Huono itsetunto ja hellyyden puute...

Tsemppiä sulle! Taidan suurinpiirtein tietää miltä tuo tuntuu.. itse kunolen kokenut vähän samanlaista, alaluokilla mua kuisattiin, ja kaiken päälle mun isä kuoli kun olin kuudennella ja mutsin kanssa en ole hyvissä väleissä ja olen siksi tavallaan ottanut muita aikuisia läheisikseni. Mut uhattiin kans laittaa sijoitus perheeseen muttei laitettu kun änkäsin vastaan. Ja mä olen 163/60 eli normaali myös..
sun pitää vain uskoa että olet hyvä juuri tuollaisena eikä sun tarvi muuttua yhtään. Tuskin kukaan sua katsoo kadulla ajatellen et hyi ku oot tollane.. must tuntuu et ne pikemminkin ihailee sua :D Sit sun pitää löytää ystäviä jotka on kute sä, ei pinta puolisa.
ja mä uskon et sä löydät vielä poika ystävän, pikemminkin oon varma siitä :D

Heh, kaikkea siinä viestissä oli.

Tässä kommentteja:
170cm/65kg. todella hyvä pituus/paino suhde.

Olet ikäisiäsi aikuismaisempi ja se vaikeuttaa koulunkäyntiä, usko pois minä jos joku tiedän.

tuohon peiliin katsomiseen ja sielä jonkin toisen näkeminen kuin oma luonnokas itsensä on ihan inhimillistä. siihen syylistyn jopa minäkin.

Ikävä kuulla että elämässäsi on tapahtunut niin paljon ikäviä asoita. voimia.

Ja mitä tulee tuohon seurustelemiseen tulee, olisi kliseistä sanoa että olet vielä liian nuori vakituiseen seurusteluun. Jokainen on valmis sillon kun tuntuu valmiilta.

Mutta olet 15 vielä, sinulla on vielä hyvin aikaa. käyt koulua, sieltä sen seurustelu kumppanin saa helposti. Itse olen 21 ja koulut on käyty. ei tulosta koska olin liian ujo, pelkäsin tyttöjä ja en vain saanut mitään kontaktia aikaiseksi koska pelotti liikaa. :F

Sanotaan ette meille jokaiselle on se yksi ainoa. Toivon todella ettei. Muuten tulee tunne että se yksi tuli ja meni sillävälin kun minulla oli pää kolossa.

Moi vampyyri_neito

Nyt vaikuttaisi pahasti siltä, että olen törmännyt vihdoinkin henkilöön, jonka ajatusmaailma on suurin piirtein omani kanssa samalla aaltopituudella. Varma en ole, mutta oman tekstisi kolmisen kertaa läpi luettuani ja tehtyäni siitä omia johtopäätöksiäni tulin tähän tulokseen.

Sitten näihin sinun ongelmiisi. Aloitetaampa vaikka tuosta ulkonäköasiasta.

Kuten muutkin jo ovat sanoneet, olet ulkonäöltäsi täysin normaali, eikä sinun pitäisi siis olla huolissasi asiasta. Ymmärrän kuitenkin, että tiedät asian itse, mutta ainoa ratkaisu on luultavasti se, että laitat itsesi uskomaan, että olet normaali. Lisäksi sinun olisi hyvä tehdä päätös olla vertailematta itseäsi muihin ihmisiin, sillä vertailu madaltaa itsetuntoa huomattavasti, sillä aina löytyy niitä ihmisiä, jotka sinusta näyttävät paremmilta ja muodikkaammilta. Mainittakoon, että itselläni vastaavanlaisia ulkonäköpaineita ei ole ollut, joten omakohtaista kokemusta äsken kirjoittamastani minulla ei ole.

Tuo poikaystäväasia on sellainen, jota itse olen myös miettinyt paljon, tosin osittain vähän eri syistä kuin sinä. Lähinnä minua ovat mietityttäneet tyttöjen reaktiot näkövammaani kohtaan. Minkäänlaisia seurustelukokemuksia ei minulla ole. Itseänikin vaivaa se, että olen liikaa neljän seinän sisällä enkä välttämättä uskalla/halua mennä erinäisiin ikäisteni nuorten suosimiin rientoihin. Minullekin tulee monesti tunne, että olen joillakin henkisillä osa-alueilla monia ikäisiäni nuoria kehittyneempi. Minusta tämä ei läheskään aina ole pelkästään positiivinen tunne, sillä monien kavereiden jutut kuulostavat liian lapsellisilta ja tämä hankaloittaa uusien ystävyyssuhteiden solmimista.

Oma elämäni on ollut omaasi verrattuna hyvin tasaista. Kummatkin vanhempani ovat elossa ja yhdessä. Koulukiusaamista tai muutakaan kovin negatiivista ei ole tapahtunut. Ainoa, johon haluaisin muutosta on oma kaveritilanteeni johon en oman asuinpaikkakuntani osalta ole tyytyväinen. Toiveeni luultavasti toteutuu, kun yhdeksännen luokan jälkeen lähden toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, ja oletan saavani myös paljon uusia kavereita. Samalla tulee vähän otettua etäisyyttä kotiin ja koko tähän paikkaan.


Kaikkea hyvää sinulle toivottaen: Synkopoppi!

Miksei minulle kukaan kertonu että on olemasa demokraattinen koulu suomessa. nytkun koulu on ohi ni ei enää mitää voi. Kokeile vääntää kättä mielikuvitus olentoa vastaan. Huomaat että mielikuvitus olento voitti. Ala treenata kunnes voitat tämän fiktiivisen hahmon. sitten kun olet täysin neutraalissä tilassa jssa mikään ei sinua vaivaa voitat väännön.

isukkini on mulkku johon en pidä yhteyttä, mut on huostaanotettu, muutama kaveri, miehet vaihtuu liiankin tiuhaan ja omaan jonkun sortin syömis häiriön. pituutta on 172senttiä ja painoa 56 kiloa. haisen aina tupakalle ja omaan alkoholi ongelman. en pidä ihmisistä eivätkä ihmiset musta. sulla menee hyvin, oo onnellinen.

Olet erittäin kaunis.
Eihän tietenkään ulkonäkö paljoakaan auta, kun ihminen voi olla vaikka kuinka kaunis/komea, mutta silti yksin.

Itse olen jollakin tapaa kohtalotovereitasi. En pidä itseäni komeana, enkä edes siedettävänä.
Äitini kuoli syöpään.
Olen yksin neljän seinän sisällä voimatta muuttaa tilannetta parempaan.
Kaipaisin tyttöstä joka ei polttaisi, ryyppäisi, harrastaisi irtosuhteita ja joka olisi luotettava. Niin ja joka antaisi tarvittaessa sitä omaa aikaa harrastuksiin.

hei vaan sulle. ihan ensimmäisenä haluan sanoa että kannattaa itse muodostaa jokin mielipide itsestään. Kun olet tällä tavalla sujut itsesi kanssa, sinun ei tarvitse muiden seurassa miettiä pitävätkö muut sinua kauniina vaiko eivät. olet tyytyväinen siitä huolimatta. Et tarvitse niiden sukulaisten mielipiteitä etkä edes äitisi mielipidettä. Olet kaunis omana itsenäsi ja ulkonäköäsi et pysty muuttamaan, joten siihen ihastuttava mikä on.

kuullostaa pelottavan tutulta nuo vanhempiesi kohtalot. omalle äidilleni on nuorempana käynyt lähes samanlailla. hänen äitinsä sai aivoverenvuodon äidin ollessa 12. kun äiti täytti 15 hänen isänsä kuoli johonkin maksasairauteen.
äiti kuitenkin oli vahva ja jatkoi elämäänsä tapahtumista huolimatta.
Asioista täytyy puhua! sinunkaan ei kannata jäädä yksin miettimään noita perheesi tapahtumia, olet kuitenkin nuori vielä. jos sinulla ei nyt ole ketään kenelle puhua, se voi odottaa jossain tulevaisuudessa.

itse olen tällä hetkellä 19 vuotias ja seurustelen. ja muistan itsekin kaivanneeni sairaalloisesti poikaystävää kun olin yläasteella. vasta 17 vuotiaana seurustelin kuitenkin ensimmäisen kerran. ja olen siitä kovin tyytyväinen ettei tarvinnut aiemmin sydänsuruja kestää.
Kannattaa elää ja miettiä niitä poikia siinä sivussa, mitään kokoelämän suhteita ei ainakaan kannata miettiä vielä. se on minun neuvoni seurustelun suhteen.

maailmassa on niin paljon poikia että varmasti sinunkin eteesi tulee sellainen minkä kuvailit. sitä kannattaa odottaa! muista myös että vanhemmiten ihmiset muuttuvat, senkään takia ei niin nuorena vielä kannata ottaa suhteita kovin vakavasti.
olet siinä iässä kun sinun pitäisi ottaa selvää mistä pidät, mistä et pidä, kuka olet ja mitä haluat elämältä. varmasti koko nuoruus kuluu tähän. voi olla että se vie koko elämänkin.
mutta vasta kun tunnet itsesi voit olla tyytyväinen itseesi.

nuorisotalolla kannattaa käydä katsomassa, jos ei ole sinun juttusi niin älä mene toista kertaa. on sitä muitakin asioita joita voi harrastaa. miksei vaikka jokin eläimiin liittyvä harrastus kun niistä pidät? : )

eipä tässä kait muuta, toivottavasti löysit tästä tekstistä jotain oloa helpottavaa.

tunne itsesi! niinkuin oraakkelikin sanoo.
olen nuori, elä ihmisiksi ja tee virheitä! silloin jotain oppiikin : >

hyvää jatkoa sulle.

ihailen sinua. en tiedä miten itse kestäisin jos vanhempani sairaustuisivat johonkin. kyllä sinä jonkun löydät. se tulee yleensä etsimättä. yllättäen.

tsemppiä