Kaipaamme edelleen kirjoituksia adoptioäideiltä.
Tässä vielä kirjoituspyyntömme.
Kirjoituspyyntö adoptioäideille
Olemme Tampereen yliopiston sosiaalityön opiskelijoita. Teemme Pro gradu – tutkielmaa adoptioäitiydestä. Kiinnostuksen kohteenamme ovat kokemukset äidiksi tulemisesta adoption kautta. Äidiksi tuleminen on aina suuri muutos naisen elämässä. Biologista äitiyttä on tutkittu paljon, mutta vähemmälle huomiolle ovat jääneet adoptioäidit.
Toivoisimme saavamme kirjoituksia äideiltä, jotka ovat adoptoineet lapsen tai lapsia. Haluaisimme tietää tuntemuksiasi ja kokemuksiasi lapsen odotusajasta ja ensimmäisestä vuodestasi adoptioäitinä. Kirjoituksessasi voit käyttää apuna seuraavia kysymyksiä:
- Millaista lapsen odotusaika oli?
- Milloin äitiyden tunteesi heräsivät?
- Miten koit, että sinusta tuli äiti?
- Millaisia odotuksia sinulla oli adoptioäitiydestä ja toteutuivatko ne?
- Mistä äitiytesi mielestäsi koostuu?
- Mikä adoptioäitiydessä on haastavinta?
Kaikki ajatuksesi ovat meille tärkeitä. Kirjoituksellasi ei ole vähimmäis- tai enimmäispituutta ja kirjoitustyyli on vapaa. Voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai täysin anonyymisti. Kaikki kirjoitukset käsitellään luottamuksellisesti eikä tutkimuksestamme käy ilmi henkilöllisyytesi. Toivomme, että kerrot kuitenkin oman ikäsi ja lapsen/lastesi iän. Kirjoituksesi voit lähettää sähköpostitse tai postitse jommallekummalle meistä 31.1. 2008 mennessä. Jos sinulle herää kysymyksiä tutkimuksestamme, voit ottaa meihin yhteyttä. Lämmin kiitos vaivannäöstäsi!
Liisa Niemelä Paula Tuomi
[email protected] [email protected]
Vanhalankatu 5 B Saarenvainionkatu 15 A 8
33730 Tampere 33710 Tampere
045-1110517 040-7199439
Tässä vielä kirjoituspyyntömme.
Kirjoituspyyntö adoptioäideille
Olemme Tampereen yliopiston sosiaalityön opiskelijoita. Teemme Pro gradu – tutkielmaa adoptioäitiydestä. Kiinnostuksen kohteenamme ovat kokemukset äidiksi tulemisesta adoption kautta. Äidiksi tuleminen on aina suuri muutos naisen elämässä. Biologista äitiyttä on tutkittu paljon, mutta vähemmälle huomiolle ovat jääneet adoptioäidit.
Toivoisimme saavamme kirjoituksia äideiltä, jotka ovat adoptoineet lapsen tai lapsia. Haluaisimme tietää tuntemuksiasi ja kokemuksiasi lapsen odotusajasta ja ensimmäisestä vuodestasi adoptioäitinä. Kirjoituksessasi voit käyttää apuna seuraavia kysymyksiä:
- Millaista lapsen odotusaika oli?
- Milloin äitiyden tunteesi heräsivät?
- Miten koit, että sinusta tuli äiti?
- Millaisia odotuksia sinulla oli adoptioäitiydestä ja toteutuivatko ne?
- Mistä äitiytesi mielestäsi koostuu?
- Mikä adoptioäitiydessä on haastavinta?
Kaikki ajatuksesi ovat meille tärkeitä. Kirjoituksellasi ei ole vähimmäis- tai enimmäispituutta ja kirjoitustyyli on vapaa. Voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai täysin anonyymisti. Kaikki kirjoitukset käsitellään luottamuksellisesti eikä tutkimuksestamme käy ilmi henkilöllisyytesi. Toivomme, että kerrot kuitenkin oman ikäsi ja lapsen/lastesi iän. Kirjoituksesi voit lähettää sähköpostitse tai postitse jommallekummalle meistä 31.1. 2008 mennessä. Jos sinulle herää kysymyksiä tutkimuksestamme, voit ottaa meihin yhteyttä. Lämmin kiitos vaivannäöstäsi!
Liisa Niemelä Paula Tuomi
[email protected] [email protected]
Vanhalankatu 5 B Saarenvainionkatu 15 A 8
33730 Tampere 33710 Tampere
045-1110517 040-7199439
Vastaukset 2
Vanhimmat
opinnäytteitä ohjaanneena esitän että haastatelkaa livenä muutamaa äitit (kahvit tarjoten)
Niin... oman lapsen adoptoiminen on aikamoinen kokemus. Itse olin 21 vuotias kun ensimmäisen lapseni, tytön, annoin adoptoitavaksi. Eikä se ollut syynä, että olisin ollut juoppo tms. En vaan pystynyt alkamaan äidiksi eikä silloinen lapsen isä halunnut lasta. Olin ihan maassa päätöksen tehtyäni. Sairaalassa ja muuallakin yritettiin tukea sitä että hoitaisin lapseni itse... koin paremmaksi,että jotkut lasta haluavat saavat tytöstäni ihanan lapsen itselleen ja uskon näin myös käyneen. Seuraavana vuonna sain toisen tytön ja rakastin häntä heti syliin saatuani.. Mies oli lähtenyt lätkimään,muttei se haitannut enää,kun sain vain toisen tilaisuuden olla äiti.Nyt muksuja jo useampi.Kadunko päätöstäni? Joskus ajattelen häntä, itkenkin,mutta ehkä joskus kohtaamme...