Säälittävää...

näissä ero tarinoissa on aina vain toisen osapuolen kanta ja näkökulma. Ja kaikki ostaa sen ihan kympillä!!!
Eikö teille ikinä tule mieleen vaikenevan osapuolen tarina ja ajatukset, ehkä syy onkin siinä joka kerää kaiken huomion ja säälin!?!
4411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eihän tänne saataisi minkäänlaista keskustelua syntymään, jos joka asiaan pitäisi kummankin osapuolen mielipide tulla esiin.

Saanen muistuttaa, että tämä on mielipidepalsta, ei tuomioistuin, jossa kumpaakin osapuolta kuullaan...:D

Äänestä

se on mielessä käynyt, joka kerta. Aina näissä jutuissa on kaksi osapuolta, vähintään. Ja kaikissa on aina jotain vikaa, tietty. Mutta ei se silti ole este sille, ettei tuskainen ihminen saisi vuodattaa suruaan ja me muut tuntea aitoa myötätuntoa.

Onkin ollut mahdottoman kiva lukea, että ainakin kahdessa tapauksessa on tapahtunut onnellisia käänteitä.

Äänestä
  • Niinpä. Olen eräs onnellisen käänteen saavuttanut.

    Mutta paljon oli väärinkäsityksiä ja kostoja matkan varrella puolin ja toisin.
    Ja ehkä tähän hyvään lopputulokseen vaikutti sekin, että lopulta uskaltauduin olemaan niin avoin kuin suinkin ja sanoin suoraan, mikä mieltäni painaa.

    Tämä on hyvä palsta kertoa murheitaan ja ilojaan toistenkin luettavaksi. Niistä jos mistä oppii:)

    Ja huomaa, että toivoa on....sittenkin aina.

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    Niinpä. Olen eräs onnellisen käänteen saavuttanut.

    Mutta paljon oli väärinkäsityksiä ja kostoja matkan varrella puolin ja toisin.
    Ja ehkä tähän hyvään lopputulokseen vaikutti sekin, että lopulta uskaltauduin olemaan niin avoin kuin suinkin ja sanoin suoraan, mikä mieltäni painaa.

    Tämä on hyvä palsta kertoa murheitaan ja ilojaan toistenkin luettavaksi. Niistä jos mistä oppii:)

    Ja huomaa, että toivoa on....sittenkin aina.

    toinen niistä onnellisista, joista tulin hyvälle tuulelle "rästejä" lukiessani. Olen täsmällen samaa mieltä kanssasi palstan merkityksestä. Ja myös siitä, että kumppanin kanssa kannattaa todella putsata pöytä, se vaatii rohkeutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paholainen kirjoitti:

näissä ero tarinoissa on aina vain toisen osapuolen kanta ja näkökulma. Ja kaikki ostaa sen ihan kympillä!!!
Eikö teille ikinä tule mieleen vaikenevan osapuolen tarina ja ajatukset, ehkä syy onkin siinä joka kerää kaiken huomion ja säälin!?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu