Koko marraskuun ja joulukuun pari ekaa viikkoa! Just ollaan tultu. Ainoastaan 18.12 satoi, mutta illalla loppui sekin.
Turha puhua, että Puerto d l Cruzissa aina sataisi.
Fantastinen sää Puerto de la Cruzissa
25
3312
Vastaukset
- Puertosta
Siellä myös lukuisia viikkoja eri vuosina ja viettäneenä muistan tasan 2 kpl sadepäiviä ja pari pientä ohimenevää kuuroa. Meidän lomat siellä on yleensä vuodenvaihteessa. Joo, se on kummallinen urbaanilegenda, että aina sataa.
Ihmiset jotka ei ikinä ole paikassa käyneet kirjoittavat ihan huhupuheiden perusteella että "on kylmä, sataa ja tuulee" aina.
Viime vuodenvaihde oli erityisen kaunis ja lämmin eikä Puertossa ollut satanut kuukausiin. - on!!!
Olin marraskuun puolivälissä Cruzissa, kertaakaan ei satanut, yhtenä iltapäivänä oli hiukan pilvistä.
- myös käynyt monesti
että näissä autiomaakohteissa ,joissa maisemaa koristavat tai rumentavat karut kivikasat ei sada juuri lainkaan. Näiden kohteiden fanittajia löytyy,mutta hyvä niin. Jää meille Puerto-faneille vapaita hotellihuoneita eivätkä hinnatkaan nouse pilviin. Voimme silti nauttia siellä lämmöstä ja saamme rusketuksenkin kahdessa viikossa. Huhupuheet siis ovat vain meille eduksi.Hyvä!
- rttv
myös käynyt monesti kirjoitti:

Kovastippa pitää todistella, taitaa sataa tälläkin hetkellä.
- Tarkkailijatyttö
rttv kirjoitti:
Kovastippa pitää todistella, taitaa sataa tälläkin hetkellä.
Tästä näet:
http://www.megawelle.com/Teneriffa-Webcam-Puerto-de-la-Cruz.html - kävijä
Tarkkailijatyttö kirjoitti:
Tästä näet:
http://www.megawelle.com/Teneriffa-Webcam-Puerto-de-la-Cruz.htmlkiitos sivusto vihjeestäsi. Sen kautta saa taas tietoa. Turha säästä on valittaa. Siellä on valoa ja lämpöä mitä meiltä puuttuu.
- palasin eilen
myös käynyt monesti kirjoitti:
että näissä autiomaakohteissa ,joissa maisemaa koristavat tai rumentavat karut kivikasat ei sada juuri lainkaan. Näiden kohteiden fanittajia löytyy,mutta hyvä niin. Jää meille Puerto-faneille vapaita hotellihuoneita eivätkä hinnatkaan nouse pilviin. Voimme silti nauttia siellä lämmöstä ja saamme rusketuksenkin kahdessa viikossa. Huhupuheet siis ovat vain meille eduksi.Hyvä!
Ehtii viikossakin tähän aikaan vuodesta Puertossa ruskettumaan... Aurinkotunteja kuitenkin oli viitenä päivänä noin viitisen tuntia. Aika harvassa kuitenkin on ne joille tuo aika ei riitä auringossa makaamiseen vaan vielä lisää pitäisi olla. Muutaman päivänä satoi mutta myös joka päivä paistoi aurinko, yhtenäkään päivänä ei satanut koko päivää. Itse viehätyin siitä että siellä on vielä jotain aitoa jäljellä eikä kaikki ole turismin pilaamaa, sellaisia paikkoja kun en jaksa mitenkään. Siltikin hieman liikaa turisteja mun makuuni.
- Varmaan ??
Kaksi kertaa Cruzissa käynyt ja molemmilla kerroilla satanut useana päivänä.
Lueppas alempia viestiketjuja. Siellä yksi Inglesissä elelevä valitti että pari päivää on satanut putkeen. Eihän kukaan edellisistä väitä, ettei Puertossa joskus sataisi, mutta on hölynpölyä väite, että aina sataa. Siellä useamman kerran käyneet tietävät paikasta ja säätilasta moninkertaisesti.
Kannattaa sitten matkata sinne "aurinkovarmaan" etelän turistirysään.- Llueve
Muutaman kerran ollaan oltu Puertossa kahden viikon reissuilla helmi-maaliskuun vaihteessa. Liekö ollut hyvää tuuria, mutta ensimmäistäkään sadepisaraa ei ole niitten päivien aikana tullut. Oikea sade nähtiin lokakuussa Dominikaanisessa tasavallassa Santo Domingossa kun Noel-myrsky iski. Tunnissa tuli vettä yli 50 mm, että se ei ollut ihan mitään pientä sadetta. Pakko on tunnustaa, että sellaista vesimäärää en ole lähes 50 elinvuoteni aikana nähnyt! Lämpötila oli kuitenkin 30 kieppeillä, että eipä paljon haitannut. Helmikuussa taas suunnistetaan Puertoon - satoi tai paistoi. Muutama sadekuuro ei maata kaada.
- tulin eilen
ja en lähde enää ikinä Puerto De la Cruziin sillä satoi joka päivä. Miksi väittää muuta kun itse siellä olin ja viimeistä kertaa kun en uskonut että paikka on Kanarian sateisin ja näkee sen kyllä että täytyy sataa kun kaikki paikat ihan vihreinä ei ruskeina kuten muualla.
- Mats
Jos sinne asti menee, ei kantsis seistä koko aikaa suihkussa. Päivittäinen sääkartta, jota seuraan netistä ei ainakaan näyttänyt sadetta JOKA PÄIVÄLLE!
Olin viime helmikuussa kolme viikkoa Gruzissa ja ainoastaan kahtena päivänä tuli reilummin vettä. Muuten paistoi aurinko ja lämpötila oli 20 - 25 plussan puolella, joka minusta meille suomalaisille on ihanteellinen lämpötila. En pidä kauko-idän yli 30 asteen lämpötiloista. Ei ole mukava olla, kun vaatteet ja pää ovat kokoajan märkänä.
Tämä on minun mielipide, joten älkää hermostuko. Olen nimittäin joutunut työskentelemään useita vuosia yli 30 celsiuksen lämpötilassa. Tiedän, että siihen tottuu muutamassa viikossa, mutta koskaan siitä ei opi nauttimaan. En kyllä nauti kovista pakkasistakaan. - Hauska juttu
Mats kirjoitti:
Jos sinne asti menee, ei kantsis seistä koko aikaa suihkussa. Päivittäinen sääkartta, jota seuraan netistä ei ainakaan näyttänyt sadetta JOKA PÄIVÄLLE!
Olin viime helmikuussa kolme viikkoa Gruzissa ja ainoastaan kahtena päivänä tuli reilummin vettä. Muuten paistoi aurinko ja lämpötila oli 20 - 25 plussan puolella, joka minusta meille suomalaisille on ihanteellinen lämpötila. En pidä kauko-idän yli 30 asteen lämpötiloista. Ei ole mukava olla, kun vaatteet ja pää ovat kokoajan märkänä.
Tämä on minun mielipide, joten älkää hermostuko. Olen nimittäin joutunut työskentelemään useita vuosia yli 30 celsiuksen lämpötilassa. Tiedän, että siihen tottuu muutamassa viikossa, mutta koskaan siitä ei opi nauttimaan. En kyllä nauti kovista pakkasistakaan.Seurailen myös itse tässä saikulla ollessani eri linkkejä ja varsin hyvin on talvikausi siellä mennyt säiden puolesta. Hyvää paikallistietoa säästä ja muustakin saa Mikon päiväkirjoista
http://www.retket.info/
Hauskaa on se, että Puerton sää herättää niin paljon erilaisia intohimoja. Mikäpäs siinä, Kanarian hienoimmasta paikasta kannattaa kyllä keskustella, aihe vaan voisi välillä vaihtua. - Provojakin on
Hauska juttu kirjoitti:
Seurailen myös itse tässä saikulla ollessani eri linkkejä ja varsin hyvin on talvikausi siellä mennyt säiden puolesta. Hyvää paikallistietoa säästä ja muustakin saa Mikon päiväkirjoista
http://www.retket.info/
Hauskaa on se, että Puerton sää herättää niin paljon erilaisia intohimoja. Mikäpäs siinä, Kanarian hienoimmasta paikasta kannattaa kyllä keskustella, aihe vaan voisi välillä vaihtua.liikkeellä ,mutta aiheen voisi vaihtaa ja siksi kysynkin onko kukaan käynyt merivesialtaiden casinolla. Mielestäni casino Taoron kukkulalla oli mielettömän hieno paikka ja siellä olen syönyt elämäni parhaan pihvin. Pitääkö paikkansa,että siellä toimisi nykyään jokin hotelli? En ole mielestäni käynyt koskaan yhtä hienossa paikassa. Sääli jos Taoron casinoa ei enää ole .
- _toimintaa
Provojakin on kirjoitti:
liikkeellä ,mutta aiheen voisi vaihtaa ja siksi kysynkin onko kukaan käynyt merivesialtaiden casinolla. Mielestäni casino Taoron kukkulalla oli mielettömän hieno paikka ja siellä olen syönyt elämäni parhaan pihvin. Pitääkö paikkansa,että siellä toimisi nykyään jokin hotelli? En ole mielestäni käynyt koskaan yhtä hienossa paikassa. Sääli jos Taoron casinoa ei enää ole .
Näin ymmärsin marraskuussa oppaan puheista. Tiettävästi remontoidaan hotelliksi, opas kertoi.
- kuntoilua
_toimintaa kirjoitti:
Näin ymmärsin marraskuussa oppaan puheista. Tiettävästi remontoidaan hotelliksi, opas kertoi.
Aina pari kertaa loman aikana tuli kavuttua sinne päivän ensimmäiselle. Kävi ihan kuntoilusta. Näytti olevan kovin suosittu paikka.
- Matkailijatar
kuntoilua kirjoitti:
Aina pari kertaa loman aikana tuli kavuttua sinne päivän ensimmäiselle. Kävi ihan kuntoilusta. Näytti olevan kovin suosittu paikka.
kuntoilusta yläkaupunkiin roudaaminen.
Mutta mitäs olisitte mieltä siitä, että viettäisi Joulun p d l Cruzissa?
Ei ole toistaiseksi tullut mieleen. Kuulihan siellä sitä, että Jorman baariin oli varattu jouluaterialle paikkoja. - Joulu Puertossa
Matkailijatar kirjoitti:
kuntoilusta yläkaupunkiin roudaaminen.
Mutta mitäs olisitte mieltä siitä, että viettäisi Joulun p d l Cruzissa?
Ei ole toistaiseksi tullut mieleen. Kuulihan siellä sitä, että Jorman baariin oli varattu jouluaterialle paikkoja.Useasti ollaan menty sinne heti joulun jälkeen ja vietetty uusi vuosi sekä loppiainen kaikkine juhlallisuuksineen ihanassa kaupungissa. Joulu on vielä kokematta, mutta ehkä ensi vuonna.
- ekan reissun kokemuksia
Provojakin on kirjoitti:
liikkeellä ,mutta aiheen voisi vaihtaa ja siksi kysynkin onko kukaan käynyt merivesialtaiden casinolla. Mielestäni casino Taoron kukkulalla oli mielettömän hieno paikka ja siellä olen syönyt elämäni parhaan pihvin. Pitääkö paikkansa,että siellä toimisi nykyään jokin hotelli? En ole mielestäni käynyt koskaan yhtä hienossa paikassa. Sääli jos Taoron casinoa ei enää ole .
Olin helmikuussa 2007 ensimmäisen kerran Puerto del la Cruzissa ja säät olivat tosi miellyttävät. Olin varautunut vesisateisiin... :)
Kävimme merivesialtaiden Casinolla pelaamassa. Casino Taoron kukkula oli todella upea paikka. Siellä kiertelimme päiväaikaan. Casino mielestäni on vielä sielläkin toiminnassa?
- 14-21.12 Cruzissa
Ei kuule espanjan aurinko oikein hymyillyt 14-21.12.07. Tulin nimittäin kipeäksikin tiistaina
18.12. Onneksi kävin jo maanantaina bussilla
Americaksessa. Tosin oli kyllä niin, että ilta-
päiviksi aina selkeni. Santa Cruzin bussimatkakin
onnistui sikäli hienosti, että perillepäästyä aurinko alko paisteleen - eikä ollut bussissa kuuma. Hieno matka kuiteskin - en ollut pahasti
flunssassa enkä kuumeessa. No.. edellisillä espanjan matkoilla otsanahkan sai kuoria kuin perunan - se on kyllä eri paistetta kun suomessa.- Matkailijatar
Ja samoin 19.12 aamulla jolloin lähdimme Suomeen. Ehkä sitten jatkui sen jälkeen huonompaa säätä, en tiedä siitä.
Mutta meillä oli sitä ennen n 7 vko tolkuttoman lämmintä ja ihanaa.
Jos lähtee viikon matkalle Crutziin, huonolla tuurilla voi tosiaan ollakin melko sateista, mutta yleensä aina joku hetki päivästä saattaa olla parempaa. - minulla yksi
Matkailijatar kirjoitti:
Ja samoin 19.12 aamulla jolloin lähdimme Suomeen. Ehkä sitten jatkui sen jälkeen huonompaa säätä, en tiedä siitä.
Mutta meillä oli sitä ennen n 7 vko tolkuttoman lämmintä ja ihanaa.
Jos lähtee viikon matkalle Crutziin, huonolla tuurilla voi tosiaan ollakin melko sateista, mutta yleensä aina joku hetki päivästä saattaa olla parempaa.tuttava vietti kahden viikon loman Puertossa, eikä koskaan enää ikinä mene sinne, koska satoi joka päivä. Ei keksinyt ihmeempää tekemistä, kun ei ole mikään baarikärpänen.
- huono tuuri
minulla yksi kirjoitti:
tuttava vietti kahden viikon loman Puertossa, eikä koskaan enää ikinä mene sinne, koska satoi joka päivä. Ei keksinyt ihmeempää tekemistä, kun ei ole mikään baarikärpänen.
Lukuisilla Puerton lomillani, yleensä pari viikkoa ei ole ollut kuin yksi yhtenäinen sadepäivä. Jos on satanut yöllä ja ehkä vielä aamulla, sää on kirkastunut päivän mittaan. Sadepäivänä voi ottaa hotellin respasta selville, josko etelässä olisi aurinkoista, hypätä Titsan bussiin ja huristaa esim. Americasiin.
En ole kyllä puertolaisilta tuttavilta koskaan kuullut kahden viikon yhtäjaksoisesta sateesta. - Llueve
huono tuuri kirjoitti:
Lukuisilla Puerton lomillani, yleensä pari viikkoa ei ole ollut kuin yksi yhtenäinen sadepäivä. Jos on satanut yöllä ja ehkä vielä aamulla, sää on kirkastunut päivän mittaan. Sadepäivänä voi ottaa hotellin respasta selville, josko etelässä olisi aurinkoista, hypätä Titsan bussiin ja huristaa esim. Americasiin.
En ole kyllä puertolaisilta tuttavilta koskaan kuullut kahden viikon yhtäjaksoisesta sateesta.Olen ollut useita kertoja Puerto de la Cruzissa helmi-maaliskuun vaihteessa parin viikon matkoilla. Kai minulla on ollut erikoisen hyvä tuuri, kun yhtään kertaa ei ole satanut pisaraakaan lomieni aikana! Naamani olen kyllä onnistunut polttamaan.
- ookke kara
minulla yksi kirjoitti:
tuttava vietti kahden viikon loman Puertossa, eikä koskaan enää ikinä mene sinne, koska satoi joka päivä. Ei keksinyt ihmeempää tekemistä, kun ei ole mikään baarikärpänen.
Mukava tietää, minä vuonna, ja minä vuodenaikana tuo kahden viikon sadejakso on ollut, ettei vaan olisi tullut "lapin lisää" mukaan. Kaikkina vuodenaikoina, paitsi kesällä, siellä olleena, noin 30 kertaa, tuntuu se Puertonkin kohdalla hieman utopistiselta jutulta. Sen ainakin tiedän että täällä meilläpäin tulee vettä tälläkin hetkellä oikein reippaasti, ja pitäs olla joulu ja lunta maassa, voipi olla että alkaa pian palmut kasvamaan. Hyvää Tapania.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591164Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33527Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487