terve kaikille:)

aattelin tässä vastailla sulle, kirjottaa jotain, mitä tulee mieleen...

et oo liian vanha tänne, ite oon 24v.

juu, eli mullahan on täällä oma juttukin, mutta aattelin nyt vastata tähän, koska en tiiä, ootko nähny sitä

eli mua kiusattiin yli 10 vuotta. jäin omasta tahdostani kuudennelle. aattelin, että kiusaaminen loppuu, mutta tais vaan pahentua.

kasiluokalla mulle tuli sosiaalisten tilanteiden kammo, jota kutsun lievemmällä nimikkeellä paniikkihäiriö, koska sen oireet on semmosia. ysillä mulle puhkes masennus, vakava sellanen. elin vaan sen avulla, että eräs mun opettaja jutteli ina mun kaa, kun tarvetta oli. myös melanie c:n musiikki piti mut elossa. toivoin vaan aina, että auto ajais päälle tai jotain vastaavaa

mullakin on lukuisia itsemurhayrityksiä, mutta nyt oon ollu tosi hyvävointinen ja tasapainoinen.

mullakin on vahva lääkitys, mutta se on tainnu tepsiä

itsekin olen katkera niille mun kiusaajille. rehtorikin käyttäytyi todella törkeästi. menin monta kertaa hänen luo, että pakko vaihtaa luokkaa, kun en enää kestäny, mutta se ei antanu vaihtaa luokkaa. yhesti kaks poikaa potki mua ja rehtori oli sit laskenu mun käyttäytymis- ja huolellisuusnumeroo 2:lla numerolla, koska mun ois täytyny osata käyttäytyä

Koe nimeltään Hitler. Hyvä ja pahakin ovat arvoja! Kuvittele, että olet rikkonut ikkunan. Nyt mene ja tee jotakin hyvää. Ruoki vaikka puluja. Auta viattomia luontokappaleita.
Pohdi tekosi seurauksia!

Halusit tehdä pahaa rikoit ikkunan. Aluksi tietysti tapahtui pahaa. Mutta sitten? Lasitus liike sai työtä. Uusi ikkuna on ehkä parempi lämmön eriste kuin vanha. Se jonka ikkunan rikoit saattoi havahtua että näin voikäydä uudelleenkin ja hankki hälyytysjärjestelmän.

Ruokit puluja ne saavat ravintoa ja lisääntyvät. Alkavat levittää bakteereja. Ja lisäät entisestään niiden riippuvuutta ihmisestä.

Taidan minäkin tänne kirjoittaa. Et ole liian vanha, minulla on ikää takana 24 vuotta.

En tiedä miksi nyt tekee mieli avautua, mutta ehkä joku löytää kohtalotoverin ja toisaalta tuntuu ihan hyvältä kun voi kirjoittaa näistä asioista.

Minulla on samanpituinen kiusaamisjakso takanani kuin tämän keskustelun aloittajalla. Kiusaaminen loppui vasta siihen että lähdin lukioon toiselle paikkakunalle. Mutta ne edeltävät vuodet eivät olleet helppoja.

Kun itse ajattelen sitä aikaa ja miksi minua kiusattiin, löydän monta tekijää. Jos aloitan itsestäni, niin olin melko herkkä. Tämä voi johtua monesta eri syystä, josta en itsekkään ole täysin varma. Mutta oli aikoja jolloin vanhempani ritelivät paljon.

Herkkyyteni takia, minusta tuli välillä tiettyjen henkilöiden silmätikku. Ala-asteen aikoihin koulut eivät olleet niin valveilla että olisivat tehneet kiusaamiselle jotakin. Muistan monta kertaa, jolloin opettaja huomasi kiusaamisen. Tämä johti siihen että hän tuli väliin ja lopetti sen, mutta ei tehnyt asialla loppua. Meni vähän aikaa ja sama homma toistui. Ihmettelempä vain miksi ei kiusaajille tehty jotakin tai miksi ei minulle järjestetty mahdollisuutta keskustella jonkin henkilön kanssa jotta olisin voinut tyhjentää minussa olleet ajatukset ja ehkä päässyt liika herkkyydestä eroon.

Kiusaaminen jatkui myös koko ylä-asteen ajan, joloin se myös sai uusia muotoja, väkivalta astui kuvaan. Ei minua mitenkään piesty, mutta töniminen, kuritus, kampitus, rään tahraaminen vaatteeseeni jne. Yritin välillä monin tavoin vältellä koulua, esimerkiksi olemalla "kipeä", mutta jollakin tavalla sain aina itseni menemään kouluun.

Se on sanomattakin selvää, että tämä kiusaaminen kasvatti suurta ja syvää vihaa minussa. Tuona aikana kävi monta kertaa mielessä, että pitäis kostaa... Mutta, miten se minua itse asiassa hyödyntäsi. Kiusaajan kaverit todennäköisesti tulisivat minun kimppuun. Helpottaisiko se yhtään mitään, en halunnut alentua heidän tasolleen.

Yhtenä ongelmana tässä voi pitää sitä, että minulla kylläkin oli ystäviä. Jotkut avasivat suunsa, jotkut eivät. Välillä taisin myös hakeutua väärään seuraan ja niin teki myös hyvä ystäväni. Vaikka hän koulun ulkopuolella olikin erittäin hyvä ystävä hän ei pahemmin reagoinut kiusaamiseen. Muistan edelleen lauseen jonka hän jo sanoi minulle ala-asteen aikoihin, "olen kyllä ystäväsi, mutta en aina halua olla sitä koulussa".

Varmaan ihmettelette miksi ihmeessä olin tälläisen henkilön kanssa "ystävä". Olen tuntenut hänet vaippa-ikäisestä asti ja koulun ulkopuolella hän oli erittäin hyvä laveri, jonka kanssa tuli tehtyä kaikenlaista hauskaa.

No, olisi pitänyt hakeutua ihan eri porukoihin, niin olisin ehkä päässyt vähän helpommalla. Jälkiviisana on aina helppoa löytää ratkaisuja.

Tämän ylä-asteenkin suhteen ihmettelen miksi kiusaamiselle ei tehty mitään. Kaikki ei nimittäin tehty selkien takana. Ja "uhreja" oli luonnollisesti muitakin kuin minä. Välillä tuntui siltä että rehtori otti asian "pojat ovat poikia"-kannalta. Koulun psykologilla ei myöskään ollut minkäänlaista kykyä ottaa kantaan asiaan.

Haluaisin tässä vaiheessa vähän avata sitä, mitä kiusaaminen teki minulle. Olen ehkä onnistunut löytämään jotain positiivista. Kuten varmaan monella muulla kiusatulla, niin itsetuntoni oli heikko. Kaikki sosiaaliset tilanteet koulussa ja jotkut ulkopuolella, eivät olleet helppojaa, vaan pelkäsin ja jännitin niitä hirveesti. Huomaan tämän myös tänä päivänä itsessäni. Olen erittäin hermostunut kun joudun puhumaan toisille ihmisille, esim. nyt yliopistossa kun pitäisi pitää esitelmää. Ryhmätöissä olen myös melko varovainen, ja ehkä välillä liian passiivinen koska pelkään sitä, mitä muut ajattelisivat siitä mitä ehdottaisin. Välillä olen taas huomannut, että minä taas en ota muiden mielipiteitä lainkaan huomioon, koska olen luonnut itselleni "ihan sama mitä muut ajattelevat"-mentaliteetin.

Itseluottamukseni suhteen minulla on paljon parannettavaa. Onneksi tämä on lähinnä rajoittunut koulu-ympäristöön. Naisten kanssa ei pahemmin ole ollut ongelmia ja minulla on ollut hyviä suhteita. ja on edelleen.

Se yksi hyvä puoli on se että olen henkilönä kasvanut paljon vahvemmaksi. Minua ei enää asiat pahemmin hetkauta. Tuntuu siltä että olen henkisesti hyvin vahva. Tiedän myös hyvin kuka minä olen ja osaan arvostaa niitä hyviä asioita joita tässä maailmassa on.

Itse asiassa tuli yksi negatiivinen aspekti mieleen. Sisäisestä vihasta johtuen, minulla oli taipumus saada raivareita. Nämä saattoivat tuli mitä pienimmistä asioista. Saatoin esimerkiksi heittää jonkun tavaran säpäleeksi tai lyödä nyrkillä seinään jos esimerkiksi löin itseni pöydän kulmaan kävellessäni sen ohi tai jos esim. tv-peli ei mennyt niin kuin suunnittelin. Nämä oli siitä pahemmasta päästä. Olen vasta hiljattain (n. 2v.), oppinut olemaan kohdistamasta vihaani johonkin asiaan. Itse asiassa olen melko ylpeä siitä, miten nopeasti sen lopetin. Tyttöystävni vain sanoi minulle yhtenä päivänä, ettei siitä (luonnollisesti) pidä ja että minun ptäisi tehdä asialle jotakin. No, sinä päivänä vain päätin että lopetan, ja melko hyvin olen siinä päätöksessä pysynyt. Pieniä vihapurskahduksia tulee välillä, mutta ne ovat ihan eri tasolla kuin ennen ja narmaaleja.

Äkkiä tätä tekstiä näköjään kertyi:) Kiva jos jaksoit lukea tähän asti. Pahoittelen kielivirheitäni..