, kirjastosta voi kysyä (siis taiteiden yönä) voitko laittaa kojun.
Samoin kunnan kulttuurivastaavalta, sillä lupa kojun pystyttämiseen on oltava.

Kesän aikana on monta taiteiden yötä, tosin eri paikkakunnilla.

Aikaisemmissa kirjoituspalkiota käsiteltävissä teksteissä, muistaakseni kirjoittaja saa kirjastaan suhteellisen vähän.

Äänestä

Ehkä kirjaasi ei ole mennyt kaupaksi kovin monta. Oletko itse tehnyt jotain asian eteen? Jos et itse markkinoi kirjaasi, se voi jäädä flopiksi.

Kustantajasta sitten riippuu, pudottavatko he kirjasi valikoimastaan vuoden tai parin jälkeen, vai odottavat ja antavat sille tilaisuuden tulla tunnetuksi vähitellen. Pieni kustantaja on ehkä valmiimpi antamaan sille aikaa, varsinkin, jos myynti on jatkuvaa, vaikka pientäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimetön6 kirjoitti:

Onko netissä mitään myyntipalstaa jossa saisi kirjoja kaupaksi postimyynnillä? Olen julkaissut 2 ja niitä pitäisi ruveta myymään, kustantamosta saa vain noin 30 euroa vuodessa, vaikka kirjoja on kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Onkohan se huijausta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu