Ajatuksissani luopuminen sinusta saa minut kadehtimaan häntä jonka otat sydämeesi. Ehkä aikamme ei ollut oikea tai olimme liikkeellä liian myöhään. Ehkä olemme vielä liian varovaisia. Ehkä tunnemme liian syvästi. Ehkä suhteeseen on kuitenkin kasvettava avoimesti luottaen, tukien ja rakastaen toinen toisiamme. Ehkä elämää ei pidä ottaa niin vakavasti. Ehkä ei pidä kysellä miksi. Onko se kuitenkin rakkauden ja järjen tasapaino suhteessa joka luo sille sille perustan. Tärkeintä kuitenkin on että sain tuntea läsnäolosi ja huomiosi. Se tunne kun sain sulkea sinut syliini oli sanoinkuvaamaton. Halusin sulautua sinuun. Luopuessani sinusta tunnustan että ehkä odotin liikaa, toivoin liikaa. Ajatukseni on kuitenkin ollut tapaamisemme jälkeen aina sinussa ja se on tuntunut hyvältä. Ajatuksissani en epäillyt hetkeäkään ettenkö olisi voinut antaa itseäni sinulle kokonaan. Ehkä se tuntui liiankin hyvältä että melkein tiesin ettei suhteemme tästä kuitenkaan jatku. Jos meidät on tarkoitettu yhteen uskon että kohtalon voimakas sormi sysää meidät toistemme poluille. Jos näin ei kuitenkaan ole niin toivotan sinulle hyvää elämää ja että joskus löydät hänet joka saa sinut puhkeamaan kukkaan. Toivon että tuette ja rakastatte toisianne. Puhukaa vaikka joskus tuntuu että se ei riitä.
Ehkä..
Mitä tämän jälkeen
141588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ja koskettavasti kirjoitit!
ja koskettavasti kirjoitit !
Et jätä tätä tähän! Tai elämäni on tyhjää ja autiota, kuollutta kuin Sahara.
Yrität peittää ruman viestis kauniisiin sanoihin. Siis, hän ei riittänyt. Olisi pitänyt olla jotakin muuta: kauniimpi, hyvä seuraihminen, viisaampi, parempi koulutus, parempi työ, rikkaampi... Eikä tietenkään olis saanut olla niin antaumuksellinen. Otit kaiken vastaan, mutta et halunnut sitoutua. Silti nyt et haluais näyttää roistolta, etkä varsinkaan tuntea itseäs roistoksi.
kiitos ...sait sydämmeni laulamaan... Olet ollut myös mielessäni. Kauniista viestistäsi ajattelin ettei tämä voi olla kuin sinulta olenhan saanut sinulta yhtä ihania ennenkin, osuinko oikeaan
Voin hyvin mielin ja selkeästi sanoa sen että en ennen ole kirjoitellut. Tämä on todellisesta elämästä eikä virtuaali sellaisesta.
jotenkin vain se surullinen mieli sieltä tulee ylös miksi luopuisit noin vain .Eihän mikään ole loppunut katso eteenpäin ja keskustele ja siten sen ajanmyötä vasta näkee mitä mistäkin tulee .
Ei yhdenkerran tapaaminen vielä kerro paljon jää niin monta asiaa ja tunnetta varjoon piiloon silloin vielä.
Älä siis vielä luovuta onnihan on edessä ja joskus se kulkee pieninä murusina kuin palapeli valmistyen täydelliseksi
liian paljon mistä tiedät toisen ajatukset nyt nuo kirjoittamasi tuntui kuin olisi vain ollut sun ajatuksia asiasta.
Ota esiin ne tunteet ajatukset aivan uudelleen sitten sen tiedät mitä on.
Keskustele kysy häneltä mitä ajattelee ja miettii yhteisestä, millaisin tuntein hetkistä.
Mitä hän sanoi sinulle muistatko sen ;D
Ehkä kaikki ei ymmärrä että kysymyksessä ei ollut yksi tapaaminen ja että heti alussa keskustelimme pelkästään tuntikausia. Emme edes edenneet fyysisesti liian pitkälle. Halusimme kai että ensin täytyy sielujen löytää toisensa ennen kuin etenemme. Ehkäpä se juuri kasvatti liian korkean kunnioituksen toista kohtaan. Keskustelun puuttesta ei missään tapauksessa ollut kysymys. Pohdimme asioita selkeästi ja avoimesti, mitään rajoitteita ei ollut. Ehkä kysymys loppujen lopuksi onkin siitä ettei kumpikaan halua riskeerata. Löysin kuitenkin jotain niin kaunista että vaalin sitä sydämessäni varmasti lopun ikääni.
Sulla varmaan suru mieli , miksi et ottaisi kuitenkin yhteyttä häneen? Kannataisi , ehkä hän ei pysty vaikka haluaisi , puhua kanssasi ja päästä syliisi....
Kumpa itsekkin osaisin kirjoittaa noin....*huoks*....oletko koskaan kirjoittanut Hänelle, niikuin kirjoitat Meille??????????????
Koskettavasti olet kirjoittanut. Luulen, että olet saanut aidosti esitettyä ajatuksesi ja tunteesi. Myös rehellisyys näkyy. Et halua kuitenkaan katkeroitua. Pyrit avoimuuteen ja ihmisenä aitouteen. Toivon, että säilytät nämä ominaisuudet vastakin.Tällaisia vaikutelmia sain kirjoituksestasi. Parisuhteen erilaisista puolista koskettavasti on laulanut Marja Mattlar levyillään (mm. Pariisi-Vuorenkylä, Lumi ja Vesi). Jotain tuttua niistä aika moni löytää.Toivon sinulle elämänuskoa ja rakkautta.
Ehkä sittenkin on annettava ajatusten kypsyä. Nostettava verho silmiltä ja katseltava maailmaa toisin silmin. Annettava itselle ja hänelle aikaa. Elämä kuitenkin taitaa jatkaa kulkuaan kaikesta huolimatta vaikka katselen sitä sumuisen verhon läpi, ehkä pitkänkin ajan. Maailmaa kun ei voi pysäyttää eikä aikaa vaikka joskus niin haluaisi tapahtuvan. Kuitenkin toivon jos sydämemme ei enää kohtaa niin ettei se ollut viimeinen kerta kun sydämeni pääsi lentoon riemuiten siitä mitä oli löytänyt. Tiedän että et ole täällä lukemassa tätä mutta jonnekin minun oli saatava tämäkin purettua ennen kuin alan kokoamaan itseäni jälleen ehjäksi.
Ehkä olenkin täällä , ihan tosi. Niin mäkin toivon samaa kuin sä , mulla on ollut vain todella vaikeata eräistä syistä näyttää sitä ja edes sanoa sen : mä tarviin ja haluan sua , en voi elää ilman sua , kova kova ikävä , rakastan sua...