Ekaluokalla oleva poikani lukee paljon mm. tähtitiedettä ja keskustelee kanssani esim. maailmankaikkeuden syntyyn ja kehitykseen liittyvistä asioista niin, että aina en ole ihan kärryillä vaikka luin fysiikaa yliopistossakin. Koulussa hänelle opetetaan kirjaimia, vaikka ne hän oppi kyselemällä jo alle 2-vuotiaana ja lukemaan oppi kolme täytettyään.
Silti hän on myös lapsi ja mielikuvituselämä ja tuotteliaisuus sillä saralla on hyvin runsasta.
Vai onko vain hyvä asia, että hänen opiskelunsa katkeaa välillä tunneiksi koulun vuoksi?
Silti hän on myös lapsi ja mielikuvituselämä ja tuotteliaisuus sillä saralla on hyvin runsasta.
Vai onko vain hyvä asia, että hänen opiskelunsa katkeaa välillä tunneiksi koulun vuoksi?
Vastaukset 27
Vanhimmat
kuten muutkin!
Erakkoako meinaat et olis hyvä? Kaverit on tärkeitä.
Ja sano opelle, elä täällä leuhki!
Koulun pitäisi antaa jokaiselle oppilaalle sopivia haasteita ja mahdollisuus kehittää omia lahjojaan ja taipumuksiaan. Sillä tavalla säilyy luontainen oppimisen ilo.
Samalla koulun pitäisi opettaa lapsia ja nuoria tulemaan toimeen keskenään ja kunnioittamaan toisiaan ainutlaatuisina yksilöinä. Siltä pohjalta rakentuu aito yhteisöllisyys.
Minusta nuo kummatkaan asiat eivät toteudu nykykoulussa ja pidän niitä paljon tärkeämpinä kuin PISA-menestystä.
Lahjakkaan lapsen vanhempien on syyta muistaa, että lapsi ei kuitenkaan ole henkisesti ikävuosiaan vanhempi. Sosiaalisesti ja fyysisen ja psyykkisen kehityksensä puolella hän on aivan kuin ikätoverinsa. Ammattitaitoine opettaja ottaa poikasi taidot huomioon opetuksessa.
On tosiaan olemassa sellaisia lapsia, jotka mielellään opiskelevat ja myös oppivat esimerkiksi yliopistotasoista matikkaa jo alakoulussa. Heille koululaitoksella ei ole ainesisällöllisesti paljon tarjottavaa. Koulun merkitys on siinä, että tälläinen lapsi oppii olemaan ns. taviksien kanssa. Maailmassa on kuitenkin näitä taviksia 99,9% populasta ja heidän kanssaan on opittava olemaan.
Usein vaan käy niin etteivät tavis oppilaat kestä luokallaan olevaa älykästä lasta, koska he eivät ymmärrä tätä. Kiusaaminen voi tuhota älykkään oppilaan koko koulunkäynnin ja henkisen kehityksen ja siksi vanhempien on oltava erittäin varuillaan ettei lapsensa sortaminen mene liian pitkälle.
Kuvitelkaa miten yksinäiseltä tästä pienestä epusta tuntuu, kun koulussa ei ole ketään jonka kanssa hän voisi puhua itseään kiinnostavista asioista. Muita ei joko kiinnosta tai he eivät tiedä asiasta mitään.
Tässä muutamia historian merkkihenkilöitä, jotka ovat olleet alansa taitajia jo alle 10-vuotiaina.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsinero
Esimerkkejä millaisia lapsia on:
http://serendip.brynmawr.edu/bb/neuro/neuro01/web2/Iskander.html
Laitetaan vielä tähän täsmennykseksi, että minä en ole opettanut lapselleni mitään (paitsi pukeutumista, syömistä ja sellaisia ja niitäkin liian laiskasti). Mutta kun olen aina ollut luonnontieteistä kiinnostunut, kirjahyllyyni on vuosien saatossa kertynyt paljon noiden alojen kirjoja. Itse hän niitä sieltä poimii halunsa mukaan ja tutkii innokkaasti.
Vastaan tässä nyt samalla muissakin asiallisissa vastauksissa esitettyihin kommentteihin.
Vähäisempi sosiaalisuus on usein tiedollisuuden vastapuoli. Äärimmäiseen sosiaalisuuteen kaikkia ei toki tarvitse yrittääkään opettaa varsinkin jos he eivät sitä erityisemmin halua. Jonin verran sosiaalisuutta me kaikki tarvitsemme elämässä.
Lapselle on tietysti hankalaa se, että omien ikätovereiden kanssa ei ole paljon yhteistä. Hän viihtyy paremmin joko itseään vanhempien tai nuorempien seurassa. Siihen kiinnitettiin huomiota jo päiväkodissa. Tiedollisissa asioissa on helpompi seurustella vanhempien kanssa, mutta mielikuvitusmaailma ja leikit onnistuvat parhaiten yksin tai sitten tietyt asiat nuorempien seurassa.
Yritän jaksaa kuunnella hänen esityksiään ja kysymyksiään, vaikka aina ei kamalan hyvin jaksaisikaan. Ei hänellä muitakaan ole kiperimmistä asioista keskustelemassa. Toisinaan testaan hänen huumorintajuaan esim. kysymällä, että syntyvätkö mustat aukot Perseuksen tähdistössä? Huumorintajukin pelaa. Vaikka hän tietää, että lopulta elämä maapallolla käy mahdotottomaksi, hän lohduttautuu sillä, että maapallo on vasta vauva, koska sillä on vaippa.
Kouluvalinnalla pyrimme helpottamaan asioiden sujumista ja koulussa on yhteishenkeä mm. siinä, että luokkatovereiden synttäreitä mennään juhlimaan näiden koteihin. Kun vanhemmat ja lapset ovat jollain tavalla tuttuja ihan perhetasolla, sen luulisi vähentävän kiusaamista. Niin se oli omana aikanani kyläkoulussa, mutta tokihan kaikki kyläläiset eivät kovin paljon yhteydessä toisiinsa olleet, eivätkä edes kovin tuttuja, joten kyllä niitä vieraita koteja oli ja kiusaamista esiintyi eniten niiden kotien lapsien taholta.
Jollain tavalla poikkeava voi helposti joutua kiusatuksi silmätikuksi, mutta toisaalta ainakaan vielä ei oman poikani kohdalla ole sellaista ilmennyt ja kouluun hän menee aina mielellään.
Aloituksessa oli toki huumoria mukana (mm. otsikko). Tietenkään en tosissani edes harkitse kotiopetukseen siirtymistä. Opetuksen jätän ammattilaisille. Opettaja on tietoinen poikani erilaisuudesta ja se otetaan huomioon.
>Vähäisempi sosiaalisuus on usein tiedollisuuden vastapuoli.
Eihän se vastapuoli ole.
Tarkoitin sanoa, että tietojenhankintaan suuntautunut lapsi on helposti vähemmän sosiaalinen kuin muut.
olette valinneet?
kirjoitteli jäävuorta ja etelämannerta , kartta jatkuvasti esillä ja tutkiskelee maita, meriä, tähtiä ja avaruutta,
eilen en aivan osannut hänen kysymykseensä vastata, kuinka pitkä matka on ennenkuin se loputon, siis tuo avaruus loppuu,
sanokaapa joku vaikka kilometreissä, milloin loppuu, voin sanoa kun poika tulee koulusta.
Poika kysyi myös, kauanko sinne kestää matka raketilla, pääseekö koskaan perille.
Kyselee kyllä niin mahdottomia asioita etten osaa aina vastata. Ja lisää vaikeita kysymyksiä tulee joka päivä, itseäni ei maailmankaikkeus kiinnosta, lapselle se on tärkeä asia, ei edes joulupukki ole niin tärkeä.
Voit kertoa että avaruus eli maailmankaikkeutemme on sellainen eli sillä ei ole olemassa mitään ulkorajaa. Maailmankaikkeutemme on kaikki mitä on olemassa ja tämä olemassa oleva vielä laajenee (välit kasvavat) koko ajan. Raketilla voit siis huruuttaa yhteen suutaan pääsemättä ikinä reunalle.
opetetaan myös sellaista, mitä hän ei osaa esim. liikunta, käsityöt, kuvis yms. Vai onko kaikessa jo hyvä? Ja miten on, osaako hän leikkiä muiden lasten kanssa? Se on nimittäin yksi lapsen tärkeimpiä taitoja tulevaisuutta ajatellen.
Meillähän kolujärjestelmä ei perustu missään muotoa erityislahjojen etsimiseen, kuten jossain muissa maissa, joissa jo 6 vuotiaan uravalinta lyödään lukkooon supistamalla ja syventämällä opetusta hänen vahvuuksiensa mukaan.
Tässä onkin vanhemmille varoituksen paikka, etteivät sorru vähättälemään oppiaineita, joissa (ainakin vanhempien mielestä) lahjakas lapsi ei olekkaan hyvä, vaan osaavat kannustaa häntä monialaiseen osaamiseen.
Sosiaaliset taidot on tärkeitä, mutta omasta mielestäni ne ovat jo jopa ylikorostuneita nykyisessä koulussa. Matemaattisesti lahjakas lapsi voi saada matematiikasta taitojaan huonomman nomeron, koska ei ole riittävän sosiaalinen. Minusta se on väärin.
Mielestäni koulun pitäisi keskittyä opettamaan perusasioita ja arvioida myös niiden osaamista erillään toisistaan.
Lahjakkaankin lapsen on hyödyllistä sosiaalistua, muuten aikuiselämästä tulee hankalaa.
Koulutoverini oli matemaattisesti äärettömän lahjakas. Yliopisto-opintojen jälkeen ura kuitenkin tyssäsi onnettomiin kanssakäymistaitoihin = kukaan ei halunnut tätä lahjakasta poikaa töihin.
että matematiikan osaamiseen tarvitaan sosiaalisuutta! Onko koulu muuttunut siinäkin? Mielestäni kyllä elämässä tärkein taito on että tulee toimeen toisten kanssa, kai sitten matematikassakin vaan en sitä kyllä ymmärrä, miksi!
Minusta matemaattinen, äidinkielillenen tai mikä tahansa osaaminen kuten myös sosiaaliset taidot pitäisi arvioida erikseen ja näinhän asia ei ole nykyisin koulussa.
Esimerkikisi matematiikan kokeessa tehtävän anto voi olla sellainen että se vaatii hyvää osaamista ensin äidinkielessä, jotta pystyy sen jälkeen laskemaan kysytyn asian.
Vaikka saisi kokeesta täyden kympin, mutta ei ole opettajan mielestä mukava, niin kymppiä todistukseen on turha haaveilla, hyvä jos saa ysin, todennäköisesti numero jää kasiin.
Sen sijaan opettajan mielestä kiva oppilas voi hyvinkin saada numeron tai pari koemensestystä paremman numeron todistukseen.
Näin se nykyään menee, sosiaalisilla taidoilla voi paikata laskaa lukemista ihan helposti.
oli jo kaksivuotiaina ylioppineita ja maistereita ja diplomikielenkääntäjiä. Nyt musta mersu hakee joka aamu lapset yliopistolle luentoja pitämään.
Tyttäremme toi tänään väliarvioinnin koulusta ja tulos oli hyvä. Olemme ylpeitä hänestä.
Etsiydyin juuri tälle palstalle tarkoituksenani tiedustella, tietäisikö kukaan, minkä tahon puoleen kääntyä, jos haluaa testauttaa lapsensa älykkyyden.. En taidakkaan kysellä, tämän ketjun vastaukset luettuani.
Meillä on 5-vuotias poika, joka taitaa lukeutua poikkeuksellisen älykkäisiin myös. Hän tosin oppi lukemaan vasta 4-vuotiaana, mutta yritinkin hidastaa oppimista, kun hirvittää mitä kaikkea lapselle sopimatonta informaatiota tämä maailma lukutaitoiselle tarjoaa. (Lööpit, uutisotsikot ym.) Hänen suurimpia mielenkiinnonkohteitaan ovat syvänmeren salaisuudet, maantiede ja numerot.
On hänet päivähoidossakin todettu poikkeuksellisen älykkääksi, mutta myös poikkeuksellisen haastavaksi; hän ei tule toimeen ikäistensä ja nuorempien lasten kanssa, vaan viettäisi mieluiten aikansa aikuisten seurassa tai yksin.
Tähän ketjuun tulleet vastaukset vahvistavat sen, minkä saan tuntea aina kun on puhe lapsen osaamisesta tai älykkyydestä.. Siihen suhtaudutaan kuin se olisi asia, jota pitäisi hävetä tai ainakin vaieta ikuisesti. Eivätkö muut vanhemmat voi ymmärtää sitä, ettei toisen lapsen älykkyys heidän oman lapsensa arvoa vähennä. Miksi lapsen älykkyydestä on niin sietämättömän vaikea puhua? Jopa päiväkodin henkilökunta puhuu asiasta vähätellen ja vältellen, kuin se olisi kiusallinen ruttoon verrattava asia. Siksi en itsekään paljon asiasta puhu, mutta raivostuttavaa tämä suomalainen pakkovaatimattomuus! Minkälaisen kuvan lapsikin itsestään ja älykkyytensä arvosta saa, jos lapsesta asti opetetaan salaamaan se?
P.S. Ajatkohan Epun iskä motskarilla?
Meillä suomalaisilla on jokin trauma paremmuuteeen liittyen. Kaikkien pitäisi olla tasavertaisia ja poikkeaminen on pahasta. Pohjimmiltaan kyse on kateudesta. Oma pienuus/mitättömyys/lahjattomuus kun paljastuu vertailussa lahjakkaaseen ihmiseen.
Älä yritä hillitä lapsesi oppimista, mutta älä vie häntä vielä älykkyystesteihinkään. Toimi lapsen suuntaan normaalisti, äläkä rakenna lapsen itsetuntoa älykkyyden varaan. Kuten olet huomannut, äly ei ole tavoiteltava ominaisuus ja älykkyyden varaan rakennettu itsetunto romahtaa koulussa. Parempi olisi, ettei älykkyys asia olisi esillä ollenkaan. Lapsilla kun on paha tapa tietyssä vaiheessa rehennellä kaikella mahdollisella.
Kiinnitä huomiota siihen, että vaadit lapseltasi jonkin asteista sosiaalistumista. Tavisten kanssa on opittava olemaan. Toisaalta pidä huolta ettei lapsesi turhaudu keskustelukumppaneiden puutteen takia. Järjestä hänet sellaisiin harrastuksiin, joissa hän tapaa viikoittain itseään kiinnostavista asioista tietäviä nuoria tai aikuisia. Muuten käy helposti niin, että lapsesi "tyrmää" koulutoverinsa jatkuvilla selostuksillaan asioista jotka toisia eivät kiinnosta pätkääkään. Tavallinen ekaluokkalainen ei jaksa kuunnella maantiedejuttuja viikkotolkulla. Harrastusten kautta kehittynyt itsetunto kestää koulussa vastaan tulevat kolhut.
En ole koskaan ajanut motskarilla tai halunnut ajaa edes mopolla.
Tuolla ylempänä kysyttiin, että minkä koulun olen lapsellei valinnut. Se on Steiner-koulu. Tiedän että tuosta "paljastuksesta" tulee paljon negatiivisia kommentteja, mutta varmastikaan en tuota valintaa kadu ja tuskin poikakaan siitä tulee meitä syyttämään...
Meidänkin esikoinen ilmoitettiin tuttavan suosittelemana Steiner-kouluun.
Asia sai koomisia piirteitä kun kyseisen koulun toimihenkilöt eivät osanneet syntymävuodesta laskea oikeaa koulunaloitusvuotta :) Paikkaa tarjottiin vuotta liian myöhäiseksi, jolloin totesin että tuollaisten laskutaidottomien hutilusten pariin lasta ei pistetä.
Miksi valitsitte juuri Steiner-koulun? (en kritisoi, vaan haluaisin vain tietää, miksi päädyitte em. ratkaisuun)
Aika mielenkiintoista. Millä perusteilla ajattelitte stainerin olevan parempi? Eikö teitä häiritse lapsen pakottaminen muotoon? Eli se, että asiat pitää tehdä tietyllä tavalla.
koulu on varmasti joillekin lapsille se paras mahdollinen, varsinkin mitä sosiaalisuuteen tulee. Tiedollinen puoli onkin aika eri tavalla. Opetuksessa tunnutaan korostavan opettajan auktoriteettia (esim. oppikirjat tehdäään opettajan sanelemina) eikä tietokonettakaan hyödynnetä opetuksessa. Toivottavsati tieteestä ja tiedonhausta kiinnostunut lapsenne ei turhaudu, kun kaverit vasta kolmannella oppivat lukemaan..
Paikallista steiner-koulua seuranneena pidän huonoimpana puolena niukan talouden vuoksi epäpätevien lyhytaikaisten opettajien käyttämistä.
Kuten arvelinkin, minun ei tarvitse kertoa tarkemmin, koska noita asiantuntevia kommenttejahan tulee väistämättä, mutta joitakin tyyppivastauksia vielä odottelin;-)
Sen verran voin kertoa, että kuten mihin tahansa valintaan, tähänkin vaikutti se kokemus mikä meillä vanhemmilla on ollut kaikesta asiaanliittyvästä niin esimerkkitapausten myötä kuin yleisemmälläkin tasolla.
Valintoihinhan jokaisen kohdalla tietenkin vaikuttaa mm. oman lapsen erityislaatu, koska jokainen on oma, ainutlaatuinen yksilönsä.
Tärkeintä nyt jo valinnan tapahduttua on se, että poika pitää koulunkäynnistä erittäin paljon, vaikka tiettyjen valmiuksien (mm. sosiaaliset taidot) vähäisyyden vuoksi viranomaiset olisivat halunneet lykätä koulun aloittamista vuodella, varsinkin kun poika on syntynyt aivan loppuvuodesta.
Päätös koulun aloittamisesta vastoin suositusta oli meidän vanhempien ja siihen vaikuttivat mm. omat vastaavat kokemukset omasta lapsuudesta. Tosin tilanne oli toisinpäin, koska tuolloin ei tutkittu sosiaalisia valmiuksia. Äitini halusi lykätä aloitusta, neuvola ei ja äitini taipui siihen. Minusta se tuntui jo pian koulun aloitettuani ja aina myöhemminkin ehdottomasti oikealta päätökseltä.
Olin joka tapauksessa useimmissa aineissa edellä, koska olin jo tutustunut niihin itsenäisesti. En siis odottanutkaan, että koulu opettaisi minulle kaiken. Samoin on poikani kohdalla. Noita asioita joita hän jo tietää, ei läheskään kaikkia edes käsitelty koulussa (edes lukiossa) minun aikanani. Ne tulevat vastaan vasta yliopistossa. En muista itse turhautuneeni varsinkin kun silloinhan pystyi ajattelemaan omia juttujaan, jos asia oli ennestään tuttu...
Tiedollisesti tärkein anti koulussa olivat minulle kielet. Tosin englannin opiskelussa oli suurta hyötyä omatoimisesta kirjeenvaihdosta ympäri maailmaa.
Oppimisen tärkein apu on mielenkiinto, mieluiten vielä useisiin asioihin. Silloin ottaa vastaan opetusta niin koulussa kuin sen ulkopuoleltakin. Mielenkiintoa pojallani riittää.
Tämä ei nyt ollut ollenkaan täydellinen vastaus kysymykseesi, vaan sivusi sitä heikosti...
Itseäni kiinnostaa myös ns. tavallisen koulun vaihtoehdot (mm. steiner, montessori) tyttärelleni. Täytyisi vain saada kuulla enemmän em. kouluja käyvien lasten vanhempien kokemuksia.