ruoka

Olen lähdössä helmikuussa ekaa kertaa Goalle. Odotan matkaa tosi innolla ja olen lukenut tosi paljon kaikkia juttuja tältä ja muilta palstoilta liittyen matkakohteeseen.

Monissa jutuissa varoitellaan, et ei pidä syödä sitä eikä tätä, ettei saa mitään vatsatautia. Hedelmistä ja raaoista vihanneksista ja jäätelöistä varoitetaan. En kuitenkaan haluaisi käyttää matkaani liikaa syömisieni ainesosien tarkkailuun.

Kokeneemmat Goan kävijät kertokaahan, voiko hedelmiä, salaatteja ja jäätelöä syödä, entä lassijuomia yms. Vai saako niistä takuuvarmasti vatsataudin? Entäs meren antimet? (on varmaan tietenkin vähän henk.koht. mitä kukakin kestää)

Mitenkäs on virvoitusjuomien laita? Niistäkin luin jostain ettei kannata juoda...
102171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Goalla olen syönyt ja juonut kaikkea mahdollista. Joskus on vatsa mennyt sekaisin, joskus ei. Jos on mennyt, niin olen kävellyt paikalliseen chemist-kauppaa, osoitellut vatsaa ja sanonut jotain ´not good, problem´, ja saanut aina eurolla-parilla sellaiset napit, että vatsavaivat ovat loppuneet lähes saman tien.

Ongelmallisintahan Intiassa on paikallinen vesi. Siis kaikkia mikä on sen kanssa tekemisissä olisi välteltävä - noin niin kuin periaatteessa. Salaatit voi olla pestyjä sillä, kylmissä ruuissa voi olla sitä, juomiin ja lassiin on jää voitu tehdä siitä jne. Kuumennettaessahan ne pöpöt yleensä kuoleen, eivätkä ole riesaksi - yleensä. Jos ei sitten lautasta ole pesty paskasessa vedessä jne..

Goalla en tosiaa ole hirveän varovainen, mutta veden juon ehdottomasti pullosta. Lassia juon lähes joka päivä. Se jugurtti siinä on tehokkaampi maitohappobakteerinlähde kuin tabletit, mutta siinähän on seassa vettä tai jäämurskaa, joten mikä lie sitten viisainta.

Goalla löytyy kaikenlaista mahdollista ruokaa ja ruokapaikkoja riittää vaikka eri jokaiselle ruokailukerralle. Ruoka on niin hyvää, erityisesti intialainen, etten siellä ainakaan lomalla ruualla ressaa.

Eikun syömään ja sitten heti chemist-shoppiin, jos ongelmia tulee.

Äänestä
  • Täällä myös sama juttu, syönyt olen kaikkea mikä on eteen tullut jos se on miellyttänyt ja vatsataudeilta olen välttynyt. Mulla tosin vatsatautia ei tuu helpolla missään missä oon reissannu.

    Juomasi voit pyytää aina ilman jäätä jos se askarruttaa. Periaatteessa siistinnäköisissä paikoissa voit suht huoleti syödä kaikkea, terveellä järjellä valitset ruokailupaikkasi.
    Itse olen kyllä ostanut ruokaa myös iltaisin kadun kulmiin ilmestyvistä kojuista ja säästynyt silti ongelmilta. Varman vatsataudin saan joka kerta palatessani Suomeen kun täällä on "liian hygienistä". Nyt Intiassa 12 kertaa vierailleena voisin melkein uskoa etten sieltä ihan helpolla vatsatautia onnistu hankkimaan mutta eihän sitä koskaan voi taysin varmaksi mennä sanomaan mistä ne pöpöt tulee oli maa mikä tahansa.

    Vältä pahasti ja moneen kertaa sulaneita jäätelöitä. Jatkuvien sähkökatkosten vuoksi joka paikassa kyllä on ainakin kertaalleen pehmennyttä tarjolla, mutta...

    Hedelmiä ja salaatteja syön myös Intian reissuillani. Jos juot puristettuja tuoremehuja, niin nekin voi pyytää ilman jäätä, itse pyydän jopa ilman sokeria koska sitä Intiassa sotketaan niihin ihan liikaa mun makuuni.

    Apteekeistahan voit varmuuden vuoksi ostaa jo varalle jotain vatsapöpöön auttavaa lääkettä jos sellainen sattuu iskemään. Jos oikein pahaksi menee, niin hotelleissa yleensä on mahdollisuus puhelinsoitolla saada lääkäri huoneeseesi antamaan piikki pyllyyn ja sitten tauti on ohi ennenkuin huomaatkaan. Nauti matkastasi huoletta ja murehdi vasta jos tulee aihetta. Mukavaa odottelua ja matkaa.

    Äänestä

..itse olen myös syönyt kaikkea mahdollista Goan ruokahaitariin kuuluvaa.liian tulisista annoksista saattaa!?maha oireilla..hyvä vinkki ottaa maitohappolääkkeet mukaan.(tasapainoittaa vatsan toimintaa)aloittaa vaik pari pv ennen reissulle lähtöä.itse olen hakenut paikallisesta apteekista maharoppia ja paris pvs mennyt oireilut ohi!

Äänestä
  • on ,ja paljon.
    Aiemmin täällä sanottua:
    "Nousili"" not so spicy" riittävät tilatessa estämään liian tulisuuden,
    "Jos et voi kuoria sitä, keitä se."
    Eli voit välttää kylmiä riisikakkuja yms.

    Ja perusjuttu, varaudu, mutta älä mieti liikaa juttua, muuten käy kuin ennen vanhaan kanarialla.
    Porukat hoki monta viikkoa ennen reissua, että
    siellä varmaan iskee tauti. Ja tämän huolellisen psyykkauksen tuloksena se usein iskikin....

    Mielikin vaikuttaa,,, ;)

    Antoisaa matkaa
    (lähden jo tammikuussa..)
    mä

    Äänestä

  • ruokaa kirjoitti:

    on ,ja paljon.

    erinomainen ja edullinenkin ruoka on yksi syy mennä sinne uudestaan....

    mä

    Äänestä

  • juurikin kirjoitti:

    erinomainen ja edullinenkin ruoka on yksi syy mennä sinne uudestaan....

    mä

    Niin, vesi kielellä odotan, että pääsen syömään niitä lukuisia hyviä intialaisia ruokia, kalaa jne. Lähtö tammikuussa.

    Äänestä

menen tammikuussa toista kertaa goalle.Ruoka siellä on tosi mausteista, joten tilatessa kannattaa pyytää mietoa. Se vastaa Suomen kotiruuassa "erittäin maustettua"
Itse olen hyvän pihvin ystävä, mutta aion seuraavaksi tilata kalaa, joka on hyvin maustettu. Siis ""fish beef" ja on kuin söisi
suomen pihviä???? Pizzaa on tarjolla ainakin Carys hotelliin vievän tienvarsi kuppilassa (varmaan myös muuallakin). Pizza jonka pyysimme miedoilla mausteilla ja täytteillä oli tosi hyvää ja "tulista".
Vatsavaivoihin sen verran, kannattaa tosiaankin mennä apteekkiin ja pyytää vatsalääkettä. Paikallallisessa apteekissa parempi käsitys ja lääkitys sikäläisiin olosuhteisiin. Tauti on poissa parissa tunnisssa.
"Ehkä paras" tapa vatsalle on syödä intiassa jotain kiinteyttävää ravintoa. Itse aion ostaa ja syödä 3-4 Banaania päivässä, jonka huomasin auttavan tosi paljon.

Äänestä
  • Goassa matkailijat voivat potea kahta eri tyyppiä ripulia. Ensimmäinen, yleisempi johtuu erilaisesta bakteerikannasta ja mausteisesta ruoasta jne. Siihen auttaa maitohappobakteereiden syönti ja apteekin stop quickly-lääkkeet, joita on saatavissa täälläkin (Suomen Immodoum).
    Toinen vatsataudin tyyppi, jonka juuri sairastin nostaa kuumeen ripulin ja oksentamisen ohella. Sen saa jos syö ruokaa joka valmistettu pesemättömin käsin tai muuten likaisissa olosuhteissa. Siihen auttaa mahdollisimman pikainen paikallisen lääkärin apu. Minulle tuli lääkäri kotiin kuusi tuntia sairastumisen jälkeen. Sain tuon taudin vasta yhdeksännellä Intian reissullani.

    Äänestä

  • Syökö joku oikeasti Intiassa pizzaa ja pihviä?
    Ei tulisi mieleenkään koskea lihaan siellä.

    Katselkaa vähän niitä siellä tallustavia eläimiä, selkeästi sairaita lehmiä, kapisia koiria, vaurioituneita sikoja, puolikuolleita kanoja. Niitä te syötte. Ja katsokaa niitä vihannestiskejä, herkullisia ja tuoreita raaka-aineita.

    Intialainen ruoka on erinomaisen maukasta ja leivät vievät kielen mennessään. Ateria kuuluu koota useammasta lajista, että se olisi jotakin. Se vaatii hieman perehtymistä tai jonkun paikallisen neuvoja. Oppaiden tietämykseen ei kannata mitään perustaa. Menevät helpoimman kaavan mukaan.

    Oikein ja monipuolisesti kootun aterian jälkeen ei totisesti ole nälkä, vaikka et ole lihaa suuhusi pistänytkään. Hintataso on niin halpa, että jos saat 5 euroa kulutettua ateriaan, olet tosi taitava. Tosin Goasta en tiedä, kun nämä rysät eivät kuulu kohteisiini.

    Vatsataudeista en tiedä mitään, vaikka olen kierrellyt siellä ja täällä, hienoista paikoista vähemmän siisteihin. Pullovesi ja käsidesi ovat hyvät apulaiset.

    Äänestä

  • Phuulan kirjoitti:

    Syökö joku oikeasti Intiassa pizzaa ja pihviä?

    Itse en syö lihaa ja pizzaa Intiassa siksi että miksi matkustaa niin kauas syömään ruokaa jota kotoSuomessa on tyrkyllä yllinkylin!?
    Intiassa on ihania herkkuja joita pitää vaan kokeilla löytääkseen sen oman suosikin tai monta.
    Koska ruoka on niin edullista, niin ei haittaa vaikka tilaisi useammankin ruuan maisteltavaksi, silti selviää halvemmalla kuin pelkkä vitosen pizza Suomessa.

    Vatsatautia en tähän päivään mennessä ole onnistunut hankkimaan ja hyvä niin. Kasvisruualla tosin Intiassa elän minäkin, suurin syy sihhen on että siellä sekin maistuu joltain toisin kuin useimmat suomalaiset kasvisruuat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

matkakuumeinen kirjoitti:

Olen lähdössä helmikuussa ekaa kertaa Goalle. Odotan matkaa tosi innolla ja olen lukenut tosi paljon kaikkia juttuja tältä ja muilta palstoilta liittyen matkakohteeseen.

Monissa jutuissa varoitellaan, et ei pidä syödä sitä eikä tätä, ettei saa mitään vatsatautia. Hedelmistä ja raaoista vihanneksista ja jäätelöistä varoitetaan. En kuitenkaan haluaisi käyttää matkaani liikaa syömisieni ainesosien tarkkailuun.

Kokeneemmat Goan kävijät kertokaahan, voiko hedelmiä, salaatteja ja jäätelöä syödä, entä lassijuomia yms. Vai saako niistä takuuvarmasti vatsataudin? Entäs meren antimet? (on varmaan tietenkin vähän henk.koht. mitä kukakin kestää)

Mitenkäs on virvoitusjuomien laita? Niistäkin luin jostain ettei kannata juoda...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu