Valinta - metsäpolku

Minä valitsin. Lähden hiljaiselle metsäpolulle ihmettelemään ja ihastelemaan.
21796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Rauhallisella metsäpolulla saattaa mukaasi tulla metsänneito. Huonoa seuraa hän ei sulle varmaankaan olisi. Taidat jo olla polullasi ?

Äänestä

    Metsäpolku!

   Niin täysin koskematon
   on metsäpolku kesäinen,
   vaikka vielä eilenkin
   siellä näkyi jäljet askelten.
   Ukkossade rakeineen
   kai huuhtoi jäljet entiset
   polun pintaan tallatut.
   
   Kulkija nyt harhaileva
   metsäpolulle hän astuu,
   ja polunpinnan rikkovat
   nuo yksinäisen askeleet.
   Ei polulla nyt mitään muuta
   on vain jäljet askeleensa
   yksin jääneen kulkijansa.

   Mitä miettii astelija
   yksinänsä kuljeksiva,
   kun jäljet toisten askelten
   on viereltänsä kadonneet.
   Peittää muistot onnelliset
   ukkossade puroineen,
   mi’ salaa kaiken vaieten.

   Vaan metsäpolku kesäinen
   on ollut myöskin luminen.
   Puut ja pensaat valkoisina
   nähneet ovat kulkijansa
   astelevan onnekkaina,
   ja jäljet ovat vieri viereen
   silloin jääneet polun pintaan.
   
   Kai kuten talvi luminensa
   meni joskus menojansa,
   samoin myöskin kulkijansa
   tiet on käyneet erillensä.
   Ei kahdet jäljet askelten
   nyt sovi enää yhtehen
   vaan kuljeksivat yksinänsä.

   Nyt metsäpolku kesäinen
   vaan on saanut kuitenkin
   vain yhdet jäljet askelten.
   Se laulaa laulun murheisen
   kaipuustansa kertovan,
   kun jäljet kahdet askelten
   vieä jäivät polun pintahan.

Äänestä
  • Anteeksiannosta virittelin keskustelua. Tämäkin on anteeksipyynnön paikka. Luin viestisi, mutta jäin miettimään sen sanoja ennenkuin arvaan vastata. Olen pyrkinyt vastaamaan viesteihin. Joskus sovitan sanani usealle, mutta toisinaan taas tulee uutta mieleen jo vastattua, joten siinä syy lukuisuuteen.
    Pitäisi olla enemmän aikaa miettiä sanomaansa.
    Toivon sanailummekin olevan kuin ukkoskuuro, jonka laannuttua on raikas ilma ja kaikkialla on nautittava tuoksukin nenässä.
    Runosi ovat sellaisia, että niitä olisi hyvä kuulla. Ääni, sävyineen, tauotuksineen, painotuksineen kaikkineen luo kokonaisuuden ja jos lausuja on aivan lähellä, se tuo valtavia ulottuvuuksia.
    Metsäpolku antaa minulle paljon juuri sadekuuron jälkeen siellä liikkuessa.

    Äänestä

  • Kai de Puu kirjoitti:

    Anteeksiannosta virittelin keskustelua. Tämäkin on anteeksipyynnön paikka. Luin viestisi, mutta jäin miettimään sen sanoja ennenkuin arvaan vastata. Olen pyrkinyt vastaamaan viesteihin. Joskus sovitan sanani usealle, mutta toisinaan taas tulee uutta mieleen jo vastattua, joten siinä syy lukuisuuteen.
    Pitäisi olla enemmän aikaa miettiä sanomaansa.
    Toivon sanailummekin olevan kuin ukkoskuuro, jonka laannuttua on raikas ilma ja kaikkialla on nautittava tuoksukin nenässä.
    Runosi ovat sellaisia, että niitä olisi hyvä kuulla. Ääni, sävyineen, tauotuksineen, painotuksineen kaikkineen luo kokonaisuuden ja jos lausuja on aivan lähellä, se tuo valtavia ulottuvuuksia.
    Metsäpolku antaa minulle paljon juuri sadekuuron jälkeen siellä liikkuessa.

    mutta kaikki ovat roskiksessa, näin kai toivoit?

    Äänestä

  • Meeri ii kirjoitti:

    mutta kaikki ovat roskiksessa, näin kai toivoit?

    Meeri hyvä !
    En todellakaan ajattele sillä tavalla.
    Ajatuksen voimasta (Ultra 7-8/03 s.40) luin ja huomasin paljon jo tiedostamaani josta suurin syy omaan ärsyyntymiseeni. Se johtuu siitä, että kun keskustelussa on päästy hyville "lähteille", joku tulee sitä häiritsemään. Oma ajatus keskytyy ja alan karhata ja moittia häirikköä. Ne jotka ovat keskustelussa mukana, häiriytyvät myös ja koko keskustelu on auttamattomasti pilalla.

    Metsäpolku on erinomainen tilaisuus ajatustensa kokoamiseen ja nautin siitä suunnattomasti. Huomaan useita kiinnostavan mahdollinen seuralainen. Hyvä henkevä keskustelu voi olla sielläkin antoisaa varsinkin kun saa istahtaa mättäälle, kannon nenään tai peräti nuotiotulelle illan hämyssä - pääsemme usein aivan uusiin ulottuvuuksiin ajattelussamme.
    Telepatiaa ja varsinkin sitä, mistä edellisessöä kerroin, eli lähekkäin ollessa saa aivan uutta siihen mitä tällainen kalpea nettailu parhaimmillaankaan voi antaa. Ihmisten läheisyyden kaipuuta tämä keskustelu ei poista vaan ainakin minulla se lisää tarvetta siihen.
    En yhdy "hymistelijäin" ja mairittelijain joukkoon. Mitä vastasin niin myös tunnen ajattelevani.

    nyt kai eri asiassa, mutta tuli vastaus jostain muualta, lyhyt mutta ytimekäs joka aiheutti roskakorin, sekä sen tyhjennyksen kaikkine sisältöineen. Minäkään en ehdi aina ajatella.

    Äänestä

  • Meeri ii kirjoitti:

    nyt kai eri asiassa, mutta tuli vastaus jostain muualta, lyhyt mutta ytimekäs joka aiheutti roskakorin, sekä sen tyhjennyksen kaikkine sisältöineen. Minäkään en ehdi aina ajatella.

    Roskakoriin voi pyytää laittamaan kun huomaa mokanneensa. En tiedä miten täällä toimitaan kun ei ole valvontaa kaiketi ? Huolellisuutta kirjoittamisessa soisi olevan enemmän.
    Tiukkapipoinen hiustenhalonta ei kuitenkaan kuulu tällaisille sivuille. Toivotaan vain metsäpolulle vilinää eikä haittaa vaikka keskustelukin menee joskus "Metsäliiton" puolelle.
    Sivullisen on hyvä ohjata ja neuvoa.

    Äänestä

  • Seuraaja kirjoitti:

    selväsanaisesti, eikä enemmän sekoittaen.

    Äänestä

  • Neuvo kirjoitti:

    selväsanaisesti, eikä enemmän sekoittaen.

    Kokeilepa oikealla ylhäällä olevaa:"Ilmoitus asiattomista viesteistä" jos vaikka auttaisi.

    Äänestä

  • Meeri ii kirjoitti:

    nyt kai eri asiassa, mutta tuli vastaus jostain muualta, lyhyt mutta ytimekäs joka aiheutti roskakorin, sekä sen tyhjennyksen kaikkine sisältöineen. Minäkään en ehdi aina ajatella.

    Huomaan viehättyneeni liikkumaan noilla valmiiksi tallatuilla poluilla varsinkin oman rajoittuneisuuteni takia. Näissä keskusteluissakin olisi aina joskus hyvä avartaa näkemyksiään. Jokin aika sitten sain eräältä kirjoittajalta "viiri ?" vinkin kirjasta, joka kertoo erään kreikkalaisen kylän oloista ja tapahtumista toisen maailmansodan aikana ja jälkeen. Nimimerkki arveli minussa olevan piirteitä eräästä kirjan henkilöstä. Todellakin, mutta kovin olen kalvakas.
    Kirjailija sensijaan kertoo hyvin elävästi ja on ollut uudessa kotimaassaankin hyvin suosittu kirjailija runoteoksillaan ja kirjoittaessaan hänelle vieraalla ruotsinkielellä.
    Ei täällä kukaan ajattele kovin paljon, sillä se on todella vaikeaa - ajatella edes vähän ?

    Äänestä

  • Meeri ii kirjoitti:

    nyt kai eri asiassa, mutta tuli vastaus jostain muualta, lyhyt mutta ytimekäs joka aiheutti roskakorin, sekä sen tyhjennyksen kaikkine sisältöineen. Minäkään en ehdi aina ajatella.

    Hauskoja, mukavia ja joskus koomisiakin piirteitä näille keskustelupalstoille sopii. Muistan jssain Punkaharjulla ollessani jossain olleen kaksi tietä rinnakkain. Nimikin oli "Kaksoistie". Naapurukset eivät ilmeisesti sopineet kulkemaan samaa tietä. Onneksi ei usein näin ole.
    Nyt kävi niin, että Anu päätti lähteä omalle metsäpolulleen - se suotakoon. Tällä palstalla vain vaikuttaa jotkut merkilliset asiat.
    Sanopas Meeri kuinka meidän tulisi tuota "pinnaa" hieman löysätä ?
    Saan olla paljon vanhempien ihmisten seurassa ja
    nautin keskusteluista, jotka usein ovat hyvin antoisia. Se on leppoisaa turinaa ja asiaakin tulee. Yhdeksänkymppinenmumma jaksaa kertoa hyvin
    seikkaperäisesti jostain tapahtumasta omasta nuoruudestaan. On todella mielenkiintoista kuulla kalastusreissuista, saaliista ja sen säilömisestä.
    Opit kulkivat ennen suusta suuhun perimätietona.

    Äänestä

  • Lukutoukka kirjoitti:

    Kokeilepa oikealla ylhäällä olevaa:"Ilmoitus asiattomista viesteistä" jos vaikka auttaisi.

    Laittamattomasti ssanottu. Meerikin on saanut varmaan jo pasmat sekaisin - ei kun ojennukseen, piti sanomani.
    Montako lankaa on pasmassa ? Kuinka pitkä pasma on ?

    Äänestä

Minä järkevänä varustaudun ruokakoreineni lälkeesi Kai de puu.Millähän korini täyttäisinkään? Pöytäliinan haluan levittää päälle sammaleen.Ekana Hors d`oeuvre:Escargot pannu molemmille-Friteerattua kananvarvasta-Kapuuni yhteiseksi:-)Itse pidän vaan Burgundya hyvänä (pullo sitä)en ole viiniasiantuntija ollenkaan.Tietysti iso garlicpatonki.Jälkiruuaksi suussasulavia Grepes suzettejä.Tie mihen sydämeen käy aina vatsankautta.Tulomatkalla korini on tietty kerätty sieniä täyteen!

Äänestä
  • Muistathan sadun "Punahilkasta" joka lapsena taisi olla luetuimpia ja maalaisena sen ymmärsi "kaupukilaishiirtä" paremmin. Punahillkahan ei tiennyt matkalla vaanivista vaaroista. Polku saattoi olla tuttu kuten ehken meidän polkumme.
    Polulla näkee paljon kaikenlaista kaunista. Paraikaa männikkökankaat ovat täynnään puolukan kukintoa.Metsäkukkiakin voi ruokakoriin poimia.
    Lähitien varteen on pysäköity kymmenittäin autoja, joilla lenkkeilijät tulevat juoksemaan. Heillä ei ole aikaa edes tervehtiä Sinua kun on kiire tietyt kilometrit tietyssä ajassa.He tuskin näkevät kaunista metsän neittä - valitettavasti, tai hyvä niin.
    Polku johtaa meren rauhaisaan rantaan. Siellä voi kahlata hienoa tasaista hiekkarantaa merellä mielin määrin - aivan aatamin tai eevan asussa kenenkään häiritsemättä.
    Mainio on ruokakorisi mieluisa, mutta mieluisampi on tuoja, jonka seurassa saan katsella ilta-auringon laskevan hiljalleen ulapalla. Meren tuoksu, uinnin jälkeen rauhoittunut raukaiseva olo
    mikä autuas olo tuleekaan kun on "Vattajalla vattan kanssa....lähekkäin ?"

    Äänestä

  • Keskustelussa ei ole kiellewtty flirttiä naisen ja miehen välilläkään. Se on osa luonnossakin nähdystä teerenpelistä, jota keväisin voi vain ihastellen katsella keväthangilla liikkuessaan. Soidinmenoista voisimme m e homo sapiensin paljon oppia.
    Bella donna, olen kaunis Nainen ja bella donnaa silmiin niin laajenevat pupillit ovat parhaita viestejä miehelle ja se jo saa miehen huormioon.Miksi tämän palstan naisten pupillat ovat kovin pienet, oman erinomaisuuden häikäisystäköhän ovat seonneet näitten Ladyjen silmät ?
    Aiotko tuon"uroksen" saada pauloihisi ?
    Voisin kertoa pitkään kokemastani, mutta kuka ties
    saatankin katsoa josko ?

    Äänestä

  • Kai de Puu kirjoitti:

    Muistathan sadun "Punahilkasta" joka lapsena taisi olla luetuimpia ja maalaisena sen ymmärsi "kaupukilaishiirtä" paremmin. Punahillkahan ei tiennyt matkalla vaanivista vaaroista. Polku saattoi olla tuttu kuten ehken meidän polkumme.
    Polulla näkee paljon kaikenlaista kaunista. Paraikaa männikkökankaat ovat täynnään puolukan kukintoa.Metsäkukkiakin voi ruokakoriin poimia.
    Lähitien varteen on pysäköity kymmenittäin autoja, joilla lenkkeilijät tulevat juoksemaan. Heillä ei ole aikaa edes tervehtiä Sinua kun on kiire tietyt kilometrit tietyssä ajassa.He tuskin näkevät kaunista metsän neittä - valitettavasti, tai hyvä niin.
    Polku johtaa meren rauhaisaan rantaan. Siellä voi kahlata hienoa tasaista hiekkarantaa merellä mielin määrin - aivan aatamin tai eevan asussa kenenkään häiritsemättä.
    Mainio on ruokakorisi mieluisa, mutta mieluisampi on tuoja, jonka seurassa saan katsella ilta-auringon laskevan hiljalleen ulapalla. Meren tuoksu, uinnin jälkeen rauhoittunut raukaiseva olo
    mikä autuas olo tuleekaan kun on "Vattajalla vattan kanssa....lähekkäin ?"

    Teerenpeliäkö pidätte. Huomasin parin vieraan kovin matkivan "apinoivan" mallikkaasti omaa kirjoitustyyliäni. Ihettelen, ettei "miliisi" jo puuttunut tähän itseni kanssa keskusteluun.
    Palsta kun on täysin hiljentynyt.
    Flirtti kovin sopii, sekin on taitolaji aivan kuin pokerikin,josta monet luulevat selviävän vain saadessaan hyvät korktit käteen.
    "Pelisilmää" pitää olla. Sen puute tukahduttaa usein hyvän keskustelunkin tai se menee pelkäksi inttämiseksi. Kauan kesti, vai ymmärsiköhän Meerikään väitteeni hänen laulunsa alkuperästä ?
    Tutkiessani palstojen lukemista usein heitän jonkun ylilyönnin. Hämmästelen joskus kun siihen ei puututa. Kerroin aikoinaan tarinan kuninkaasta, joka piilotti raamatun lehtien väliin suuren setelin. Innokas raamatun tutkiskelija vaan ei sitä löytänyt ?
    Mainostajista, jollaiseksi Kai de Puukin katsotaan,
    ihailen eräitä mainoksentekijöitä. Hyvät erottuvat sielläkin edukseen akanoista.
    Seksuaalisuus on tullut niihinkin joittenkin mielestä liiallisesti. Miksiköhän ?

    Äänestä

  • bella donna kirjoitti:

    Keskustelussa ei ole kiellewtty flirttiä naisen ja miehen välilläkään. Se on osa luonnossakin nähdystä teerenpelistä, jota keväisin voi vain ihastellen katsella keväthangilla liikkuessaan. Soidinmenoista voisimme m e homo sapiensin paljon oppia.
    Bella donna, olen kaunis Nainen ja bella donnaa silmiin niin laajenevat pupillit ovat parhaita viestejä miehelle ja se jo saa miehen huormioon.Miksi tämän palstan naisten pupillat ovat kovin pienet, oman erinomaisuuden häikäisystäköhän ovat seonneet näitten Ladyjen silmät ?
    Aiotko tuon"uroksen" saada pauloihisi ?
    Voisin kertoa pitkään kokemastani, mutta kuka ties
    saatankin katsoa josko ?

    Flirtti kuuluu osana keskusteluunkin.
    Sitä odotan ja toivon kevennykseksi.
    Nikkien, kuka kunkin kanssa vai aivanko itsekseen höpisee, täyttää nämä sivut.
    Voisitte vaihteeksi lainata vaikkapa:

    Anne Hooper: Seksileikit/Karisto
    leikkiä aivan vapaasti yksin tai yhdessä mielitiettynne kanssa

    Markku T. Hyyppä: Ruumiin kieli /Otava 1986
    Opit rentoutumaan ja elämään myönteisemmin - ehkä ?

    Pauli J Siljander:Kasvatus ja sivistys/Gaudeamus 2000
    Opettaa Kai de Puutakin kasvamaan ja sivistymään.

    Siinä tulikin sitten niitä "pakollisia" lainauksia.

    Pidän myös että flirtti pienella huumorilla on makoisaa.Metsäpolulla pihkan ja kanervien tuoksussa ihminen pehmenee täysin.Koskaan en malta metsässä holkkäillä,olen tarkkailija- nauttija ja eläydyn täysin siihen maastoon.Olen ikäni ollut pikkupaikan kasvatti,joten luonto on osaminua ollut aina!

    Kuvittelenkin aina polullani kohtaavani sen unelmieni Menninkäisen jokupäivä.Hän vaan ilmestyis vastaani,pysähtyis ja hurmais hetkella. Polveni olisivat hyytelöö-et hän Prinssini joutuis minua heikkoa tukemaan.Vapisevat jalkani eivät tottelis minua enään.Saisin vaipua heikkona naisena Menninkäisen syleilyyn.Hän hellästi laskis minut sammalmättäälle!siinä me napostelisimme menneenkesän puolukoita Onnellisena!

    Äänestä

  • kellohame® kirjoitti:

    Mietin eilen kokemaani. Kummastusta herättää kellohameen ja eräiden kokemusteteni loksahtaminen kohdalleen. Kellohameen telepaattisia kykyjä olen aiemminkin joutunut ihmettelemään. Uteliaisuuteni heräilee.
    Jos tapaamani "metsänneito" on joku palstalainen niin hän voi tietysti kertoa oman näkemyksensä asioista. "Lasikenkää" nyt ei todisteeksi tarvinne esittää, mutta aina jotain. Vapisiko menninkäinen vai metsänneito. Haluaisiko "neito" jatkaa ?
    Täällä on viime kuukaudet asiat pyörineet kovin yhden navan ympärillä kun annetaan ymmärtää nimimerkin keskustelevan ja höpisevän itsekseen.
    En ole itsekään täysin vakuuttunut etteikö asiassa olisi jotain perääkin. "Ei savuailman tulta."

    Äänestä

sinne metsäpolullesi? Sinun paluutasi odotetaan metsänlaidassa.

Äänestä
  • Kun keskustelu alkoi täällä mennä "överiksi", yritin asiaa "kuin sieniä sateella", ei kiinnostusta. Annapa olla kun kerron meneväni metsäpolulle tuulettumaan, niin johan alkaa kiinnostus herätä. "Häirikön" herännyt liikunnan harrastus taitaa olla ennen kuulumatonta. Metsään mahdollisesti pudonneet kilot ja kuka kenenkin kanssa kulloinkin ?
    Metsänlaidassa eilenkään ei ollut kuin muutama auto ja eräs venyttelevä himolenkkeilijä. Muita tassuttelijoita oli vähemmän kuin yleensä, mutta seuran saaminen yllättäen oli hämmentävää.
    "Mörrimöykyt" pysyivät piilossaan ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kai de Puu kirjoitti:

Minä valitsin. Lähden hiljaiselle metsäpolulle ihmettelemään ja ihastelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu