Olen uusi it-alalla, vasta vajaa kaksi vuotta tehnyt nykyistä sulautetun ohjelmointi työtäni. Olen kuitenkin ollut alaa sivuavissa hw-tehtävissä aikaisemmin useamman vuoden.
Olen pistänyt merkille, että täällä meillä työpaikalla kaikki on tosi stressaantuneita. Töistä valitetaan; niiden laadusta ja määrästä (liikaa), työkalut on huonot, palkat on huonot jne. Enpä oikeastaan positiivista asiaa ole kuullut kenenkään suusta.
Toisaalta taas kaveriporukassani on eri alan ihmisiä, esimerkiksi metallialan hitsaaja/koneistaja, kiinteistöhoitoalan ihminen jne. Heidän puheittensa mukaan heidän hommansa ovat kuulemma mukavia; työtä sopivasti, hommat helppoja, palkkaakin saavat suurinpiirtein saman verran kuin minä eli 2,3k€. Päivät ei veny; rukkaset tipahtaa kädestä kun kello lyö 16.
Siis mikä tässä IT-alassa, tekee sen että porukka on hermoraunioita ja kaikkia vituttaa?
Olen pistänyt merkille, että täällä meillä työpaikalla kaikki on tosi stressaantuneita. Töistä valitetaan; niiden laadusta ja määrästä (liikaa), työkalut on huonot, palkat on huonot jne. Enpä oikeastaan positiivista asiaa ole kuullut kenenkään suusta.
Toisaalta taas kaveriporukassani on eri alan ihmisiä, esimerkiksi metallialan hitsaaja/koneistaja, kiinteistöhoitoalan ihminen jne. Heidän puheittensa mukaan heidän hommansa ovat kuulemma mukavia; työtä sopivasti, hommat helppoja, palkkaakin saavat suurinpiirtein saman verran kuin minä eli 2,3k€. Päivät ei veny; rukkaset tipahtaa kädestä kun kello lyö 16.
Siis mikä tässä IT-alassa, tekee sen että porukka on hermoraunioita ja kaikkia vituttaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Töistä valitetaan; niiden laadusta ja määrästä (liikaa), työkalut on huonot, palkat on huonot jne."
Itse jo totesit asian. Työtä ei ole mahdollista tehdä kunnolla ajan kanssa -> työ sinällään ei ole kovin palkitsevaa.
Palkka ei ole kuin vähän tehdastyöläisen palkkaa parempi, mutta vastineeksi työn kanssa on naimisissa ja vapaa-aikanakaan ei pääse työstä kunnolla irti. ts. Palkka ei vastaa työn vaativuutta.
Alan töihin on suurimmalla osalla vuosien koulut takana. Kiitos tästä kaikesta vaivannäöstä on 10-20 vuodeksi työtä. Sen jälkeen onkin jo kelvoton alan töihin tai vähintäänkin liian kallis tai joustamaton työnantajan tarkkoituksiin.
Eläkeelle tuskin tulen tältä alalta pääsemään (yli 30 vuotta jäljellä), tosin mielellään jo jotakin muuta tekisi.
teen. Enkä aina jää edes ylitöihin vaikka pyydetään, sillä onhan päivä vielä huomennakin ja kyllä siellä työpaikalla saa olla enemmän kuin laki sallii. Ylityöpalkan otan vapaana, tietenkin siis prosenteilla korotettuna, vaikka johtoporras sille nenäänsä nyrpistääkin, jos ei vapaana saisi en tekisi. Nimimerkki: Metalliala
Olen huomannut saman vaikka olen vasta aloittelija. Töitä riittäisi tiesi miten pitkälle iltaa jos vain tekisi. Palkka on minulla huono, tosin johtuen kokemuksesta ja paikkakunnasta sekä ite firmasta. Mutta ylitöille en rupea ihan heti enkä vie töitä kotiin, vaikka esimies kädet ristissä polvillaan rukoilisi. Vittuako niitä kotona, siellä on muutakin hommaa. Olen myös huomannut metallimiesten tyytyväisyyden, paperimiehiä en tunne mutta huomaahan niiden nykyisen tilanteen tuntemattakin. Automekaanikotkaan eivät tunnu nurisevan ainakaan täälläpäin. Että oiskohan tuo tämmösellä it-tradenomilla niiku alan vaihto eessä, vai kuidas?
Kieltämättä huvittaa kun tuttavat, jotka eivät tiedä tietotekniikasta mitään, vinoilevat aina miten helpolla muka saan rahaa vain painelemalla nappeja. Sanonpahan vaan että henkisesti tämä on sellaista pakkopullaa ja vitutusta että ei käy kiinteistöhoitomiesten ja hitsaajien yksinkertaisia työtä kateeksi. Olen minäkin ollut oikeissa töissä ja tiedän että ulkona on ihan oikeasti kiva tehdä töitä, eikä tarvitse miettiä montako asiakkaan työntekijää on töissä tumput suorana ja montako miljoonaa menee harakoille jos ryssin jonkun järjestelmän nurin tekemällä inhimillisen erehdyksen.
IT on viety monissa firmoissa hyvin pitkälle ja se tuo mukanaan kovat paineet ylläpitoa ajatellen. Jos kehität jonkun raakileen niin kyllä heilahtaa sankollinen paskaa niskaan kun sitä aletaan oikeasti käyttää.
Puhumattakaan niistä päivien mittaisista palavereista joissa jauhetaan paskaa ja vatvotaan yksinkertaisia asioita asiakkaan kanssa kun eivät tiedä miten prosessi menee missäkin vaiheessa.
Että se siitä helposta "vain napin painamisesta" mitä tämä IT-ala on.
Mutta ainahan voi tehdä jotain muuta. On minullakin vielä 25 vuotta jäljellä ennen eläkepäiviä.
minunkin kaverit luulee, että mä vaan painelen nappeja...
Vielä aukovat päätään, että painellaan entteriä ja välillä F1:stä =)
>Olen pistänyt merkille, että täällä meillä
>työpaikalla kaikki on tosi stressaantuneita.
Totuus on se, että tällä (=it) alalla on vieläkin sellainen kaiku, että rahaa ropisee ja 30:n prosentin kasvu on mahdollista => pomot rikastuu, niin ettei pas:.lle taivu.
Mutta kyllä se jossain vaiheessa huomataan, ettei suunnittelijoiden ja koodaajien piiskaaminen tuota parempaa järjestelmää - päinvaistoin.