Pikkupiruja ja

Alkukantaisista ihmistä on puhuttu kaikenlaisia tarinoita ja niiden senaikaiset "lemmikit" olivat vielä hyvinkin kaukana koirista.
Luolaihmset elivät heimoissa ja niiden ihmisläheisyys ei kovin hääppöinen ollut. Päin vastoin, se oli julmaa mutta oikeudenmukaista. Vanhat ja sairaat jäivät useimmiten oman onnensa varaan ja kuolivat pois heikkouttaan, jolloin ruokaa jäi terveiden syötäväksi huomattavasti enemmän.

Mutta entäpä ne lemmikit?

Olen jostain lukenut että luolaihmiset käyttivät "koiriaan" apuna metsästyksesssä. Niiden tehtävä oli samankaltainen kuin nykyistenkin elikoiden. Ajaa takaa ja ahdistaa saalis matsästäjien eteen tapettavaksi. Palkinnoksi ne saivat kaikki ihmisiltä syömättä jääneet ja muut tarpeettomat ruhon osat.
Ei tainnut jäädä paljon muuta kuin luut. En siis ihmettele, että koira edelleenkin kaluaa halukkaasti luita, vaikka niissä ei mitään syömistä oikein olekkaan. Toinen asia on sitten, elääkö sillä?

Mutta ihminen elää vaikka ei enää luolissa asukkaan. Ja hyvin elääkin, mikäli katsoo niitä takalistoja tuolla maailmalla kulkiessa.
On siinä takamusta kyllikseen, useammallakin henkilöllä. Varaa laihdutuskuuriin olisi ja kehottaisinkin siihen monia ryhtymään.

Koiria kyllä yritetään pitää hyvässä kunnossa ja hyvä niin. Mutta mihin on kadonnut liikalihavien ihmisten itsekunnoitus? Luolaihmisestä tuskin pystyttiin koskaan sanomaan että oletpa sinä läski.
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koirat alkoivat oleskella ihmisten lähistöllä jätevuorten takia. Savannin pystykävelijän jätteet houkuttelivat heikoimmin pärjääviä koiraesi- isiä. Vähitellen tunkioiden liepeillä liikkuvia esikoiria alettiin houkutella jätteillä ja lemmikkiharrastus sai alkunsa.
Varhaisina aikoina tunkioiden liepeiltä saatu saalis päätyi ravinnoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luolaihmisiä kirjoitti:

Alkukantaisista ihmistä on puhuttu kaikenlaisia tarinoita ja niiden senaikaiset "lemmikit" olivat vielä hyvinkin kaukana koirista.
Luolaihmset elivät heimoissa ja niiden ihmisläheisyys ei kovin hääppöinen ollut. Päin vastoin, se oli julmaa mutta oikeudenmukaista. Vanhat ja sairaat jäivät useimmiten oman onnensa varaan ja kuolivat pois heikkouttaan, jolloin ruokaa jäi terveiden syötäväksi huomattavasti enemmän.

Mutta entäpä ne lemmikit?

Olen jostain lukenut että luolaihmiset käyttivät "koiriaan" apuna metsästyksesssä. Niiden tehtävä oli samankaltainen kuin nykyistenkin elikoiden. Ajaa takaa ja ahdistaa saalis matsästäjien eteen tapettavaksi. Palkinnoksi ne saivat kaikki ihmisiltä syömättä jääneet ja muut tarpeettomat ruhon osat.
Ei tainnut jäädä paljon muuta kuin luut. En siis ihmettele, että koira edelleenkin kaluaa halukkaasti luita, vaikka niissä ei mitään syömistä oikein olekkaan. Toinen asia on sitten, elääkö sillä?

Mutta ihminen elää vaikka ei enää luolissa asukkaan. Ja hyvin elääkin, mikäli katsoo niitä takalistoja tuolla maailmalla kulkiessa.
On siinä takamusta kyllikseen, useammallakin henkilöllä. Varaa laihdutuskuuriin olisi ja kehottaisinkin siihen monia ryhtymään.

Koiria kyllä yritetään pitää hyvässä kunnossa ja hyvä niin. Mutta mihin on kadonnut liikalihavien ihmisten itsekunnoitus? Luolaihmisestä tuskin pystyttiin koskaan sanomaan että oletpa sinä läski.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu